En tiedä mitä sanoa naapureille
Naapurin rva pyysi tyttöni, 6 vee, heille torstaina kaveriksi ekaluokkalaiselle pojalleen,
klo 13-16.
He ovat kavereita. Poika olisi muuten ollut yksin. Poika on muutenkin yksin paljon, eivät hakeneet ajoissa ip-kerhopaikkaa.
Kyseessä on seinänaapuri... olin kotona siivoamassa ja sanoin että hakee sinne, jos sattuu jotain.
En päästä enää meille, koska on niin villi. He saavat leikkiä ulkona yhdessä.
Päästin naapurille, kävi ilmi että pojalla on tv:stä kuvattuja strippareiden kuvia nintendossaan...
Näytti ne lapselleni.
En tiedä mitä sanoa naapureille. sanonko mitään... Luulen että tietävät, tai isä tietää...
En päästä enää sinnekään ilman aikuisia enkä aikuisien kanssa.
Villeys on ollut sellaista, että poika sotkee eikä halua siivoilla jälkiä tytön kanssa. Ei tullut mieleen että poika keksii tuommoistakin.
Muutenkin eroja kasvatuksessa, ekaluokkalainen valvoo yöt, heräten noin klo 12. tämä on ok heillä.
Kommentit (30)
Puutun vain tähän, kyllä jokainen saa kotonaan nukkua niin pitkään kuin haluaa.
todellakaan ole ok tuollainen unirytmi koulua käyvällä kulta pieni.
lapset omaan kotiin. Silloin oliis voinut vahtia. Jos kerran tiedät, että on riehakas, niin miksi päästät kaksi ekaluokkalsta ilman aikuisen valvontaa leikkimään. Riehuvat selläkin.
Ja se ettet jaksa korjata jälkiiä. Avaat suun ja käsket lapsien kerätä leikin jäljet kun leikki loppuu.
Naapurin rva tietää sen, viimeksi poika hyppi pöydälle ja hajotti hedelmävadin. Jos rikkoo, niin rikkokoon kotonaan.
Vaikea sanoa mitään... pimpom, teidän pojalla on tv:stä kuvattuja strippareiden kuvia nintendossaan jotka näytti lapselleni.
Ei olla muuten tekemisissä, eikä samantyyppisiä ihmisiä.
ap
lapset omaan kotiin. Silloin oliis voinut vahtia. Jos kerran tiedät, että on riehakas, niin miksi päästät kaksi ekaluokkalsta ilman aikuisen valvontaa leikkimään. Riehuvat selläkin.
Ja se ettet jaksa korjata jälkiiä. Avaat suun ja käsket lapsien kerätä leikin jäljet kun leikki loppuu.
en voi vahtia meilläkään niin hyvin, että koko ajan tietäisin, mitä omassa huoneessa puhuvat ja leikkivät.
ap
lapset omaan kotiin. Silloin oliis voinut vahtia. Jos kerran tiedät, että on riehakas, niin miksi päästät kaksi ekaluokkalsta ilman aikuisen valvontaa leikkimään. Riehuvat selläkin.
Ja se ettet jaksa korjata jälkiiä. Avaat suun ja käsket lapsien kerätä leikin jäljet kun leikki loppuu.
Siis kun kuulin naapurin tytön harrastaneen luvattomia ( porno ) sivuja netissä toisen tytön kanssa. Ja joo, omani oli otettu sessioihin sitten lopuksi mukaan. Otin yhteyttä tyttöjen vanhempiin ja ketään syttelemättä, asiallisesti kerroin mitä tiedän.
Kaikki olivat tyytyväisiä, kun homma paljastui ja tytöille saatiin puhuttua asiasta.
Mutta näissä on a ja o muistaa se, että kyseessä on lapset ja ilmoitus vanhemmille tehdään lasten suojelemiseksi ei syyttämiseksi. Tätä ei keskiverto av-mamma taida kyllä ymmärtää.
Että teidän perhe on sun mielestä niin paljon parempia kasvattajia ja ihmisiä, ettette tuollaisen rupusakin kanssa seurustele.
Näin mulle kävi sanomassa yksi pojan luokkakaverin äiti. Näin jälkikäteen ihan hyvä, että he katkaisivat kaveruussuhteen, sillä heidän poika on nyt jo poliisin kirjoissa...
luulen että tietävät, tai isä tietää...
Kai se on varmistettava, sitten on loputkin välit poikki.
ap
Siis kun kuulin naapurin tytön harrastaneen luvattomia ( porno ) sivuja netissä toisen tytön kanssa. Ja joo, omani oli otettu sessioihin sitten lopuksi mukaan. Otin yhteyttä tyttöjen vanhempiin ja ketään syttelemättä, asiallisesti kerroin mitä tiedän.
Kaikki olivat tyytyväisiä, kun homma paljastui ja tytöille saatiin puhuttua asiasta.
Mutta näissä on a ja o muistaa se, että kyseessä on lapset ja ilmoitus vanhemmille tehdään lasten suojelemiseksi ei syyttämiseksi. Tätä ei keskiverto av-mamma taida kyllä ymmärtää.
Sanot vain _rauhallisesti syyttelemättä_ että sillä on sellaisia kuvia, että susta ei ole ole mukavaa eikä sopivaa ton ikäisille, etkä halua että tyttärellesi sellaisia esitellään.
Sitten kuuntelet heidän kantansa. Jos se on heistä ok, sanot jämptisti että sinun mielestäsi se ei ole ok, etkä halua että tyttäresi joutuu tälläisten asioiden kanssa tekemisiin kun on vielä ihan lapsi.
Sitten moikkaat ja menet kotiin. Ei siinä sen kummempaa draamaa tarvita.
eräästä pesutuvan varauskalenterista meinasi jo mennä 4 vee sitten. Samantyyppisiä kuvia. Naapurin miehen mielestä se kalenteri oli ok, minä nipo jne.
Siksi luulen että isä tietää jo kuvista.
ap
Sanot vain _rauhallisesti syyttelemättä_ että sillä on sellaisia kuvia, että susta ei ole ole mukavaa eikä sopivaa ton ikäisille, etkä halua että tyttärellesi sellaisia esitellään.
Sitten kuuntelet heidän kantansa. Jos se on heistä ok, sanot jämptisti että sinun mielestäsi se ei ole ok, etkä halua että tyttäresi joutuu tälläisten asioiden kanssa tekemisiin kun on vielä ihan lapsi.
Sitten moikkaat ja menet kotiin. Ei siinä sen kummempaa draamaa tarvita.
Aika pitkältä vedät johtopäätöksiä, jos jostain (naku?)kalenterista (josta olisin kyllä itsekin ottanut asiakseni sanoa) päättelet vanhempien tietävän lapsen kaikesta vapaa-ajantoiminnasta.
Minusta AP ei ole vastuullisen aikuisen asia vain nipistää suutaan paheksuvaan suppuun ja lopettaa lasten kaveruus (etteivät saa vierailla toisillaan ja leikkiä sisällä yhdessä) ilman että edes ottaisit asian puheeksi naapurisi kanssa.
JOS naapurit pillastuvat/suuttuvat/loukkaantuvat siitä, että _rauhallisesti_ , _asiallisesti_ ja _syyttelemättä_ kerrot tilanteen, SILLOIN voit todeta heille että lasten ei kannata viettää aikaa yhdessä (JOS siis heistä on ok lasten katsella pornokuvia - mitä en oikein jaksa uskoa).
Ei sitä tiedä vaikka pojan vanhemmat ovat molemmat pedofiilejä! Ehkä heillä on piilokamerat makkarissa ja he odottavat vain että poika aloittaa vertailuleikit tytön kanssa!
Isä mun miehenkin mielestä jostain kivikaudelta ja täysi sika.
Isän mielestä tällaiset kuvat eivät ole pornokuvia, jos on "vain" nakuna tai pikkuhoususillaan kuten tyttökalenterissakin oli.
Aika pitkältä vedät johtopäätöksiä, jos jostain (naku?)kalenterista (josta olisin kyllä itsekin ottanut asiakseni sanoa) päättelet vanhempien tietävän lapsen kaikesta vapaa-ajantoiminnasta.
Minusta AP ei ole vastuullisen aikuisen asia vain nipistää suutaan paheksuvaan suppuun ja lopettaa lasten kaveruus (etteivät saa vierailla toisillaan ja leikkiä sisällä yhdessä) ilman että edes ottaisit asian puheeksi naapurisi kanssa.
JOS naapurit pillastuvat/suuttuvat/loukkaantuvat siitä, että _rauhallisesti_ , _asiallisesti_ ja _syyttelemättä_ kerrot tilanteen, SILLOIN voit todeta heille että lasten ei kannata viettää aikaa yhdessä (JOS siis heistä on ok lasten katsella pornokuvia - mitä en oikein jaksa uskoa).
ap
Ei sitä tiedä vaikka pojan vanhemmat ovat molemmat pedofiilejä! Ehkä heillä on piilokamerat makkarissa ja he odottavat vain että poika aloittaa vertailuleikit tytön kanssa!
Halusin että tiedätte että XX llä on pornokuvia Nintendossaan ja lapset olivat katselleet niitä teillä tiistaina iltapäivällä.
Voihan olla ettei vanhemmat tiedä. Minä ainaki haluaisin tietää jos omalla lapsellani olisi.
Voit lisäksi sanoa ettet halua oman lapsesi katselevan pornoa tai alastonkuvia ja sen vuoksi et halua että lapset leikkivät keskenään ilman aikuisten valvontaa.
sano mahdollisimman asiallisesti, kerrot vaan sen mitä on tapahtunut. silloin siitä ei voi suuttua. Musta tohon EI VOI olla puuttumatta!
Kävin äsken. Jee.
Isä raivostui mulle ja äiti häpesi. Näin kuvat, strippareiden kuvia tanssimassa pöydällä tai lavalla, lähikuvia takapuolesta jossa stringit tai alastomana, lähikuvia rinnoista.
On kuulemma luonnollista, että ekaluokkalaista poikaa kiinnostaa nuo asiat. On varmaan, muttei musta ole ok katsella alastonkuvia.
Ei olisi pitänyt mennä.
Lapset eivät enää sitten leiki keskenään ilman aikuisten valvontaa eikä valvonnassakaan.
ap
Halusin että tiedätte että XX llä on pornokuvia Nintendossaan ja lapset olivat katselleet niitä teillä tiistaina iltapäivällä.
Voihan olla ettei vanhemmat tiedä. Minä ainaki haluaisin tietää jos omalla lapsellani olisi.
Voit lisäksi sanoa ettet halua oman lapsesi katselevan pornoa tai alastonkuvia ja sen vuoksi et halua että lapset leikkivät keskenään ilman aikuisten valvontaa.
sano mahdollisimman asiallisesti, kerrot vaan sen mitä on tapahtunut. silloin siitä ei voi suuttua. Musta tohon EI VOI olla puuttumatta!
ja on siksi todella tyytyväinen kun poikansa haluaa katsella puolialastomia naisia..
Ja tiedoksi muuten, että on lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä näyttää sille tai jättää nähtäville pornomateriaalia. Eli sinuna soittelisin sosiaalitoimeenkin.
Jos kerran ihan julkisesti tuollaisia kehtaavat sanoa, niin mitä lienee sitten tapahtuu kun kukaan ei ole näkemässä? Voisiko tässä olla syy siihen, että lapsikin oireilee käytöshäiriöin?
tekikö poikasi vastaavaa heidän pojalle?