En osaa nauttia vauva-ajasta

Kiitos taas, on tosi mukava lukea vastauksia! :)



Nälkää olen vähän itsekin miettinyt, mutta toisaalta maitoa kyllä tulee välillä ihan suihkuamallakin, että kai sitä pitäisi silloin tulla ihan riittävästi. Vauva on myös kasvanut koko ajan vähän keskikäyrän yläpuolella, joten sekään asia ei puoltaisi nälkää. Mutta ajattelin ottaa nälkäasian esille seuraavan kerran neuvolassa eli ensi viikolla.

Nuo sinun tunteesi ovat normaaleja :) ymmärrän hyvin oloasi, erityisesti, koska vauvasi on kitiseväistä tyyppiä. Kyllä vauvoissa on eroa. Voi hyvin olla, että juuri sinun kitisevästä vauvastasi tulee erityisen mukava leikki-ikäinen, jonka seurasta opit jo viimeistään nauttimaan :)



Minä myös järkytyin vauvan sitovuutta, kun tulin ekaa kertaa äidiksi. Toisaalta mulle kävi niin, että vaikka koinkin vauvan hoidon välillä hirvittävän raskaaksi, niin opin iloitsemaan "pienistä iloista" kuten rauhallisesta teehetkestä, jos mies joskus (harvoin)hoiti vauvaa.



Yleensäkin ärsyttää kaikki "nauti, nauti, nauti" hokemat... parhaiten pienet ilot huomaa, kun ei odota itseltään mitään tiettyjä tunnetiloja ;)

Oletko ajatellut, että sulla olisi baby blues? Ilottomuus ja asioiden vaikeus kuulostaa siltä.



Mä muistan joskus ajatelleeni esikoisen kanssa, että kaikki pitää saada tehdyksi kun vauva nukkuu. Ei se niin mene, vaan hereillä olevankin lapsen kanssa voi olla liikkeellä. Monesti vauvat tykkäävät sylistä tutustua ulkomaailmaan kaupassa tai kahvilassa.



Usein vauvat ovat myös melko tyytyväisiä sylissä, olettaen että ovat kylläisiä eikä kuumissaan.



Jos vauvasi itkeskelee herkästi sylissäkin, niin tulee mieleen allergiat.

Mutta mistä tähän hommaan saisi jotain iloa? Miten niin moni pitää vauva-aikaa ihanana? Vauvan kanssa on kyllä myös mukava puuhailla ja seurata sen kehitystä, mutta nuo ovat kuitenkin pikkuasioita kun yleisesti ottaen olen vain väsynyt ja turhautunut. Koitan keksiä omia tekemisiä, mutta en jotenkin nauti nyt oikein niistäkään.

Ainakin minulle vauva-aika oli niin kamalaa, etten uskaltautunut toista lasta hankkimaan. 1-vuotispäivän jälkeen alkoi helpottaa.

mulla oli ihan samanlaista oman vauvani kanssa. Olin erään kaverin kanssa yhtäaikaa raskaana ja suunnittelimme miten sitten istumme kahvilassa vauvoinemme. Noh, mä sain sitten sellaisen vauvan jota ei voinut kuvitellakaan ottavansa kahvilaan. Tai no, kokeilin mä kerran, se meni siihen etten edes kahviani saanut juotua loppuun kun jouduin humppaamaan vauva sylissä ympäri kahvilaa, se kun ei viihtynyt _missään_ hetkeä kauempaa, paitsi hytkyvässä sylissä ja tissillä. Ja joskus liikkuvissa vaunuissa.



Pelkkä kaupassa käyminen oli ihan hirveetä, koska tiesin että vauva alkaa huutaa heti kun vaunut pysähtyvät ja se hetki koitti tietenkin kassalla. Ja voi sitä urpojen kommenttien määrää. "Onko sillä nälkä? Mikset syöttänyt ennen lähtöä?" Huoh... Todellakin tuttua tuo että vauvan kanssa jonnekin lähteminen ei todellakaan ollut rentouttavaa vaan ylimääräinen stressitekijä.



Noh mun vauva on nyt 6kk ja paljon on helpottanut ihan viimeaikoina. Vauvasta on tullut perustyytyväisempi ja sosiaalisempi, nukkuukin parmmin. :)



Voisko sulla muuten olla synnytyksen jälkeinen masennus? Jotenkin mulla alkoi hälytyskellot soida kun sanoit että et tunne tyytyväisyyttä tai iloa tms. Jaksuja ap!

noh jos on sattunut helppo vauva, niin mikäs siinä on nauttiessa. Oma vauvani on syönyt ja nukkunut hyvin alusta asti, lopetti yösyömiset 1,5kk ikäisenä (siihen asti söi kerran n. klo 04-05 aikoihin). 2kk ikäisestä on nukkunut 12h yöunia heräilemättä. Vain 3 yötä olen vauvan takia valvonut, kun hän oli kipeä. Päikkäreitä veteli jopa 3-4h putkeen. Olen pystynyt viettämään sitä omaa aikaa, nukkumaan kunnon yöunia yms. Muutenkin vauva on hyvin tyytyväistä sorttia, ei itkeskellyt/kitissyt muuta kuin jos oli "syy" (nälkä/märkä vaippa tms).. Nyt on erittäin meneväinen 11kk ja voin sanoa että olen nauttinut tästä ajasta. :)

En osaa nauttia vauva-ajasta tai vauvastani ja koen joka päivä siitä syyllisyyttä. Minusta tämä on enemmänkin ahdistavaa. Tuntuu että olen vankina, kun pitää koko ajan olla vauvan käytettävissä ja ei voi itse päättää milloin nukkuu/syö/tekee mitä vaan. Kaikki pyörii vain vauvan ympärillä, mitä toki osasin odottaakin, mutta en arvannut miten raskasta tämä on. Onhan vauva välillä myös ihana, kun on hyväntuulinen ja tyytyväinen, mutta on tämä paljon myös tosi turhauttavaa. Miehenkin kanssa tulee vaan riitaa kaikesta, kun olen niin väsynyt ja ärtynyt. Miten tämä voi joidenkin mielestä olla ihanaa ja onnellista aikaa? :,(

t. äiti neljättä kuukautta

En usko, että loppupeleissä monikaan äiti aivan täysin rinnoin jaksaa vauva-ajasta nauttia. Varsinkin jos sattuu olemaan vähänkin vaivaisempi tai vaativampi vauva. Minä myös siis alan olla aika puhki, meillä pojunen 4 kk. Ihan samalla tavalla myös alkujaan tiesin, että vauvan ympärillä tulee se maailma pyörimään, mutta aivan niin kuin sinä, ei minulle ollut aavistustakaan kuinka raskasta se OIKEASTI on. Tietenkin välillä on aivan ihania hetkiä, vauvan ollessa onnellisimmillaan meinaa itku päästä kun toinen on niin ihana. Sitten on niitä hetkiä kun kaikki vaan ahdistaa ja turhauttaa, ei jaksa oikein iloita mistään ja pinna palaa. Vaikeaksi tämän tekee sekin, että aihe on niin kamala tabu. Äidin pitäisi jaksaa hymysyin olla hoitamassa vauvelia 24/7 ja jättää itsensä aivan tyystin taustalle. Jos yhtään uskallat valittaa omaa jaksamistasi tai sitä, että et välttämättä tunne kokoaikaista iloa ja superonnea vauvan hoivaamista olet vain huono, tyhmä ja itsekäs, äidiksi kelpaamaton.

No, itseäni on ainakin lohduttanut juurikin nämä keskustelupalstat ja täältä saama tuki. Aika moni on todennut, että vauva-aika on oikeasti todella TYLSÄÄ. Ja sitä se minunkin mielestäni on. Itse olen myös kova syyllistämään itseäni milloin mistäkin ja voi kuinka syylliseksi itseni alkujaan tosiaan tunsin kun huomasin, että vauvan hoito on alkanut lähinnä ärsyttää. Silti ne hyvät hetket auttaa jaksamaan ne tylsät ja kurjat tunteet. Ja tietenkin se, että uskon siihen, että tämä tunne ei kestä ikuisesti. Koko ajan eteenpäin mennään ja vauva oppii uutta. Anna itsellesi lupa tuntea näitä tunteita, otat vastaan sen mitä tulee, etkä tunne mitään typerää syyllisyyttä näin normaalista asiasta. Nautit niistä hetkistä kun voit ja jos et voi niin siitä et stressaa!

Joku kun tuolla tuota baby bluesia ehdotteli niin en todellakaan usko, että siitä on kysymys. Tietääkseni se iskee heti synnytyksen jälkeen ja kestää sen 1-2 viikkoa. Näin lääkäri ainakin minulle sanoi kun itselläni tosiaan se iski rajuna päälle. Se se vasta oli kamalaa. Kesti 9 päivää sitten koko hormonimyrsky poissa niin kuin ei olisi ikinä ollutkaan. Mistään masennuksista tuskin on myöskään kyse. Olet vain ihan oikeasti TYLSISTYNYT. Eikä siinä ole MITÄÄN VIKAA! Hirveästi jaksamisia sinne, et todellakaan ole yksin tämän asian kanssa! :) anteeksi nyt tämä kovin pitkä viestini, tiedän, että olet jo saanut paljon vastauksia ja tukea. Halusin silti vielä minäkin täältä tsempata!

Tuntuu niin epäreilulta, että toiset vauvat ovat tosi helppoja ja toiset tosi vaikeita. Vertailusta tai katkeruudesta ei ole mitään hyötyä, mutta en voi olla ajattelematta, että miksen voinut saada sitä helppoa vauvaa. Ja sitten taas tuntuu pahalta, kun ajattelen näin... Ei omani edes ole mikään tosi vaikea, mutta ei nähtävästi sieltä helpostakaan päästä.

kerhoissa tai avoimella päiväkodilla tms? Toisten aikuisten ja vauvojen seura piristää :) Minä kävin kahden lapsen (vauva, ja vuoden vanhempi) kanssa säännöllisesti em paikoissa, ja käyn vieläkin usein vaikka lapsia on neljä. Toisekseen, minusta ensimmäisen lapsen vauva-aikana oli kotiarki haastavinta ja tylsintä - ehkä juuri sen jatkuvan vastuun takia (johon nyt on jo tottunut). Tsemppiä!



Ps. En lukenut kaikkia vastauksia, joten pahoittelen jos meni kirjoitus ristiin edellisten kanssa.

kantoreppua tai -liinaa.



Meidän kaikkeen tyytymätön, tiheästisyövä vauva tykkäsi katsella ostoskeskuksien vilinää kantolaitteista käsin. Siellä pääsi jopa helpommalla kuin kotona. Vaunuissa oppi olemaan vasta 8 kk iässä.

Tuntuu niin epäreilulta, että toiset vauvat ovat tosi helppoja ja toiset tosi vaikeita. Vertailusta tai katkeruudesta ei ole mitään hyötyä, mutta en voi olla ajattelematta, että miksen voinut saada sitä helppoa vauvaa. Ja sitten taas tuntuu pahalta, kun ajattelen näin... Ei omani edes ole mikään tosi vaikea, mutta ei nähtävästi sieltä helpostakaan päästä.

MIKSI sun vauva on vaikea? Mulla on myös ehkä keskivertoa "vaikeampi" vauva ja olen koko ajan aktiivisesti miettinyt, miksi vauva kitisee ja huutaa, koska siihen on oltava joku syy.

Meidän vauva on kitissyt, koska

- hänellä on ollut vatsavaivoja, jotka ovat suurimmaksi osaksi takanapäin

- hänellä on ollut lievää refluksivaivaa, johon on auttanut se, että olen itse jättänyt maitotuotteet pois

- hän haluaa olla koko ajan vanhempiensa lähellä, joten olen pitänyt häntä lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Joo, olishan se mukavaa, jos vauva istuis sitterissä ja viihdyttäis itseään, jotta saisin tehdä kotitöitä tai vaan olla rauhassa, mutta se ei nyt käy! Tämä elämäntilanne on tämä elämäntilanne, se ei ole pysyvä.

Kun olen yrittänyt aktiivisesti eliminoida mahdollisimman paljon kitinää aiheuttavia syitä, vauvasta on tullut aika tyytyväinen kaveri.

Jos nyt yritän neuvoa sua suunnilleen saman mittaisella kokemuksella vanhemmuudesta, joka itselläsi on, neuvoisin näin (kaikki neuvot ei tietenkään välttämättä toimi teillä, mutta voivat kuitenkin antaa sulle ajattelemisen aihetta ja oivalluksia)

- Pidä vauva lähellä, myös yöllä. Jos et halua nukkua samassa sängyssä, ota vauvan sänky aivan omaan sänkyysi kiinni

- Tarkkaile niitä tilanteita, joissa kitinää aiheutuu ja mieti, mistä kitinä johtuu

- Mieti, voiko vauvalla olla kipuja (Panadolia VOI antaa vatsakipuihinkin) ja mistä ne voisivat johtua

Mulla itsellä on tarkkaavaisuushäiriö, joten vauvan kanssa oleminen on välillä aivan helvetin haastavaa. Yritän siksi keskittyä vauvaan välillä täysin, ja olla niin, etten koko ajan pyri tai halua pois tilanteesta tekemään jotain muuta.

Tässä iässä vauva on jo kiinnostunut virikkeistä, anna niitä! Leikitä, näyttele leluja ja kuvia kirjoista ja lehdistä, jumppaa vauvaa. Joskus vauva kitisee, koska sillä on tylsää.

Semmoinen neuvo muuten vielä, että mun väsymykseen on auttanut se, että äitini on tullut välillä auttamaan vauvan kanssa. Olen siis itse paikalla, mutta äitini sylittelee vauvaa, vaihtaa vaippoja jne. Se on ihanaa lepoa. Jos sulla on joku läheinen, jota voit pyytää avuksi, tee se! Se auttaa väsymykseen ihmeen paljon. Täälläkin on tiuskittu miehelle väsymyksen takia, normaalisti ei kuulu ollenkaan tapoihini.

Ja tietenkin, miehen pitää välillä ottaa kokonaan vastuu vauvasta, jotta sinä saat olla huoletonna.

Sori tekstin sekavuus, kirjoitan ylös kaiken, mitä mieleen tulee, en ehdi editoimaan, koska mainittu vauva herää ihan kohta.

Tsemppiä!

Koin itse asian aivan samalla tavalla.Alussa tuntuu todella oudolta olla koko ajan sidottuna,mutta lapsen kasvaessa siihen tottuu,mutta on tärkeää yrittää pitää kiinni myös omasta elämästä ja jättää lapsi välillä mahdollisuuksien mukaan jonkun toisen hoitoon.Oma aika olisi tosi tärkeää.Mukavaa on taas se,kun oppii elämään hetkessä ja nauttimaan pienistä asioista.Ja ihmisen lienee tarkoitus oppia epäitsekkyyttä.Kun lapsi kasvaa,tilanne helpottuu kyllä.Lapsen alkaa myös nukkua paremmin kasvettuaan vähän ja se helpottaa omaa univelkaakin.Tsemppiä !neljä

Jos on helposti kitisevää sorttia ja syöttöväli on tunnin. Ekan ja tokan kanssa minustakin tuntui samalta kuin ap:sta, koska aika tuntui jotenkin pysähtyneen ja kuvittelin, että elämä on ikuisesti sellaista kun se on.. Koin olevani vankilassa ja eläväni vain lapsiani varten. Nyt isommat lapset ovat 4- ja 6-vuotiaat ja elämä on todella muuttunut. Kitisevistä pikkuvauvoista on tullut todella mukavia pikkulapsia.



Tosin meillä on vauvakin, mutta nyt ajattelen niin, että vauvan kanssa kuuluukin elää tietyssä symbioosissa ensimmäinen vuosi. Sillä erotuksella, että nyt tiedän, että aika kuluu nopeasti ja ei mene aikaakaan kun vauva on jo pikkulapsi tai koululainen. Vauva-aika ei oikeasti kestä ikuisesti, vaikka se toisina päivinä siltä tuntuukin..

Kuulostaa raskaalta.



Joo, vauvoissa on paljon eroa. Mulle vauvavuosi oli ehkä jopa elämäni onnellisin, olen kaivannut sitä monesti nyt jälkeenpäin. Omasta mielestäni rankin ikävaihe oli 1-2-vuotias (nyt lapseni on jo melkein 5-vuotias). Mutta siis meillä oli tosi helppo vauva, joka alkoi nukkua 12 tunnin öitä 2kk iässä, söi hyvin, oli tyytyväinen. Vauvauosi oli siis helpompi kuin olin kuvitellut.



Mutta voin hyvin kuvitella, miten raskas vuosi on, jos ei saa kunnolla nukkua, vauva kitisee koko ajan jne.



Pystyisitkö sopimaan miehesi kanssa selkeästi omista lepotauoistasi ette ihan uuvu?

Mulla oli ensimmäiset viikot (esikoinen, nyt 3kk) kanssa ahdistavaa, kun en uskaltanut juurikin imetystä arkaillessa ja vauvan kitinää/huutoa pelätessä liikkua paljonkaan kodin ulkopuolelle. Kaupungillekin lähtö tuntui pelottavalta, vaikka matkaa on vain viisi kilometriä.



Minulla auttoi elämänpiirin laajentamisessa asenteen vaihtaminen. Jos vauva huutaa kaupungilla, se ei ole katastrofi - vauvat vain joskus huutavat, ja se on fakta. Mieti etukäteen kaupungille lähtiessä kiintopisteet, missä voit käydä vaippaa vaihtamassa ja imettämässä. Hanki hyvä imetyspaita, jonka kanssa voit imettää julkisillakin paikoilla äläkä välitä mahdollisista kummeksuvista katseista - itse olen imettänyt kauppakeskuksien penkeilläkin häpeilemättä, kiitos hyvän imetyspaidan, mitä käyttäessä ei tarvitse esitellä tissejään kaikille ohikulkijoille. Eihän se imetys vaadi kuin takin avaamisen!



Onko teillä kantoliinaa tai -reppua ja viihtyykö vauva siinä? Jos ei, voisitko lainata/vuokrata sellaisen jostain kokeiluun? Kahviloissahan voi hytkyttää jalalla vaunuja kahvitellessa, jos vauva pysyisi tällä tavalla rauhallisempana.



Perhekerhoja suosittelen myös: hauskaa tekemistä missä äitikin voi tutustua uusiin ihmisiin, ja lapsen itku ei häiritse ketään. Useimmissa isommissa kaupungeissa on myös vauvajumppaa, -muskaria ja -uintia sekä vauvakinoja.



Muista, että niin ne vaan paheksujat ja itkuista närkästyvät ovat itsekin joskus siellä vaunuissa kitisseet ja häirinneet kanssaeläjiä. Ei vauvoja tarvitse eristää yhteiskunnasta!



Kotona olemisesta: Omasta kokemuksesta suosittelen myös vauvojen musiikkia. Pienen kanssa eläminen voi joskus olla ahdistavaa ja tylsää, ja minä en ainakaan jaksa olla jatkuvasti höpöttelemässä vauvalle. Musiikin tahdissa voi tanssia ja laulaa, itse ainakin tykkään. Hyvä sitteri on usein myös päivien pelastus (vuokraa leffoja!) - jos vauva siinä vain viihtyy.



Tsemppiä! =)

Jos noin usein vieläkin tissillä. Mäkään en uskaltanut lähteä tuon imetysjutun vuoksi minnekään, kun vauva kokoajan kitisemässä ja tunnin välein rinnalla. Sitten aloin antamaan korviketta aina ennen kaupungille lähtöä, ja kas: vauva nukkui tuntikausia tyytyväisenä vaunuissaan! Nälkähän tuolla pienellä oli ollut kokoajan, enkä minä ensikertalaisena vaan ollut tätä tajunnut. Eli maidoneritys ei nähtävästi riittävä (tai tisseistä heruu liian hitaasti maitoa), tämän jälkeen olenkin antanut aina 100-200 ml päivässä korviketta rintamaidon lisäksi. Huomattavasti tyytyväisempi vauva!

Ketju on jo vanha mutta halusin jakaa oman kokemuksen, ehkä joku itseni tavoin näitä täällä lueskelee. Minulla myös sama ongelma, olin kamalan pettynyt itseeni kun ei vauvanhoito ollutkaan niin ihanaa kuin odotin. Vauva oli tosi hankala ja kitisevä ja vaativa, ei viihtynyt missään nukkui max 2 h pätkissä jne jne.. 7 kk ikään asti, muutos tapahtui kun lopetin imettämisen ja opetin nukahtamaan itse omaan sänkyyn. Tuttipullon myötä vauva huoli tutinkin mikä aikaisemmin ei kelvannut. Näiden muutosten jälkeen vauva nukkuu koko yön heräämättä ja on moninkerroin rauhallisempi ja tyytyväisempi päivällä. Silti olo on välillä tympeä... pitää vaan olla itselleen armollinen.

Koita saada helppiä.

Minäkään en oikein osannut. Kaikki sanoivat, että kaipaat sitten sitä vauva-aikaa, joten nauti nyt.

No enpä ole kaivannut. Ja vaikka en siitä nauttinutkaan, niin meillä on erittäin lämpivät välit tämän lapsen kanssa, joka nyt on melkein täysikäinen.

Missäpäin sä ap asut? Meille saa tulla kylään tai me voisaan tulla teille tai mennään vaikka vaunulenkille :)

äiti&vauva 7,5kk