En osaa nauttia vauva-ajasta

Eihän mikään muukaan ole ihanaa koko aikaa, eihän?



Elämän piiri laajenee taas kun lapsi kasvaa, mutta älä odota suurta helpotusta kovin pian. Itse odotin sitä vain huomatakseni, ettei missään ole enempää hommaa kuin 2-3 -vuotiaassa :D Toisaalta, kolmevuotiaan kanssa voi jo vähän neuvotella (eikä ole heti oksat pois, jos ruoka on vähän myöhässä). Ja sai öisin nukkua enemmän.



Aikansa kutakin. Vuorovaikutus rikastuu ja alat saada enemmän asioita myös lapselta kun aika kuluu vähän eteenpäin. Nyt elät kuitenkin vielä enemmän myös omilla ehdoillasi kun tajuatkaan. Vauvan voi ottaa rattaissa mukaan kävelylle, kauppaan, kaupungille jos on hyvä hetki eikä itkupäivä. Saat hänet ehkä nukahtamaan rinnalle (jos imetät) tai muuten hetkeksi jos haluat yrittää ottaa itse nokoset.



Nauti hyvistä hetkistä, tuo menee niin pian ohitse. Väsymys on inhimillistä, sallithan sen itsellesi. Voimia sinulle :)

Ekat 6 kk oli aika tylsää. Mielstäni parasta aikaa oli 6 kk - 12 kk ikä, silloin lapsi oppii paljon, alkaa liikkua, ymmärtää ympäristöään, nukkumaan pidempiä yöunia, hänestä alkoi olla kunnolla seuraa.



Nyt, kun vauvasi on vasta 4 kk ikäinen, hän nukkuu päivisin vielä monet päiväunet. Sitten, kun lapsi on reilut 10 kk, päiväunia onkin vain enää yhdet. Ota nyt kaikki ilo irti niistä omista hetkistä, kun vauva nukkuu päivisin. Tee myös niin, että lähde vauvan kanssa kaupungille, kahviloihin, kavereille jne. Kun lapsi on n. 1 v, on hieman haasteellista liikkua, kun lapsi haluaisi vaan juosta, eikä todellakaan nuku enää vaunuissa (meidän lapsi ainakaan).



Nyt, kun oma lapseni on jo 1 v 3 kk, elämä on jo aika leppoista. On tasainen, tietty rytmi, lapsi nukkuu yöt hyvin läpensä, viihtyy jo yksikseen lelujensa kanssa. Ymmärtää paljon puheestani, osaa jo sanoja ym. Lapsen kanssa on myös viihdyttävää puuhaa aikuisellekin. Ihana lukea lapselle kirjoja, leikkiä piiloleikkiä, löaskea pulkkamäess ym. Lapsi viihtyy myös mummolassa hyvin ja on ollut useampaan kertaan siellä yökylässäkin, että ollaan voitu miehen kanssa joko käydä vähän ulkona tai leffassa, tai ollaan vaan nukuttu kotona pitkään.



Nyt odotan toista lasta ja tiedän jo odottaa, ettei se pikkuvauvaaika ole mitenkään hirmuisen ihanaa koko ajan. Tiedän kuitenkin mitä odottaa, sitä en ekalla kerralla tiennyt, vaikka mukamas olin osannut varautua tilanteeseen. Ei sitä kuitenkaan voi, ennen kun on vanhemmaksi tullut.



Noista riidoista miehesi kanssa. Meillä oli vähän samanlaista, kunnes päätimme, että mies herää ainakin kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin, vauvan kanssa aamulla ja minä saan nukkua pitkään. Minä saatoin myös mennä nukkumaan aikaisin illalla ja mies jäi valvomaan vauvan kanssan olohuoneeseen (lapsi meni nukkumaan joskus klo 1 vielä 3-4 kk iässä). Ehdota myös sitä, että jos mies voisi välillä hoitaa yösyötöt pullolla ja sinä voisit nukkua korvatulppien kanssa. Aina kun mies on kotona, yritä välillä lähteä yksin kävelylle, kaverin kanssa kahville ym. Tai istu vain sohvalla ja anna miehen hoitaa vauvaa, vaihtaa vaippaa, viihdyttää lasta ja antaa vaikka pullosta välillä maitoa, ellet aivan täysimetä.



Takaan, että mielialasi paranee lapsen kasvaessa. LApsen persoona kehittyy koko ajan ja koko ajan hänestä on yhä enemmän seuraa sinullekin. Vauva-aika on kovin lyhyt, jos voisit ajatella sitä tavallaan lohdutuksena. Tulee myös aika, jolloin ikävöit vauva-aikaa, vaikka nyt et sitä ehkä uskokaan :)



Tsemppiä! Keskustele miehesi kanssa jaksamisestasi.

nautitko töistäsi kaiken aikaa jne jne?



On se ihanaa aikaa, jos sallii sen, tai jos pystyy sallimaan sen...

Kiitos vastauksista!



Eihän mikään aika ole tietenkään aina mukavaa, mutta nyt tuntuu, että sellainen perus hyvä olo tai tyytyväisyys elämään on kadonnut kokonaan.



Vauvan kanssa on minusta vaikea lähteä minnekään kauemmas, kun se kuitenkin syö noin tunnin välein. Kaupunkireissuja on tehty kyllä välillä, mutta reissu ei saa kestää 1,5h kauempaa tai tuloksena on kiukkuinen vauva. Kavereiden luokse mennessä voi tietenkin imettää heidän luonaan, mutta sitten vauva tahtoo taas aina nukkumaan ja eihän se siellä voi/osaa nukkua. Nukkuu kunnolla vain omassa sängyssä, vaunuissa lähinnä torkahtelee.

antautua sille, että tämä aika mennään vauvan pään mukaan. Ei se aina ole kivaa, mutta kun hyväksyy sen, että vauvan tahti määrää, on paljon helpompaa.



Toki kannattaa järjestää itselleen myös omaa aikaa välillä, mutta se tosiasia pitäävaav hyväksyä, että tissiä syövä pikku diktaattori sanelee :)

En osaa nauttia vauva-ajasta tai vauvastani ja koen joka päivä siitä syyllisyyttä. Minusta tämä on enemmänkin ahdistavaa. Tuntuu että olen vankina, kun pitää koko ajan olla vauvan käytettävissä ja ei voi itse päättää milloin nukkuu/syö/tekee mitä vaan. Kaikki pyörii vain vauvan ympärillä, mitä toki osasin odottaakin, mutta en arvannut miten raskasta tämä on. Onhan vauva välillä myös ihana, kun on hyväntuulinen ja tyytyväinen, mutta on tämä paljon myös tosi turhauttavaa. Miehenkin kanssa tulee vaan riitaa kaikesta, kun olen niin väsynyt ja ärtynyt. Miten tämä voi joidenkin mielestä olla ihanaa ja onnellista aikaa? :,(

t. äiti neljättä kuukautta

Älä ole niin ankara itsellesi. Vuoden päästä on jo paljon helpompaa

Toki täällä aina jotku valittaa julki-imettämisestä, mutta suurin osa ihmisistä ei ole edes tullut ajatelleeksi, että sitä pitäisi paheksua.



Se ei haittaa, jos noin pieni vauva ottaa välillä lyhyemmät unet, päivärytmi ei ole niin kiveen kirjoitettu, etteikö vauva osaisi ottaa sitä unta myöhemmin.

Mutta mistä tähän hommaan saisi jotain iloa? Miten niin moni pitää vauva-aikaa ihanana? Vauvan kanssa on kyllä myös mukava puuhailla ja seurata sen kehitystä, mutta nuo ovat kuitenkin pikkuasioita kun yleisesti ottaen olen vain väsynyt ja turhautunut. Koitan keksiä omia tekemisiä, mutta en jotenkin nauti nyt oikein niistäkään.

ihan terve tunne! Kuka nyt sinappikoneen paskojen korjauksesta ja huudosta nauttii??!! :)

ihan terve tunne! Kuka nyt sinappikoneen paskojen korjauksesta ja huudosta nauttii??!! :)

huudosta nauti, se on kamalaa, koska silloin vauvalla on jostain syystä hankala olo, mutta vaipanvaihto on musta kivaa.

En kokisi kaupungilla imettämistä vaikeaksi jos olisi kesä ja vähän vaatteita, mutta nyt kun itsellä ja vauvalla pitää olla paljon päällä, niin tuntuu liian vaikealta.

Mutta mistä tähän hommaan saisi jotain iloa? Miten niin moni pitää vauva-aikaa ihanana? Vauvan kanssa on kyllä myös mukava puuhailla ja seurata sen kehitystä, mutta nuo ovat kuitenkin pikkuasioita kun yleisesti ottaen olen vain väsynyt ja turhautunut. Koitan keksiä omia tekemisiä, mutta en jotenkin nauti nyt oikein niistäkään.

on kivaa puuhailla ja seurustella vauvan kanssa, ihastella sen söpöyttä, tehdä vauvajumppaa tai -hierontaa, laulella ja leikittää, näytellä kuvia kirjoista, vaihtaa vaippaa ja kylvettää, käydä vaunulenkillä, imettää...

Ihan noita perusjuttuja. Kyllä mäkin kärsin usein siitä, että haluaisin tehdä jotain muuta, mutta yritän oppia olemaan aidosti vuorovaikutuksessa ja läsnä vauvan kanssa ja sitten välillä tekemään jotain täysin itsekkäästi, kun mies tai äiini on vauvan kanssa.

Mä luen tai oon netissä kun imetän - nytkin - siinäkin saa omaa aikaa.

Mene kahvilaan tai kirjastoon, jossa vaatteita voi vähentää.

vie ainakin minulla ilon kaikesta. Vauvani ollessa alle 2kk mieheni järjesti päivänsä niin, että sain nukuttua noin kahden tunnin päiväunet joka päivä. Aluksi en pystynyt nukkumaan päikkäreitä kun vauva itkeskeli miehen hoidossa olohuoneessa, sitten teimme niin että mies laittoi vauvan vaunuihin ja lähti ulos kahdeksi tunniksi. Elämänlaatuni parani huomattavasti! Jossakin välissä vauva alkoi nukkua enemmän, minun yöuneni pitenivät enkä enää tarvinnut päiväunia. Jos suinkin mahdollista, yritä nukkua edes lyhyet päiväunet. Ainakin minulla piristi kummasti, jaksoin väsyttävän pitkät aamupäivätkin sillä voimalla että iltapäivästä pääsen rauhassa nukkumaan.

Ei siitä sen enempää. Vuoden iässä alkaa jo helpottaa, kun on jonkunlainen päivärytmi ja yöllä saa nukkua enemmän kuin valvoa. Meille ei tule enempää vauvoja.

kuin ap:lla kun esikoinen syntyi. Koin suurta helpotusta vuoden jälkeen palatessani työelämään. Esikoinen oli terve mutta persoonana melko vaativa vauva/taapero eikä ihmisten ilmoilla kulkeminenkaan tuonut helpotusta arkeen, lähinnä se oli vain lisästressi.



Lohdutuksena voin sanoa että elämä helpottaa kuukausi kuukaudelta ja minusta on nyt aivan ihanaa olla taaperon ja leikki-ikäisen kotiäitinä. Uskaltauduimme jopa tuon meidän toisen lapsen hankkimaan ja hänen kanssaan onkin elämä helpompaa. ;)



Älä koe syyllisyyttä tunteestasi, se on ihan normaalia. Ei kaikkien tarvitse olla "vauvaihmisiä". Riittää kunhan rakastat lastasi omalla tavallasi ja pidät huolen että hän saa kaiken tarvitsemansa. Velvollisuuden tunne ja suorittaminen jalostuvat kyllä hieman positiivisemmiksi tuntemuksiksi ajan kuluessa.

Minusta lapset muuttuvat kivoiksi kun täyttävät 1 v. Toki tuonkin ikäiset ovat vielä työläitä kun perässä pitää juosta koko ajan kun taapero tutkii joka paikkaa. Mutta siltikin se on jo helpompaa kuin se jatkuva hälytysvalmiudessa oleminen vauvan kanssa. Olen eri mieltä tuosta että 2-3 vuotiaat olisivat jotenkin vielä työläämpiä kuin vauvat, eivät ole! Sen ikäisen kanssa voi jo jutella, moni on jo kuiva, nukkuu yöt jne.



Mun toinen lapsi on nyt 6 kk ja olen iloinen että vauvavuoden lusiminen on jo puolivälissä. Minä en vaan ole vauvaihminen, en jaksa mitään lässytysloruilua, "seurustelua" jne. Esikoisenkin kanssa elämä helpotti ekan synttärin jälkeen. Nyt hän on 3-vuotias ja oikeasti nautin hänen kanssaan olosta.



Sulla on lisänä vielä tuo elämänmuutoksen tuoma kriisi, joka liittyy äidiksi kasvamiseen. Mulla ainakin otti koville se, ettei tosiaan enää voinut itse syödä ja nukkua, lukea kirjoja, katsoa leffoja jne. just silloin kuin itseä huvitti.



Muuten, nelikuiselle voi jo aivan hyvin antaa kiinteitä ruokia, niin saisit nuo ruokavälit pidemmiksi ja jotain rytmiä teidän päiviin.

En kokisi kaupungilla imettämistä vaikeaksi jos olisi kesä ja vähän vaatteita, mutta nyt kun itsellä ja vauvalla pitää olla paljon päällä, niin tuntuu liian vaikealta.

vauvaa nyt ulkona imetetä. Itse imetän kirjaston lastenosaston lukuhuoneessa, jos shoppailen vaatekaupoissa, niin sovituskopissa, citymarketinkin sovituskoppi on tullut tutuksi, siellä ei ole ruuhkaakaan, joten se on oivallinen imetyspaikka.

Muistan että esikoisen kanssa en itsekään osannut alussa niin nauttia, kunnes tajusin, että olen oikeastaan aika vapaa menemään päivisin vaikka minne. Kävin seurakunnan perhekerhossa, taidemuseoissa, kaupungilla shoppailemassa, pitkillä kävelylenkeillä että sain ulkoilua ja vauva nukkui vaunuissa. Esikoinen nukkui pitkiä päikkäreitä ulkona, jolloin aloin tehdä käsitöitä, piirtää, leipoa...

Eihän sitä nyt ole PAKKO nauttia vauva-ajasta vaikka sitä aina toitotettaisiinkin. Esikoisen syntymä on varmasti useimmille shokki, ihan vaan sen takia että se muuttaa elämän kokonaan, sekä hyvässä että pahassa. Välillä kannattaa tyrkätä vauva isänsä hoitoon ja mennä ulos kävelylle tai ihan mitä vaan, kunhan saa olla hetken rauhassa. Täysimetys rajoittaa äidin omaa aikaa, mutta minusta se on niin tarkoitettukin. Vauvan kuuluukin olla äidistä riippuvainen, se on toisaalta ihanaa...

Meidän vauva on nyt 9kk vanha, mutta niin vaan se ahdistus sieltä vaan jostain välillä puskee. Mutta elämä on helpottunut TODELLA paljon sen 6 kk jälkeen. Mut mun kaikki kaverit kuuluu tähän kaikki on vaaleanpunaista ja ihanaa -koulukuntaan ja mua lähinnä vituttaa se. Itse just ahdistuin samoista syistä kuin ap. Tuntuu, että itsemäärämioikeus hävisi kokonaan kun vauva syntyi! Onneksi voin luvata, että se helpottaa kyllä, mutta tiedän myös sen, että se ei auta paljon siinä kohtaa kun tuntuu, että minuuttikin on liikaa ja sitä pohtii onko kadottanut kokonaan kyvyn tunta iloa...

Kiitos taas kommenteista!



Meidän vauvan kanssa ei kyllä voi lähteä minnekään museoon tai kirjastoon, jossa oletetaan hiljaisuutta. On sen verran "missään viihtymätön" ja kitiseväinen eli ei voi ollenkaan luottaa, että nukkuisi vaunuissa. Kun olen vaikka kirjastossa käynyt, niin on pitänyt käydä tosi nopsaan, kun alkaa jo kitinä kuulua, ja sitten se on oikeastaan vaan stressaavaa ja ärsyttää, kun tuntuu ettei mikään onnistu.



Minulla on vain muutama vauvallinen ystävä ja minusta ainakin tuntuu siltä, että heillä on jotenkin paljon helpompaa. Luulisin, että se helppous/vaikeus liittyy hyvin paljon juuri siihen, miten vauva nukkuu. Oma äitini on kertonut, että minun kanssa ei voinut lähteä minnekään niin että olisi voinut olettaa minun nukkuvan rauhallisesti, mutta siskoni kanssa taas oli helppo kierrellä kaupoissa ja kahviloissa, kun vauva nukkui. Meillä ei todellakaan onnistu mikään kahvilaan meno niin että vauva olisi vaunuissa pöydän vieressä, sillä ei se siellä hiljaa pysy vaan tuskastuu pian. Tuntuu, että on niin vaikeaa kaikki.



...Sitä mieluisampaa tulevaisuutta odotellessa. :)