Mielenterveysongelmaiset aina itsekeskeisiä?

eli ovat erittäin itsekeskeisiä, muusta eivät osaa puhuakkaan kuin omista asioistaa...

ja tuota piirrettä korostaa kaikki ns terapia, jossa oikein innostetaan puhumaan OMISTA tunteistaan ja OMISTA kokemuksistaan jne jne jne huoah SIIS KYLLÄSTYNYT KUUNTELEMAAN........

tosiasiassa, minun mielestäni masentunut on itsensä hylännyt ihminen, eikä pysty siis aidosti rakastamaan toista.

aika paksua, että yrität esittää kyseenalaisia mielipiteitäsi täällä vieläpä "tosiasioina".

ja olen näihin tosiasioihin apua saanut enkä ole enää masentunut. Että mulle tämä kyllä on ollut ihan tosi-asia, oma kokemus, susta en tiedä.

surullinen piirre.., ns terveet eivät pysty kokemaan myötätuntoa SAIRASTA ihmistä kohtaan.... Että siis itse todetaan et toinen on sairas ja sitten kuitenkin yritetään syyttää häntä siitä sairaudesta. Että jos jotkut on kykenemättömiä myötätunnon suhteen niin nämä, jotka ärsyyntyvät ja syyttävät mielenterveyden menettämisestä kärsivä itsekeskeisiksi... Ja itse ollaan sitte niin paljon parempia... jepjep.. Eikös sen terveen just pitäis pystyä olemaan sen sairaan tukena tai tuntea edes myötätuntoa kun toinen kärsii...?aika pimeetä puuhaa teillä.

on itsekeskeinen, eikä kykene rakastamaan itseään, ja etsii rakastetuksi tulemisen kokemuksia. . "Terve" ihminen taas rakastaa itseään ja tästä syystä haluaa ja osaa rakastaa muita, eli on vähemmän itsekeskeinen.

surullinen piirre.., ns terveet eivät pysty kokemaan myötätuntoa SAIRASTA ihmistä kohtaan.... Että siis itse todetaan et toinen on sairas ja sitten kuitenkin yritetään syyttää häntä siitä sairaudesta. Että jos jotkut on kykenemättömiä myötätunnon suhteen niin nämä, jotka ärsyyntyvät ja syyttävät mielenterveyden menettämisestä kärsivä itsekeskeisiksi... Ja itse ollaan sitte niin paljon parempia... jepjep.. Eikös sen terveen just pitäis pystyä olemaan sen sairaan tukena tai tuntea edes myötätuntoa kun toinen kärsii...?aika pimeetä puuhaa teillä.

Kyllä ainakin minun läheinen ystäväni, jolla oli alkuun keskivaikea masennus mutta diagnoosi muuttuikin bipoksi, on masennusjaksojen aikana erittäin itsekeskeinen. Hän käpertyy asuntoonsa, soittelee maratonipuheluita joissa aiheena on ainoastaan hän ja hänen masennuksensa eikä pysty lainkaan keskittymään mihinkään muuhun. Maniavaiheessa puolestaan hän on maailman paras kaikessa, osaa ihan mitä vaan ja puhetta tulee taukoamatta siitä, kuinka "minä sitä minä tätä". Eli molemmat taudin ääripäät edustaa aika vahvasti itsekeskeisyyttä.

Tasaisina aikoina ystäväni on aivan mahtava persoona. Olemme tunteneet toisemme jo yli 30 vuotta, joten uskoisin tuntevani hänet hyvin.

mt-ongelmista kärsivä sisko. Onko sinulla mitään käsitystä, millaista on elää vuosikymmeniä tuollaisen ihmisen kanssa?! Joka jauhaa niitä omia asioitaan loputtomiin ja suodattaa aivan kaiken sillä omalla kapealla sihdillä? Syö ja syö kaiken mahdollisen energian, ruikuttaa, valittaa ja SYYLLISTÄÄ.



Minä havahduin siinä vaiheessa, kun näin, että hän on hyvää kyytiä siirtämässä samaa menetelmää myös lapsiini! Että näidenkin pitäisi käyttää elämänsä tämän loputtoman itsekkään lapsen tasolle jääneen ihmisen tukemiseen! Ei käy.

mt-ongelmista kärsivä sisko. Onko sinulla mitään käsitystä, millaista on elää vuosikymmeniä tuollaisen ihmisen kanssa?! Joka jauhaa niitä omia asioitaan loputtomiin ja suodattaa aivan kaiken sillä omalla kapealla sihdillä? Syö ja syö kaiken mahdollisen energian, ruikuttaa, valittaa ja SYYLLISTÄÄ. Minä havahduin siinä vaiheessa, kun näin, että hän on hyvää kyytiä siirtämässä samaa menetelmää myös lapsiini! Että näidenkin pitäisi käyttää elämänsä tämän loputtoman itsekkään lapsen tasolle jääneen ihmisen tukemiseen! Ei käy.

on täysin eriasia kohdata ja tuntea myötätuntoa just sairastunutta kohta, kuin vuosiKYMMENIÄ ITSESSÄÄN RYPEVVÄÄ IHMISTÄ !!!

mielenterveysongelmaiset on itsekeskeisiä. Jos ap sulta vaikka käsi katkeaa tai olet kuolemanvaarassa, luuletko että tuskissasi olet ihan pikkuisen itsekeskeinen? Luokkaa suoraa huutoa ja mielessä vain minäminä? Mielenterveysongelmiset ihmiset ovat pahimmilla todellisessa vaarassa ja joutuvat kestämään helvetinmoista henkistä tuskaa jota terve ei pysty edes kuvittelemaan. Pohjimmiltaa se on puhdasta biologiaa. Eliö joka ei vamman sattuessa tai vaan uhatessa keskity itseensä on kohta entinen eliö.

Se ihminen joka vuosi toisensa jälkeen valittaa tekee ihan oikeaa asiaa, mutta se ei vaan osaa! Se ei ihan oikeasti osaa. Sama kuin käskisi sokeaa näkemään. Jos hyvää tuuria on, se kohtaa ihmisen tai ihmisiä tai tekstejä jotka auttaa sitä pääsemään ulos siitä helvetistä. Ja sillä on tarpeeksi kapasiteettia päässään analysoida itseään. Monilla homma kaatuu valitettavasti jo siihen kapasiteetin puutteeseen.

niin minun puolestani voisi hypätä kaivoon - sen kaiken itsemurhauhkailun sijaan.

21, joo, mutta sekin tapahtuu nimenomaan itsekkäästi, se ongelma omimalla. Siskoni tekee tuota myös, ja voi jumankauta, että on rasittavaa lohdutella hysteeristä tätiä, joka mesoaa MINUN lapseni astmakohtauksen takia. "Kun se on niiiin kamalaa ja kun hänestä TUNTUU niin pahalta ja voi voi sentään, ja nyt ei voinut mennä töihinkään, kun se siskontyttö joutui sairaalaan ja tässä on nää miljoonajatuhat turhaa vinkkiä, millä asian voisi hoitaa ja varasin lääkärin ominpäin, kun ethän sinä nyt sitä osaa hoitaa ja minusta TUNTUU niiiiin pahalta..."

21 tuntee myös tämän ihmistyypin. He ovat niitä jotka haluavat kaiken pyörivät itsensä ympärillä. Jauhavat joka hetki kaikenlaisia murheita ja vaativat läheistensä kuuntelevan ja kommentoivan. Hakemalla hakevat ongelmia sieltäkin missä niitä ei ole.

Ensimmäisessä viestissäni (21) tarkoitin niitä kilttejä, rauhallisia, empaattisia ihmisiä jotka ítsekseen uupuvat taakkansa alle eivätkä pukkaa huoliaan muiden niskaan.

ja itsekeskeisyys eivät ole saman ominaisuuden kaksi ääripäätä. Voi olla kykenevä empatiaan mutta silti itsekeskeinen.



Minusta mielenterveyden ongelmat kyllä tuovat mukanaan tietynlaista itsekeskeisyyttä, mikä on ymmärrettävää.



Mutta toisaalta mielestäni tuo paljon puhuttu herkkyys on myös eräänlaista itsekeskeisyyttä, jos se saa sen muodon, että otetaan kaikki asiat niin itseen, mietitään mitä muut ajattelevat itsestä, mietitään mitä tuli tehtyä väärin, ei käsitellä omia negatiivisia tunteita itse vaan yritetään väkisin olla kaikille mieliksi ja korjata kaikki virheet mitä on tullut tehtyä. Ja joo, olen itse tuollainen "herkkä".

niin minun puolestani voisi hypätä kaivoon - sen kaiken itsemurhauhkailun sijaan.

On se niin kumma kun kuolemanvaarassa oleva ihminen tuolla lailla meuhkaa eikä vaan tyynestyi tyydy tilanteeseen. Itse asiassa olen sitä mieltä, että jos ihminen saa sykärin tai muun hengenvaarallisen taudin, niin yksi kerta virallista terveydenhoitoa saa riittää. Sitten kun se seuraavan kerran tulee päivystykseen taas kerran kerjäämään huomiota ja valittamaan jotain "rintakipuja", olen sille tosi, tosi epäystävällinen. Jospa se seuraavan kerran älyäisi pysytellä poissa.

sosiaalisuuttani kyllä. En aina jaksa olla ihmisten knassa tekemisissä

ei käsitellä omia negatiivisia tunteita itse

ja koska ne negatiiviset tunteet faktisesti sattuvat biologisista syistä enemmän kuin normi-ihmiseen. Tämä nähdään jo vauvoilla erilaisena stressivasteena. Jotkut vauvat stressaantuvat enemmän kuin muut ja palautumisaika on pitempi. Tätä ei vauva voi itse valita eikä se ole asennekysymys.

Se mitä suomessa ei osata tehdä, on opettaa ihmiset pärjäämään tunteidensa kanssa.

vihaisia, katkeria tai mitä lie noista sairaista läheisistänne- oletteko ajatelleet että teiden tulisi itse laittaa omat rajat jaksamisellenne- niin ei tarvitse myöskään vihata ja katkeroitua vaan voi ehkä tuntea myötätuntoakin sitä sairasta kohtaan? Ei ole hyvä sekään ettei osaa itse laittaa rajoja. Kun ne rajat osaa asettaa, jaksaa paremmin myös ymmärtää toisen sairautta.

Meillä se raja löytyi vasta kolmella lähestymiskiellolla. Että revi siitä.

Tasan ei käy onnenlahjat. Kuolemanvaarassa olevan sydäntautisen tai syöpäpotilaan pelastamiseen ollaan valmiita laittamaan silmää räpäyttämättä tuhansia, kymmeniätuhansia euroja. Kuolemanvaarassa olevaa masentunutta ei käytännössä edes viitsitä diagnosoida kunnolla. Ja hengen ollessa hiuskarvan varassa lekurit ja hoitsut vaan miettii että miten antaa mahdollisimman selvästi ymmärtää, että ei tarvi tulla enää uudestaan huomiota kerjäämään.

kuten nämä masentuneet.



Heidän kanssaan käy kuin entiselle pojalle. Susi, susi ei enää saakaan juoksemaan ja kas, ollaan kidassa.

Mä olen sairastunut masennukseen ja tunnustanut sen itselleni ja läheisilleni (ne tietysti tosin näkivät jo ennen minua sairastuneen ja muuttuneen persoonani). Ennen sairauden myöntämistä en todellakaan pystynyt huolehtimaan itsestäni, vaan käytin kaiken aikani muiden asioiden märehtimiseen sekä muiden tarpeiden täyttymisen varmistamiseen (mm. Töissä, lapsille, sukulaisille). Minä lakkasin olemasta. Itsekään en lopulta tuntenut itseäni. Tilalla oli valtava ahdistus, joka tuntui jopa fyysisesti. Vain mieheni sai kuulla syvimmistä huolistani, hän yritti ohjata minua lääkäriin, mutta itse en vielä silloin suostunut. Vasta "täydellinen" romahdus sai minut lääkärille. Itkin ja pelkäsin, enkä enää tajunnut mistään mitään.



Olen ollut muutamia kuukausia sairauslomalla ja toipumisen tie alkaa. Olen osittain todella minäkeskeinen tällä hetkellä, koska sisällä jäytää jatkuva ahdistus (onneksi se helpottaa hähän kerrallaan, kun lääkkeet ja lepo purevat). Mutta rakkauteni lähimmäisiäni kohtaan ei lopu. Se on ennemminkin jopa korostunut, koska he tajuan kuinka paljon perheeni minulle merkitsee. Pyrin pitämään lasten arjen normaalina ja annan itselleni toipumisrauhaa päivisin, kun lapset ovat muualla. Minä haluan lapsilleni parasta. Pahimmasta tuskasta päästyäni jaksan taas kuunnella ja osallistua. Onneksi minulla on nyt aikaa myös levätä.



Ja onneksi läheiseni pystyvät puhumaan kanssani tästä kammottavasta sairaudesta syyllistämättä ja olemaan kanssani ihan tavallisesti. Siitä olen todella onnellinen. Toivottavasti saan antaa heille myöhemmin samaa hyvää takaisin kuin nyt olen heiltä saanut.