Harkitsen liikettä, joka möisi pizza-sliceja, kuppikakkuja,juustokakkua.. kävisitkö?
Mahtaisikohan riittää asiakkaita?
Kommentit (227)
Jos puhutaan "taajamasta" ja oppilaitoksista ja muista työn lomassa/jälkeen piipahtavista, on turha miettiä flyygeleitä ja silkkiverhoja. Ne vaativat ison kaupungin, jossa on riittävä kriittinen massa yläluokkaa, pelkillä tirkistelijöillä ja satunnaisila fiilistelijöillä ei elä.
Jos haluat saada opiskelijoita ja taviskevytlounastajia/aamupullan hakijoita:
1. hinnat kohtuulliset. Mysö kokonaisuutena, eli ei vain suhteessa tuotteeseen. Eli kaviaarileipä ei myy riittävästi, vaikka kate olisi pieni.
2. maku ja tuoreus kohdalleen
3. sopivasti jotain erilaista kuin muilla
Veikkaan, että edullisilla, mutta tuoreilla ja rapeilla leivillä, hyvällä (helppotekoisella, mutta vähän erilaisella) peruspullalla ja munkeilla saat homman pyörimään. Toki niitä cup cakeja, juustokakkuja ja muita voi tajota sivussa. Mieti vain huolella se, miten paljon työtä (=aikaa) noiden tekoon menee, se on se kallein osa.
tuo sortimentti - just oikeastaan kaikkea mitä pääasiassa haluaa välttää.
Menekkiä olisi kevyemmillä, raikkaammilla ja terveellisemmillä artikkeleilla, ainakin kasvukeskuksissa, syrjäseuduista en osaa sanoa.
Kokeilemisen arvoinen.
-ap
jaksanut lukea kaikki viestejä, joten en tiedä onko tämä idea jo tullut. Pitsa tilalla/ohella olisi ihanaa, jos olisi vaikka erilaisia leipiä/patonkeja, joita voisi täyttää haluamillaan täytteillä. En tiedä toimisiko tämä niin, että ostetaan pelkkä leipä ja täytteet saisi itse ottaa salaattipöydän tyyppisestä. Ihan perus kanamunaa, tomaattia, kurkkua, salaatinlehtiä jne. Ehkä kanaa, tonnikalaa tms. myös. :)
Subway ei ole sama asia. En ole ap.
Noitahan ei ennestään olekaan yhtään...
Mutta sellaisia on ainakin Wayne's coffeessa. Siis sitä että saa itse valita ne täytteet.
Ap:n tarjoomukset on sika-epäterveellisiä kaikki.
tekstistä? Kyllä siitä ymmärtää, että nimenomaan ITSE saisi täyttää leivän. Ei Wayne´ssa niin voi tehdä.
-118
118 ei ap puhunut yhtikäs mitään leivän täyttämisestä...Mutta sellaisia on ainakin Wayne's coffeessa. Siis sitä että saa itse valita ne täytteet.
Ap:n tarjoomukset on sika-epäterveellisiä kaikki.
Minä vastasin ap:n alkuperäiseen kysymykseen.
Ja kuka hullu haluaisi paikan, jossa itse sössittäisiin ja sotkettaisiin ne täytteet? Minä en ainakaan todellakaan haluaisi hakea leipääni täytteitä jostain yleisestä kaukalosta. Yöks!

Ei ole tervettä, että joku meuhkaa tuolla tavoin jostain voileivistä...
yleisestä kaukalosta? Eli sun annoksen salaatit ja muut lisukkeet(=leivät jne) pitää tulla keittiöstä erikseen?
Ja sulla ei ole pöpökammoa eikä muuta vaivaa?
Minä vastasin ap:n alkuperäiseen kysymykseen.
Ja kuka hullu haluaisi paikan, jossa itse sössittäisiin ja sotkettaisiin ne täytteet? Minä en ainakaan todellakaan haluaisi hakea leipääni täytteitä jostain yleisestä kaukalosta. Yöks!
niitä voileipätäytteiden ottajia pitää olla aika paljon enemmän kuin salaattikaukalolla kävijöitä, joten sotkukin on toista luokkaa. Plus niitä voileivän täytteitä otetaan hanakammin sormin kuin salaatteja.
Vai mitä?
niillä on ihan ruokakaupassa - ainakin New Yorkissa - erilaisia altaita, joista saa kerätä haluamiaan valmiita ruokia, salaatteja, kaikkea hyvää jne purkkiin ja niistä maksetaan sitten kilohinnan mukaan kassalla?
Ihan siistiltä toiminta näyttää ainakin ulkopuolisesta.
niitä voileipätäytteiden ottajia pitää olla aika paljon enemmän kuin salaattikaukalolla kävijöitä, joten sotkukin on toista luokkaa. Plus niitä voileivän täytteitä otetaan hanakammin sormin kuin salaatteja.
Vai mitä?
kahvilan tason ja opiskelijoiden budjetin. Opiskelija ei osta usein kallista juustokakkua tai gourmet-pizzaa. Tai ainakin se rajaa kävijöitä.
Minä lähtisin tarjoamaan tuoretta, kohtuuhintaista kahvileipää ja täyrerttäviä leipiä (ruispalat ja sämpylät). Joko valmiiksi täytettynä tai jos työvoimaa riittää, subway-tyylisesti tilauksen mukaan.
Kahviin muutama vaihtoehto, siirapit on hyvä idea. Samoin haudutettu tee.
Pullapuolella sekä isoja että pieniä annoksia (esim juustokakusta myös pikkusiivu), miespuolisia voi houkutella isoilla munkeilla ;).
Kyllä näköjään yliopistolla ainakin pärjäää edullisestikin myyvä, jos tavaran tuoreus ja laatu on kunnossa. Siis ei kallista pariisilaista hienostelua, vaan mukava miljöö ja hyvää peruskamaa.
Kaskustan turistikatu on sitten se apikka kalliimmalle, laddukkaista raaka-aineista isolla työllä värkätylle kahvilatuotteille ja neljän euron latte macchiatoille.
Menes joskus katsomaan, ketkä kaikki nuhanenät niistä kaivelee sapuskaa...
Ja se on täysin eri asia kuin kahvila.
Mieti nyt käytännössä. Tuollaisia leipiä pitää ensinnäkin myydä sairaasti, miten niistä laareista mahtuu kaikki halukkaat ottamaan edes siististi.
yleensä ostelee - jos nyt heitä ajattelee asiakaskunnakseen. Itse aikoinaan parikymppisenä söin paljonkin pizza sliceja (joo, silloin ei terveellisyyys paljon kiinnostanut) ja Pizza Hutin slicet oli erityisen hyviä. 10 mk tarjouksen aikaan olin siellä välittömästi :)
Noihin kuppikakkuihin en usko. Ne taitaa olla nyt joku muotijuttu joka unohtuu ensi jouluun mennessä. Sisustus- ja kokkauslehdet on nyt täynnä noita hiton kuppikakkuja kun ne näyttää niin hyvältä. Mutta kuka niitä oikeasti syö, en tiedä
nam nam! Olen itse vaihtanut perinteiset synttäritäytekakut kuppikakkuihin: helppoja, yksilöllisiä ja hyviä
Kuppikakku on suomalaiselle kuin hieno muffinssi- ja kuinka moni lähtee sellaisen perässä kahvilaan? Niinpä...
Kyllä se vaan niin on, että josset ole keskustassa tai ns. eliittialueella, ihan perinteinen suomalainen kahvila edullisella hintatasolla ja sämpylöillä vitriinissä on turvallisin valinta. On hauska ajatella mitä myisi jos olisi oma kahvila, mutta kuinka monella on sama maku kuin sinulla? Ja osaatko tehdä erikoistuotteet itse vai joutuisitko tyytymään esim. pakasteisiin? Jos joudut, unohda koko juttu.
jotka eivät unohdu koskaan. Ainakaan niin kauan kuin ihmiset jenkkilässä matkustavat.
Täällä pienessä Suomessa ne saattavat kyllä olla hetken enemmän pinnalla, mutta aina niitä menee.
Jos täällä olisikin joku sellainen myymälä, kuin jenkeissä, jossa myydään uskomattoman kauniita, erilaisia kuppikakkuja, huoh.
Siis erikoistuneet pelkästään cupcakeihin, lisänä jotain pientä makeaa.