Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
1v11kk käsittämättömiä raivareita ja ILMAN syytä- neuvot vähissä:(
29.01.2012 |
Mä olen totaalisen uupunut meidän esikoisen kanssa elämiseen. Kamala itkupotkuraivari tulee vähintään 3-4 kertaa päivässä ja syystä kuin syystä, yleensä ilman syytä. Esimerkiksi nyt aamulla:
lapsi hakee eteisestä hupparin ja haluaa sen päälle. laitan sen tytölle ylle. tyttö alkaa hilata vetoketjua ees taas ja siitä kiukku oikeastaan lähtee, kun vetoketju ei tottelekaan kunnolla. Ollaan keittiössä, olen tekemässä leipiä aamupalaksi. Kysyn neidiltä, ottaisiko leipää. Sanoo, "joo, otan". Kysyn, kinkku vai juustoa päälle. Ja tämä oli kai se niitti, joka sai kiukkukohtauksen kunnolla alkamaan; tarjoamani kinkku lentää lattialle, ojennan juustoviipaleen, sekin lentää, huutaa, että KINKKUUAAA, otan kinkun lattialta ja laitan leivälle, EIII EII kinkkua, JUUUSTOOOAAA, ojennan vielä juustoa, mutta sitten piru on irti ja tyttö kierii jo lattialla ja huutaa kurkku suorana.
Tälläistä siis järjettömältä vaikuttavaa uhmaa on koko ajan ja se voi tulla mistä vaan. Ulkona esim. ensin haluaa pulkan kyytiin, sitten kun istuu siinä, pyörähtääkin heti pois ja jää makaamaan tielle...itku alkaa...kun nostan takaisin pulkkaan, itkee, kun nostan pulkasta pois ja sanon, että "sitten kävellään", itkee...MIKÄÄN vaihtoehto ei siis ole ikinä hyvä!!
Olen uupunut ja ihmeissäni, en uskalla lähteä tytön kanssa kohta enää mihinkään...puitossa, kaupassa..missä tahansa hän saattaa keksiä, että jokin asia on huonosti ja kohtaus tulee. Siihen ei auta sylittely (rimpuilee ja potkii itsensä irti otteesta), ei auta puhe, ei mikään. Karkilla tai muulla lahjomiseen en ole sortunut enkä sorru.
Kotona ollessa annan tytön riehua lattialla ja huutaa, pysyttelen lähellä ja yritän itse pysyä rauhallisena. Puistosta joudumme usein lähtemään pois, mulla siis se huutava ja rimpuileva neiti kainalossa....
Päiväkodissa, mummulassa jne. neiti käyttäytyy mallikkaasti eikä uhmaa. Ihmettelevät pk:ssa, että kun lapsi on siellä aina NIIN rauhallinen ja kiltti...että eivät edes tunnista sitä lasta, josta minä kerron.
Lapsi tekee 6h päiväkotipäivää eli ei joudu sielläkään liian kauaa olemaan. Kotona on kaksi isosisarusta, selkeä päivärytmi, rutiinit jne.
Mitä teen??? Onko kohtalotovereita?? En ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa olisin totaalisen neuvoton:( Välillä tuntuu , että VIHAAN tota lasta ja sekin tuntuu pahalta:(
Kommentit (21)
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/
Tuossa kumminkin linkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kauheasti konkreettisia neuvoja minulla ei ole. Meillä kuopus (poika) oli ihan samanlainen. Nyt hän on 3,5v. ja elämä on 500 kertaa helpompaa, mutta vieläkin huomattavasti haasteellisempi kuin sisarensa. Luonne ratkaisee niin paljon. Meillä vaikein vaihe oli 1v6kk-2v6kk ikä. Eli miltei puolivälissä nyt olette. SIinä kun lapsi tulee 2,5 vuoden ikään niin niin vanhemman kuin lapsenkin ymmärrys paranee ja uhmakohtauksi on paljon vähemmän. Meillä ei kauheasti ollut tuossa vuoden verran sosiaalista elämää, koska poika raivosi joka paikassa. Raivareita tuli valehtelematta joskus jopa 20 päivässä. Kannattaa tarkistaa kuitenkin, että mitään fyysistä syytä raivareihin ei olisi. Näin jälkiviisaana kun olen niin olen tajunnut, että poika kärsi tietämättämme liimakorvista vuoden päivät. Putkituksen jälkeen tilanne alkoi helpottua pikkuhiljaa.
Kärsivällisyyttä. Kyllä se ohi menee!
Juu, kuulostaa aika tavalliselta uhmaiän raivoilulta. Yritä pysyä itse rauhallisena, aseta rajoja. Meillä tehoaa napakka sylissä pitäminen ja sanallinen rauhoittelu, lapsi saa testata fyysisestikin rajat ja helpottuu. Tuon ikäisellä omien tunteiden säätely on hyvin vajavaista, mistä johtuen tarvitsee aikuisen apua rauhoittumiseen. Vaikka tuntuisi sille, ettet kelpaa eikä mikään ole hyvä niin lapsi todellisuudessa haluaa, että asetat ja näytät hellän napakasti rajat.
Kyllä se siitä :) ajattele niin, että sulla on terve temperamenttinen lapsi. Helpottaa noin 3-vuotiaana ;)
Meillä oli esikoinen oikea "nynny", mutta nyt kakkonen, 1v11k, on tulta ja tappuraa. Ja kyllä, suuttuu ties mistä ja sitten se huuto alkaa. Tuohon kinkku-juusto -juttuun, niin älä lähde lainkaan vedätykseen mukaan. Uhmaikäiset tarvii rajoja ja huutoa ei saa pelätä.
Meillä hyvä esimerkki oli eilen, kun ainoa viikon aamu, jolloin olisin saanut nukkua katkesi karmeaan huutoon isänsä kanssa. Kirkui ja huusi huoneensa lattialla ja isänsä ei tajunnut, mistä kenkä puristi. Minäpä tiesin, mutta tietysti se oli jo mennyt sen rajan yli ja pidin huutavaa lasta sylissä, kunnes sain käännettyä huomion muualle. Sitten taas kikatteli iloisena.:) Ongelma oli siinä, että me haemme aina aamulla yhdessä puhtaan vaipan hänen kaapistaan ja lapsi saa itse ottaa sen. Sen sijaan isänsä oli itse hakenut vaipan ja siitä tuli raivari, koska vaippa pitää saada hakea itse!
luin ton joo, olen tutkinut noita sivuja ennenkin...tämä kun on vaan eri tilanne siinä mielessä, että ensinnäkin tyttöni on liian pieni, että sille voisi selittää mitään järkevää- meillä ei myöskään auta harhautus, huumori tai vastaavat keinot. MIKÄÄN muu ei auta kuin odottaa, että kiukku loppuu. Siihen voi mennä 30 minuuttia.Ja esim tarhaan lähtiessä sellaista aikaa ei vaan ole.
Onko kellään vastaavaa?? Ja siis paheneekohan tää vielä?? Neiti on ollut kiukkukalle aina, syntymästään lähtien. Temperamenttia löytyy siis. Onko meillä puolen vuoden kuluttua tilanne VIELÄKIN kamalamapi, kun 2vee tulee ens kuussa täyteen.....HUOH
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmeellistä tuossa tekstissä oli?
Meillä on ihan samanlainen 1 v 11 kk ikäinen myös, sillä erotuksella, että hänellä on vain kaksi sanaa käytössä, äiti ja isä. Kommunikointi on vielä vaikeampaa, kun en aina ymmärrä mitä tarkoittaa.
Meillä on kaikki lapset olleet tuossa iässä tulta ja tappuraa. Tämä nuorin on ollut pahin, tämä uhma alkoi melkein heti 1 v synttäreiden jälkeen. Raivotaan ja itketään joka tunti. On kotihoidossa ja mä joudun ottaa kaiken aamusta iltaan vastaan.
Niiden vanhempiahan tällä palstalla riittää. Löytyy ADHD:ta, Aspergeria yms. Valitse siitä diagnoosi pennullesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
luin ton joo, olen tutkinut noita sivuja ennenkin...tämä kun on vaan eri tilanne siinä mielessä, että ensinnäkin tyttöni on liian pieni, että sille voisi selittää mitään järkevää- meillä ei myöskään auta harhautus, huumori tai vastaavat keinot. MIKÄÄN muu ei auta kuin odottaa, että kiukku loppuu. Siihen voi mennä 30 minuuttia.Ja esim tarhaan lähtiessä sellaista aikaa ei vaan ole.
Onko kellään vastaavaa?? Ja siis paheneekohan tää vielä?? Neiti on ollut kiukkukalle aina, syntymästään lähtien. Temperamenttia löytyy siis. Onko meillä puolen vuoden kuluttua tilanne VIELÄKIN kamalamapi, kun 2vee tulee ens kuussa täyteen.....HUOH
Hei,
voihan tuo vielä vähän pahentua ennen kuin laantuu. Aamuissa... no, meillä on kaksi erittäin temperamenttista tyttöä, nyt 3- ja 5-vuotiaat. Aikaa aamuihin riittävästi. Voit antaa jo 2-vuotiaallekin mahdollisuuden valita, esim kumman paidan otat jne. Tai valitsette illalla yhdessä vaatteet seuraavalle aamulle. Näin lapsi kokee osallistuvansa touhuihin, ja motivoituu aamulla paremmin pukemishommiinkin. Aamutoimissa arkisin kannattaa suosia rutiineja, niin ei tule niin suuria draamoja. Ainakin meillä helpottaa. Ja jos menee mahdottomaksi, puen lapsen väkisin. Kun lapsen vie yöpuvussa pari kertaa kainalossa raahaten päiväkotiin, hän oppii että kannattaa tehdä yhteistyötä äidin kanssa ;). Nämä on niitä rajoja.
Älä heitä kirvestä kaivoon. Aika auttaa tähän asiaan, trust me,
luin ton joo, olen tutkinut noita sivuja ennenkin...tämä kun on vaan eri tilanne siinä mielessä, että ensinnäkin tyttöni on liian pieni, että sille voisi selittää mitään järkevää- meillä ei myöskään auta harhautus, huumori tai vastaavat keinot. MIKÄÄN muu ei auta kuin odottaa, että kiukku loppuu. Siihen voi mennä 30 minuuttia.Ja esim tarhaan lähtiessä sellaista aikaa ei vaan ole. Onko kellään vastaavaa?? Ja siis paheneekohan tää vielä?? Neiti on ollut kiukkukalle aina, syntymästään lähtien. Temperamenttia löytyy siis. Onko meillä puolen vuoden kuluttua tilanne VIELÄKIN kamalamapi, kun 2vee tulee ens kuussa täyteen.....HUOH
Yksi mika saattaa helpottaa, on valmistella sanallisesti KAIKKI tilanteet etukateen - monet lapset eivat tykkaa yllatyksista tai siirtymatilanteista. Ja vaikka tuntuu, etta lapsi on liian pieni ymmartamaan, kylla tuon ikainen ymmartaa yllattavan paljon. Lisaksi varaisin kaikkiin lahtemisiin tms. sen 30 min lisa-aikaa, niin sitten on "varaa" siihen raivariinkin.
T: kolmen tempperamenttisen lapsen aiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tuollaista on aiheuttanut:
- Nälkä. Olisko lapsi ollut aamulla jo liian nälkäinen ? Kannattaa huolehtia että lapsi syö riittävän usein meillä ainakin on kaikilla lapsilla "lähtenyt lapasesta" jos pääsevät liian nälkäiseksi ja esikoisella oli sitten syömisen aloittaminen tosi hankalaa jos oli nälkä.
- Korvat. Nuorimmaisella ei tahdo vaikku tulla itsekseen pois korvista vaan joudutaan laittamaan kerran viikossa Ceridal öljyä korviin tai muuten múksu räjähtää tosi herkästi ja jatkuvasti. Lääkäri huomasi vaivan kun korvakäytävä oli aivan täynnä vaikkua ja sen poistaminen auttoi sitten lapsen oloon. Aina jos öljyn käyttö unohtuu sen kyllä huomaa lapsen käytöksestä.
- Ruoka-aine allergiat. Meidän esikoinen räjähtelee jos syö tiettyjä ruoka-aineita esim. pähkinöitä, sitruksia jne. Silloin raivarit ovat tosi rajuja.
- Kaikki fyysiset vaivat pahentaa tilannetta
Tsemppiä ja jaksamista.
viestisi. Olen kai halunnut unohtaa koko tuon ajan.
Esikoinen oli samanlainen kuin sinun lapsesi paitsi että raivosi vain kotona. Samoissa tunnelmissa jatkui kouluikään asti.
Nyt lapsi on tasainen luonne ja aivan erityisen älykäs lapsi.
Tuon sirkuksen takia inhosin äitinä olemista. Nykyisin otan takaisin äitiydestä nauttimisen, tunnustan silti että katkera olen. Tuo järjetön uhma vaikutti koko perheeseen niin että miehen kanssa erosimme, onneksi palasimme yhteen.
Apua emme saaneet mistään, yritin neuvolan kautta mutta asiaa ei pidetty tärkeänä.
Varaudu siihen että noissa tunnelmissa menette vielä monta vuotta, Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos perusuhmaikäjutut ovat tuttuja eivätkä auta, niin googletapa "Tulistuva lapsi". Meillä on kaksi tulisielua ja kuvaamasi tilanteet kuulostavat tutuilta. Konstit jotka kuulemma tepsivät tavalliseen uhmaan saavat meidän muksujen kanssa tilanteet ihan solmuun.
Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että haastavaa käytöstä esiintyy lähinnä kotioloissa. Meidänkin esikoinen on "eskarin kiltein poika", "kuin ihmisen mieli". Paineita puretaankin sitten kotona.
Totahan se on tuonikäisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minusta. kuulostaa aivan tutulta. älä välitä, anna lapsen kiukutella, kun on huutonsa huutanut niin halaa. ei hän hallitse tunteitaan nyt. sinun ei tarvitse myöskään kysellä kaikkea, ei lapsi osaa aina päättää. se menee myös ohi. pidät omat pääsi ja sanot että äiti päättää tämän ja piste. annat huutaa ja riehua. sinun kanssasi uskaltaa näyttää siis tunteensa, päiväkodissa ja mummolassa ei. sinä olet lähin, sinun rakkauteesi luotetaan eniten. ihan oikein on ottaa huutava lapsi kainaloon ja kävellä kylmän rauhallisesti kotiin kun sen aika on.. kaupassa olen aina ostokseni tehnyt vaikka lapsi huutaisi kuin syötävä, siihen se sitten loppuikin varmaan ettei mitään tulosta siitä käytöksestä tullut. tottakai minuakin turhautti mutta se meni ohi. vieläkin tulee niitä päiviä kuin huutaa lattialla kuin asiat menee pieleen, mutta ei niinkuin ensimmäisissä uhmissaan. lapsi tietää jo että on rajat ja vanhemmat päättävät.
Esikoinen, jolla kaksi isompaa sisarusta? WTF?
ihana kuulla, että muillakin samanlaista. tänään sai kaksi raivaria vielä mummulassa, kun oltiin kylässä. toinen tuli ruokapöydässä, mumma meni antamaan pullan, kun halusi, että äiti antaa. sitten lensi pulla ja siinä sivussa mun kahvit pitkin pöytää. suutuin, (joo, ei pitäisi, mutta aina ei pysty hillitsemään) ja nappasin tytön pois pöydästä huusi ja raivosi siinä lattialla taas varrtitunnin. otin sitten syliin ja kun oli rauhoittunut, sai pullan.
toinen tuli noin tunnin kuluttua, kun tyttö haki taas ulkovaatteensa ja kenkänsä eteisestä ja alkoi pukea niitä päälleen. kun ei nuo lahkeet ja kengät menneet päälle, alkoi raivoaminen. hikipäässä siinä huusi taas eikä mikään auttanut:(
tälläistä siis meillä. ei kivaa, ei ollenkaan:( tää kolmas on kyllä NIIN meidän viimeinen lapsi, en kaipaa tälläistä enää koskaan. kun vaan tästä jotenkin selviää.
KIITOS kuitenkin vielä kaikille neuvoista ja lohduttavista sanoista.
ap
Joo, meillä keskimmäinen oli tuommoinen. Ja pahempikin. 2,5-vuotiaana ei käytännössä koskaan pukenut vapaaehtoisesti (tai tehnyt oikein mitään muutakaan...) Käytännössä istuin päällä ja sit tehtiin mitä tarvii. Hoitoon vein kirkuvana ja potkivana ja sellaisena hain pois. Pahimmillaan ohimennen jollekin ihan muulle tarkoitettu lause, joka sisälsi sanan "ei" riitti raivariin (sanoin vaikka miehelle, että "kaapissa ei ole juustoa") ja jätkä otti hepuleita kylässäkin 6 tunnissa. Oikeasti. Poika huusi, löi, puri, potki, heitteli tavaroita... you name it.
Mutta SE MENEE OHI! Ennemmin tai myöhemmin. Nyt 5,5v poika on vieläkin varsinainen kuumakalle, mutta ei nyt ihan alvariinsa sentään saa mitään itkupotkuraivareita...
Tsemppiä ja pitkiä hermoja. Niitä tarvitaan. Mutta selvii siitä hengissä :) Jopa lähes järjissään.
eihän teidänkään lapsi niitä raivareita ihan ILMAN syytä saa ;)
Jos housut ei tottele ja mummo antaa pullaa vaikka äidin pitäs, niin onhan se nyt ihan karseeta... Hommat ei vaan suju naperon mielen mukaan ja selvästihän se on raivarin paikka. :P
pikkulapsilla on eli sulla on ihan terve ikänsä mukaisesti kehittyvä lapsi, ole siitä tyytyväinen. Tuossa iässä ne raivarit johtuu nimenomaan juurikin siitä että lapsi haluaisi tehdä itse jotain mutta kun taidot ei vielä riitäkään, niin turhautuu ja se raivari on ainoa keino tuonikäiselle ilmaista se turhautuminen. Pieni lapsihan ei vielä pysty analyyttisesti ajattelemaan, että hitsi vieköön kun en saa tuota vetoketjua toimimaan, nyt kyllä ottaa päähän... Ajattele vaikka että paljon pahempi olo sillä pikkuisella on noissa tilanteissa kuin sulla, sä olet kuitenkin aikuinen ja pystyt ajattelemaan asioita ja analysoimaan niitä.
Alue: Aihe vapaa
Ei siinä välttämättä mikään autakaan, jos on kovin tempperamenttinen lapsi, mutta ymmärtämällä uhmailun syyt ja osaamalla käyttäytyä itse oikein, jaksaa tuon vaiheen.