Rakkaus on loppunut, kun mies ei ole tukenut vaikeiissa hetkissä vaan jättänyt yksin.

Minulla on mies joka sanoo rakastavansa ja kehuu minua ihanaksi. Olen mielestäni ollut hyvä vaimo: hoitanut kodin ja lapset ja mies on saanut pääasiassa maaata sohvalla. Hän pitää itseään osallistuvana isänä ,mutta todellisuudessa hän ei minusta sitä ole. Hän ei esim. ole koskaan minun kotona ollessa osallistunut lasten iltatoimiin. Ja illalla minä olen ollut poissa reilusti alle 10 kertaa 15 vuoden aikana.



Sitten on kertoja jolloin minä olisin tarvinnut miehen apua. Apua ei ole tullut, vaan päinvastoin mies on jättänyt minut selviämään itsenäisesti. Tavallisesti lyhyttä päivää tehnyt mies on tehnyt töitä iltamyöhään, kun minä opiskelukiireiden vuoksi olisin tarvinnut lapsenhoitoapua. On mennyt saunailtaan, kun minä olen ollut kuumessa. Lääkäritoimenpiteessä minut nukutettiin ja olisi pitänyt olla saattaja. Mies ei viitsynyt tulla hakemaan. Kun jouduin elämäni suurimpaan kriisiin, mies uhkasi erolla ja käski mennä pöpilään.



Kaikki tämä on saanut rakkauteni miestäni kohtaan häviämään. Hän on ihan ok (huomaamaton) joka päiväisessä elämässä. Tiedän kuitenkin, että kriisitilanteessa hän jättäisi minut yksin ja avioeron sattuessa tappelisi kynsin ja hampain omaisuudestaan. Syvin luottamus on kadonnut ja tilalle on tullut tyhjyys. Hänen kanssaan ei voi keskustella, koska tykkään itse pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Miehelle kaikki on töksähtävän selvää, oli kyse sitten lastenkasvatuksen ongelmista tai mistä muusta tahansa.



Haluaisin että ainakin minun elämässäni on muutakin kuin sohva ja tv. Miehellä em. riittävät. Seksiä meillä on la ja su aamuisin kello 9 jälkeen, kun mies herää. Tulee pyytämään sänkyyn ja kieltäytyminen kaksi kertaa peräjälkeen aiheuttaa viikon mykkäkoulun