Lastensuojeluilmoitus parhaasta ystävästä?
Parhaalla ystävälläni on 3-vuotias lapsi, jonka isästä hän on eronnut. Jo pariin otteeseen olen ollut paikalla todistamassa, kun tämä äiti on ollut omin silmieni nähden todella humalassa lapsensa edessä (jopa sammui kerran). Paikalla oli toki henkilöitä, jotka olivat selvinpäin, tai olivat korkeintaan yhden tai kaksi ottaneet. Mutta koska itse olen alkoholistiperheestä, tunsin tilanteen hyvin ahdistavaksi, kun muistan niin palavasti, miltä tuntui nähdä omat vanhemmat moisessa kunnossa joskus. Voin vain kuvitella tämän 3-vuotiaan lapsen huolen määrän, kun noin pienenä joutuu todistamaan, kun äiti muuttuu ihan oudoksi. Surullisinta oli nähdä, kun tämä ystäväni lohdutti lähes sammumispisteessä itkevää lastansa, että "ei ole mitään hätää, äiti suojelee sinua kaikelta". Niin, mitenköhän hän sitä lastansa olisi suojellut, kun ei itsestäänkään saanut pidettyä huolta.
Tilanne on kuitenkin minulle hyvin vaikea, koska tämä ihminen on todellakin paras ystäväni jo monien vuosien takaa. En haluaisi loukata häntä, mutta pahalta tuntuu katsoa lasta, jota äiti kohtelee noin. :(
Kommentit (37)
Lapselle voi sattua jotain kun äiti sammuu. Juokoon äiti vapaa-ajallaan, eli kun lapsi on isällään.
ootko puhunut ystäväsi kanssa tästä? miksi juo, ottaako ero niin koville vai mitä? lastensuojeluilmo voisi "herättää" jos muu ei auta.
Ota lapsi omaan kotiisi. Kerro ystävällesi että näin ei voi jatkua. JOs ei ymmärrä tilannettaan muuten. Kerro ettei tuollainen käytös ole hyväksi lapselle kun sinulla oma kohtaisia kokemuksiakin. Ainakin jonkinlainen väliintulosi osoittaa että välität ystävästäsi. Rankempi tie sossun lastensuojelun kautta kuitenkin edessä jos tuollainen elämä ollut jatkuvaa.
Noloa myöntää - mutta en vain tiedä, miten sen tekisin loukkaamatta ystävääni ja niin, että välimme säilyisivät ennallaan. En tiedä, ymmärtääkö ystäväni ollenkaan itse tekevänsä väärin tai sitten tuntee vain itsekin syyllisyyttä. En usko, että ystäväni juo suruun tms. kunhan nyt haluaa välillä päästä irti arjesta, ovat siis olleet sellaisia kertoja, kun olemme myöhemmin lähteneet baariin ja lasta on sitten jäänyt joku kotiin hoitamaan, esim. lapsen isä tai isovanhemmat.
Ap
Ota lapsi omaan kotiisi. Kerro ystävällesi että näin ei voi jatkua. JOs ei ymmärrä tilannettaan muuten. Kerro ettei tuollainen käytös ole hyväksi lapselle kun sinulla oma kohtaisia kokemuksiakin. Ainakin jonkinlainen väliintulosi osoittaa että välität ystävästäsi. Rankempi tie sossun lastensuojelun kautta kuitenkin edessä jos tuollainen elämä ollut jatkuvaa.
vaan ensimmäinen askel on ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja tehdä (vaikka nimettömänä) ilmoitus.
Jos joskus myöhemmin todellakin tulee vastaan tilanne missä huostaanotto on välttämätön, niin ap voi ilmoittaa halukkuutensa ottaa lapsi luokseen asumaan kunnes äiti saa asiansa kuntoon.
tätä ei voi tehdä ilman että hän ottaa nokkiinsa, mutta ehkä myös korjaa alkon käyttöään.
Entäs jos ensin keskustelisit ystäväsi kanssa. Lastensuojeluilmoitus on aika rankka juttu. Ja ystävyys on taatusti mennyttä. Vaikea sanoa kun en tiedä asiasta enempää kuin että pari kertaa äiti on ollut kännissä.
Siis meinaatko tehdä ilmoituksen ja sitten lohdutella ystävääsi kun hän suree. Onneksi et ole minun ystäväni. Petollista kaksinaamaisuutta.
Niinkun mistä sä valittaisit lastensuojeluun? Jos lapsesta on joku muu ollut pitämässä huolta kun äiti on ottanut. Taidat ylireagoida.
tehnyt lastensuojeluilmoituksen ystävän lapsesta.
Ystävä ei siitä suuttunut, sillä ymmärsi että haluan saada perheelleen apua. Itsekin hän oli kovasti sitä apua yrittänyt saada, onnistumatta.
Tämän asian myös kerroin siinä ls-ilmoituksessa.
Koska ap:n tilanne on erilainen (hän ei ilmeisesti itse huomaa ongelmaa), tekisin ilmoituksen nimettömänä.
En kysyisi suoraan (ainakaan aluksi), että miksi juo noin tms.
Alkasin vaikka että miten on jaksellu, miten menee jne. Koettasin johdatella asiaa haluamaani suuntaan.
Lastensuojeluun en ilmoittaisi. Vaikka lapsen edessä ryyppääminen ei mielestäni ole oikein, niin kuitenkin lapsella on ollut selväpäinen hoitaja.
Niinkun mistä sä valittaisit lastensuojeluun? Jos lapsesta on joku muu ollut pitämässä huolta kun äiti on ottanut. Taidat ylireagoida.
Siis omat muistot ja tunteet nousevat pintaan, koska itse kokenut vastaavan.
jonka äiti on ilmeisesti alkoholisti. Hän on englantia puhuva, suomea ei osaa, ja kotoisin Afrikasta, joten minulla meni jonkin aikaa tajuta että hän on lähes aina humalassa, luulin kovaäänisyyttä ja sössöttävää englantia vaan hänen tapaansa olla... Olemme olleet viidesti hänen luonaan kylässä niin, että hän on ollut humalassa, yleensä kaljatölkki kädessä. Viimeksi kävimme ennen joulua kun lasten piti leipoa torttuja. Tällöin tämä äiti oli niin kännissä että unohti ottaa taikinan sulamaan ja mm. tarjosi minulle glögiä ja unohti juuri äsken tuoneensa minulle mukillisen olohuoneeseen (toi kohta uuden mukin). Selitti asiat moneen kertaan, kysyi puolen tunnin aikana kolmesti olemmeko käyneet luistelemassa jo. Onneksi kuvioissa on lapsen isäpuoli, joka vaikuttaa kunnolliselta ja raittiilta. Muuten joutuisi ikävä kyllä tekemään lastensuojeluilmoituksen tästä naisesta, hän ei varmasti kykenene lastaan hoitamaan. Saattaa mm. soitella humalassa keskellä päivää arkena ja on päiväkodistakin hakenut lasta monesti viinalta haisevana, vaan eivätpä ole asiaan siellä reagoineet. Pelkäävät varmasti leimautuvansa rasisteiksi jos puuttuvat perheen asioihin.
Siis viestini otsikko piti olla Lapsellani on päiväkotikaveri!
et halua loukata "ystävääsi" keskustelemalla asiasta, mutta teet ilmon keskustelematta, etkä näin ollen tietenkään loukkaa ystävääsi???
Joo, teepä nyt niin, että otat asian esiin ystävän kanssa ja tarjoudut vaikka ottamaan lapsen välillä hoitoon. Ja tarvittaessa vaikka sanot, että joudut sitten harkitsemaan ilmon tekemistä.
Ja kyllä minun vanhemmat ottivat alkoa viikonloppuisin kun olin pieni. Ei se välttämättä aina niin kivaa ollut, mutta en todellakaan olisi mieluummin halunnut joutua sijoitetuksi.
Toisaalta kun ensin olet keskustellut äidin kanssa asiasta ja jos ei ryhdistäytymiseen omat voimavarat riitä, ilmoituksen kautta äiti voi saada tarvittavia tukitoimia. Huostaan lasta ei nyt tuolla perusteella kovin äkkiä ja ensimmäiseksi oteta.
Noloa myöntää - mutta en vain tiedä, miten sen tekisin loukkaamatta ystävääni ja niin, että välimme säilyisivät ennallaan. En tiedä, ymmärtääkö ystäväni ollenkaan itse tekevänsä väärin tai sitten tuntee vain itsekin syyllisyyttä. En usko, että ystäväni juo suruun tms. kunhan nyt haluaa välillä päästä irti arjesta, ovat siis olleet sellaisia kertoja, kun olemme myöhemmin lähteneet baariin ja lasta on sitten jäänyt joku kotiin hoitamaan, esim. lapsen isä tai isovanhemmat.
"ettei vaan loukkaannu ja tule paha mieli.." voi vittu! jos yhtään välität pienen lapsiparan kohtalosta, tee se ilmoitus ja heti!
Ap
lasten edessä ei olla kännissä??
Jos ihan vaikka ehdotat seuraavan kerran kun radalle lähdette, että tapaatte suosiolla jossain muualla kun kaverin kotona, kun sä ainakaan et halua olla humalassa siellä kun se lapsi on paikalla?
Voiko aina kaikki olla näin vaikeeta...ryhdistäytykää!
joo, luinpa tarkemmin. Eli olet itse lähtenyt ko. äidin kanssa baariin loppuillasta. Noh, onpa se tukemista. Ja isä tai isovanhemmat olleet hoitamassa. Joo, tee vaan lastensuojeluilmoitus, hohhoijakkaa.
Ylireagoit, koska projisoit omat lapsuuden tuntemuksesi lapseen. Kyllä se huostaanotto kuule traumatisoi lasta paljon enemmän kuin satunnainen äidin näkeminen kännissä! Sulta on nyt vähän suhteellisuudentaju hukassa.