Osaako 6-vuotiaasi jo luistella?

Meillä löytyy motorisesti taitavia lapsia. Voi olla että osa on luontaista, mutta kyllä heidän kanssaan on kaikkea tehtykin. Jokaisella lapsella on myös se ei ihan paras laji, niin sitäkin on harjoiteltu ja pyritty tsemppaamaan lasta harjoittelemaan. Tällä se heikkokin laji on lapsillamme varmaan vähintään keskivertotasoa, jollei enemmänkin.



Esim. meillä 6v luistelee todella hyvin, mutta jäillä on käyty tähän mennessä satoja kertoja. Jonkin verran ollaan käyty jäähalleissa yleisöluisteluvuorollakin, eli ei olla pelkästään ulkojäiden varassa.



Luistellessa tuon 6v:n kanssa leikitään usein hippaa, mennään seuraa johtajaa tai leikitään peiliä, limbotaan (se onnistuu myös vanhemman jalkojen välistä) tai lähetetään vauhdilla vanhemman kädestä, sekä maa-meri-laiva leikkiä jne. Eli luistelusta ollaan tehty kivaa. Pelaamisesta tuo lapsi ei ole niinkään innostunut.



Ja uskon että monen muun liikunnallisen asian puuhaaminen harjoittaa myös niitä motorisia taitoja muihin lajeihin. Eli hiihdosta, jota 6v lapsi puuhailee omaehtoisesti ja laskettelusta, joka on koko perheen harrastus on varmaan apuja. Lisäksi lapsella pari liikuntaharrastusta, joissa juuri tasapainolla on suuri merkitys, eiköhän nekin auta.

meidän 6v on erittäin taitava luistelija ikäisekseen, harrastaa jääkiekkoa toista talvea ja oppi luistelemaan 3v (oli luistimilla jo 2v talvena mutta ei sitä tietystikään voinut oikein luisteluksi sanoa). Myös vajaa 4v meillä osaa jo luistella. En tiedä herkkyyskausista mutta olen sitä mieltä että jos säännöllisesti käydään niin väkisinhän siinä oppii, lajin kuin lajin. Osaavat myös mm hiihtää ja lasketella.

½ vuotiaina.

En tiedä herkkyyskausista mutta olen sitä mieltä että jos säännöllisesti käydään niin väkisinhän siinä oppii, lajin kuin lajin.

Ei opi. Meidän muksumme, isompi, istui maahan, kieltäytyi edes yrittämästä ja huusi. Teit minkä teit. Mikään mahti maailmassa ei saanut häntä edes yrittämään. Näin kävi niin hiihto- kuin luisteluharjoitusten kanssa. Vasta joskus viisivuotiaana alkoi kaveri uskoa, että näitä taitoja olisi hyvä harjoitella ja nyt eskarissa on hyvä motivaattori sanat "koulussa olisi hyvä osata".

Mutta jottei tämä mene ihan vain väittelyksi, niin yksi konkreettinen ehdotus. Kun esikoisella oli ja on tasapainossa häikkää, päätimme aloittaa suunnistusharrastuksen. Metsässä meneminen kehitti tasapainoa ja avitti puolestaan sitten talvisia luistelu- ja hiihtoharjoituksia.

Kaiken esikoisen kanssa koetun jälkeen on hyvin hämmentävää, kun sitten kuopukselle ei tarvitse kuin pistää sukset / luistimet jalkaan ja tämä alkaa mennä. Kun putoaa pepulleen, pyrkii ylös ja yrittää uudestaan.

Kaiken kaikkiaan on ollut tosi vaikea viedä esikoista harjoittelemaan, kun tätä ei yhtään nappaa edes yrittää. Kuopusta vie taas jo siitä ilosta, että tietää tämän nauttivan, kun pääsee yrittämään. Eli siis, luontaisia eroja tulee kyllä myös kasvatuksella kasvatettua, mutta se, että motorisesti taitavan kanssa tulee mentyä enemmän on enempi seuraus siitä, että lapsi on motorisesti taitava, eikä syynä siihen.

Olen aivan varma, että kuopus (3v) oppii ensi kesänä pyöräilemään ilman apupyöriä, esikoisesta (6v) en ole aivan yhtä varma.

Esikoiselle osui päiväkodissa lastentarhanopettaja, aivan ihana ihminen, joka kertoi itse opetelleensa luistelemaan vasta lastentarhanopettajaksi opiskellessaan ja miettineensä, että olisi sitä ehkä voinut vähän nuorempana. Se oli hyvin lohdullista kuultavaa.

Tuoommoiset taidot on ihan käyntikerroista kiinni. Varmaan monia, jotka eivät osaa, mutta jos alatte käymään esim. kerran viikolla illalla ja kerran viikonlopussa, huomaat,että kehitys on huimaa vaikkei siltä tuntuisi aluksi!

harjoittaa lasta telineen kanssa, mutta mistäs sellaisen saa. Potkukelkan kanssa ei mahdu luistelemaan, kun ne jalakset on liian kapealla. Tuoli otettiin joskus mukaan, mutta se ei edes luistanut tarpeeksi hyvin eikä muutenkaan ollut hyvä. Pitäisi tosiaan olla jokin teline, se varmasti auttaisi vielä tuota ekaluokkalaistakin, mutta en ole keksinyt mikä toimisi hyvänä telineenä.

Meidän poika oli luistelu/kiekkokoulussa viime talvena, ja siellä pienimmät käytti tyhjää pullokoria telineenä. Hyvin luisti jäällä. Saisitko sellaisen jostain?

ajaa apupyörillä (ei uskalla ilman vielä). On testattu motoriset taidot, jotka eivät ole mitenkään erikoisesti alhaiset, normaalitason alarajalla, on vaan ehkä siis epävarma itsestään, pään sisällä siis joku pelko. Mutta miksi ylipäänsä pitäisi haluta osata luistella? Kun nyt ajattelee, niin miksei lapsi voisi itse valita miten haluaa urheilla?

Lokakuussa täytti kuusi ja juuri oppi flippihypyn, osaa sirklata eteen ja taaksepäin, kolmoset, valssihypyn, piruetin.

En tiedä herkkyyskausista mutta olen sitä mieltä että jos säännöllisesti käydään niin väkisinhän siinä oppii, lajin kuin lajin.

Ei opi. Meidän muksumme, isompi, istui maahan, kieltäytyi edes yrittämästä ja huusi. Teit minkä teit. Mikään mahti maailmassa ei saanut häntä edes yrittämään. Näin kävi niin hiihto- kuin luisteluharjoitusten kanssa. Vasta joskus viisivuotiaana alkoi kaveri uskoa, että näitä taitoja olisi hyvä harjoitella ja nyt eskarissa on hyvä motivaattori sanat "koulussa olisi hyvä osata".

Mutta jottei tämä mene ihan vain väittelyksi, niin yksi konkreettinen ehdotus. Kun esikoisella oli ja on tasapainossa häikkää, päätimme aloittaa suunnistusharrastuksen. Metsässä meneminen kehitti tasapainoa ja avitti puolestaan sitten talvisia luistelu- ja hiihtoharjoituksia.

Kaiken esikoisen kanssa koetun jälkeen on hyvin hämmentävää, kun sitten kuopukselle ei tarvitse kuin pistää sukset / luistimet jalkaan ja tämä alkaa mennä. Kun putoaa pepulleen, pyrkii ylös ja yrittää uudestaan.

Kaiken kaikkiaan on ollut tosi vaikea viedä esikoista harjoittelemaan, kun tätä ei yhtään nappaa edes yrittää. Kuopusta vie taas jo siitä ilosta, että tietää tämän nauttivan, kun pääsee yrittämään. Eli siis, luontaisia eroja tulee kyllä myös kasvatuksella kasvatettua, mutta se, että motorisesti taitavan kanssa tulee mentyä enemmän on enempi seuraus siitä, että lapsi on motorisesti taitava, eikä syynä siihen.

Olen aivan varma, että kuopus (3v) oppii ensi kesänä pyöräilemään ilman apupyöriä, esikoisesta (6v) en ole aivan yhtä varma.

Esikoiselle osui päiväkodissa lastentarhanopettaja, aivan ihana ihminen, joka kertoi itse opetelleensa luistelemaan vasta lastentarhanopettajaksi opiskellessaan ja miettineensä, että olisi sitä ehkä voinut vähän nuorempana. Se oli hyvin lohdullista kuultavaa.

Varmasti on haastavampaa vähemmän motorisesti taitavan kanssa, mutta ei sen ole pakko tarkoittaa että tämä aiheuttaa seurauksena sen että lapsen kanssa ei tule mentyä niin paljoa. Meillä minun motivaattorini on vanhempana ollut enemmän juuri se että lapsi ei osaa ja pidän sitä tietynlaisena haasteena miten saan lapsen kokeilemaan ja innostumaan lajista joka ei ole luontaista hänelle. Rakastan haasteita:) Tosin voisi olla vaikeaa jos olisi lapselle, jolle kaikki lajit olisi haasteita vaan sen yhden/muutaman sijasta...

Meillä esikoisen heikko laji oli uinti ja sen vuoksi käytiin uimassa ja paljon, lisäksi lasten uimataidon kehittämisen vuoksi rakennettiin myös uima-allas ja lomilla käytiin kylpylöissä yms. Yritettiin keksiä kaikkea kivaa vedessä mistä lapsi yleensä tykkää esim. keskinäistä kilpailua vanhemman kanssa, jossa pärjää ja jos ui aina tietyn matka, joka oli lapsesta tylsää, niin lahjoin. Myöhemmin huomattiin että pallon peluu vedessä toimi hyvin, sekä hippa, mutta vasta kun osasi jo uida paremmin. Tarkoituksena oli saada lapsi rentoutumaan vedessä ja saada hänelle riittävä uimataito, sekä halu uimiseen mukavana ajanvietteenä.

Toisen lapsemme heikompi kohta on pallopelit, joten häntä yritetään saada erityisesti lomalla pelaamaan pingistä ja lentopalloa, sekä ihan kotona perheen kesken pesäpalloa ja jalkapalloa. Kun huomattiin hänen nihkeä asenteensa pallopeleihin, niin siirryttiin yksi kesä joka ilta perheen yhteiseen peliin, niin että hänkin pääsi fiilikseen että ne ovat kivoja ja kynnys osallistua ei olisi niin korkea.

Eli meillä lapsen kanssa on panostettu erityisesti juuri siihen osa-alueeseen, joka ei ole hänelle luontaista. Tosin on sitten tehty niitä muitakin juttuja. Esikoinen on se lahjakas kaikissa pallopeleissä, mutta hänen kanssaan niitä on pelattu hänen tahdostaan ja pyynnöstään, ei niinkään meidän vanhempien aloitteesta. Toisella lapsella on vahvat lajit yleisurheilu ja voimistelu, sekä uinnissakin on kohtalaisen hyvä, joita taas ei ole ollut tarve hänelle vahvistaa. Eli meillä on todellakin tehty työtä että ne vähemmän vahvat lajit ovat lapsilla vahvistuneet.

Varmasti on haastavampaa vähemmän motorisesti taitavan kanssa, mutta ei sen ole pakko tarkoittaa että tämä aiheuttaa seurauksena sen että lapsen kanssa ei tule mentyä niin paljoa. Meillä minun motivaattorini on vanhempana ollut enemmän juuri se että lapsi ei osaa ja pidän sitä tietynlaisena haasteena miten saan lapsen kokeilemaan ja innostumaan lajista joka ei ole luontaista hänelle. Rakastan haasteita:) Tosin voisi olla vaikeaa jos olisi lapselle, jolle kaikki lajit olisi haasteita vaan sen yhden/muutaman sijasta...

Totta, mutta tämä onnistuu vasta, kun lapsi on riittävän iso, että häntä pystyy motivoimaan harjoitteluun. Tuommoisen pari-kolme -vuotiaan kanssa ei nyt vain tule mistään mitään, jos lapsi ei edes halua harjoitella. Eskarin kynnyksellä tilanne onkin jo ihan eri, kun järkeä on enemmän.

Uskaltaisin väittää, että joskus 5-6 -vuotiaina lasten tasoerot ovat suurimmillaan, mutta alkavat sitten tasoittua, jos hitaammin kehittyvät saavat tarpeeksi harjoitusta.

Esikoinen (6v) tuumasi kuopukselle (vajaa 3v), että tämä ei koskaan opikaan luistelemaan, jos ei halua yrittää. Tämä kun ensimmäisen päiväkotiluistelun jälkeen ilmoitti, ettei tykkää luistelusta, koska jää on kovaa ja kaatuminen sattuu. Totesin asennekasvatuksen menneen perille enkä muistuttanut esikoista siitä, että kuopus on häntä yli kolme vuotta nuorempi ja osaa jo melkein yhtä hyvin luistella kuin hänkin.

Rakastan haasteita:) Tosin voisi olla vaikeaa jos olisi lapselle, jolle kaikki lajit olisi haasteita vaan sen yhden/muutaman sijasta... Meillä esikoisen heikko laji oli uinti ja sen vuoksi käytiin uimassa ja paljon, lisäksi lasten uimataidon kehittämisen vuoksi rakennettiin myös uima-allas ja lomilla käytiin kylpylöissä yms.

Meillä 6v ja 7v lapset osaavat kyllä luistella ihan kohtullisesti, mutta uiminen on heikompaa. Onneksi mäkin rakasta haasteita, kun toi uima-altaan rakentaminen tänne kantakaupungin kerrostaloon on aika haateellista. Vaan vähä hankalampaa vois tietty olla jäähallin rakentaminen... Mut täytyhän lastensa eteen tehdä kaikensa.

edeltävässä viestissäni siis ensimmäinen kappale on lainausta aiemmin kirjoitaneelta lapsiinsa panostavalta vanhemmalta.

Meillä lapsi oppi kävelemään 1v5kk:n iässä. 3-vuotisneuvolassa oli motorisissa taidoissa aivan alarajalla. Saimme hänelle hyvän liikunnallisen harrastuksen ja 4-vuotiaana motoriset taidot olivat jo lähelle keskitasoa. Silti lapsi ei opi noita taitoja kovin helposti.



Kyse ei ole innokkuudesta. Kun lapsi kaatuu luistimilla, pyrkii heti ylös ja töpöttää innolla eteenpäin. Taitoja vain ei ole. Nyt 5-vuotiaana osaa vihdoin liukua, mutta ei se mitään vauhdikasta tai tyylikästä menoa ole.



Hiihtämisessä on paljon surkeampi. Ei oikein pääse eteenpäin ja kaatuu helposti.



Uimista rakastaa, mutta ei vain jotenkin opi uimaan, vaikka uintia harrastamme paljon. On jo 3-vuotiaana osannut sukeltaa, hyppiä veteen yms. mutta se varsinainen uiminen ei suju vieläkään. Jokin tökkii.



Sama juttu pyöräilyssä. Hienosti osaa polkea ilman apupyöriä,mutta ei vain uskalla lähteä itse liikkeelle eikä enää oikein edes pidä pyöräilystä. Kaatuu tahallaan, että ei tarvitse jatkaa.



Kaikissa taidoissa lapsi periaatteessa osaisi mutta jokin asia tökkii. Niin kuin oli aikanaan kävelemisen kanssakin. 1-vuotiaana otti ekat askeleet ilman tukea, mutta varsinainen kävely alkoi sujua vasta monta kuukautta myöhemmin.

Ihailtavaa energiaa monessa perheessä. Meillä ei onnistu vaikka tahtoa olisi. Jos yhtä lasta vietäisiin satoja kertoja luistelemaan ja toista uimaan, siihen päälle muut harrastukset ja tietenkin preppaaminen kuvataiteessa, musiikissa, tieteessä ja kirjallisuudessa. Kaiken päälle sosiaalisten suhteiden luominen sekä kulttuurikokemukset ja oma aktiivikuntoilu. Lasten kanssa tullaan päiväkodista kotiin klo 17.40 ja nälkä on hirmuinen, eli ensin syödään ja sitten menoksi... huh huh.

opettelemasta.

Osa lapsista ei opi uusia taitoja esim luistelua, koska eivät pääse niitä opettelemaan, eivät saa harjotella tarpeeksi kehittyäkseen. Toiset eivät opettele koska eivät ole kiinnostuneita, ei ole motivaatiota. Toisilla epäonnistumisen pelko on niin voimakas, toisilla heikko motorinen taito ja tasapaino. Syitä voi olla monia mutta tutustukaan SI häiriöön!

http://www.sity.fi/nakyy.html

Meillä lapset oppineet tosi pieninä jo luistelemaan. Tosin on niitä kuskattukin kaikenlaisiin aktiviteetteihin (me vanhemmat kun myös itse tykkäämme urheilusta). Nuorin lapsi on nyt juuri tuon 6 vuotta ja luistelemaan oppi 3-vuotiaana. Nyt pelaa kolmatta talvea kiekkokoulussa eli luistelee "kuin vanha tekijä". Päiväkodissakin työskennelleenä voin kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että todella paljon se on vanhempien viitseliäisyydestä kiinni (toki niitä motorisesti hitaasti kehittyviäkin on - mutta aika pieni määrä niitä on). Nykyään, kun tulee tuolla koulumaailmassa pyörittyä työn puolesta, voi kyllä sanoa, että harmittaa ihan vietävästi joidenkin lasten puolesta, kun ei edes alkeellisia hiihto/luistelu/uimataitoja ole. Kyllä se syö aika tavalla lapsen itsetuntoa, kun toiset puuhaa jo kaikkea kivaa uima-altaassa/luistelukentällä ja itse vain yrittää opetella niitä perusjuttuja. Ja niinhän se on, että mitä kömpelömpi ja motoriselta kehitykseltä hitaampi lapsi on, sitä enemmän pitäisi harjoittelumahdollisuuksia tarjota. Menkää vanhemmat itseenne tässä(kin) asiassa. Lapsillenne te sitä hallaa teette oman laiskuutenne takia. Ja nyt toivon, ettei yksikään vammaisen/kehitysviiveisen tmv lapsen vanhempi tule tähän ärhentelemään... sehän nyt on sanomattakin selvää, että nuo tapaukset on sitten aivan eri juttu!

Meillä on 3 lasta joille kaikille on tarjottu mahdollisuuksia harrastaa ja kokeilla lajeja. 2 vanhinta ovatkin kilpaurheilijoita - jos nyt alle 10-vuotiaasta näin voi sanoa :) Tuohon luisteluun liittyen, meilläkin 7-vuotias teki axelin jäällä "kuin vanha tekijä" - onhan hän luistelukoulun kasvatti 3-vuotiaasta ja kilpailee nyt Silmuissa taitoluistelussa.

Nuorimmaisemme taas on ollut äärimmäisen arka ja harrastuskokeilut on torpanneet aina siihen ettei uskalla. Tottakai ollaan käyty myös ihan perheen kanssa hiihtämässä ja luistelemassa ja pärjää eskaritasolla ihan ok molemmissa, mutta ei todellakaan loista tai ole "vanha tekijä". Vastaa tänä talvena on löytänyt sen oman juttunsa Werneri laskettelukerhon kautta ja nyt kyllä menee rinteessä "kuin vanha tekijä".

Mutta siinä olet täysin oikeassa, että noissa perustaidoissa näissä tietyissä lajeissa motorisesti heikomminkin kehittyvä oppii edes sen vältämättömän tason - me olemme elävä todiste siitä- jos vaan jaksetaan käydä uimassa, hiihtämässä, luistelemassa jne. Harva oppii harjoittelematta, edes ne lahjakkaimmat ei kehity ilman harjoitusta :)

Jos ( kuta kuinkin normaalin kehityksen omaava ) lapsi viedään tarpeeksi nuorena esim. 2 v alkaen ja tarpeeksi usein luistelemaan, hiihtämään, pyöräilemään, jne hän oppii nämä lajit "ajoissa". Nämä mammat, jotka eskavuonna vievät aran lapsen luistelemaan menkööt itseensä.

Ap:n lapsella kyse ei ollut tahdosta, vaan tosiaan taidoista. Kaikille lapsille kaikki ei ole yhtä helppoa omaksua. Jos joku on vaikeampaa, niin sitä vain harjoitellaan enemmän, jotta pääsee suht samoihin taitoihin. Tässä tulee sitten vanhemmat ja se motivointi peliin:) Itse pidän tätä tärkeänä oppina että vaikka joku asia ei olisikaan luontaista ja helppoa, niin yrittämällä oppii ja jos haluaa samaan tasoon muiden kanssa, niin tehdä vain enemmän töitä.



Tuo joka vastasit että 3v motivointi on vaikeampaa kuin 6v, niin ihan vain tiedoksi että kyseinen ketju on alkanut 6v:n taidoista, ei 3v:n! Kyllä 5-6v:n kanssa jo yhdestä sun toisesta narusta vetämällä saa lapsen yrittämään, eri asia on sitten miten lapsen saa oppimaan. Siinäkin voi olla eri niksejä eri lapsen kanssa ja voi vaatia vanhemmalta miettimistä miten onnistuu. Eli uskoisin ap:lle olevan eniten hyötyä nikseistä millä lapsen saa hahmottamaan luistelun. Esim. Meillä yksi lapsista opetteli luistelupotkut niin että toinen luistin oli jäässä koko ajan ja potki vain toisella. Kun osasi tämän, niin sitten vasta siirtyi vuoronperään potkuihin.



Meillä rakennettiin se uima-allas ja sen 6v:n kanssa on käyty luistelemassa satoja kertoja. Ei ne sadat kerrat ole tosin yhtenä talvena, vaan yhteensä 3-4talvena! Lisäksi jäähallin avulla niitä kertoja on myös ollut ulkojäiden ulkopuolella. Tosin meillä myös jäädytettiin pihaan useana talvena luistinkenttä, mutta 6v:lle se olisi jo auttamatta liian pieni. Nämä oman pihan harrastusmahdollisuudet ovat omakotitalossa asujan iloja:)



Meillä isommat lapset ovat kotihoidettuja ja nuorimmankin hoitopäivä on ollut max 5-7h ja vapaapäiviä lisäksi. Me vanhemmat olemme lomittaneet työaikaa ja toinen tekee lyhennettyä työaikaa, jotta ehdimme ja saamme olla lasten kanssa. Lisäksi on otettu ylimääräisiä lomia. Tällöin sitä aikaakin tehdä on enemmän kuin pitkiä hoito- ja työpäiviä tekevissä perheissä.



Se joka vastasit että pitää aloittaa jo 2-3v:na, niin sanoisin että hyppää kuuseen. Hyvin ehtii myöhemmin ja lapsi voi oppia nopeamminkin. Usea 2-3v on liian pieni luistimille ja jalat väärässä asennossakin. Tuon ikäiselle luistelun oppiminen on hitaampaa. Ja juu meillä on kaksi lasta oppinut 3-4v luistelemaan (siis kunnolla potkuilla), mutta yksi aloitti vasta 5v:na ja tuo 5v oppikin luistelun sitten "heittämällä". Ja syy tuolle myöhäiselle opettelulle esikoisen kanssa oli että talonrakennus vei isän ajan ja raskausmahat ja vauva vei ädin ajan. Mutta sitten kun talo oli valmis ja lapset saatu, niin oli aikaakin panostaa lasten liikuntataitoihin.

kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta osittaiseen hoitovapaaseen tai pitkään kotonaoloon. Yleensä 5-6-vuotiaiden vanhemmat ovat töissä. Näin ollen sitä harjoitteluaikaa on aika vähän, lähinnä viikonloppuisin.



Meidän 6-vuotiaallamme on lisäksi muita tärkeitä harrastuksia. Hän harrastaa tanssia ja jalkapalloa sekä pianonsoittoa. Arkisin kolme iltaa on harrastuksia, yksi kerta osuu lisäksi viikonloppuun. Kun vielä viikonloppuisin olemme käyneet koko perhe uimassa, on näitä urheiluharrastuksia aika tavalla jo viikonloppunakin.



Meillä ei siis toteudu tuo satoja kertoja hiihtämässä -sääntö. Lapsi osaa alkeelliset luistelutaidot, mutta hiihtämisessä hän on huono. Perheessämme kukaan muu ei hiihdä eikä aikaa ole kuin ehkä 10 kertaa talvessa lajia harrastaa. Tänä vuonna on joka viikonloppu hiihtänyt paitsi nyt kahtena peräkkäisenä, kun on ollut kipeä ja ihan vuoden alussa, kun ei ollut lunta. Laskin, että hiihtokertoja on ehtinyt olla viisi. Nyt hiihtolomalla toki saa hiihtää enemmän, jos vain tervehtyy riittävästi, mutta tuskin tuota 10 kertaa oikein ylitämme - ainakaan roimasti. Hiihtolomalla kun teemme pienen matkan kylpylään harjoittamaan uimataitojamme.



Keskivertoperheessä ei ole mahdollisuuksia uhrata satoja tunteja yhdelle lajille. Hiihto on saanut meillä jäädä, kun on lapsen harrastusten lisäksi panostettu uintiin ja luisteluun. Näissäkään lapsi ei ole taitava mutta pärjäilee (osaa alkeelliset taidot kummastakin). Jokainen perhe tekee valintoja eikä mielestäni voi automaattisesti ajatella perhettä laiskaksi, vaikka lapsi ei osaisikaan 6-vuotiaana näitä taitoja. Takana voi olla kymmeniä kertoja ja tulokset silti heikkoja. Onhan meidänkin lapsi hiihtoa harjoitellut noin 30 kertaa, mutta silti ei oikein tulosta synny. Niitä mieluuisampiakin lajeja kun on riittämiin.



Ja vielä lopuksi, lapsemme motoriset taidot kehittyvät hitaasti, ja tanssi ja jalkapallo ovat tukemassa tätä kehitystä. Pidämme näitä harrastuksia siis tärkeämpinä kuin esim. hiihdon opettelua.

Ihailtavaa energiaa monessa perheessä. Meillä ei onnistu vaikka tahtoa olisi. Jos yhtä lasta vietäisiin satoja kertoja luistelemaan ja toista uimaan, siihen päälle muut harrastukset ja tietenkin preppaaminen kuvataiteessa, musiikissa, tieteessä ja kirjallisuudessa. Kaiken päälle sosiaalisten suhteiden luominen sekä kulttuurikokemukset ja oma aktiivikuntoilu. Lasten kanssa tullaan päiväkodista kotiin klo 17.40 ja nälkä on hirmuinen, eli ensin syödään ja sitten menoksi... huh huh.

Sosiaalisten taitojen huomioiminen on meillä ykkönen ennen noita liikunnallisia taitoja. Yksi lapsistamme on tarvinnut vähän enemmän apua sosiaalisissa taidoissa, muutama muu vain välillä vähän "tuuppaus/selvitysapua". Mutta kun jotain asiaa on joskus jonkun aikaa harjoiteltu, niin ei sitä tarvitse aina uudestaan opetella ja kun lapsi kasvaa, niin haasteetkin vaihtuvat.

Liikunta yleensä ollut meillä lapsille helppoa noita muutamaa lajia lukuunottamatta, jolloin kyse ollut enemmän innostuksen puutteesta ja ettei se ilo niihin ole löytynyt automaattisesti.

Kirjallisuus meillä on tarkoittanut lukemista. Yhden lapsen kohdalla muistan kun kiersin kaikki pääkaupunkiseudun kirjakaupat, kun löysin kirjasarjan jota tykkäsi lukea. Koin lukemisen harjoittelun tärkeäksi koska muuten ei tykännyt lukea. Ja parin lapsen kanssa meillä on harjoiteltu kotona lukemista tavuista, jotta eivät olisi eskarilla-ekalla luokan heikoimmasta päästä. Lisäksi tietysti on normaalisti luettu lapsille ja käyty kirjastoissa ja varsinkin ennen lomia aina kirjakaupoissa ostoksilla.

Musiikkia emme valitettavasti osaa pretata, koska me vanhemmatkaan emme osaa sitä. Joten tämä jää välistä ja ainoastaan koulun tehtäväksi. Onneksi jollain lapsella kaveri on opettanut lapselle joitain asioita ja kouluissa näyttää olevan nuottien ja soittamisen opettelua.

Kuvataide menee lapsilla logiikalla että on välineitä ja tilaisuuksia toteuttaa itseään. Ollaan myös tuttujen vanhempien kanssa järjestetty aika monta askarteluiltaa lapsille.

Tiede on lähinnä koulun opetus, jossa läksyissä on tuettu jos on tarvittu. Sekä erityisesti mietitty mitä milläkin koekysymyksellä on tarkoitettu ja minkälaisia vastauksia haettu.

Kulttuurikokemukset menee muutamalla teatterireissulla vuodessa ja elokuvateattereilla. Lisäksi yhdistettynä tieteeseen joitain käyntejä Eläintieteellisessä museossa ja Heurekassa. Tarkoituksena että lasten kanssa ja itsekin olisi käynyt useassa erilaisessa paikassa ja tilaisuudessa urheilutapahtumista ja kyläjuhlista balettiin ja teatteriin.

Mikään näistä ei ole vaatinut meillä ylivoimaisia ponnisteluja, vaan tullut usein arjessa ja lomilla siinä asioiden ohessa. Eivät ne ole aina edes pääasia ja joskus vaikka ovatkin, niin eivät vie niin älytöntä aikaa. Aikaa meidän perheessä on yritetty lapsille järjestää. Lapsilla ei ole ikinä ollut pitkiä hoitopäiviä ja ei ole tarvinnut juosta tukka putkella. Työelämässä me vanhemmat ollaan tehty tiettyjä valintoja perhettä silmällä pitäen.

Se mikä on odottanut lasten ollessa pieniä on oma aktiivikuntoilu. Lasten kasvettua sitä on aloitettu taas koko perheen yhteisten aktiviteettien (uiminen, laskettelu, luistelu) merkeissä, sekä koirien kanssa kävelyn myötä. Lisäksi vanhemmilla ollut aika ajoin omia lajeja joissa harrastuskertoja max.1/viikko. Eli sieltä vanhempien omista harrastuksista on sitten ehkä tingitty ja siirrytty enemmän perheen yhteisiin.

Juu ja tiedän että voimme kuulostaa hieman poikkeavilta vanhemmilta, mutta luulen että meidän tyylimme johtuu omasta huonosta lapsuudestamme. Niillä kokemuksilla ollaan haluttu tarjota lapsillemme jotain ihan muuta kuin itsellämme on ollut. Lisäksi perheen yhteiseksi ajanviettotavaksi on luontevasti tullut liikunta koska vanhemmat ovat liikunnallisia. Ja se mikä toisella vanhemmalla ei ole niin vahva alue, niin toinen vanhempi paikkaa omalla kiinnostuksellaan (paitsi se musiikki).