Onko teillä perheellä yksi elintaso vai monta elintasoa?

aina ollut kunnia-asia, että en ole kenenkään elätti. Yhteiskunnalta en ole koskaan hakenut penniäkään tukia. Kun olin jonkin aikaa tyhjän päällä, myin sisäelimiäni sen minkä pystyin ja nuorimman lapsen myin kalliilla hinnalla yhdelle jenkkipariskunnalle. Olisin mieluiten myynyt tuon rasittavan 6-v adhd:n, mutta vauvasta sai paremman hinnan. Ja mieheltä en myöskään ota penniäkään. Naimisissa olemme tietenkin, mutta lähinnä vaan sen statuksen vuoksi (tietävätpähän kaikki, etten ihan huono ihminen voi olla, kun olen jollekin kelvannut rouvaksi - ja toisaalta juuri siksi, että tykkään esitellä itseni rouvana). Minäkin karsastan kaikkia jotka ottavat yhteiskunnalta rahaa. Ja minusta on ihan itsestään selvää, että perheessä kaikkien elintaso määräytyy omien tulojen mukaan. Meillä opetetaan lapsetkin pienestä asti tekemään töitä ihmisyytensä eteen. Ja jos ei työt maita tai ei niitä saa, niin jokaiselle olen sanonut, että te olette kaikki käveleviä pankkeja: jokaisella on esimerkiksi ylimääräinen munuainen ja verkkokalvo, ja kunhan ne on myyty, niin seksihän on loppumaton luonnonvara. Pienestä asti teroitan heidän päähän, että mitä tahansa saa itsestä myydä, KUNHAN EI VAAN OLE ELÄTTI! Tämä on minulle kunnia-asia ja olen todella ylpeä itsestäni.

Meillä minä tienaan noin 3000 euroa/kk enemmän kuin mies, mutta mieskin saa keskipalkkaa enemmän palkkaa. Verotus toki tasaa tuloeroa jonkin verran. Päivittäiset menot jaamme tasan, eli maksamme ne yhteiseltä tililtä jonne menee joka kuukausi meiltä molemmilta yhtä iso summa. Tässä mielessä meillä tosiaan on kaksi eri elintasoa, tosin tiedän että meillä molemmilla jää kuitenkin rahaa kuukausittain säästöön. Mies on luonteeltaan nuuka, minä en. Pikkuisen hommaa tasaa se, että minä ostan lasten vaatteet, kengät ja harrastusvälineet. Tämä on ihan oma päätökseni, koska en halua kiistellä mieheni kanssa lasten vaatteiden hinnoista. Meillä on aika erilaiset käsitykset tästä asiasta. Isompien hankintojen rahoituksesta sovimme sitten erikseen. Useimmiten maksamme ne puoliksi, mutta esimerkiksi seuraavan ulkomaanmatkamme osalta sovimme että maksan myös lasten matkan, mies maksaa vain omansa.



Vaikka perheen sisäisessä elintasossa on eroja, niin uskoisin että meilä ei kukaan kauheasti koe joutuvansa alakynteen tai luopumaan haaveistaan tai tarpeistaan.

Enkä koskaan suostuisi muuhun. TUlot on vaihdelleet aikojen saatossa niin, että välillä minä olen tienennut enemmän kuin mies, välillä toisinpäin. Mun mielestäni perheessä on AINA yksi elintaso, tai sitten se ei ole perhe, vaan jonkinlainen perheen irvokas irvikuva.

Ihan luonnollisesti asia on näin mennyt, eikä siitä ole erityisemmin keskusteltu, eikä minulla ole sitä mitään vastaan. Minä olen kotiäitinä, ja kaiken tarpeellisen saan: ruokaa, vaatteita, kosmetiikkaa, matkoja,... Mutta mihinkään humpuukiin ei minulla olisi varaa, toisin kuin miehelläni (vaihtaa esim. aika usein autoa, puhelinta, tietokonetta jne.), tosin kaikesta tästä humpuukista toki minäkin välillisesti hyödyn. Lapsella luonnollisesti sama elintaso kuin minullakin; kaiken tarvittavan saa ja lelujakin, mutta ei esim. karkkia joka päivä tms.

AVIOmieheni kanssa kuka maksaa lasten vaatteet, kuka kesäloman, kuka leffaillan jne. Avioliitossa ei ole elättiä, on vain kaksi ihmistä jakamassa elämänsä niin hyvässä kuin pahassakin.



Meillä siis on vain yksi elintaso. Muuta en perheessä hyväksyisi.

on yhteiset tulot ja menot, joten sama elintaso. Toimii hyvin!



Olen tällä hetkellä hoitovapaalla eli mun tulot minimissä, joten miehen palkalla eletään, mutta kumpikaan ei koe, että olen elätettävänä, koska teen kumminkin tärkeää työtä olemalla kotona lapsen kanssa. Olen kumminkin "uhrautunut" luopumalla työelämästäni lapsen takia hetkeksi.