Minäkö narsisti?

lisäksi olet aika tyhmä, vaikka osaatkin sen peittää varsin hyvin.

mutta myös epävakaan persoonallisuuden.

Luin tuon wikipedia-artikkelin epävakaasta persoonallisuudesta, ja toki joitain yhtymäkohtia huomaan.

suuri komppi tälle, olet sitten kuka tahansa

Koko narsismin käsite on kyllä nykyään niin sekava ja kärsinyt inflaation. Suunnilleen jokainen maallikko tuntuu tietävän niin hirveän hyvin mikä se narsisti on, ja jokaisella tuntuu lähipiirissä narsisteja olevan. Mitä ihmisten juttuja on kuunnellut niin moni niputtaa esim. epävakaan persoonan piirteet ja melkeinpä kaiken tietynlaisen itsekeskeisyyden ym narsismiksi. Narsismi tuntuu nykyään olevan sellainen yleiskäsite, ja se nähdään paljon laajempana käsitteenä kuin mitä se todellisuudessa on (jos mietitään diagnostisia kriteerejä). Onhan se ihan hyväkin käsite, mutta minusta on vähän energian hukkaa väitellä siitä, onko jokin narsismia vai ei. Oleellisempaa on katsoa itse ongelmaa ja ongelman taakse.

Olen se joka tuossa aiemmin lupasi lukea ketjun tarkemmin (ja luinkin).

Ja 11cm miehelle, ei tämä nyt mielestäni sen kaltainen aloitus ole, joka poistaa pitäisi. Sinun viestisi tässä ketjussa turhempia ovat ;)

lapsellinen, omahyväinen ja itsekäs kylläkin. Ihminen joka ei elämässään ole koskaan kohdannut mitään vastoinkäymisiä tai joutunut kantamaan vastuuta mistään. Mutta älä huoli, kyllä se siperia opettaa sinutkin. Ulkonäkö rapistuu, joku tulee kertomaan jokupäivä vähän totuuksia sinulle, muut eivät enää tarvitse sinua yms...

lapsellinen, omahyväinen ja itsekäs kylläkin. Ihminen joka ei elämässään ole koskaan kohdannut mitään vastoinkäymisiä tai joutunut kantamaan vastuuta mistään. Mutta älä huoli, kyllä se siperia opettaa sinutkin. Ulkonäkö rapistuu, joku tulee kertomaan jokupäivä vähän totuuksia sinulle, muut eivät enää tarvitse sinua yms...

Mulla muuten tuli tuo sama juttu mieleen, että ehkä ap on päässyt elämässään toistaiseksi aika helpolla. Ei siis välttämättä mitään isoja, konkreettisia kriisejä. Minäkin joskus silloin "henkisesti teininä" saatoin ajatella paljon vahvemmin kaiken aina itsestäni käsin, olin mustavalkoisempi ja nautin hetkellisestä vallantunteesta. Tavoittelin myös koko ajan jotakin "täydellistä elämää", siis huoletonta ja harmitonta. Hyvin monet asiat, kuten ihan vain henkinen kasvaminen (se vaatii kyllä kiinnostusta "kasvattaa itseään") tai läheisen vakava sairastuminen kyllä ovat muuttaneet tapaa nähdä asiat. Ja arvomaailmaa myös. Ymmärrän myös kouriintuntuvasti sen, että elämä ei ole aina kivaa ja hurmaavaa, eikä siihen kannata pyrkiäkään. Sillä se ei ole realistista. Parempi on pitää jalat maassa ja nähdä asiat niin kuin ne ovat.

Ensinnäkään en kaipaa enää ihailua (se on eri asia kuin terve arvostus, jota tietysti kaipaan niin kuin jokainen ihminen). En koe tarvetta olla hurmaava ja tosi special, vaan arvostan itseäni enemmän normaalina ja tavallisena ihmisenä.

Tunnen omat ominaisuuteni myös paremmin. Olen sosiaalisempi kuin masentuneena koululaisena, mutta toisaalta vähemmän sosiaalinen kuin silloin hurmaavan draivin vaiheessa kuvittelin. En myöskään päättele ihmisten pinnasta kovinkaan paljoa. Jos ennen katsoin ylöspäin joitakin suosittuja seurapiirihaita, niin nykyään en tee kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ihmisillä voi sen pinnan alla olla vaikka mitä. Yleensä ne, joilla on suuri tarve hurmata, ovat juuri niitä epävarmempia.

No, tämä nyt meni tällaiseksi lörpöttelyksi, mutta tällaisia ajatuksia muiden muassa tämä ketju/aloitus herätti.

lapsellinen, omahyväinen ja itsekäs kylläkin. Ihminen joka ei elämässään ole koskaan kohdannut mitään vastoinkäymisiä tai joutunut kantamaan vastuuta mistään. Mutta älä huoli, kyllä se siperia opettaa sinutkin. Ulkonäkö rapistuu, joku tulee kertomaan jokupäivä vähän totuuksia sinulle, muut eivät enää tarvitse sinua yms...

Mulla muuten tuli tuo sama juttu mieleen, että ehkä ap on päässyt elämässään toistaiseksi aika helpolla. Ei siis välttämättä mitään isoja, konkreettisia kriisejä. Minäkin joskus silloin "henkisesti teininä" saatoin ajatella paljon vahvemmin kaiken aina itsestäni käsin, olin mustavalkoisempi ja nautin hetkellisestä vallantunteesta. Tavoittelin myös koko ajan jotakin "täydellistä elämää", siis huoletonta ja harmitonta. Hyvin monet asiat, kuten ihan vain henkinen kasvaminen (se vaatii kyllä kiinnostusta "kasvattaa itseään") tai läheisen vakava sairastuminen kyllä ovat muuttaneet tapaa nähdä asiat. Ja arvomaailmaa myös. Ymmärrän myös kouriintuntuvasti sen, että elämä ei ole aina kivaa ja hurmaavaa, eikä siihen kannata pyrkiäkään. Sillä se ei ole realistista. Parempi on pitää jalat maassa ja nähdä asiat niin kuin ne ovat.

Ensinnäkään en kaipaa enää ihailua (se on eri asia kuin terve arvostus, jota tietysti kaipaan niin kuin jokainen ihminen). En koe tarvetta olla hurmaava ja tosi special, vaan arvostan itseäni enemmän normaalina ja tavallisena ihmisenä.

Tunnen omat ominaisuuteni myös paremmin. Olen sosiaalisempi kuin masentuneena koululaisena, mutta toisaalta vähemmän sosiaalinen kuin silloin hurmaavan draivin vaiheessa kuvittelin. En myöskään päättele ihmisten pinnasta kovinkaan paljoa. Jos ennen katsoin ylöspäin joitakin suosittuja seurapiirihaita, niin nykyään en tee kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ihmisillä voi sen pinnan alla olla vaikka mitä. Yleensä ne, joilla on suuri tarve hurmata, ovat juuri niitä epävarmempia.

No, tämä nyt meni tällaiseksi lörpöttelyksi, mutta tällaisia ajatuksia muiden muassa tämä ketju/aloitus herätti.

Ai niin ja tämän siis kirjoitti tämä yksi aikaisempi kirjoittelija (15, 17, 37...)

Tässä ei nyt ilmene millaisia kostoretkiä hän tekee. Huomatkaa, että narsistille pahinta on hylkääminen tai pelko siitä. Jos narsisti joutuu jollain lailla alakynteen tai nolatuksi mielestään, hän ei unohda ikinä.



On narsisteja, joista osa hänen tuttavapiiristään ei voisi mitenkään uskoa niiden monimutkaistern väärinkäsitysten luojaksi, joita narsisti aiheuttaa. Se toiminta on niin pimeetä!



Narsisti alkaa heti kaivaa maata sen henkilön alta, jonka huomaa ymmärtävän narsistin sairaan puolen. Kun epäilette jostain henkilöstä tällaista, niin vahinko voi olla jo pitkällä. Välttäkää siis henkilöä, joka tuo lahjoja tai on muuten vaan omaan elämäntilanteeseen nähden epätavallisen avulias ja tyrkky.

että ap:lla on kyse juuri tästä! Itsellä vähän samankaltaisia kokemuksia ja eräs ystäväni on juuri tuollainen, halveksii kaikkia maailman ihmisiä ja pitää itseään parempana ja älykkäämpänä kaikki muut, hänellä vain ei ole ystäviä, kumppania eikä työtä. Se tietty johtuu hänen mielestään siitä että ihmiset on niin paskoja ja esim. epämoraalisempia kuin hän. Puheet ja teot ei kohtaa eikä hän edes tajua sitä. Narsisti hän ei varsinaisesti ole, välillä aina masentuu elämäntilanteestaan mutta sitten taas havahtuu, että hän on kuitenkin parempi kuin muut.

tunnetaankohan sama ihminen? Paino sanalla _entinen_ ystävä. Yksinäinen, katkera, kaksi akateemista tutkintoa. Hänen mielestään kaikki muut ihmiset ovat epämoraalisia ja p:koja. Onneksi ei tarvitse enää olla tekemisissä ko. ihmisen kanssa.

Suorastaan patologista. Oletko koskaan miettinyt, mistä se voisi johtua?

Vihamielisyyden voisi jotenkin ymmärtää, jos tämä "valehtelu" kohdistuisi sinuun. Mutta kun kyse on muista ihmisistä ja heidän välisistä asioistaan, jotka eivät oikeastaan kuulu sinulle lainkaan, tunteesi ja toimintasi on erikoislaatuista.

Kostoretkistäsi ei varmaankaan seuraa mitään hyvää. Voisiko olla, että motiivina ei suinkaan ole olla rehellinen ja suorapuheinen totuuden torvi, vaan taustalla on jotain aivan muuta? Tätä puolta ehkä kannattaisi miettiä mahdollisessa terapiassa.

Ihan tätä samaa mietin minäkin. Tulin vasta nyt tähän ketjuun mukaan, enkä ole lukenut kunnolla kokonaisuudessaan tätä. Täytyy vielä lukea ihan ajatuksella, mielenkiintoinen ketju.

Mutta tosiaan sen verran jo pisti silmään ihan tässä pikaisessa katsauksessa, että tosiaan tuo totaalisen mustavalkoinen ja ylhäältä käsin tuomitseva ja vihamielinen suhtautuminen valehtelua kohtaan on erikoista. Siis eihän se tietenkään hyvä juttu ole, mutta jotenkin tuo kostomieliala ja kaikki kertoo siitä, että et suhtaudu valehtelemiseen ns normaalin ihmisen tavoin. Onhan maailmassa vaikka mitä epäkunnioitettavaa ja kamalaa toimintaa, miksi juuri valehtelu on ap sinulle "se juttu"? Onko rehellisyys se asia, jonka kautta itseäsi arvotat ja siksi koet valehtelevat ihmiset niin ala-arvoisiksi, että koet ylemmän oikeudeksesi kostaa heille?

koet olevasi muiden yläpuolella eli parempi kuin muut, niin miksi et haluaisi tätä lapsellesikin?



Millaisen sitten haluaisit lapsestasi kasvavan? Mitä nimenomaisia piirteitä et halua lapsellesi (samanlaisia kuin sinulla)?

että parin tuntemani naisnarsistin käsialakin on kuin lapsen käsialaa. Toinen kirjoittaa niin "hienoa" ja viimeisen päälle olevaa mallikaunokirjoitusta, ja toisenkin käsiala on kuin ala-asteelaisen tytön mutta eri tavalla.

Vai että jo käsialakin kertoo sun kaltaiselle että kukahan on narsisti ja kuka taas ei! Siis ihan naurattaisi jos ei jo lähes itkettäisi tuollainen törkeä ja julma idiotismi, jota harjoitat ihmisiä kohtaan. Jotakin järkeä ja tolkkua voisi tyhmänkin naisen jutuissa olla!

että kuitenkin kaikki mitä kirjoitat on myötätunnon kalastelua (ehkä alitajuista, ehkä laskelmoitua)...



Olet narsisti.

mutta olet ihmisenä täysin vastenmielinen, enkä tulisi ikinä kertomaan sinulle mitään, jos tuntisimme toisemme. Jotain juupa-jaapa niitä-näitä muodon vuoksi, mutta mitään oikeaa en ikinä sinulle paljastaisi itsestäni. Ei ole ikinä varmaa, että et käyttäisi sitä minua vastaan.



Toivottavasti emme ikinä tapaa!



Saatat olla narsisti, narsistit jaksavat ammentaa itsestään pseudoanalyyttistä diipa-daapaa tuntitolkulla ja vaativat muiden osallistuvan sen diipa-daapan hämmentämiseen ja me kaikki muut tiedämme, että emme puhu oikeista asioista.

höpöttää itsestään yhtä paljon kuin minäkin. Eihän sille mitään voi. Eräät on söpöjä ja toiset ei niin söpöjä. Minä kuulun niihin söpöihin ja suosittuihin hihihi hihihi

Otampa minä minä kylvyn.



T: 11cm mies

tiedoksi vaan. Olen nyt minä minä kylvyssä. Onpas paljon orvaskettä. Raas raas raas. Oaaah tekeepä terää. On niin puhdas olo. Ojentaisitko selkäharjan ap. Jutellaan tyttöjuttuja ja parannetaan maailmaa juomalla soodaa. Soda pop soda pop pop pop pop poop-



T: 11cm mies

mitkä ne hyvät ja kadehdittavat puolesi ovat? tässä on tullut ilmi vain huonoja piirteitä.. en ymmärrä miten voit kuvitella olevasi jotenkin parempi kuin muut, kun tekstisi perusteella olet todella ällöttävä ja kusipäinen.. saamasi ihalevat katseet ovat varmaan oikeasti pelkkää halveksuntaa, jonka sitten päässäsi käännät ihailuksi. ei kukaan kestä jotain yläaste maailmaan jämähtänyttä aikuista naista. herätys, kaikki nauraa sulle.

Epävakaa persoonallisuus tulee aika paljon mieleen noista jutuista, ehkä enemmänkin kuin narsismi. Mutta en kyllä oikeastaan pidä niitä diagnooseja niin keskeisinä.

Nopeasti luettuna voisin sanoa olleeni itsekin jotakuinkin kaltaisesi vielä joitain vuosia sitten. Minulla oli itse itsestäni varsin epärealistinen (tai siltä se itsestäkin tuntui) kuva ja koin olevani kauniimpi, hoikempi, älykkäämpi, sosiaalisempi ja pidetympi kuin ihmiset keskimäärin. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin ahdistua tuosta omituisesta minä-kuvasta, koska kaiken sen menettämisen pelko alkoi kasvaa todella suureksi. Lopulta valitettavasti myöskin suhteellisen pitkän terapian tuloksena aloin ymmärtää, että oikeasti kaikki tuo ajatusmaailma oli täydellinen defenssi aivan pohjamudissaan makaavalle itsetunnolle:



Koin olevani kaunis ulkoa, mutta en koskaan pitänyt itseäni aidosti hyvänä ihmisenä. Koin olevani sosiaalinen, mutten koskaan ajatellut, että muut pitäisivät minusta ulkokuoren alta, vaan ainoastaan kauneuteni, fiksuuteni ja sosiaalisuuteni vuoksi. En siis uskonut kenenkään kykenevän pitää minusta, jos ajattelin itseni kasvottomaksi, ainoastaan kuoreni oli viehättävä ja pidetty. Ajattelin myös usein, että mieheni lähtee varmaan elämässään eteenpäin, kun kyllästyy minuun, koska en siis itsekään pitänyt itseäni kumppanuuden arvoisena. En ajatellut olevani hyvä ja miellyttävä kumppani edes omalle aviomiehelleni. Tuo ehkä kuvastaa suurimmassa määrin sen, mitä ajattelin itsestäni. En kokenut, että olen itse miehelleni sitä, mitä hänestä ajattelin: luotettava, miellyttävä, rakastettava, "työskentelyn arvoinen".



Lyhyesti kiteytettynä: Kun pitää itseään muita parempana, ei ajaudu läheisiin suhteisiin ihmisten kanssa ja tämä suojaa hylätyksi tulemiselta ja loukatuksi joutumiselta. Olin siis hyvä etäisissä suhteissa, mutten mieheni ja sisarusteni sekä vanhempieni (aivan kuten sinulla!) lisäksi omistanut yhtään ystävää. En muka niitä tarvinnut, mutta oikeasti en vaan voinut päästää ketään lähelleni. On helpompaa rikkoa kun rakentaa.



En tiedä koetko tätä yhtään tutun kuuloisena, mutta itse voisin kuvitella, että kaiken takana voisi sinullakin olla jotain tämän suuntaista. Terapian avulla olen uskaltanut jo vähän avata itseäni, mutta työtä se vaatii aivan järjettömät määrät ja välillä meinaa usko loppua. On kuitenkin helpottavaa pystyä asettamaan itsensä ihan tavalliseksi toisten rinnalle ja uskoa, että silti minusta pidetään. Muuttuminen on ollut niin pelottavaa, että olen saanut ajoittain paniikkikohtauksiakin, mutta kyllä tämäkin tulos jo silti palkitsee.



Tsemppiä ap tiellesi, mikä se sitten tuleekaan olemaan, koska helppo se ei joka tapauksessa voi olla.

että parin tuntemani naisnarsistin käsialakin on kuin lapsen käsialaa. Toinen kirjoittaa niin "hienoa" ja viimeisen päälle olevaa mallikaunokirjoitusta, ja toisenkin käsiala on kuin ala-asteelaisen tytön mutta eri tavalla.

Vai että jo käsialakin kertoo sun kaltaiselle että kukahan on narsisti ja kuka taas ei! Siis ihan naurattaisi jos ei jo lähes itkettäisi tuollainen törkeä ja julma idiotismi, jota harjoitat ihmisiä kohtaan. Jotakin järkeä ja tolkkua voisi tyhmänkin naisen jutuissa olla!

Siis mikä kohta oli törkeää ja julmaa idiotismia? Tuo toteamukseni, että parin tuntemani narsistin käsialakin on jäänyt lapsen asteelle? No mitähän tähän pitäisi sanoa. Onko se minun vikani? Kuka kertoi, että tunnistan narsistin käsialan perusteella!!?? Enpä ole tiennyt tuota itsekään. Sen sijaan tunnen ikävä kyllä jokusen narsistin elämäni varrelta, ja kahdesta näistä tämä havainto.

Aika mahtava syväanalyysi kyllä. Kirjoitin kaksi viestiä, joista toisessa lähinnä komppasin toista kirjoittajaa hänen pappikokemuksistaan, toisessa otin esille mielestäni mielenkiintoisen pikku havainnon, ja sen perusteella tiedät minusta noin valtavasti. Taiturimaista selvänäköisyyttä sinulta!

t. 70 ja 71 (?)

Nopeasti luettuna voisin sanoa olleeni itsekin jotakuinkin kaltaisesi vielä joitain vuosia sitten. Minulla oli itse itsestäni varsin epärealistinen (tai siltä se itsestäkin tuntui) kuva ja koin olevani kauniimpi, hoikempi, älykkäämpi, sosiaalisempi ja pidetympi kuin ihmiset keskimäärin. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin ahdistua tuosta omituisesta minä-kuvasta, koska kaiken sen menettämisen pelko alkoi kasvaa todella suureksi. Lopulta valitettavasti myöskin suhteellisen pitkän terapian tuloksena aloin ymmärtää, että oikeasti kaikki tuo ajatusmaailma oli täydellinen defenssi aivan pohjamudissaan makaavalle itsetunnolle:

Koin olevani kaunis ulkoa, mutta en koskaan pitänyt itseäni aidosti hyvänä ihmisenä. Koin olevani sosiaalinen, mutten koskaan ajatellut, että muut pitäisivät minusta ulkokuoren alta, vaan ainoastaan kauneuteni, fiksuuteni ja sosiaalisuuteni vuoksi. En siis uskonut kenenkään kykenevän pitää minusta, jos ajattelin itseni kasvottomaksi, ainoastaan kuoreni oli viehättävä ja pidetty. Ajattelin myös usein, että mieheni lähtee varmaan elämässään eteenpäin, kun kyllästyy minuun, koska en siis itsekään pitänyt itseäni kumppanuuden arvoisena. En ajatellut olevani hyvä ja miellyttävä kumppani edes omalle aviomiehelleni. Tuo ehkä kuvastaa suurimmassa määrin sen, mitä ajattelin itsestäni. En kokenut, että olen itse miehelleni sitä, mitä hänestä ajattelin: luotettava, miellyttävä, rakastettava, "työskentelyn arvoinen".

Lyhyesti kiteytettynä: Kun pitää itseään muita parempana, ei ajaudu läheisiin suhteisiin ihmisten kanssa ja tämä suojaa hylätyksi tulemiselta ja loukatuksi joutumiselta. Olin siis hyvä etäisissä suhteissa, mutten mieheni ja sisarusteni sekä vanhempieni (aivan kuten sinulla!) lisäksi omistanut yhtään ystävää. En muka niitä tarvinnut, mutta oikeasti en vaan voinut päästää ketään lähelleni. On helpompaa rikkoa kun rakentaa.

En tiedä koetko tätä yhtään tutun kuuloisena, mutta itse voisin kuvitella, että kaiken takana voisi sinullakin olla jotain tämän suuntaista. Terapian avulla olen uskaltanut jo vähän avata itseäni, mutta työtä se vaatii aivan järjettömät määrät ja välillä meinaa usko loppua. On kuitenkin helpottavaa pystyä asettamaan itsensä ihan tavalliseksi toisten rinnalle ja uskoa, että silti minusta pidetään. Muuttuminen on ollut niin pelottavaa, että olen saanut ajoittain paniikkikohtauksiakin, mutta kyllä tämäkin tulos jo silti palkitsee.

Tsemppiä ap tiellesi, mikä se sitten tuleekaan olemaan, koska helppo se ei joka tapauksessa voi olla.

että ap:lla on kyse juuri tästä! Itsellä vähän samankaltaisia kokemuksia ja eräs ystäväni on juuri tuollainen, halveksii kaikkia maailman ihmisiä ja pitää itseään parempana ja älykkäämpänä kaikki muut, hänellä vain ei ole ystäviä, kumppania eikä työtä. Se tietty johtuu hänen mielestään siitä että ihmiset on niin paskoja ja esim. epämoraalisempia kuin hän. Puheet ja teot ei kohtaa eikä hän edes tajua sitä. Narsisti hän ei varsinaisesti ole, välillä aina masentuu elämäntilanteestaan mutta sitten taas havahtuu, että hän on kuitenkin parempi kuin muut.