Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Minäkö narsisti?
09.01.2012 |
Monet ihmiset ovat teini-iän jälkeen kutsuneet minua narsistiseksi. En ole itse koskaan ottanut näitä puheita mitenkään vakavasti, olen vain ajatellut heidän olevan katkeria jostain. Tämä teksi saattaa olla järkyttävää mutta yritän kerrankin kuvailla itseäni realistisesti.
Olen kyllä rehellinen, ja lauon asiat suoraan päin naamaa niin kuin ne ovat. En voi sietää valehtelua ja mielestäni parisuhteessa tulee olla 100% rehellinen. Jos joku kaverini tunnustaa minulle valehtelevansa kumppanilleen, annan hänelle itsellensä tilaisuuden kertoa asian - jos hän ei sitä tee, teen sen itse. Saan jotain outoa mielihyvää olemalla se totuuden perikuva. En voi sietää "se mitä ei tiedä ei satuta" ajattelua.
Kavereita minulla on ollut läpi elämäni, olen kylläkin koulukiusattu, mutta se jäi lähinnä poikien nimittelyyn. Kaverit ovat aina olleet kauniita TAI rikkaita. Varsinkin teini-iässä ja varhaisessa aikuisuudessa minulle oli tärkeää että kaveri oli "joku" - jos ei ollut, ei hänellä mitään tarjottavaa minulle ollut. Arvatenkin minulla on juurikin ollut kavereita, mutta hyviä ystäviä ei juuri ollenkaan.
Olen parisuhteessa sääntöjen mukaan elijä, ja jos kumppani ei yhdessä luotuja sääntöjä noudata, asetun hänen yläpuolelleen "pyhimykseksi" ja tavallaan alistan hänet.. miten sen sanoisi. Hän tekee virheitä, joten saan määrätä hänen tekemisistään.
Pidän itseäni oikeasti hyvänä tyyppinä: olen hauska, kaunis, hoikka, fiksu, hyväkäytöksinen - jopa hurmaava. Musta huumori ja lähes vittuilu kuuluu käytökseeni - miehiin tämä puree hyvin. Vaikka pidänkin itseäni tavallaan muita parempina (en näe syytä mikseivät ihmiset eivät minusta pitäisi) minulla taitaa olla heikko itsetunto, sillä en voi sietää itseeni kohdistuvaa kritiikkiä. Kilahdan aivan täysin jos joku arvostelee - tai mikä pahempaa, nauraa minulle.
Tahdon myös että asiat tehdään minun tavallani. Jos ei, minusta saattaa kaikista läheisimmille ihmisille tulla jopa pikkulapsen tasolla oleva mököttäjä. Yleensä niin pitkäksi aikaa että saan tahtoni läpi tai keksin jotai uutta.
Tiedän että käytän ihmisiä hyväkseen noustakseni parempaan asemaan (niin sosiaalisessa elämässä kuin työssä) ja kun en heitä enää tarvitse, lopetan yhteydenpidon pikkuhiljaa.
Jos autan jotakuta, teen sen yleensä todistaakseni muille kuinka jaan "vähästäni".
Jos joku mies alkaa seurustella, mietin mielini perukoilla harmittaako häntä ettei hän saanut minua.
Monet mieheni ystävät ovat ihastuneet minuun. Olen tehnyt kyllä selväksi ettei heillä ole mahdollisuuksia, mutta nautin heidän huomionosoituksistaan.
Tosiaan, aloin miettimään tätä mahdollisuutta n. kk sitten kun kuulin mieheni sanovan siskolleni pienessä hiprakassa: "Tiedän että ***** on hankala ja välillä jopa täysi narsisti, mutta nautin hänen seurastaan niin kovasti hyvinä hetkinä etten anna sen häiritä" Johon siskoni vastasi: "Ymmärrän"
Mitä olette mieltä? Kiitos jos jaksoitte lukea..
t. nainen 32v
Kommentit (90)
on juuri suhtautuminen toisten menestykseen. Jos ajattelet, että olet vain itsevarma, kykenet aidosti iloitsemaan siitä, että toisella menee hyvin. Jos taas nautit toisten epäonnesta, ei itsetuntosi ole aidosti hyvä. Olet vain kehittänyt hyvät defenssimekanismit peitota surkeutesi.
Tosin jos narsistilta tällaista kysyy, eihän hän myönnä edes itselleen että meinaa kuolla harmista, kun joku muu menestyy. Ulkopuolisena tuollaisesta tilanteesta voi kuitenkin saada tärkeää tietoa, kun kehuu toista ja seuraa reaktioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta et niin paha kuin narsistinen pershäiriöinen on. Ja kuten todettua narsisti ei varmaankaan pohtisi omia vikojaan tuohon tapaan.
Narsisti ei vain mökötä, vaan hän sabotoi ja koittaa tuhota.
Narsistin kanssa ne pahat hetket ovat niin pahoja, että harva syvällisemmin tunteva jaksaa heilua mukana "nauttimassa hyvistä hetkistä".
Nuorempana olen kyllä sabotoinut ja kunnolla. Varsinkin niitä ihmisiä joita en voi sietää. Nykyään teen sitä vain tilaisuuden tullen - olen hyvin pitkävihainen.
Kuitenkin läheisilleni olen välillä paha, jotenkin menetän kontrollin ja muutun ihan pikkulapseksi. Jälkeenpäin tosiaan ymmärrän että käytökseni oli huonoa, mutta oikeutan sen. Pyydän anteeksi, vaikka mielestäni toimin ymmärrettävästi. Alun perin suhde mieheni kanssa sai piirteeni korostumaan, mutta lapsen syntymän jälkeen olen nähnyt kaikki läheiseni eri valossa. Tätä on vaikea selittää. Osaan jotenkin arvostaa heitä enempi ja olen todella pahoillani aikaisemmasta käytöksestäni kanssaihmisiä kohtaan. Toki osa satuttamistani ihmisistä on kyllä ansainnut sen..
Olen jopa alkanut vähän pelätä itseäni. Tai sitä mitä olin.. ja olen ehkä vieläkin.
nuori ja nätti? Jaksaakohan mies katsella käytöstäsi sitten kun et sitä enää ole?
Kateudesta - tämäkin on vähän kaksipiippuinen juttu minulle. Jos henkilö jota en voi sietää menestyy, olen kateellinen. Mutta jos taasen ihminen josta pidän, olen hänen puolestaan iloinen. En tiedä liittyykö tähän sitten sellainen ajatus että voin hyötyä niistä ihmisistä joista pidän. Toki voin kyllä hyötyä ihmisistä joista en pidäkään. Hm. Vaikea sanoa!
Kun muita kehutaan, en ärsyynny tai koe itseäni mitättömäksi. Jos ulkonäköasioista puhutaan, kehun mieluusti itsekin muiden ulkonäköä. Tiedän että minulla on ulkonäköä. Jos näen oikein kauniin naisen, saattaa minussa herätä pieni kateus ja muutun hieman epävarmaksi. Mutta väitän olevani kauniimpi kuin monet minua nuoremmatkin naiset. Enkä mielestäni näytä yli 30-vuotiaalta saatika synnyttäneeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harva "henkisesti itsevarma" haluaa kurittaa ihmisiä, jotka eivät suostu palvomaan häntä ja joiden käytöstä hän ei voi kontrolloida. Täytyy olla aika sairas mieli luullakseen, että voi hallita muita ihmisiä. Muille ihmisille narsistikin on vain ihminen toisten ihmisten joukossa, vaikka olisi kuinka pullisteleva ja vallanhaluinen, joten melko häiriintynyt tosiaan saa olla.
Että oletteko te sellaisia?
Kateudesta - tämäkin on vähän kaksipiippuinen juttu minulle. Jos henkilö jota en voi sietää menestyy, olen kateellinen. Mutta jos taasen ihminen josta pidän, olen hänen puolestaan iloinen. En tiedä liittyykö tähän sitten sellainen ajatus että voin hyötyä niistä ihmisistä joista pidän. Toki voin kyllä hyötyä ihmisistä joista en pidäkään. Hm. Vaikea sanoa!
Kun muita kehutaan, en ärsyynny tai koe itseäni mitättömäksi. Jos ulkonäköasioista puhutaan, kehun mieluusti itsekin muiden ulkonäköä. Tiedän että minulla on ulkonäköä. Jos näen oikein kauniin naisen, saattaa minussa herätä pieni kateus ja muutun hieman epävarmaksi. Mutta väitän olevani kauniimpi kuin monet minua nuoremmatkin naiset. Enkä mielestäni näytä yli 30-vuotiaalta saatika synnyttäneeltä.
vanheneminen ja rupsahtaminen? Musta kuulostaa, että olet hyvin itsekeskeinen ja itserakas mutta tuskin persoonallisuushäiriöinen. Ja varmasti vähän harhainen, ihmiset ei välttämättä pidä sinua niin ihmeellisenä kuin ehkä luulet heidän pitävän, tai edes juhlien valopilkkuna, moni voi ajatella että onpa ärsyttävä raakkuja. Olin/olen itsekin monilla tavoin samanlainen kuin sinä ja luulen että näistä piirteistäsi johtuen et ole onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nuori ja nätti? Jaksaakohan mies katsella käytöstäsi sitten kun et sitä enää ole?
Kuten jo totesinkin, olen 32-vuotias, hoikka, mielestäni kaunis, pituutta n. 172cm. Olen yhden lapsen äiti, mutta vartaloni toipui synnytyksestä todella hyvin. Mielestäni näytän huomattavasi nuoremmalta.
Voi olla että mieheni minut joskus jättää. Tiedän sen ansaitsevani jos hän niin tekee, mutta uskoakseni olisin aivan rikki sen jälkeen. Kuten olen sanonut, koen olevani kaunis, tarpeen tullen (ja suurimman osan ajasta) miellyttävä, olen aktiivinen sängyssä ja pidän itsestäni huolta. Hoidan kodin hommat hyvin, teen ruokaa ja siivoan. Pesen pyykit jne: toki koti voisi joskus olla paremmassakin kunnossa, mutta aina voi avata vieraille oven. Annan mieheni juoda kaljaa ja katsoa urheilua ja vaikka pornoa jos siltä tuntuu. Ei se minulta ole pois. Saa jopa nähdä kavereitaan. Pelkään kuitenkin hänen pettävän koska koen huonoa omaatuntoa käytöksesäni. En itse ole pettänyt.
sinuna hakeutuisin kyllä pikimiten terapiaan...jos sinä et hae itsellesi apua..niin kyllä lapsesi sen verran kärsii, että joutuu sitten aikuisena viimeistään hakeutumaan äitisuhteensa vuoksi terapiaan.
muuten, kun sanoit että parisuhteessa pitää olla 100 % rehellinen, niin miksei se koske sinua itseäsi??? vai oletko kertonut miehellesi että olet hänen kanssaan siksi, että hyödyt hänestä?? Ja että nautit siitä että muut miehet liehittelevät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaihtelunhalu taitaa olla aika usein syynä pettämiseen, eikä se, että naisessa tai tämän tekemisissä sinänsä olisi vikaa, onpahan vain aina sae sama naama.
nauttii itsestään puhumisesta.
Tuli ihan mieleen, että jotkut onnettoman itsekeskeiset ihmiset ilmeisesti luulevat, että kun he alinomaa ajattelevat itseään ja paisuttelevat omassa päässään omaa erinomaisuuttaan, he ovat ikäänkuin muidenkin silmissä jotain erikoislaatuista.
On oikeasti sairasta kuvitella, että on itse jotenkin paljon suurempiarvoinen ihmisenä kuin joku muu ja ansaitsee erityiskohtelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvaat noita kontrollin menettämisiäsi juuri niin, kuin traumatisoitununeella tyypillisesti on tapana käyttäytyä. Siis että taannut lapseksi. Et hallitse itseäsi, olet ikään kuin irti normaalista järkevästä arkiminästäsi.
Voi kun minua harmittaa, kun en muista juuri selailemani/lukemani kirjan nimeä. Oli melko uusi teos, jossa käsiteltiin traumatisoitunutta ihmistä eri mielenterveyshäiriö-diagnoosin takana. Melko teoreettinen kirja, tavallaan synteesi ja traumatisaatioteorioista ja traumojen ilmenemismuodoista... Tunnistako joku?
[i
muuten, kun sanoit että parisuhteessa pitää olla 100 % rehellinen, niin miksei se koske sinua itseäsi??? vai oletko kertonut miehellesi että olet hänen kanssaan siksi, että hyödyt hänestä?? Ja että nautit siitä että muut miehet liehittelevät?
[/quote]
mitä tapahtuisi jos näyttäisit miehellesi tämän viestiketjun? Varmaan tajuat itsekin että olet kaksinaismoralistinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun kasvussa/kasvatuksessa ja kehityksessä menee jotain pahasti pieleen niin syntyy kaltaisesi ihminen. Itserakas ihminen, joka esittää tunteita, mutta jolta oikeasti puuttuu kyky esim rakastaa.
Kateudesta - tämäkin on vähän kaksipiippuinen juttu minulle. Jos henkilö jota en voi sietää menestyy, olen kateellinen. Mutta jos taasen ihminen josta pidän, olen hänen puolestaan iloinen. En tiedä liittyykö tähän sitten sellainen ajatus että voin hyötyä niistä ihmisistä joista pidän. Toki voin kyllä hyötyä ihmisistä joista en pidäkään. Hm. Vaikea sanoa! Kun muita kehutaan, en ärsyynny tai koe itseäni mitättömäksi
Itse saatan manipuloida nätisti nätillä tavalla myös ihmisiä joita rakastan enemmän kuin mitään muuta, itse asiassa se on vielä helpompaa kuin yleensä..
t. 13
Harva "henkisesti itsevarma" haluaa kurittaa ihmisiä, jotka eivät suostu palvomaan häntä ja joiden käytöstä hän ei voi kontrolloida. Täytyy olla aika sairas mieli luullakseen, että voi hallita muita ihmisiä. Muille ihmisille narsistikin on vain ihminen toisten ihmisten joukossa, vaikka olisi kuinka pullisteleva ja vallanhaluinen, joten melko häiriintynyt tosiaan saa olla.
Että oletteko te sellaisia?
Mutta tässäpä se juttu onkin - minua kohdellaan yleensä hyvin, mutta jos minulle erehtyy valehtelemaan, sen kyllä valehtelija tulee huomaamaan virheeksi.
Se milloin suutun oikeasti on se kun joku tietoisesti valehtelee läheiselleen. Vaikka asia ei minulle varsinaisesti kuuluisikaan, annan valehtelevalle henkilölle mahdollisuuden tunnustaa valheensa. Jos näin ei käy, kerron sitten itse ja niin itsepintaisesti että tämä henkilö jolle valehdellaan varmasti uskoo minua. Vaikken häntä tuntisikaan.
Hyvä esimerkki tällaisesta oli se kun kaverini alkoi seurustella erään miehen kanssa. Mies oli ihan mukava, he olivat hyvä pari. Sain kuitenkin kuulla että miehellä oli toinen nainen, annoin hänelle sen mahdollisuuden tunnustaa. Eipä tunnustanut vaan väitti minua harhaiseksi. Hommasin todisteet pettämisestä, sillä tunsin tämän toisen naisen (joka ei tiennyt tästä tyttöystävästä), esitin ne kaverilleni. Mies ei saanut kumpaakaan naista, menetti työpaikkansa ja asuu tätä nykyä ulkomailla.
Kuvaat noita kontrollin menettämisiäsi juuri niin, kuin traumatisoitununeella tyypillisesti on tapana käyttäytyä. Siis että taannut lapseksi. Et hallitse itseäsi, olet ikään kuin irti normaalista järkevästä arkiminästäsi.
Voi kun minua harmittaa, kun en muista juuri selailemani/lukemani kirjan nimeä. Oli melko uusi teos, jossa käsiteltiin traumatisoitunutta ihmistä eri mielenterveyshäiriö-diagnoosin takana. Melko teoreettinen kirja, tavallaan synteesi ja traumatisaatioteorioista ja traumojen ilmenemismuodoista... Tunnistako joku?
Kirja on Vainottu mieli : rakenteellinen dissosiaatio ja pitkään jatkuneen traumatisoitumisen hoitaminen
Minuakin kiinnostaisi, onko lapsuudessasi ollut jotain rankkaa - siis ei välttämättä ilmeisen huonot olot, vaan esim. hylkäämistä, mitätöintiä, alistamista tms. epäterveitä valtapelejä joko sinuun kohdistuen tai vanhepien kesken?
ulkokultainen tyhjä kuori,, elätkö ollenkaan??? onneksi en tunne sinua.
Kateudesta - tämäkin on vähän kaksipiippuinen juttu minulle. Jos henkilö jota en voi sietää menestyy, olen kateellinen. Mutta jos taasen ihminen josta pidän, olen hänen puolestaan iloinen. En tiedä liittyykö tähän sitten sellainen ajatus että voin hyötyä niistä ihmisistä joista pidän. Toki voin kyllä hyötyä ihmisistä joista en pidäkään. Hm. Vaikea sanoa!
Kun muita kehutaan, en ärsyynny tai koe itseäni mitättömäksi. Jos ulkonäköasioista puhutaan, kehun mieluusti itsekin muiden ulkonäköä. Tiedän että minulla on ulkonäköä. Jos näen oikein kauniin naisen, saattaa minussa herätä pieni kateus ja muutun hieman epävarmaksi. Mutta väitän olevani kauniimpi kuin monet minua nuoremmatkin naiset. Enkä mielestäni näytä yli 30-vuotiaalta saatika synnyttäneeltä.
vanheneminen ja rupsahtaminen? Musta kuulostaa, että olet hyvin itsekeskeinen ja itserakas mutta tuskin persoonallisuushäiriöinen. Ja varmasti vähän harhainen, ihmiset ei välttämättä pidä sinua niin ihmeellisenä kuin ehkä luulet heidän pitävän, tai edes juhlien valopilkkuna, moni voi ajatella että onpa ärsyttävä raakkuja. Olin/olen itsekin monilla tavoin samanlainen kuin sinä ja luulen että näistä piirteistäsi johtuen et ole onnellinen.
Jep, kyllä pelkään. Ja varmasti ajattelevatkin - oletan että naiset. Ja osaan tottakai selittää tämän itselleni niin että he ovat kateellisia kun vien huomion heistä. En ole kovaääninen, enkä todellakaan mikään tanssija. Keskustelen mielelläni.
Alue: Aihe vapaa
narsistin on pakko pitää itseään täydellisenä, koska ei kestä sitä, että onkin ihan tavallinen pulliainen kuten muutkin.