LTO:t eivät kestä sitä että kotona hoidettu lapsi joka tulee vasta eskariin

Omani meni eskariin, oli sosiaalinen,oppinut olemaan ryhmässä, osasi lukea ja kirjoittaa, auttoi milellään myös toisia kun itse oli jo tehtävät tehnyt tai joku tarvitsi apua pukemistilanteessa, nauhoissa tai vetoketjuissa jne. Koko eskari vuoden tuli palautetta, ettei osaa piirtää,kiipeillä kuten ikäisensä ja on arka ja kömpelö, mutta oli ainoita jotka osasi esim. luistella tai uida. Nyt koulua käynyt jo useamman vuoden eikä koskaan ole tullut mitään negatiivistä palautetta.

palaverissa, että näistä kotonakasvaneista ei tule mitään.

Kyllä oli sen verran kova yleistys, että jäin suu auki katsomaan. Asia ei kyllä jäänyt tähän vaan vein toki asian eteen päin ja ihmettelin johtajalle lton ammattitaitoa, koska pystyy niputtamaan lapset näin yhteen ryhmään, että näistä ei tule mitään.

lto:t "valittavat" Nyt olen hoitovapaalla, mutta omien kokemukseni mukaan lastenohjaajana päiväkerhosta _osasta_ lapsia näkyy heti, jos ovat olleet vain kotihoidossa: Puuttuminen muiden asioihin ja ihmettely, että joku tekee toisella tavoin. Tämä on korostunutta ja tapahtuu noin 3 minuutin välein asiasta kuin asiasta. Omatoimisuuden puute: ei siivota tavaroita paikoilleen, ei yritetä ottaa itse eväitä esille, ei mennä itsenäisesti vessaan, ei yritetä itse pukea ulkovaatteita päälle. Kun muki/pullo kaatuu, niin sitä ei nosteta ylös, jotta ei valuisi juoma lisää. Seuran haku vain ohjaajasta: kavereita ei otettaisi esim lautapeleihin mukaan, vaan haluttaisiin pelata vain ohjaajan kanssa. Tässä en puhu ujoista lapsista, jotka tietenkin tarvitsevat enemmän tukea sosiaalisissa tilanteissa. Ei ymmärretä, että omaa vuoroa täytyy odottaa joskus. Aina ei voi päästä ensimmäiseksi. Ei tunnisteta omia tavaroita, eikä niistä osata pitää huolta. Esim ei osata hakea omaa kerhoreppua tai etsiä omia ulkovaatteita. Sääntöjen sisäistymättömyys: esim ulos ei voi mennä kerhossa yksin, tossut on pidettävä jalassa, lelua ei saa ottaa kädestä jne. Pöytätapojen puute tai ainakin niiden unohtaminen, kun on muita samanikäisiä pöydässä. Myös ne väkivaltaisimmat tilanteet (esim lyön, kun toinen ottaakin lelun kädestä) tapahtuvat yleensä kerhossa näille kotihoidetuille. Täysin kotihoidossa olleet lapset tuovat ohjaajalle yleensä ainakin hieman enemmän työtä. Toisaalta juuri nämä lapset tuovat esille kuinka suuresti ohjaajasta pitävät ja tykkäävät.

Joskus VOI tosiaan olla niin, että se kotona oleva vanhempi ei vain tiedä ja ymmärrä, miten hoidossa toimitaan. Vaikka lapsi olisikin ihana ja normaali, niin se on vain fakta, että kyllä siellä hoidossa opitaan hirveästi asioita - sitä miten yhdessä toimitaan, miten toimitaan yhteisten sääntöjen mukaan, miten omatoimisuutta edistetään jne. Varmasti ap lapsesi on hyvä lapsi. Negatiivista palautetta voi myös olla vaikeaa ottaa vastaan omasta lapsesta. Sitäkin oppii ajan myötä kuulemaan, että aina kaikki ei ole mennyt ihan nappiin :) Minä en ainakaan ota sitä henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Niille välillä nauretaankin yhdessä henkilökunnan kanssa, mitä lapset ovat keksineet tai toilailleet. Ja paljon riippuu myös siitä, miten palautetta annetaan ja annetaanko vain negatiivista palautetta. Kyllä henkilökunnan pitäisi tuoda esiin jokaisesta lapsesta myös niitä hyviä puolia!

Kotonakasvattajat ovat joskus myös TOSI herkkänahkaisia. Eli että vaikka puhutaan ihan tavallisesti päivän tapahtumista, missä meni kivasti ja missä ei kaikki mennyt ihan napppiin, niin äiti kääntää kaikki kommentit loukkauksiksi hänen kotiäitiyttään vastaan. Sekä positiiviset että negatiiviset kommentit. Eli että jos hoitaja/ LTO sanoo jotain positiivista, että lapsi vaikka tykkäsi tosi paljon askarrella tai urheilla, niin mamma suuttuu, että "Kyllä hänkin on opettanut askartelua ja hiihtoa ja niin paljon käyty kerhoissa!!!". Ja jos sanoo jotain, että eipä mennyt ihan nappiin tänään se ja se asia, niin se on sitten jo ihan HAUKKUMISTA. Useimmat vanhemmat kuitenkin haluavat kuulla myös ne jutut, jotka eivät menneet päivän aikana nappiin eivätkä vedä pultteja niistä.

Vaikkei edes mitään negatiivista sanottaisi, niin kotimamma voi kuvitella, että se on hänen kasvatustyötään kritisoivaa korkkiruuvikieltä. Loosen up!

Molemmat isommat lapset menivät äidin hoteista esikouluun, kun olin pienimmän kanssa äitiyslomalla. Olivat tykättyjä ja kehuttuja lapsia juuri rauhallisuutensa, keskittymiskyvyn, sosiaalisuuden suhteen ja mitä kaikkea nyt silloin lto kehuikaan.



Toisen lapsen kohdalla lto tosin sanoi, että suurin osa muista jo vähän lukee, omani ei. En kyllä sitä moitteeksi älynnyt ottaa. Oppi tuo koulussa ihan normaalisti jollei nopeastikin lukemaan, kun oli "oikea" opettaja asialla. Ja kyllä minä oikeasti tiedän ison liudan kokopäiväisiä vuosia tarhaa käyneitä lapsia, jotka eivät osaa lukea ennen ekaa luokkaa, niin en viitsinyt tuosta stressiä ottaa



Meidän eskarissa jokainen hyväkäytöksinen lapsi oli enemmän kuin tervetullut, niin jäi resursseja vahdata niitä ei-ehkä-niin-hyvin-käyttäytyviä lapsia.

Mistä tiedät ettei hän tarkoittanut että heistä ei tule vaikka koulukiusaajia tai jotain muuta negatiivista! ymmärsit nyt ihan väärin.



Terveisin av-palstan lastentarhanopettaja joka tietää aina asioiden oikean laidan.

ala-asteen opettaja ja hänelle on vuosien varrella aina silloin tällöin tullut ekalle luokalle lapsia, jotka, hui vaviskaa, eivät ole käyneet edes esikoulua. Yleensä syynä on pitkä matka ja mitä nyt milloinkin.



Hänen mukaan tätä asiaa ei huomaisi, jos ei tietäisi. Jos lapsella on normiaivot, hän suoriutuu muiden lailla eka luokasta ja siitä eteenpäin.

useammassa eskariryhmässä. Ei tietenkään ole täysin samaa työtä kuin lastentarhanopettajalla, mutta arjessa toteutuu niin että lastenhoitajat ovat paljon enemmän lasten kanssa läsnä kuin opet. Kotona hoidetut lapset eivät mielestäni kovastikaan poikkea muista, jos kotiolot ovat olleet ok. Eli jos lapsi on saanut hyvät eväät elämäänsä ja on saanut harrastaa ja ainakin joskus leikkiä ja touhuta ikätovereiden kanssa. Toisenlainen tilanne on, jos lapsi on ollut kotona esim. mielenterveysongelmaisen äisin kanssa ja pienemmät sisrukset ovat olleet ainoat kaverit. Vastaani on tullut montakin "kotiäitiä", jotka todellisuudessa ovat olleet työkyvyttömiä mielnterveysongelmaisia. He tulkitsevat kaiken hoitajien ja opejen kertoman väärin, pahoittavat mielensä helposti ym. Ja lapsesta näkee että kotona on ollut hankalaa, äisin kanssa vuorovaikutus on lähinnä sellaista että lapsi on tosi kiltti ja tottelevainen siksi ettei äiti vain suuttuisi. Kerran yksi eskarityttö sanoi että äiti on tosi pelottava usein, hänelle ei uskalla sanoa koskaan vastaan... Eli ei aina ole onnellisia lapsia kotihoidossakaan.

ja jatkuvasti pahalla päällä. Eikä uraäidillä voi olla mielenterveysongelmia vaan uraäidin lapsi on aina onnellinen.

Av-lastenhoitaja

useammassa eskariryhmässä. Ei tietenkään ole täysin samaa työtä kuin lastentarhanopettajalla, mutta arjessa toteutuu niin että lastenhoitajat ovat paljon enemmän lasten kanssa läsnä kuin opet. Kotona hoidetut lapset eivät mielestäni kovastikaan poikkea muista, jos kotiolot ovat olleet ok. Eli jos lapsi on saanut hyvät eväät elämäänsä ja on saanut harrastaa ja ainakin joskus leikkiä ja touhuta ikätovereiden kanssa. Toisenlainen tilanne on, jos lapsi on ollut kotona esim. mielenterveysongelmaisen äisin kanssa ja pienemmät sisrukset ovat olleet ainoat kaverit. Vastaani on tullut montakin "kotiäitiä", jotka todellisuudessa ovat olleet työkyvyttömiä mielnterveysongelmaisia. He tulkitsevat kaiken hoitajien ja opejen kertoman väärin, pahoittavat mielensä helposti ym. Ja lapsesta näkee että kotona on ollut hankalaa, äisin kanssa vuorovaikutus on lähinnä sellaista että lapsi on tosi kiltti ja tottelevainen siksi ettei äiti vain suuttuisi. Kerran yksi eskarityttö sanoi että äiti on tosi pelottava usein, hänelle ei uskalla sanoa koskaan vastaan... Eli ei aina ole onnellisia lapsia kotihoidossakaan.

meidän kotihoidetut lapset käyvät eskarin koulun yhteydessä, niin jää tuo päiväkotivaihe kokonaan väliin. Koskaan ei ole tullut valituksen sanaa siitä että lapset ovat olleet kotihoidossa, päinvastoin. Koulu on pienehkö kyläkoulu, missä on erillinen eskari ja pätevä eskariopettaja.



Kokemusta nimittäin on esikoisen kohdalla myös tuosta lto-terrorismista eskariaikaan toisella paikkakunnalla. Hän oli myös kotihoidettu ja opejen silmätikku eskarissa. Muistan, kuinka monesti itkin ja kerroin ystäville ja äidilleni, joka on muuten pk:ssa hoitajana, tapauksista. En enää muista niistä juuuri muuta kuin sen, että niitä tapauksia oli paljon. Se oli raskasta aikaa. Valitin myös pk:n johtajalle asiasta, mutta hän oli pelkästään opejen puolella. Kouluun mentyään opelta tuli pelkästään hyvää palautetta: tasapainoinen ja hyväkäytöksinen yms lapsi. Olin lentää selälleni, olin ajatellut itsekin, ettei lapsestani voi tulla enää mitään, kun ammattikasvattajat olivat eskarivuoden häntä seuranneet ja palautteensa ja tuomionsa antaneet.



Huh, hiki tulee, kun niitä aikoja muistelee.

Mutta jos lapset ovat kotona vuodesta toiseen vanhempien kanssa ja vanhemmat esim. vaikeasti masentuneita niin kyllähän se lapsessa näkyy.



Mielestäni lastenhoitaja ei haukkunut ketään kotiäitiä mt-ongelmaiseksi, totesi vain että heitä on. Ja enemmän kuitenkin varmaan on heitä, joilla ei ole ongelmia ja kotihoito on lapselle mahtava juttu.

Olen itse aikoinaan ennen lapsia sairastanut masennuksen. En todellakaan kyennyt töihin. Jos minulla olisi ollut lapsia, niin kyllähän he olisivat kärsineet tuosta sairaudesta suuresti. Itse varmaankin olisin ollut niin fiksu, että olisin laittanut lapset hoitoon, mutta jotkut käyttävät lapsia tekosyynä. Niiden sairauksien myöntäminenhän saatetaan kokea kovinkin noloksi.

Töissä ei voi käydä, jos työntekokyky on alentunut reippaasti. Monet mielen häiriöt ja sairaudet alentatavat tätä kykyä. Siksi uraäideillä ja kotiäideillä voi olla suuri keskimääräinen ero ongelmissa tai niiden laaduissa.

ja jatkuvasti pahalla päällä. Eikä uraäidillä voi olla mielenterveysongelmia vaan uraäidin lapsi on aina onnellinen.

Av-lastenhoitaja

useammassa eskariryhmässä. Ei tietenkään ole täysin samaa työtä kuin lastentarhanopettajalla, mutta arjessa toteutuu niin että lastenhoitajat ovat paljon enemmän lasten kanssa läsnä kuin opet. Kotona hoidetut lapset eivät mielestäni kovastikaan poikkea muista, jos kotiolot ovat olleet ok. Eli jos lapsi on saanut hyvät eväät elämäänsä ja on saanut harrastaa ja ainakin joskus leikkiä ja touhuta ikätovereiden kanssa. Toisenlainen tilanne on, jos lapsi on ollut kotona esim. mielenterveysongelmaisen äisin kanssa ja pienemmät sisrukset ovat olleet ainoat kaverit. Vastaani on tullut montakin "kotiäitiä", jotka todellisuudessa ovat olleet työkyvyttömiä mielnterveysongelmaisia. He tulkitsevat kaiken hoitajien ja opejen kertoman väärin, pahoittavat mielensä helposti ym. Ja lapsesta näkee että kotona on ollut hankalaa, äisin kanssa vuorovaikutus on lähinnä sellaista että lapsi on tosi kiltti ja tottelevainen siksi ettei äiti vain suuttuisi. Kerran yksi eskarityttö sanoi että äiti on tosi pelottava usein, hänelle ei uskalla sanoa koskaan vastaan... Eli ei aina ole onnellisia lapsia kotihoidossakaan.

jos ottaa itseensä lto:n sanomiset. Heidän pitää ammattinsa puolesta tuoda esiin myös kehittämistarpeita lapsessa, esim. jos jotain asiaa pitää harjoitella tao ongelmia on. Kyllä niistä pitäis voida sanoa. Päiväkodin väki on "samassa veneessä" vanhempien kanssa eikä heitä vastaan! Eli jos joku äiti alkaa kuvitella että omaa lasta syrjitään tms. niin on mahdollista että äiti on masentunut.