te, joille englannin kieli on tosi tosi vaikeaa
Minkä uskotte olevan syynä? Ehkä jo joskus lapsena mennyt kouluopetus ihan vikaan? Tai ollut jotenkin inhottava opettaja, minkä vuoksi jäänyt "asennevamma" tai kammo kieltä kohtaan?
Mä oon siis vaan miettinyt, että voiko jollakulla olla luonnostaan niin heikko kielipää vai johtuuko se osaamattomuus jostakin muusta. Vanhemmilla ihmisillä nyt sen ymmärrän, jos on sen verran ikää ettei ole tarvinnut koko kieltä opiskellakaan.
Mutta kun ihan nuoremmissakin, pari-kolmekymppisissä tiedän näitä, jotka eivät ole meinanneet millään päästä ylioppilaaksi sen takia, että eivät pääse englannista läpi. Tai ei ymmärretä, jos jossakin purnukassa vaikka lukee "open", että mitä se tarkoittaa. Tai säilykepurkissa lukee "mushrooms" niin ei tiedetä mitä se sisältää jos ei ole kuvaa.
Se tuntuu musta jotenkin käsittämättömältä (vaikken itsekään mikään natiivitasoinen taituri ole) ja myönnän että se jopa ärsyttää. Ärsyyntyminen on tietysti ihan oma ongelmani, mutta siksi mua oikeastaan kiinnostaakin vähän valottaa itselleni tätä, että mitä syitä ihmisillä tähän totaaliseen englannin osaamattomuuteen on. Mikä on se suurin este oppia?
Kommentit (114)
Jo sekin, että sanat kirjoitetaan eri lailla kuin lausutaan tuottaa vaikeuksia, ja vieläpä ihan natiiveille - senhän takia esim. Yhdysvalloissa järjestetään tavaamiskilpailuja, että sanojen oikea kirjoitusasu todella on opeteltava ulkoa.
Daily Mailin (englantilainen junttikansan lehti) kommenttilaatikoissa on kirjoitusvirheitä vähemmän kuin vauva palstalla. Kyllä natiivit osaa sanat kirjoittaa vaikkei osais tavata.
sen verran on tullut tavisamerikkalaisten kirjoitustaitoa nähtyä, että tämän tiedän varmasti.Miksi muuten luulet, että tavauskilpailut ovat siellä aivan aikuistenkin harrastama juttu - jos kerran mukamas oikeinkirjoitus on niin "helppoa".
Eivät natiivit todellakaan osaa välttämättä kirjoittaa oikein. Itse olen seurannut läheltä brittien elämää ja asunut siellä eikä oikeinkirjoitus todellakaan ole kaikkien vahvin puoli. Aivan valtavasti kirjoitusvirheitä osalla porukasta vaikka kyseessä oli kuitenkin ihan koulutetut ihmiset. Tokihan sielläkin osa porukasta on hyviä kirjoittamaan aivan kuten osa meistäkin tällä palstalla osaa automaattisesti vaikkapa yhdyssanat. Jenkeissä ja Briteissä on muuten aika paljon ihmisiä jotka eivät osaa ollenkaan lukea tai kirjoittaa. Tai osaaminen on niin heikkoa ettei vaikkapa sanomalehden luku onnistu.
Vastaus alkuperäiseen voisi olla vaikkapa lukihäiriö. Lukihäiriö vaikuttaa oman äidinkielenkin lukemisen ja kirjoittamisen hahmottamista niin ei ihme etteivät vieraan kielen sanat hahmotu. Lukihäiriöstä kärsivä ihminen voisi silti aivan hyvin oppia puhumaan useaakin kieltä mikäli olisi vieraskielisessä ympäristössä.
Osaltaan voi olla myös ongelmia muistin kanssa tai sitten vain huono opiskelutekniikka. Tai jos kielen perusteet on jääneet jo vuosia sitten oppimatta niin sille pohjalle on vaikea rakentaa uusia asioita.
Telkkaria katsomalla ei välttämättä opi yhtään mitään kielestä ellei ole jo jonkin verran kielen opintoja takana. Ensinnäkään leffojen kieli ei useinkaan ole kovin hyvää ja telkkaria voi hyvin katsoa huomioimatta puhutun kielen, pelkkää tekstiä lukien. Vai moniko voi sanoa että on oppinut espanjaa pelkästään Serranon perhe -ohjelmaa katsomalla? Epäilen ettei kovinkaan montaa sanaa ole tarttunut matkaan, kieliopista puhumattakaan.
Olen lukenut ja kuullut 55 vuotta englantia lähes päivittäin, mutta puhutusta englannin kielestä en saa mitään tolkkua. Tekstin ymmärtämisessä ei ole ongelmia. Jos ulkomaalainen kysyy mitä tahansa yksinkertaista asiaa, en pysty vastaamaan, kun en ymmärrä juuri sanaakaan. Opettajat parjasivat ja uskoivat, että olen haluton oppimaan kieltä.
Joku viisas ehdotti, että en mahdollisesti kuule englannin kielen kaikkia äänitaajuuksia.
Ruotsin ja saksan kielten kanssa ei ole ollut ongelmia.
Jos nyt ketaan yhtaan lohduttaisi niin olen taysin kaksikielinen (Suomi-englanti) mutta koulussa suomessa sain aina vitosia. Ei ole harmainta hajuakaan mika on illatiivi tai allatiivi, ei edes kiinnosta tietaa. Syyna paperiakin kuivempi suomenkielen opetus, varsinkin lukiossa. Kirjallisuudessa ihan sama, jotenkin se saatiin kuulostamaan pakkopullalta. Aikuisena sitten huomasin etta esim. Seitseman Veljesta oli ihan hyva kirja.
Kielten opppimisesta: Mark Twain on kirjoittanut hulvattoman esseen omasta saksan opiskelustaan, en tahan hataan muista sen nimea.
A dog is "der Hund"; a woman is "die Frau"; a horse is "das Pferd"; now you put that dog in the genitive case, and is he the same dog he was before? No, sir; he is "des Hundes"; put him in the dative case and what is he? Why, he is "dem Hund." Now you snatch him into the accusative case and how is it with him? Why, he is "den Hunden." But suppose he happens to be twins and you have to pluralize him- what then? Why, they'll swat that twin dog around through the 4 cases until he'll think he's an entire international dog-show all in is own person. I don't like dogs, but I wouldn't treat a dog like that- I wouldn't even treat a borrowed dog that way. Well, it's just the same with a cat. They start her in at the nominative singular in good health and fair to look upon, and they sweat her through all the 4 cases and the 16 the's and when she limps out through the accusative plural you wouldn't recognize her for the same being. Yes, sir, once the German language gets hold of a cat, it's goodbye cat. That's about the amount of it.
- Mark Twain's Notebook
Minä olen varmaan jotenkin tyhmä tai jotain? Kaikenlainen itse ilmaus ollut vaikeaa, kirjoittaminen, oudosta asiasta keskustelu oudossa seurassa, vituttaa kun töissä pitäisi raapustaa jotain raporttia ja tuntuu ettei paperille saa mitään järkevää?
Samoin englanti, ei jää päähän ei oikein millään, ymmärrän puhetta ja luettua englantia, mutta en itse saa puhuttua yhtään mitään? Kaikki sanat on hukassa ja samoin jos pitää englantia kirjoittaa, hermo menee kun yrittää jotain sähköpostia tuhrata google kääntäjän kanssa, joku vuosi sitten olin 10viikkoa ulkomailla reissussa ja silloin alkoi tuntumaan että saa jotain puhuttuakin, mutta nyt olen taas taantunut yhtä huonoksi kuin ennenkin.
Nuorena kaikki kielet oli tosi helppoja mulle, matematiikka tökki. Lukiossa kielet oli aina kiitettäviä, matikka vain 7 tai parhaimmillaan 8, ainoastaan yhtälöiden ratkaiseminen oli minusta kivaa. Kieliä sitten opettelinkin urakalla: englanti, saksa, ranska, italia, kiina, japani. Sitten tuli vuoroon venäjä aikuisiällä ja se ei sitten auennutkaan kielenä entiseen malliin, ei vain tarttunut päähän.
Nyt olen 50-vuotias ja työskentelen alalla, jossa tarvitaan laskupäätä ja matemaattista hahmottamista, eikä mulla ole mitään ongelmia. Rakkain harrastukseni on tähtitiede ja toisena kemia. Ei tuota laskukaavat vaikeuksia.
Miten tämä näin meni? Minä olin niin varma nuorena, että olen kielellisesti lahjakas ja että olen sitä nimenomaan matemaattisen lahjakkuuden kustannuksella. Huvittavaa. Olenkin molemmissa melko tasaväkinen ja keskinkertainen.
Venäjääkin olen sitten oppinut, mutta vasta kielikylpyjen ansiosta. Papatan duunipaikan venakoille sen minkä kerkiän ja ne korjaa mua sen minkä ilkeävät. Otsen harashoo.
Itse olen ollut aina hyvä koulussa, mutta kielissä umpisurkea! Yläasteella ka päälle 9, mutta enkku 7 ja ruotsi 8. Lukiossa taas ka taas ysin tienoilla, mutta enkku 5 ja ruotsi 6. Enkusta kirjotin A:n. Muut kirjoittamani aineet olivat L,E,E,M.. En siis tyhmimmästä päästä kuitenkaan ole, joten en todelakaan tiedä mistä kiikastaa! Vaikka kuinka opiskelisin, eivät sanat ja rakenteet iskostu päähäni.
Erityisluokanopettajaopinnoissa proffa kertoi, että lukivaikeus on paljon luultua yleisempää. Muistaakseni n. 15% oppilaista per luokka. Lievät pulmat ilmenevät useilla vain vieraissa kielissä. Ilman diagnoosia opiskelija jää näin vaille tarvitsemaansa oppimisen tukea, motivaatio laskee eikä oppiminen suju.
Mulle oli englannin kieli helppoa koulussa, ja osaan erittäin hyvin lukea ja kirjoittaa sitä. Mutta kuullun ymmärtäminen tai itse puhuminen ei onnistu, ei ollenkaan.
Itselleni kielet, mukaan lukien englanti tuottivat koulussa ala-asteelta alkaen ongelmia kun ei vain jaany paahan vaikka yritin ja yritin enemman kuin missaan muussa aineessa niin paras numero koskaan oli kutonen. Motivaatiosta ei ollut kiinni ja lukion jalkeen lahdin suoraan englantiin koska englannista oli tullut lahes pakkomielle ja halusin sen oppia keinolla milla hyvansa. Kyllahan se lopulta alkoi sujua kun pakko oli selviytyakseen maassa ja olenkin selviytynyt jo yli kymmenen vuotta ja myos opiskellut tutkinnon minka viimeisena vuonna vihdoin tutkittiin dyslexia, mita olin aina epaillyt ja sehan loytyikin. Selvisi etta huono tyomuisti todennakoisesti aiheutti suuret ongelmat kielissa, mutta tarkeampaa kuin se oli etta samalla loytyi todellisia vahvuuksia muilla osa-aluilla jotka olin aina ylenkatsonut koska keskityin vain heikkouksiini. Ainakin yhdella lapsistani on myos dyslexia ja yritan kannustaa hanta keskittymaan vahvuuksiinsa mieluummin kuin heikkouksiin silla tuolloin elamassa paasee helpommalla ja pidemmalle. Toivon vain etta mullekin joku olisi tuon kertonut koulussa sen sijaan etta kutsuttiin laiskaksi yms. koska olisin tuolloin mahdollisesti selvinnyt paljon helpommalla eika olisi vaikuttanut itseluottamukseeni niin paljon.
Yliopiston englannintunnilla häpesin puhua kun en osannut lausua englantia.
Ala-asteella jo oli puutteellista opetusta, englannin sanoja osaan paljon mutta muiden kun peruslauseiden muodostus on vaikeata kun ei ole oppinut erilaisia lauseisiin liittyviä sääntöjä. Sen sijaan ruotsin kieli sujuu ongelmitta. :)
[quote author="Vierailija" time="02.04.2012 klo 16:45"]
lauserakenne on outo. Ei ole asennevamaa tai kammoa. Ja tietysti kieltä pitää käyttää ettei unohdu.
Mutta mä osaan prosenttilaskut :)
[/quote]
Mulla taas ei ole matikkapäätä ja se harmittaa! :D
Kielet kyllä sujuu.
Tärkeintä on kielen taju, että hahmottaa kielen kokonaisuutena, ei sana kerrallaan. Silloin vieraan kielen rakenne hahmottuu, alkaa ajatella vieraalla kielellä, sen sijaan että kääntäisi äidinkielestä sanan kerrallaan (ikäänkuin että englanti olisi suomea englanniksi).
Olen kaksikielisestä kodista (suomi ja ruotsi) ja tietysti mua on helpottanut paljon se, että kun on saanut yhden indo-eurooppalaisen kielen jo kotoa ilmaiseksi, on muiden saman "kieliperheen" kielet helpompia hahmottaa. Lisäksi olen aina tykännyt lukea, pohtia kieltä, murteita jne.
Oli kielipäätä tai ei, englannin harjoittelussa auttaa kyllä se, että sitä kuulee niin paljon. Minä tahansa iltahetkenä voi kanavapujotella ja n. joka kanavalla puhutaan englantia. Ruotsi, saksa, ranska, espanja, venäjä jne. ovat harvinaisuuksia.
Siitä nyt on tietysti 25 vuotta suunnilleen kun oon alkanut enkkua opiskeleen pienenä koululaisena mutta kyllä itsellä kanssa on se mielikuva että kieli ikään kuin "tarttui" päähän sen kummemmin ulkoa opettelematta.. Enkä mä tänä päivänäkään osaa sanoilla selittää varmaan mitään enkun kielioppisääntöä, puheessa ne menee kyllä suunnilleen oikein ja työssäni pärjään enkulla mainiosti kun viikottain on tarvetta.
En mä muista että olisin yläasteella enää edes varsinaisesti oppinut enkussa mitään uutta, yksittäisiä uusia sanoja varmaan on tullut mut kyllä mä puhuin ihan sujuvasti jo silloin (muistan kun sain kuudennella luokalla kaverin joka oli muuttanu briteistä suomeen ja alusta asti se ymmärsi mua kun enkkua puhuin :D ) ja se kieli oli mun päässä.
Varmasti on toisilla parempi kielipää kun toisilla, sitä en tiedä mikä se varsinainen ero sitten on.. Ehkä se on toi muisti. Ruotsi ja Saksakin oli helppoja opiskella mulle mutta niistä olen unohtanut tosi paljon koska en käytä niitä ja niitä opiskeltiin enkkuun verrattuna lyhyt aika.
Itselläni syy lukihäiriö ja opettaja koulussa. Ei häntä kiinnostanut opettaa (sanoi että menkää ulos ottamaan aurinkoa tai tupakalle). Hienoa se silloin oli,mutta eipä enään kun ikää 30v
Minulle sanojen oppiminen on todella vaikeaa. Edellisellä reissulla meni kuusi kertaa ennen kuin opin mikä on miekkakala. Aina uudelleen ja uudelleen kysyin sitä mieheltäni ruokalistaa lukiessani eri ravintoloissa. Sanat ei vaan jää mieleen, vaikea puhua ja ymmärtää kun ei osaa sanoja.
Mulla ehkä laiskuun ja huono kielipää syynä. Ala-asteella oli opettaja joka keskittyi vain pariin luokan parhaaseen. Heitä ihasteli ja kehui koko ajan. Se oli ärsyttävää ja vei aika monen motivaation. Luokka olisi pitänyt jakaa kahtia ja kelkasta tipahtaneille pitää englantia eri tyylillä. Ylä-asteella olin jo ihan pihalla. Aikuisena kokosin voimani ja lähdin kylmiltään hanttihommiin Englantiin. Opiskelin kieltä ja tein sen eteen paljon töitä. Edelleenkään en puhu hyvin ja jännitän puhumista. Kirjoittaa osaan ok. Oman lapsen kohdalla vahdin, että tekee kieliläksyt. onneksi hän on innostunut ja hyvä kielipää.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2012 klo 16:39"]
Suurin este oppimiseeni on se, että en muista sanoja tarpeeksi hyvin.
Matematiikassa pärjään paremmin, kun siinä ei tarvitse muistaa niin paljon, vaan voi päätellä kun edes jotain ymmärtää.
Kielen oppiminen perustuu minun mielestäni enemmän muistamiseen, eikä pelkkä ymmärrys ja looginen päättelykyky riitä. Ehkä "kielipäätä" ei kaikilla ole niin paljon, että uusi kieli tarttuisi ja kieltämättä opetuksessakin on voinut olla puutteita.
[/quote]
Katson sanakirjasta jollen muista, eikä tarvitse osatakaan enempää kuin että voi nettishoppailussa asioida, aina löytyy nuorempia joilta saa apua.
Tutullani ei mennyt kielissä hyvin peruskoulussa. Ammatillisessa koulutuksessa sen jälkeen hänen täytyi tsempata englantiaan ja meni iltalukioon. Silloin hänelle selvisi, että oli oppinut asioita ihan väärin peruskoulussa, joten eihän sellaiselle pohjalle ollut voinut rakentaa.
joka on ollut laiska jo ala-asteelta lähtien, oppiaineet eivät vain kiinnostaneet samalla tavalla kuten esim. liikunta ja käsityö
Mutta englanti oli se kaikkein vaikein. Muistan kun ala-asteella mun ääntämiselle koko luokka alkoi nauramaan, aivan järkyttävä tunne. Siitä asti olen vältellyt ääntämistä/englannin puhumista jos suomalaisia on paikalla.
Siitä asti jätin englannin ns. pakkopullaksi, pääsin läpi pitkin ala- ja ylä-asteen nipinnapin heikoimmilla arvosanoilla.
Pidemmälle opiskeltaessa huomasin että kemia ja fysiikka nappaavat paljon enemmän. Matikka on aina lapsesta asti ollut ns. helppoa. Kun kerrotaan mikä se looginen juju laskun selvittämiseen on, niin ongelmia ei ollut.
Mutta laiskuuden takia en siitäkään kymppejä ole ikinä vedellyt, lintsailujen ja läksyjen tekemättömyyden takia.
Muistista en tiedä kuinka tähän vaikuttaa. Esim. Matikassa opetetut jutut unohtuvat jo seuraavan opin mukana.
Niin ja maantieto mulla on erittäin huono, tai itseasiassa paikkakuntien ja kaupunkien tietäminen. Asun itse pääkaupunki seudulla ja en tiedä yhtään missä on esim. Ilmajoki, Oulu, paikat missä en ole ikinä käynyt. Koska ei mua ole huvittanut päntätä ja lukea, opetella ulkoota missä ne sijaitsevat suomen kartalla.
Ruotsia en osaa sanaakaan, syynä taas laiskuus. Olin nuori ja typerä teini joka ei ajatellut oman tulevaisuutensa parasta, elin vain siinä hetkessä.
Vähän aiheesta poiketen, oma siskoni oli erittäin lahjakas koulussa. Tai on vieläkin. Osaa kuutta kieltä täydellisesti. Jäin pienestä pitäen hänen varjoonsa, itseasiassa kaikessa jäin vähänniinkuin taka-alalle sen hyväksyen.
Ehkä siinä on syy miksi englanti, ja itseasiassa koko koulunkäyti, ei ole napannut muhun. Olen hyväksynyt paikkani sinä huonompana, ja en edes halunnut lähteä leikkiin mukaan kilpailemaan arvosanoista. Mä lähdin sille toiselle polulle suoraan, sinne minne siskoni ei lähtenyt kilpailemaan kanssani, mä kuuluin niihin ns. kovisjengeihin