Muita ulkosuomalaisia, jotka eivät halua muuttaa enää takaisin Suomeen?
Suomi on kaikin puolin ihana maa. On tasa-arvoa, neljä vuoden aikaa, puhdasta, yleensä homma toimii kaikilla tasoilla jne. Mutta nyt jonkun aikaa ulkomailla asuneena, olen huomannut, että mulla vaan on niin paljon tärkeämpää ihmisten positiivisuus, iloisuus, yhteisöllisyys, avuliaisuus. Lisäksi en vaan enää jaksa Suomen talvea, täällä missä asumme, on nyt +13 ja aurinko paistaa miltei päivittäin. Olen huomennut, että auringonvalolla on suuri vaikutus mielialaani, siihen että olen huomattavasti virkeämpi ja onnellisemman olonen, kun saan auringonvaloa.
Eli minulle nämä ihmiset täällä ja ilmasto sopii paljon paremmin, kuin Suomen vastaavat. Rakastan Suomea ja se tulee aina olemaan kotimaani, jossa mielellään toki käyn mahdollisimman usein. Onko muita, jotka samoilla linjoilla?
Ja tiedoksi, että täällä on lapsillemme tasokas suomalainen koulu, sitten kun tulevat kouluikään. Ja meillä vanhemmilla on molemmilla hyvät työpaikat jne. Mietittiin vaan, että jospa jäisimmekin tänne kokonaan, ainakin toistaiseksi. Tarkoitus oli olla täällä vain 1-2 vuotta.
Kommentit (369)
Esim. monella farmilla sato jäi poimimatta, kun ei ollutkaan niitä laittomia poimijoita, homma kun ei kelpaa kaikille :)
Ihan sama se on kaikkialla, ei ne huonosti palkatut hommat kelpaa suomalaisillekkaan.
Usassa ruoka on halpaa. Muistuttaisin että Suomessa palvelut ja ruoka maksavat niiden oikean hinnan. Täällä työnantajat maksavat sosiaaliverot ja eläkkeet työntekijälle, ruoka on tarkastettua ja myös ruuan alkutuottajat saavat palkkansa ja eläkkeensä. Italiassa ja Usassa mustalaiset ja muut laittomat siirtolaiset tekee pelloilla töitä ilmaiseksi. Vain kaikkein tyhmin ja epäeettisin kehtaa hehkuttaa kuin halpaa on. Halpaaa sinulle, mutta ei kaikille. Tätä on ilmeisesti liian vaikea ymmärtää? Erikoista yhteisöllisyyttä muuten, että maassa sallitaan orjatyövoima.
maissa ihmiset ovat iloisempia, avoimempia, positiivisimpia yms. enemmän kuin Suomessa? Oletteko asuneet kaikissa lähes 200 maassa?
Viis muiden ihmisoikeuksista, pääasia että länsimaalaiset voi loikoilla uima-altailla ja shoppailla.
Tällä hetkellä ollaan Arabiemiraateissa.
maissa ihmiset ovat iloisempia, avoimempia, positiivisimpia yms. enemmän kuin Suomessa? Oletteko asuneet kaikissa lähes 200 maassa?
Täällä ulkosuomalaiset ovat kertoneet kokemuksia asuinmaastaan. Älä ota sitä niin henkilökohtaisesti.
Ja ennen kuin joku vetoaa Daily Mailiin, raaka tilastotieto kertoo, että väkivalta on Suomessa paljon pahempi ongelma kuin Englannissa.
Laita ihmeessä lähde tuohon tietoon. Suomessa ei ole kadulle puukohttp://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114746-puukotus-keskella-jyvaskylaa-%E2… ketään pitkiin aikoihin.
Ihmisiä asuu trailer parkeissa, mustien asema ei vieläkään kohene, kaupungit rappeutuvat ja taloja myydään dollarilla jne.
Miten Suomea ajatellessa miettii aina, miten siellä periaateessa kaikki on aivan loistavasti. Paikan päällä kuitenkin iskee kasvoille se tosiasia, että ihmiset eivät puhu keskenään vaan mieluummin murjottavat ja masentuvat omissa oloissaan. Pienellä palkallakaan ei voi ostaa mitään, kun kaikki on niin kallista ja hallitus ei voisi vähempää piitata kansan tahdosta. Kyllä, kaikesta huolimatta seuraan edelleen Suomen politiikkaa varsin aktiivisesti ja se on yksi pahimmista poistyöntävistä seikoista.
Väitän, että nykyisessä asuinmaassani (Yhdysvallat, tarkemmin Washingtonin osavaltio länsirannikolla) on kieltämättä suurista ongelmistaan huolimatta yksinkertaisesti parempi elää. Kaikessa vain tuntuu olevan enemmän eloa, ihmiset ovat aktiivisempia, juhlia järjestetään, lapset harrastavat, ihmissuhteet alkavat ja loppuvat, työttömät löytävät nopeasti uusia töitä... asiat vain tuntuvat menevän jatkuvasti paremmin eteenpäin, kuin Suomessa.
Monessa maassa on häpeä jos kuolinsyyksi merkitään itsemurha, perhe häpeää sitä. Siksi kuolinsyyksi merkitään usein ihan muuta kuin itsemurha. Myös uskonto on usein syynä siihen, että itsemurhia salataan, näin mm. juuri siellä Etelä-Euroopassa.
Kukaan ei toistaiseksi olekaan kehunut Japania. Itse kirjoitin Etelä-Euroopasta ja jos todella haluat voi netistä löytää tilastot itsemurhaluvuista. Kyllä se Suomi siellä keikkuu kärkipäässä entisten itäblokin maiden jälkeen. Etelä-Eurooppaa ei edes mainita.
Ulkomaita ei saisi yleistää mutta Suomesta ja suomalaisista saa tehdä yleistyksiä.
Se kartanlukija vastaa.
Tässä on muuten se ero, että suomalaisessa kaupungissa on yleensä vaikea eksyä, koska ne on kaikki rakennettu aikaisintaan 1950-luvulla eikä arkkitehti ole tehnyt yhtään katua ilman viivotinta.
Englannissa taas joutuu varsinkin keskustoissa todella pinnistelemään joskus sen kartankin kanssa, koska kadut mutkittelevat, nimet vaihtuvat (historiallisista syistä), sisäänkäynnit voivat olla talon mistä hyvänsä kulmasta, jne. Ja minä säästän mielelläni jalkojani ja aikaani, joten tervetuloa neuvomaan minulle tietä jos näet minun lukevan karttaa!
Olen asunut monessa todella vanhassa talossa Englannissa, ja minusta ne ovat ihania. Sitä luonnetta ei voi rahalla ostaa, enkä käsitä miksi Suomessa aina puretaan kaikki kaunis betonin ja parkkipaikkojen tieltä.
lasikuutioissa tai maalaisromanttisissa unelmissa siellä pellon keskellä, lähellä jotain Seinäjokea tai Oulua. Sitten sieltä ajetaan farmarivolvolla töihin ja citymarkettiin, on kaksi lasta ja kultainen noutaja. Iltaisin lenkkeillään samanlaisissa Haglöfsin tuulipuvuissa koko perhe. Sitten halveksitaan ihmisiä, joiden tapa toimia on eri. Tehdään av:lle avauksia tyyliin "siis miten säälittävää on asua kerrrostalossa????" tai "onks siis tosi noloo jos ei oo viittä autoa ja kuutta venettä`????".
Täällä ihmiset saa elää ja olla niinkuin huvittaa.
Tämä ketju muistutti, miksi ESITÄN suomalaisille korostettua koti-ikävää: tämä saatananmoinen kateus.
Keksimällä keksin valittamista, jotta ei paljastuisi että olen vain tyytyväinen päästyäni pois suvun ja tuttavien luota. Olkaa keskenänne.
Kyllähän toki jokaisella pitää olla oma kotiorja. Pääasia että itse saa halvalla kaiken. Et sitten mieti noiden työntekijöiden oltavia yhtään? Etkä sitä että veronkiertäjät takia menetetään oikeita työpaikkoja?
Minusta on parempi että ne pakistanilaiset tekevät edes jotain työtä. Onko se sitten parempi vaihtoehto että lusmuillaan verorahoilla kuten somalit Suomessa?
että kaikilla suomalaisilla on valkoiset sohvat ja Arabian astiat?
Meilläkään ei ole tarkoitusta palata Suomeen. Olemme asuneet ulkomailla yli kymmenen vuotta ja nyt olemme asettuneet pysyvästi yhteen paikkaan. Vaikka meillä olisi mahdollisuus laittaa lapset kansainväliseen kouluun olemme valinneet paikallisen koulun, ihan sen vuoksi, että haluamme integroitua tänne mahdollisimman hyvin.
Lomat Suomessa ovat ihania, mutta jo sen parin viikon aikana huomaa, ettei se arki ole meitä varten. Tietysti isot asiat vaikuttavat (mm. ilmasto), mutta myös pienet jutut, kuten sen, että kaikkien kotona on samannäkoistä Arabian astioineen, Kivi-tuikkuineen ja valkoisine sohvineen. Ympäristön paine tuntuu aika kovalta. Lisäksi minulla on se käsitys, etteivät ystävämme tee juurikaan asioita perheen kanssa, vaan kaikilla on omat harrastukset ja ulkona käydään ystävien kanssa. Ja kallistahan Suomessa on myös, enkä nyt ole niin vakuuttunut Suomen terveydenhuollostakaan...
Olen asunut useampaan eri kertaan ulkomailla yksin ja viimeksi perheen kanssa. Yksin asuessani sain aika mahtavia työtarjouksia muualtakin maailmalta, mutta en ottanut niitä suuresta houkutuksesta huolimatta vastaan, mikä nyt jälkikäteen kaduttaa tosi, tosi paljon. Seurustelin tuolloin jo mieheni kanssa.
Kyllä, olen sitä mieltä myös, että viihtyisin paremmin esim. keski-euroopassa, jossa ihmiset ovat kuitenkin hieman avoimempia, puheliaampia, hymyilevämpiä ja enemmän lähimmäiset huomioon ottavampia. Pidän juttelusta ihmisten kanssa ja joskus ahdistaa, kun aina vain kaikki eivät halua keskustella tavallisistakaan asioista. Pahimpia piirteitä suomalaisissa on kateus, jota toki esiintyy muidenkin maiden ihmisissä, en sitä kiistä.
Eniten Suomessa rakastan kaunista ja puhdasta luontoa, ilmaa, jota on tosi raikas hengittää, puhdasta juomavettä, neljää vuodenaikaa.
Suomen ilmaston kehujia. Oletteko ikinä katsoneet ikkunasta ulos?
Tietenkin Siperiassa saattaa olla vielä ikävämpää, mutta ei varmasti löydy monta maata, jossa ilmasto olisi yhtä surkea kuin Suomessa. Seitsemän kuukautta pimeää, märkää tai sitten pimeää ja kylmää...
on asunut myös Englannissa ja silti on sitä mieltä, että Suomen ilmasto on hyvin epämiellyttävä. Makuasioita nämäkin ilmeisesti.
Ja tämä rahanpalvonta mitä Suomessa harrastetaan on aivan käsittämätöntä. Kukaan ei tee mitään ellei hinnasta sovita, ja kaikki päätökset tehdään sen perusteella mikä on halvinta. Siksi kaupoista saa ala-arvoista ruokaa, huonekalut on kaikki jotain ikeaa ja muuta paskaa, no, kaikki on sekundaa, polkupyöristä lähtien. Jos meinaa jotain kunnollista ostaa, se maksaa viisi kertaa enemmän kuin nyt esim. Englannissa, ja varmasti USA:ssa on vielä halvempaa.
Palvelut ovat myös onnettomia, lapsia ja vanhuksia hoidetaan ihan minimiponnistelulla naama nyrpeänä. Se tuntuu pahalta. Ja taas vertaan Englantiin, jossa hoito ei varmaan aina ole ykkösluokkaista, mutta omalle kohdalle sattui vain ihania ja tosi ihania hoitoalan ihmisiä.
Olen lukenut tätä suurella mielenkiinnolla. Olen ihan supisuomalainen, ulkomailla käyminen on rajoittunut automatkoihin, joilla taas toisaalta olen sentään vähäsen enemmän nähnyt paikallista arkimeininkiä kuin turistirannoilla. Aina välillä iskee kaipuu muuttaa jonnekin muualle. Kieltämättä olisi ihanaa, jos lapset voisivat käyttää ympäri vuoden kutakuinkin samoja vaatteita, ei sitä toppavaate- ja kurahousurumbaa... Eikä ehkä korvatulehduskierteitäkään? Itsekin olisi mukava pukeutua hameisiin, mutta tällä säällä ihmisten ilmoilla valinta ovat toppahousut ja Kuoma-kengät, jos täytyy jalan kulkea...
Olisi kiintoisaa asua maassa, jossa ihmiset oikeasti tervehtisivät toisiaan, kysyisivät kuulumisia jne. En ole itse mitenkään avoin ihminen, mutta onko tuo mikään ihmekään, kun lapsuus ja nuoruus kuluivat ympäristössä, missä kytättiin, ettei kukaan vain pukeutunut mitenkään eri tavalla ja kaikki oli kaikin puolin kalseaa. Missään muualla en ole nähnyt niin vihaisia ihmisiä kuin Helsingissä. Tuntuu, että yhä vaan suomalaiset kasvatetaan pelkäämään, mitä naapurit sanoo, ja tämä onkin yleensä se ainoa ajatus, mikä naapureille suodaan.
Toisaalta monien maiden ihmisten välitön avuliaisuus perustuu varmasti paljon siihen, että yhteiskunta ei järjestä sellaisia turvaverkkoja kuin Suomessa. On pakko pitää huolta toisista, jotta nämä taas pitäisivät huolta minusta. Silti ajattelen, että auttaminen oikeiden ihmisten taholta on paljon parempi "järjestelmä" kuin kasvoton auttaminen jonkin instituution järjestämänä. Toki kannatan julkista terveydenhuoltoa jne., mutta ihmisten moraali ei riitä siihen, että kaikki toimii jonkin viraston tms. kautta. Kun raha tulee yhteiskunnalta, sitä voidaan puliveivata itselle kieroin konstein, koska eihän se ole keneltäkään pois. Vaikka tietysti lopulta on; eihän esim. koulutus Suomessa ilmaista ole, kun se nyt täällä esimerkkinä on nostettu esiin.
Suomi on monella tavalla varmasti ns. kehittynyt maa, mutta joskus voi kyseenalaistaa senkin, onko kaikki kehitys tapahtunut hyvään suuntaan. Pieni esimerkki: täälläkin puretaan yksi koulu kokonaan, koska osa oppilaista kärsii väsymyksestä, päänsärystä ja flunssaoireista, eli varmasti on kaikkien mielestä hometta, vaikkei sitä löydetäkään tutkimuksissa, ja vaikkei kaikki home ole myrkyllistä. Samaan aikaan Euroopan viintiloilla ihmiset viettävät tuntikausia päivässä kellareissa, jotka ovat täynnä hometta, ovat vuosisatoja olleet, eivätkä viinisukujen jäsenet kai sentään kaikki ole tukehtuneet nelikymppisinä kuoliaiksi... Suomessa ihmiset valittavat naama rypyssä siitä, miksei yhteiskunta huolehdi meistä, kaikki menee pieleen, kaikki on jonkun muun syytä. Jos suomalaiset oppisivat ottamaan vähän löysin rantein välillä ja ajattelisivat päivässä yhden myönteisen ajatuksen lisää, elinikä pitenisi varmasti... Onko ihan oikeasti niin vaarallista, jos kaikki ei ole niin superhyperturvallista ja ennustettavaa?
Loppuun vielä siitä, kuinka minua ainakin ennen peloteltiin sillä, kuinka turvatonta ulkomailla on. Onko näin? Taskuvarkaita varmaan on enemmän, mutta tuntuu, että Suomessa turvallisuus on sitä, että saa vapaasti omassa rauhassa kuolla sairauskohtaukseen keskelle katua, kukaan ei auta. (Vrt. Italiassa asuvan kirjoitus siitä, että jos kadulla kompastuu, on kymmenen ihmistä kysymässä miten voit.)
Joka kerta näin on käynyt Suomessa. Kaikki kerrat kun joku tuntematon on käynyt solvaamaan minua, humalainen käyttäytynyt uhkaavasti jne. ovat sattuneet Suomessa.
korkeakoulujen välillä.
Ota huomioon asukasluvut ja kieli
Meilla molemmilla on hyvat tyot taalla ja mina olen saavuttanut terveydenhuolto alalla paljon suuremman ammattitaidon ja aseman kuin mita se suomessa olisi mahdollista.
Eikö pää riitttänyt lukemaan Suomesaa.
vaikka niin luulette.
Kuinka monen maan johtaja on lahettanyt lapsensa Suomeen kouluun vrt. Britit ja USA?
että monelle suomalaiselle se on kallis. Suomalaisen tuloilla ei ole aina varaa asua ihanissa historiallisissa rakennuksissa, jotka on kunnostettu lämpimiksi ja mukaviksi. Englantihan on aivan mahtava paikka kun tulot ovat sopivasti yli 150k puntaa vuodessa, mutta jos jää sen alle, joutuu jostain tinkimään. Parhaat koulut maksavat paljon, samoin parhaat asunnot. Mukavahan se on suomalaisen emigroitua johonkin köyhempään ja halvempaan maahan, jossa on varaa elellä kuin herra. USA:ssakin on ihanaa asua jos on rahaa.
Köyhälle sopii hyvin Suomi, koska täällä ei köyhänkään tarvitse kärsiä kylmää talvella eikä lapsia ole pakko laittaa puukkoneekereiden hallitsemiin paikalliskouluihin. Britannia nyt vaan on enemmän luokkayhteiskunta kuin Suomi, minkäs tuolle mahtaa. Sää ei Englanissa todellakaan ole se ongelma, vaan se, että laadukas asuminen maksaa eikä köyhempiä tunnu haittaavan hometalot tai lumen sataminen oven karmien läpi.
eikä tarvitse olla edes koulussa. Kunhan viheltelet ja lusmuilet. Ei ole mitään kannustusta tehdä töitä tai opiskella, kun kaiken saa ilmaiseksi, hurraa Suomi!
Mun tutun poika asuu ja elää näin :(
asuivat reilu 30-vuotiainakin mamman helmoissa ja sellaisen kanssa olisi sitten pitänyt alkaa tulevaisuutta suunnittelemaan, ei kiitos!
En yhtään tunnista tylyä ja törkeää asennetta arjestani, jota ihmiset täällä kuvaavat. Netissä sitä kyllä on (ja tietenkin jossain kännibaareissa), mutta ei minun todellisuudessani ainakaan. Töissä sanotaan huomenta, miehet avaavat oven naiselle, rupatellaan mukavia töissä, ilmapiiri on hyvä. Päiväkodissa samoin, mukava henki ja vaihdetaan kuulumisia. Kaupoissa eikä muissa paikoissa missä asioi, en juuri koskaan törmää törkeään käytökseen ja palveluun. Naapurien kanssa jutellaan ja henki on hyvä. Autetaan puolin ja toisin. Tämä siis minun arkeani, toki jonkun muun asuinympäristö voi olla erilainen? Ei nyt mitään yltiövuolasta small talkia harrasteta jokaisen vastaantulijan kanssa, mutta suorastaan tylyä ja törkeää käytöstä en muista kohdanneeni juuri missään, mitä monet täällä peräänkuuluttavat. Se ehkä on sitten ankeutta monien mielestä, että sitä small talkia ei niin ole. Ja kyllä talvi väsyttää, minuakin. Sekin vaikuttaa varmasti siihen, ettei niin räiskyviä olla.
Mutta sitten tylyyn käytökseen. Esimerkiksi Briteissä ja Italiassa olen törmännyt ihan silmiinpistävän huonoon palveluun esim useissa vaateliikkeissä. Ei todellakaan jää yhtään asiakkaan arvailujen varaan, että ko työntekijää ei nappaa pät-kää-kään. Sellaista olen nähnyt tosi harvoin Suomessa.
Se ottaa myös ulkomailla päähän, että joka mutkassa kusetetaan. Sekin on enemmän sääntö kuin poikkeus monissa maissa. En tiedä sitten, korvaako yleinen ystävällisyys senkin. Yli parissakymmenessä maassa olen käynyt ja asunut ulkomailla pariin otteeseen ja tämä asia minua ainakin häiritsee, jos ihan ihmisten luonteesta puhutaan. Niinhän se on, että Suomessa kaikki lähtee rehellisyydestä ja luottamuksesta, monissa muissa maissa epäluottamuksesta.
Sen verran kyllä tunnistan ankeutta suomalaisissa itsekin, että huomaan olevan paljon optimistisempi ja "idealistisempi" kuin esim mitä julkinen keskustelu Suomessa on. Tosin taas sitä ankeutta en face-to-face tunnista omasta tuttavapiiristäni.
Siihen yhdyn täysin, että ilmasto on täällä peestä. Jos saisin elämänsä järjestettyä niin, että voisin asua 3kk talvella jossain lämpimässä, tekisin niin :)
Joka maassa on tietty omat hyvat ja huonot puolet, mut mitenkohan sen muotoilis… Suomi ei vaan iske. Onneks oon loytany paikan, jossa hymyilen kuin joku polja kun kavelen katuja ihan tavallisenakin paivana.
Musta hyva esimerkki on se, kun asuin viela Suomessa ja loman paatteeks piti palata Suomeen, ei koskaan tehny mieli tulla takas. Nyt taas, aina tulee ikava tanne, kotiin. :)