Miksi jotkut lapset kärsivät koti ikävästä, kun taas toiset eivät ollenkaan?
Mistä koti ikävä johtuu? Meillä on 11 vuotias tyttö, joka on pienestä pitäen kärsinyt kauheasta koti ikävästä.
Emme ole koskaan pakottaneet häntä esim. yöpymään vieraassa paikassa ja isovanhempienkin luona on vain nukahtanut yhden kerran (me vanhemmat tulimme paikalle myöhemmin). Muuten tyttö on sosiaalinen ja reipas, eikä kaverikuvioissakaan ole ollut suurempia ongelmia.
Kommentit (43)
Minä ikävöin äitiäni hirmuisesti. Aina kun se lähtee viikoksi jonnekkin, heti lähdön jälkeen purskahdan itkuun. Ja ihan oikeasti, en usko, että maailmassa on yhtään niin rakastavaa ja ihanaa äitiä kuin omani.
Se todellakin kasvatti mut hyvin ..
Oma kokemus viime viikon lastenleiriltä: eniten kotiin ikävöivät ne, joilla on hyvä koti (jep, tunnen kaikki leirin lapset ja perheensä). Hyvällä kodilla tarkoitan välittämistä, vanhempien läsnäoloa, huolehtimista ja kannustusta.
Tiedän lapsen, jolla kova ikäväaina kotiin. Toisella vanhemmista ollut masennusta, joten ei varmaan ole saanut kotona tarpeeksi huomiota?
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 22:33"]
Oma kokemus viime viikon lastenleiriltä: eniten kotiin ikävöivät ne, joilla on hyvä koti (jep, tunnen kaikki leirin lapset ja perheensä). Hyvällä kodilla tarkoitan välittämistä, vanhempien läsnäoloa, huolehtimista ja kannustusta.
[/quote]
Et voi tuntea perheen sisintä. Olet aika kova tekemäänyleistyksiä varmaankin. Toviotatvasti asenteesi ei näy lasten kohtelussa.
Minä kärsin myös koti-ikävästä. Olen kolmekymppinen nainen. On ihan kamalaa olla edes viikonloppu pois kotoa.
Olen ihan kauhea kotihiiri, tykkään kodistani, sängystäni, suihkusta ja kaikesta. Kotikaupungistani ja tietenkin lapsista ja koirastani. Ei ole niiden voittanutta.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2012 klo 18:27"]
Mistä koti ikävä johtuu? Meillä on 11 vuotias tyttö, joka on pienestä pitäen kärsinyt kauheasta koti ikävästä.
Emme ole koskaan pakottaneet häntä esim. yöpymään vieraassa paikassa ja isovanhempienkin luona on vain nukahtanut yhden kerran (me vanhemmat tulimme paikalle myöhemmin). Muuten tyttö on sosiaalinen ja reipas, eikä kaverikuvioissakaan ole ollut suurempia ongelmia.
[/quote]
Päääsääntöisesti sanoisin että turvallisessa , rakastavassa ympäristössä kasvanut lapsi viihtyy pois kotoaankin. Tuon pääsäännön ohella on mielestäni kuitenkin huomioitava lapsen oma temperamenttikin. On olemassa sellaisiakin lapsia, joita ei ole alistettu vanhemman "omaleluksi" mutta muuten vain ihan persoonansa kavahtavat monimuotoisuutta arjessaan.
Se on luonteenpiirre, jolla on aika vähän tekemistä sen kanssa, millainen koti on. Minä en ole koskaan ikävöinyt ja meillä lapset eivät ikävöineet pienillä reissuilla, mutta isommilla sitten sanoivat, että on ikävä. Tietääkseni osa ei näytä ikäväänsä ulospäin, vaan itkee sitten yksinään. Kotona on käsketty ollla reipasa....
[quote author="Vierailija" time="06.01.2012 klo 18:27"]
Mistä koti ikävä johtuu? Meillä on 11 vuotias tyttö, joka on pienestä pitäen kärsinyt kauheasta koti ikävästä.
Emme ole koskaan pakottaneet häntä esim. yöpymään vieraassa paikassa ja isovanhempienkin luona on vain nukahtanut yhden kerran (me vanhemmat tulimme paikalle myöhemmin). Muuten tyttö on sosiaalinen ja reipas, eikä kaverikuvioissakaan ole ollut suurempia ongelmia.
[/quote]
Jotkut ovat äidin tississä kiinni ja toiset on itsenäisiä. Sama kun aikuisissa joistakin tulee luusereita ja toisista menestyjiä
Tässä tuskin on mistään hyvä koti - huono koti -asetelmasta kyse niinkuin huomaatte, vaan lapsen omasta luonteesta ja temperamentista. Lapsilla on myös aikoja, jolloin hän on enemmän kiinni vanhemmissaan/vanhemmassaan, tämä asiahan on kaikille selvä.
Avioeron kokeneilla lapsilla on erittäin usein kyse siitä, että pelkää, mitä kotona tapahtuu. Koti-ikävä korostuu, jos lähivanhempi hokee paljon, kuinka hän ikävöi lasta kun tämä on pois. Lapsi alkaa pelätä, kuinka se lähi pärjää. Lapsen tulee saada henkinen vapaus toisen vanhemman tapaamisiin.
Harjoituskin vaikuttaa. Meillä toinen lapsista ikävöi kotiin esim. mummolasta, ei tosin itkenyt, mutta soitteli joskus aamulla kotiin ja kyseli mitä kuuluu. Toinen ei ole ikinä kärsinyt ikävästä. Ajan kanssa koti-ikäväisempikin on tottunut yökyläilyihin ja nyt 7-vuotiaana kestää päivän ja yön vieraassa paikassa ilman ongelmia. Pidempiä aikoja en ole hänen kanssaan vielä kokeillutkaan, koska on selvästi läheisriippuvaisempi kuin esikoinen, joka on ollut monta kertaa viikon poissa kotoa mummolassa ja matkoilla.
Joku lastenleirin pitäjä ei voi tietää minkälainen koti lapsella on. Meidän kuopus on 9v. ja ei ole koskaan ollut yötä pois. En edes tiedä potisiko koti- ikävää. Esikoinen potee, mutta on kehitysvammainen. Kaikki varmaan ikävöi kotiin, mutta eritavalla. Meillä kerran ollut yövieras ja se olisi tullut vaikka heti uudestaan. Ikää oli 10 v.
Jari Sinkkonen kirjoitti tästä aiheesta joku aika sitten, mutta en nyt muista mitä kaikkea jutussa mainittiin. Lähinnä kuitenkin puhe lapsen persoonasta ja Sinkkonen kertoi itse poteneensa raastavaa koti-ikävää vielä 10-vuotiaana. Ihan normaali (kai) tuosta tuli ;)
Kukaan ei ole ottanut sitä näkökulmaa, että ikävä voi tulla siitäkin, että tuntee siellä leirillä tai kylässä olonsa turvattomaksi tai uhatuksi.
Meillä lapset olivat helppoja päiväkotilapsia: Lähtivät aina mielellään ja yhtä mielellään lähtivät kotiin. Päiväkodissa kaverit ja erilaiset lelut sekä paremmat pihaleikkipaikat, mutta illalla sitten mielellään kotiin lepäämään. Rippileirillä sitten vielä vähän ikävöivät kotiin, mutta siksi, kun toiset olivat niin riehakkaita. Sen sijaan luokkaretket menivät aina hyvin.
Minä en ole ikinä ikävöinyt lapsena, mutta siskoni ja valjeni ikävöivät. Omista lapsistani yksi ei ikävöi ja kaksi ikävöi hiukan.
on hyvä koti ja rakastavat vanhemat. Niilä lapsilla, joilla ei ole koti-ikävää, on huono koti ja huonot vanhemmat.
on hyvä koti ja rakastavat vanhemat. Niilä lapsilla, joilla ei ole koti-ikävää, on huono koti ja huonot vanhemmat.
ja vaikka toivottavasti provoatkin niin kerron kuitenkin, että minulla oli aivan ihana koti, mutta en silti tuntenut koskaan koti-ikävää. Menin mielelläni yökylään ja reissuun ilman vanhempia.
meidän lapsille ei tullut koskaan. Varmaan niillä kuolemanpelkoisillakin on sitten huonot vanhemmat :P
Minulla oli erittäin hyvä koti + vanhemmat enkä kärsinyt ikävästä. Kaverillani oli riitaisa koti, juoppovanhemmat jne. ja hän kyllä kärsi vielä ala-asteen lopussakin niin pahaa koti-ikävää että lähti meiltäkin kesken yön itkuisena.
Tai voihan se joskus tietysti sitäkin olla. Mutta koti-ikävä voi johtua siitäkin, että ei ole tottunut olemaan erossa perheestä, tai sitten vaan persoonakysymys. Olin itse lapsena sellainen, että ikävöin kovasti aina muualla. Luultavasti tarvitsin siihen asiaan kypsymiseen vaan vähän enemmän aikaa kuin joku muu. Pitääkö tästäkin tehdä ongelma? Me ihmiset olemme erilaisia ja teemme asioita eri tahtiin. Ja ei kyse ole aina mistään tahdistakaan - me vaan olemme erilaisia. Ehkä jotkut lapset sitten vaan eivät halua olla yökylässä ilman perhettä. Mutta ei kai pitäisikään olla, jos ei tahdo?