Mitenköhän Ruu:n vanhemmat toimii esim uimahallissa?
Vai käykö ne lainkaan siellä? Siellähän se sukupuoli paljastuu jos vaikkapa viereisen suihkun äiti lapsineen jutustelee omilleen jotain esim "tulehan tännepäin, se on tuon pojan/tytön suihku, se ehti siihen ensin, tässä mun toisella puolella on sulle vapaa suihku..." tms yleistä höpinää. Kouluiässä toki viimeistään se paljastuu elleivät kotikoulussa sitä kokonaan pidä. Aika vaikekasi menee harrastamisetkin kun liikuntaharrasteissa on tyttö tai poikaryhmät jne.
Kommentit (82)
ja yrittävät salata sitä lapsen kavereilta ja tutuilta. Luulen, että perhe ei halua KOROSTAA ensisijaisesti lapsen sukupuolta vaan persoonaa. Että lapselta ei ODOTETA sukupuolen mukaista käyttäytymistä eikä muilta tiettyyn sukupuoleen kohdistuvaa suhtautumista. Muuten tietysti toimivat esim. uimahallissa sen mukaan kumpaan sukupuoleen kuuluu.
vanhemmat olleet juuri ne, jotka peittelivät omatkin sukupuolensa lapseltaan?
lapsi ei saanut sanoa heitä isäksi ja äidiksi, ei saanut tietää että omat vanhemmatkaan ovat mies ja nainen.
Kutsuivat itseään jollain ihan hölmöillä nimillä, oliko ne Susi ja Kettu?ollenkaan sitä että kaikki vanhemmat eivät koe itseään jotain sukupuolta olevaksi. Minulla on lapsia, mutta kukaan heistä ei todellakaan isättele tai äidittele minua. Ovat oppineet siihen ihan hyvin pienestä asti. Ainoastaan ulkopuoliset, tyhmät mammat yrittävät joskus ulottaa tuollaista meidän perheeseen. Se aluksi hämmensi lapsia mutta olen selittänyt että eri perheissä on eri tapoja ja aikuiset joskus luulevat että kaikki haluavat tehdä kaiken samalla tavalla. Lapsikin jo pystyy ymmärtämään että oikeasti niin ei tarvitse tehdä.
Miksi teille täällä on niin vaikeaa hyväksyä että on muitakin tapoja kasvattaa lapsi kuin heteronormatiivisuus? Lapsi ei mene siitä rikki vaikka ei käyttäisi ikinä kenestäkään äiti- tai isä-nimitystä. Tosi ihmeellistä että tällä palstalla kaikki näyttävät identifioituvan niin vahvasti siihen sukupuoleen että sen olisi oltava läsnä joka tilanteessa.
mitäs jospa se lapsi kokisikin, jos vaan antaisit sille mahdollisuuden, vaikka sä et koekaan.
Saavatko sokeat automaattisesti kasvattaa lapsensa pimeässä kaapissa siksi, että he itse eivät näe?
Mietipä sitä.
Juuri näin minä ajattelen - että lapsella tulee olla vapaus valita itse sukupuolensa, se edustaako hän sukupuolta vai ei.
Lapsi siis varmasti alkaa kokea jossain vaiheessa olevansa jotakin sukupuolta, mutta pointti on että minä en voi sitä ENNALTA tietää mikä hänen kokemuksensa on. En vaikka ulkoiset pelimerkit olisi minkälaiset tahansa.
Miksi siis minun pitäisi päättää heti pienestä vauvasta lähtien että tämä lapsi on vaikkapa poika, ja kasvattaa hänet sen mukaan? Hänhän saattaa isompana kokea olevansa jotain muuta - joko tyttö tai jotain siltä väliltä - ja sitten minä olisin munannut koko jutun alusta pitäen tolkuttamalla hänelle poikajuttuja.
Juuri tästä syystä en tajua niitä jotka täällä eniten mesoavat Ruunkin perheestä. Kun todellisuudessa he ovat ainoita vanhempia jotka todella antavat lapselle mahdollisuuden olla mitä on, ilman muotteja. Ja se ei kelpaa mussuttaville mammoille... Suurin osa kun tuntuu olettavan että jos ihmisellä on tietyt ulkoiset ominaisuudet, se merkitsisi tiettyä sukupuolta, mutta kun se kokemus voi olla aivan eri.
mammeliinit ei ole vieläkään hiffanneet mistä tuossa jutussa on kysymys. Vaikka Ruunkin perheestä kertovasta lehtijutusta on jo vuosia aikaa. Ettei tajuta päivänselviä asioita. Tehdään ja oletetaan vaan niin kuin on aina ennenkin...
Tästä vedän johtopäätökseni: (hetero)äitiys ja kotiäitiys tyhmentää ihmisen ihan täydeksi debiiliksi.
mikä tossa on päivänselvää?
Vaikka ei olisi heterokaan, toi kuulostaa aivan typerältä.Heteroäitiydellä tarkoitan juuri sellaista virheellistä oletusta, mikä täälläkin kiertää kehää.
Heteroäitiys on sitä, että on Mamma, jonka mielestä kaikissa perheissä kuuluu olla isä ja äiti, ja joka uskoo siihen että on ainoastaan kaksi sukupuolta, ja että kaikki ovat joko tai. Ja että sitä kategoriaa pitää tuputtaa lapselle ihan pienestä asti, että kaikki ovat joko poikia tai tyttöjä, ja että tytöt pitävät prinsessaleikeistä ja ovat kilttejä ja pojat pitävät jääkiekosta ja ovat villejä.
Jo tuossa on niin monta virheoletusta ettei kyllä yksi yö palstalla riitä niitä ratkomaan. Surullista on kuitenkin huomata se ettei täällä olla edes kiinnostuneita avartamaan oma maailmankuvaa, vaan tuomitaan vain kaikki vähänkin eri tavalla tekevät.
Heteronormatiivisuudella ei ole mitään tekemistä siis sen kanssa, onko joku ihminen nyt hetero vai ei. Vaan kyse on olettamuksesta, siitä että kaikki maailmassa toimivat kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän mukaan ja että olisi ok olettaa kaikkien toimivan sen mukaan.
Tajusitko nyt mitään?
Tämähän on sama juttu, kuin homovanhemmat tai lesbovanhemmat kasvattaisivat lapsistaankin ihan aktiivisesti homoja tai lesboja, koska he itsekin ovat. Eli periaatteessa, en tajua yhtään tollaista.
samaistua oman sukupuolensa edustajaan. Kaipa hän nyt näkee, onko sudella vai ketulla samanlaiset värkit kun hällä itsellään. Mitä tuolla kummallisuudella oikein voittaa? Mitä hyötyä lapselle on siitä, ettei hän tiedä sukupuoltaan? Ei tuollainen kasvatus hyödytä ketään.
joiden lapset kutsuu vanhempiaan etunimillä. Ei ole erityisen hyvät välit, sellaiset jotenkin vaikeat ja etäiset.
Ei varmaan pakosti näissä tapauksissa ole, jossa sitä sukupuolta nyt vaan pitää viimeiseen asti vältellä.
Jos te ootte ihan ookoo sukupuolenne kanssa, niin miksi sitä ei saisi mainita. Että lapsi ei saa edes osoittaa olevansa teidän lapsenne, vain siksi että pitää olla niin neutraali...
jäikö koulut kesken vai miksi noin kamalan huono ulosanti, 20 riviä tekstiä, eikä mitään asiaa tai sanottavaa?
Kamalan surullista ettei aikuiset tajua sitä väistämätöntä biologista asiaa, että jokaisella ihmislapsella on isä ja äiti, kasvaapa se 3 miehen kommuunissa ikänsä tai yh-äidin kanssa. Sitä on joidenkin tosi vaikea tajuta omalta sairaudeltaan.
minusta taas tuntuu että sä olet sairastunut myös tähän kaksijakoiseen yhteiskuntaan etkä tajua että muut voi kokea toisin. Toivon vain ettet tuputtaisi tuota pakkonormatiivisuuttasi muille. Tuossa viestissä 18 oli paljon enemmän järkeä kuin mitä sinun päähäsi mahtuu koko elämäsi aikana.
Kellään ihmislapsella ei ole äitiä tai isää automaattisesti ainakaan. Ihmislapsilla on kaksi biologista henkilöä jotka on saaneet jollain keinolla eli tietyllä soluyhdistelmällä ja tuurilla sen vauvan aikaiseksi, ja sitten nämä ihmiset ovat yksilöitä ja muodostavat ehkä jonkunlaisen perheen missä sitten nimityksistä saa toki päättää ihan itse. Isä tai äiti eivät ole mikään pakote vaikka useimmat päätyvät niitä käyttämään. Sama kun joku voi edelleen ajaa Peugeotilla vaikka naapurustossa vannottaisiinkin Toyotan nimeen.
ja yrittävät salata sitä lapsen kavereilta ja tutuilta. Luulen, että perhe ei halua KOROSTAA ensisijaisesti lapsen sukupuolta vaan persoonaa. Että lapselta ei ODOTETA sukupuolen mukaista käyttäytymistä eikä muilta tiettyyn sukupuoleen kohdistuvaa suhtautumista. Muuten tietysti toimivat esim. uimahallissa sen mukaan kumpaan sukupuoleen kuuluu.
vanhemmat olleet juuri ne, jotka peittelivät omatkin sukupuolensa lapseltaan?
lapsi ei saanut sanoa heitä isäksi ja äidiksi, ei saanut tietää että omat vanhemmatkaan ovat mies ja nainen.
Kutsuivat itseään jollain ihan hölmöillä nimillä, oliko ne Susi ja Kettu?ollenkaan sitä että kaikki vanhemmat eivät koe itseään jotain sukupuolta olevaksi. Minulla on lapsia, mutta kukaan heistä ei todellakaan isättele tai äidittele minua. Ovat oppineet siihen ihan hyvin pienestä asti. Ainoastaan ulkopuoliset, tyhmät mammat yrittävät joskus ulottaa tuollaista meidän perheeseen. Se aluksi hämmensi lapsia mutta olen selittänyt että eri perheissä on eri tapoja ja aikuiset joskus luulevat että kaikki haluavat tehdä kaiken samalla tavalla. Lapsikin jo pystyy ymmärtämään että oikeasti niin ei tarvitse tehdä.
Miksi teille täällä on niin vaikeaa hyväksyä että on muitakin tapoja kasvattaa lapsi kuin heteronormatiivisuus? Lapsi ei mene siitä rikki vaikka ei käyttäisi ikinä kenestäkään äiti- tai isä-nimitystä. Tosi ihmeellistä että tällä palstalla kaikki näyttävät identifioituvan niin vahvasti siihen sukupuoleen että sen olisi oltava läsnä joka tilanteessa.
mitäs jospa se lapsi kokisikin, jos vaan antaisit sille mahdollisuuden, vaikka sä et koekaan.
Saavatko sokeat automaattisesti kasvattaa lapsensa pimeässä kaapissa siksi, että he itse eivät näe?
Mietipä sitä.Juuri näin minä ajattelen - että lapsella tulee olla vapaus valita itse sukupuolensa, se edustaako hän sukupuolta vai ei.
Lapsi siis varmasti alkaa kokea jossain vaiheessa olevansa jotakin sukupuolta, mutta pointti on että minä en voi sitä ENNALTA tietää mikä hänen kokemuksensa on. En vaikka ulkoiset pelimerkit olisi minkälaiset tahansa.
Miksi siis minun pitäisi päättää heti pienestä vauvasta lähtien että tämä lapsi on vaikkapa poika, ja kasvattaa hänet sen mukaan? Hänhän saattaa isompana kokea olevansa jotain muuta - joko tyttö tai jotain siltä väliltä - ja sitten minä olisin munannut koko jutun alusta pitäen tolkuttamalla hänelle poikajuttuja.
Juuri tästä syystä en tajua niitä jotka täällä eniten mesoavat Ruunkin perheestä. Kun todellisuudessa he ovat ainoita vanhempia jotka todella antavat lapselle mahdollisuuden olla mitä on, ilman muotteja. Ja se ei kelpaa mussuttaville mammoille... Suurin osa kun tuntuu olettavan että jos ihmisellä on tietyt ulkoiset ominaisuudet, se merkitsisi tiettyä sukupuolta, mutta kun se kokemus voi olla aivan eri.
Lapsihan on joko tyttö tai poika. Eläimetkin, ainakin nisäkkäät, ovat vaan joko uroksia tai naaraita.
Jos lapsi itse myöhemmin huomaa, että onkin transsukupuolinen, niin sittenhän se onkin toista sukupuolta. Muuten se ei ole. Koska tyttö ei ole poika, eikä poika ole tyttö.
tämä Ruu haluaa olla mitä sukupuolta hyvänsä? Miksi yhden perheen pitää ruveta toteuttamaan tuollaista ristiretkeä, vaan sen takia, että jotkus syntyvät väärrään ruumiiseen?
Ei saa kuulua kellekään eikä mihinkään. :( Ei ole reppanalla äitiä, ei isää, ei edes tiedä kuka on. Nuori eläkeläisyys mt-ongelmien kanssa odottaa, toivottavasti lastensuojelu on hereillä ajoissa.
sellaisia ristiriitaisuuksia sukupuolikokemuksessaan, että pitäisi sen takia koko elämä kasvattaa siltä varalta, että hän kokisi joskus olevansa väärän sukupuolen ruumiissa. Siis vaikka sinä äitinä olisitkin kokenut niin, niin lapsesi on suurella todennäköisyydella "ihan tavis" :)
Olen yrittänyt. Olen selittänyt ja kertonut ja käyttänyt esimerkkejä. Ei tästä tule mitään.
Edelleen täällä oletetaan:
- että sukupuoli on jotain pelkästään biologista
- että sukupuolen voi päätellä jostain elimistä
- että samastuessaan vanhempaansa lapsen pitäisi samastua juuri niihin vanhemman sukuelimiin
- että tietynlainen sukupuolikokemus vastaa tietynlaisia elimiä
- että on kohteliasta tai hyvien tapojen mukaista vaatia ihmisiltä tietynlaista sukupuolipresentaatiota
- että se, että ei samastu JOKO naiseuteen tai mieheyteen, tarkoittaa ettei ole mitään sukupuolta
- että lapsen täytyy käyttää vanhemmistaan nimitystä isä tai äiti, muuten ne eivät voi tuntua oikeilta vanhemmilta.
Tuossa nyt muutamia päätelmiä jotka on jo itsessään niin virheellisiä että jo yhden kanssa olisi valtava työmäärä edessä.
Kaiken tämän jälkeen on kyllä vaikeaa pitää täällä kirjoittelevia järkevinä ihmisinä. Surullista. Ettei se ajattelu vaan pelaa vaikka on annettu kaikki käsitteet eteen valmiiksi. Hyviä öitä ja puuttukaahan hiukan vähemmän toisten asioihin, varsinkin sellaisiin mitä ette ymmärrä!
Ei saa kuulua kellekään eikä mihinkään. :( Ei ole reppanalla äitiä, ei isää, ei edes tiedä kuka on. Nuori eläkeläisyys mt-ongelmien kanssa odottaa, toivottavasti lastensuojelu on hereillä ajoissa.
Juttelin aikanani tästä asiasta terapiassani. Terapeutti oli kanssasi samaa mieltä. Sukupuoli luo yhteenkuuluvaisuutta ja samaistuminen on tärkeä osa ihmisen kasvua ja kehitystä. Terapeutti piti todella surullisena tällaista kasvatusta, jossa lapselta kielletään hänen biologiansa.
sellaisia ristiriitaisuuksia sukupuolikokemuksessaan, että pitäisi sen takia koko elämä kasvattaa siltä varalta, että hän kokisi joskus olevansa väärän sukupuolen ruumiissa. Siis vaikka sinä äitinä olisitkin kokenut niin, niin lapsesi on suurella todennäköisyydella "ihan tavis" :)
Lähinnä koen tämän perheen erikoiduudentavoittelijoiksi.
Lapsihan on joko tyttö tai poika. Eläimetkin, ainakin nisäkkäät, ovat vaan joko uroksia tai naaraita.
Jos lapsi itse myöhemmin huomaa, että onkin transsukupuolinen, niin sittenhän se onkin toista sukupuolta. Muuten se ei ole. Koska tyttö ei ole poika, eikä poika ole tyttö.
Lapsi ei ole poika tai tyttö tai joku msdhyreiudghlkj. Lapsi syntyy ja syntyessään hänellä on tietyt fyysiset ominaisuudet. Niitä on päätetty kutsua vaikka nimellä vagina, ja jotenkin meidän yhteiskunnassa kiertää sellainen päätelmä että jos henkilöllä on vagina, hänet nimetään tytöksi, ja sen jälkeen häntä kohtaan aletaan käyttäytyä tietyllä tapaa. Vaikka ei tiedetä juuri tämän henkilön persoonasta vielä mitään.
Tämä on nyt se juttu mitä te ette tunnu tajuavan. Että ei ole mitään tyttöä tai poikaa SINÄNSÄ, vaan ihmiset päättävät aina henkilön kohdalla että häntä aletaan kohtelemaan tyttönä tai poikana, juuri sinänsä vähäpätöisiin ulkoisiin seikkoihin perustuen. Juuri tämä vie yksilön vapauden.
Siksi on lempeämpää jos ei aluksi halua nimetä lasta selvästi kummaksikaan - siksi ihmiset joutuvat tavallaan lasta kohdatessaan ottamaan huomioon omat ennakkoluulonsa ja kohtelemaan lasta lapsena, ei stereotyyppisenä tyttöyden tai poikuuden edustajana.
Lyhyesti: virhe on siinä että samastetaan biologinen ja sosiaalinen. Vaikka nämä ovat tyystin eri asioita ja yhdistyvät eri tavalla eri henkilöiden kohdalla. Transsukupuolisuus nyt on ääri-ilmiö tästä, skaala on paljon laajempi.
kun tajuaa olevansa väärässä niin heittäytyy kaltaiseksi marttyyriksi tajuamatta että ehkä VIKA ON SINUN PÄÄSSÄSI, mutta ei, sinä olet oikeassa ja koko muu maailma väärässä, noh, tästä on surullisia esimerkkejä maailmassa. Sä yrität ylentää itses ja oikeuttaa tekosi alentamalla muita. Olet pahempi kuin 10 000 tavista. Toivottavasti on terapiarahat tilillä jo säästettynä lapsoselle.
Olen yrittänyt. Olen selittänyt ja kertonut ja käyttänyt esimerkkejä. Ei tästä tule mitään.
Edelleen täällä oletetaan:
- että sukupuoli on jotain pelkästään biologista
- että sukupuolen voi päätellä jostain elimistä
- että samastuessaan vanhempaansa lapsen pitäisi samastua juuri niihin vanhemman sukuelimiin
- että tietynlainen sukupuolikokemus vastaa tietynlaisia elimiä
- että on kohteliasta tai hyvien tapojen mukaista vaatia ihmisiltä tietynlaista sukupuolipresentaatiota
- että se, että ei samastu JOKO naiseuteen tai mieheyteen, tarkoittaa ettei ole mitään sukupuolta
- että lapsen täytyy käyttää vanhemmistaan nimitystä isä tai äiti, muuten ne eivät voi tuntua oikeilta vanhemmilta.
Tuossa nyt muutamia päätelmiä jotka on jo itsessään niin virheellisiä että jo yhden kanssa olisi valtava työmäärä edessä.
Kaiken tämän jälkeen on kyllä vaikeaa pitää täällä kirjoittelevia järkevinä ihmisinä. Surullista. Ettei se ajattelu vaan pelaa vaikka on annettu kaikki käsitteet eteen valmiiksi. Hyviä öitä ja puuttukaahan hiukan vähemmän toisten asioihin, varsinkin sellaisiin mitä ette ymmärrä!
Olen yrittänyt. Olen selittänyt ja kertonut ja käyttänyt esimerkkejä. Ei tästä tule mitään. Edelleen täällä oletetaan: - että sukupuoli on jotain pelkästään biologista - että sukupuolen voi päätellä jostain elimistä - että samastuessaan vanhempaansa lapsen pitäisi samastua juuri niihin vanhemman sukuelimiin - että tietynlainen sukupuolikokemus vastaa tietynlaisia elimiä - että on kohteliasta tai hyvien tapojen mukaista vaatia ihmisiltä tietynlaista sukupuolipresentaatiota - että se, että ei samastu JOKO naiseuteen tai mieheyteen, tarkoittaa ettei ole mitään sukupuolta - että lapsen täytyy käyttää vanhemmistaan nimitystä isä tai äiti, muuten ne eivät voi tuntua oikeilta vanhemmilta. Tuossa nyt muutamia päätelmiä jotka on jo itsessään niin virheellisiä että jo yhden kanssa olisi valtava työmäärä edessä. Kaiken tämän jälkeen on kyllä vaikeaa pitää täällä kirjoittelevia järkevinä ihmisinä. Surullista. Ettei se ajattelu vaan pelaa vaikka on annettu kaikki käsitteet eteen valmiiksi. Hyviä öitä ja puuttukaahan hiukan vähemmän toisten asioihin, varsinkin sellaisiin mitä ette ymmärrä!
älä tule sitten itkemään, kun projekti kusee.
tämä Ruu haluaa olla mitä sukupuolta hyvänsä? Miksi yhden perheen pitää ruveta toteuttamaan tuollaista ristiretkeä, vaan sen takia, että jotkus syntyvät väärrään ruumiiseen?
Ei kyseessä edes olis mikään ristiretki, jos kaikki ihmiset olisi niin järkeviä että antaisivat lastensa olla lapsia sen lyhyen hetken kun lapsuutta kestää, ja vasta isompina voitaisiin sitten jakautua eri leireihin kaikkien ihmeellisyyksien mukaan jos se edelleen nähtäisiin tarpeellisena.
Eikö teistä oikeasti ole aika älytöntä se että pieni vauva puetaan tietynvärisiin vaatteisiin vain sen perusteella, millaisista välineistä hän pissaa? Ja että tietyllä tavalla puettuja vauvoja sitten nimitetään reippaiksi ja toisella tapaa puettuja suloisiksi, ja kukaan ei usko että tämä vaikuttaa lasten kokemukseen minuudestaan?
mitään, vaikkeivat "Ruut" tietäisi mitä sukupuolta edustavat. Jokainen ulkopuolinen yli 3-vuotias sen kuitenkin huomaa :)
Miksihän tästä niin vaikeeta tehdään. Joku pikku prosentti väestöstä kokee, että on ulkoisiin sukupuolielimiinsä nähden erilainen. Ei sen takia koko sukupuoliasiaa tarvitsisi peittää. Nimittäin jos jollakulla näistä "Ruista" on vaikeuksia hahmottaa sukupuoli-identiteettiään, niin sisäinen ristiriita siitä tulee, oli kasvatettu miten tahansa.
On ihanaa olla nainen, varmasti myös mies mutta sitä en tiedä. Onneksi minulla on tyttöjä ja poikia lapsinani, pääsen osalliseksi kaikkien kasvusta.
tämä Ruu haluaa olla mitä sukupuolta hyvänsä? Miksi yhden perheen pitää ruveta toteuttamaan tuollaista ristiretkeä, vaan sen takia, että jotkus syntyvät väärrään ruumiiseen?
Ei kyseessä edes olis mikään ristiretki, jos kaikki ihmiset olisi niin järkeviä että antaisivat lastensa olla lapsia sen lyhyen hetken kun lapsuutta kestää, ja vasta isompina voitaisiin sitten jakautua eri leireihin kaikkien ihmeellisyyksien mukaan jos se edelleen nähtäisiin tarpeellisena. Eikö teistä oikeasti ole aika älytöntä se että pieni vauva puetaan tietynvärisiin vaatteisiin vain sen perusteella, millaisista välineistä hän pissaa? Ja että tietyllä tavalla puettuja vauvoja sitten nimitetään reippaiksi ja toisella tapaa puettuja suloisiksi, ja kukaan ei usko että tämä vaikuttaa lasten kokemukseen minuudestaan?
jostain syystä poika on hakenut lelukorista auton, vaikka siellä on nukkeja tarjolla. Poika on pukenut mekon päällensä ja mennyt helmet kaulassa kerhoon, mutta se oli vain ohikiitävä vaihe, jonka hän toteutti, ja sitten kiinnostus lopehti. Oma itsensä voi lapsi olla ilman sitä, että hänet eristetään omasta sukupuolestaan, aivan kuin varmuuden vuoksi, jos hän haluaisikin olla jotain muuta.