Parisuhde pettämisen jälkeen?

Mitään en kadu niin paljon kuin sitä, etten silloin eronnut. Mulla ei ollut voimia siihen, lapset oli pieniä jne. Luottamus ei ole palautunut, vaikka on meillä hyviäkin hetkiä ollut sen jälkeen. Nyt on jo liian myöhäistä erota, mulla on jo ikää sen verran, että jäisin yksin joka tapauksessa. Vaikka yksinhän mä olen nytkin.

Ja jatkoimme avioliittoa pettämisestä huolimatta. Meidän avioliitossa oli niin monet asiat pielessä kommunikoinnissa, odotuksissa ja haluissa että saimme puhuttua asiat halki vasta kun kissa oli nostetu pöydälle.



Näin 5v pettämisen jälkeen (ja 15v avioliiton jälkeen). Olemme onnellisempia kuin koskaan ennen.

Väitän, että aitoa anteeksiantoa pettämisissä ei ole lainkaan, vaan ainoastaan alistumista, itsepetosta, ja lopulta välinpitämättömyyttä. Syvä, aito rakkaus kuolee siihen pettämiseen. Pettämisessä on kyse nimenomaan toisen ihmisen luottamuksen pettämisestä, ei pelkästä fyysisestä teosta eli seksistä.

RAKKAUTTA ON ANTAA ANTEEKSI JA YMMÄRTÄÄ..

Mieheni jäi reilu vuosi sitten kiinni pettämisestä.

hölmöt jäämään kiinni pettämisestä? Kaikki vain kärsii tuosta. Te ette vain osaa!

Kaikki eivät petä uudestaan. Ap:n mies saattaa olla niitä, joka kerran kokeilee ja huomaa, ettei se ole hänen juttunsa. Tai tajuaa, että hänellä on liikaa menetettävää. Tuollainen puoliso on ikävän vaiheen jälkeen tavallaan entistä parempi puoliso.

Silloin valitettavasti petetylle jää tehtäväksi kerätä itsetuntonsa, antaa anteeksi ja jatkaa hyvää avioliittoa. Se ei ole reilua, mutta kun pettäjä jo tekee kaiken oikein, muuttumisen taakka tosiaan on ensisijassa petetyllä.

Väitän, että aitoa anteeksiantoa pettämisissä ei ole lainkaan, vaan ainoastaan alistumista, itsepetosta, ja lopulta välinpitämättömyyttä. Syvä, aito rakkaus kuolee siihen pettämiseen. Pettämisessä on kyse nimenomaan toisen ihmisen luottamuksen pettämisestä, ei pelkästä fyysisestä teosta eli seksistä.

tiedän ihmisiä, jotka ovat lähteneet suhteesta heti pettämisen jälkeen. Pettäminen romuttaa kaiken, mitä on siihen asti yhdessä rakennettu. Se osoittaa, ettei toinen ole ollut täysillä suhteessa mukana. Siksi se on niin iso juttu. Tiedän olevani hyvä nainen. Tiedän, että mieheni menettäisi paljon enemmän kuin minä, jos lähtisin. Eikä kyseessä ollut kännipano, ihan selvin päin ja harkitusti tapahtui. Valitettavasti tiedän vain sen, mikä minulle on kerrottu, totuus voi olla toisenlainen.

Miksi tuo pettäminen on sinulle noin iso juttu? Oliko miehellä pitkä salasuhde? Oliko mies rakastunut toiseen? Mietin vain, että jos kyse oli perintesestä kännipano-pettämisestä, niin jotenkin olet mielestäni tehnyt kärpäsestä härkäsen, etenkin jos mies on asiaa kovasti katunut ja ollut tapauksen jälkeen "parempi mies". Jos taustalla pitkään jatkunut petos, niin ymmärrän tunteesi paremmin. Mutta suosittelisin elämään tätä päivää. Menneisyys on mennyttä.

Miten mies pettämisen "perusteli"? Mitä oli taustalla? Olettehan käyneet parisuhdeterapiassa?

Pettämisestä ei ole helppo päästä yli, tietenkään. Mutta ei sen tarvitse olla suhteen kuolinisku tai romuttaa kaikkea mitä on ollut.

Meillä minä petin miestäni. Mies halusi antaa anteeksi ja jatkaa. Näin olemme nyt tehneet, tapahtuneesta on reilut 7kk aikaa. Menimme heti jatkamispäätöksen tehtyämme pariterapiaan, koska ymmärsimme ettei näin isoa asiaa osaa kahdestaan välttämättä käsitellä.

Terapiassa olemme oppineet toistamme ja suhteestamme paljon uuta, sellaista, joiden perusteella se pettäminenkin on tullut "ymmärrettävämmäksi". En sitä millään puolustele tietenkään, mutta asiat eivät vain ole aina niin mustavalkoisia. Se uskollinenkin puoliso on voinut pettää uskottoman paljon kipeämmällä tavalla, se uskottomuus ei ole ainoa paha juttu mitä toiselle voi tehdä. Ei voi sanoa, että aviokriisi on sun syytä tai sun syytä. Siinä on aina kaksi. Ja turha väittää, että liitto olisi muuten täydellinen, jos mies ei vaan olisi pettänyt. On siinä ollut jotain vikaa. Siis siinä liitossa, jota on yhdessä rakennettu. Pieleen.

Meillä pettäminen ei siis johtanut eroon ja uskon, ettei tule johtamaankaan. Olemme edelleen molemmat sitoutuneita perheeseemme. Voin siis sanoa pettäjän kannalta, että ei se yhden kerran hairahdus muuta sitä tosiasiaa, että perhe on tärkein. Virhe on tehty ja siitä opittu.

Voit lässyttää ihan mitä vaan, mutta totuus on, että miehesi kantaa pettämistä sisällään ja joku päivä se voi kävellä ovesta ulos sen takia, eikä tule takaisin. Et ole pystynyt hyvittämään asiaa. Etkä pysty.

Ap, mieti mitä elämältä ja parisuhteelta olet halunnut ja haluat. Olisitko ikinä itse pystynyt pettämään miestäsi? Jos koet että on olemassa tilanteita joissa sinäkin voisit mahdollisesti pettää, niin kannattaa alkaa työstään anteeksiantoa. Jos et taas näin koe, on ero varteenotettava vaihtoehto, sillä mitä ei voi ymmärtää, on todella hankala antaa anteeksi :(

Minulla on ollut tilaisuuksia pettää, mutta olen tuolloin valinnut olla pettämättä. Nyt kyllä voisin pettää, ei tuntuisi enää missään.

Meilläkin kohta vuosi kulunut asian esille tulemisesta. On lapsia, lainaa jne pitkä avioliitto. Mies on yrittänyt parhaansa mukaan hyvitellä ja jatkaa arkea. Terapiaa on takana yhdessä ja erikseen. Päälisin puolin asian kanssa ollaan voiton puolella, ja arki on osin parempaa kuin ennen. Mutta yllättävän paljon asia pyörii vielä itselläni mielessä. Miehelle en ole tästä sanonut. En usko että tässä mikään tekeminen tai puhuminen enää auttaa. Katsotaan tekeekö aika tehtävänsä.

mutta en luotyanut mieheeni ollenkaan, koska tiedän että mitä naurettavimmissa asioissa hän valehtelee omaksi edukseen. Jos hän olisi pettänyt naisen kanssa, mutta ottanut vastuun teostaan, pyytänyt anteeksi jne- olisin antanut anteeksi ja jatkanut hänen kanssaan. Siis minusta pontti on siinä että ihminen tekee tyhmyyksiä- mutta jos hän ottaa niistä vastuun- asiasta päästään eteenpäin. Mutta- vaikka tyhmyydet olis kuinka pieniä- eikä niistä ota vastuuta- suhde on mahdoton.

Miettikääs nyt; luonto on jo tehnyt niin että miehen vietti viljellä siementään on keskimäärin voimakkaampi kuin naisen-joo fiksu nykymies osaa pääasiassa hillitä himonsa. Ihminen on ruvennut yksiavioiseksi tasan suojellakseen omaisuutensa periytymistä biologisille lapsilleen, siis kapitalistisista syitä- ihminen ei pohjimmiltaan "eläimenä" ole yksiavioinen. Elämässä ihmiset muuttuvat ja kasvavat ja voi tulla tarve tutkailla itseään muuallakin kuin avioliiton satamassa/kahleissa. On kauheaa tulla petetyksi kun haluaa uskoa avioliittoonsa- mutta toisaalta ajatus siitä että yhdessäolo tarkoittaa 100% molemminpuolista uskollisuutta läpi elämän on mielestäni naiivi. En halua puolustella pettämistä- en sitä kenellekään toivo, mutta ehdottomuus on myös pahasta. Paljon pahempaa kuin joku satunnainen pano on se että ihminen itse on pohjimmiltaan epäluotettava.

Väitän, että aitoa anteeksiantoa pettämisissä ei ole lainkaan, vaan ainoastaan alistumista, itsepetosta, ja lopulta välinpitämättömyyttä. Syvä, aito rakkaus kuolee siihen pettämiseen. Pettämisessä on kyse nimenomaan toisen ihmisen luottamuksen pettämisestä, ei pelkästä fyysisestä teosta eli seksistä.

[/quote]

RAKKAUTTA ON ANTAA ANTEEKSI JA YMMÄRTÄÄ..

usein. Jo suhteemme alussa, ja sitten tuoreemmin kollegan kanssa kohta kaksi vuotta sitten (pitempi suhde), sekä ainakin kerran n. vuosi sitten vielä yhden eri naisen kanssa. Kuulin noista ekoista pettämisistä, kun setvimme tätä suhdetta kollegaan. Viimeisimmän hairahduksen hän tunnusti itse.



Olemme edelleen naimisissa, mutta jotenkin multa on mennyt aito halu yrittää mitään. Aluksi olin ihan shokissa, ja pidin itsestäänselvänä, että jatkamme. Ei mulla ollut mahdollisuutta lähteä mihinkään, ei työtä, ei mitään omaa. Juuri muutettu paikkakuntaa jne. Ja henkisestikin olin täysin sitä mieltä, että tästä selvitään. Nyt kun aikaa on kulunut, olen muuttunut aika välinpitämättömäksi. odotan vain, että milloin taas tulee seuraava juttu. Tavallaan meidän suhde on parantunut, seksiä on enemmän, mutta sellainen täysi antautuminen puuttuu. Sitä varjelee itseään, ei pysty antamaan kaikkeaan ettei tippuisi niin korkealta.



Olen alkanut myös huomata, että tutkailen "muita mahdollisuuksia", haaveilen muista miehistä, jotka unelmissani olisivat ihan hulluna minuun.. Ennen en edes miettinyt mitään tuollaista, olin täysin uskollinen. En ole pettänyt itse, enkä aluksi pettämisestä kuultuani miettinyt sitä tosissani, tosin kostoajatuksia oli, mutta tiesin etten koskaan niitä toteuttaisi. Nyt mietin, että mikä ettei? Jos tulisi joku joka todella säväyttäisi, en menisi itsestäni takuuseen. Minua harmittaa, että oma moraalini alkaa löystyä.



Ehkä eroamme, hienointa olisi jos se olisi miehelle täysi shokki. Olen kuitenkin aika katkera, jos ajattelen asiaa tarkemmin. Käytännössä olen antanut anteeksi ja elelen elämääni, mutta sisimmässäni haudon kostoa ja haluan satuttaa häntä yhtä paljon. Alhaisia tunteita, joista en ole ylpeä. Mutta minusta on mielenkiintoista huomata, että näinkin pitkän ajan jälkeen asiat ovat menneet näin. Olen täysin rauhallinen, mutta ehkä kuitenkin suuntani alkaa olla selvillä. En enää ole yhtään varma, että haluan jatkaa näin. Aiemmin olin.

Viihdyn yksin ja pystyn huolehtimaan omistani ja lasten asioista yksinkin. En usko, että edes kaipaisin miestä elämääni. Ja jos joskus tapaisin jonkun, niin en varmasti muuttaisi enää kenenkään kanssa saman katon alle. -ap

sanoa, että vähän puistattaa lukea tätä ketjua ja sitä miten paljon pettämistä on ja miten paljon naiset ovat valmiita antamaan anteeksi. Lasten, taloudellisten sitoumusten ym vuoksi. Lapsista puhutaan paljon, mutta onko se todellakin lasten etu jatkaa ei-niin-onnellista liittoa? Onko todellisuudessa kyse kuitenkin yksin jäämisen pelosta? Minustakin olisi kamala jäädä yksinhuoltajaksi, mutta ehkä vielä kamalampaa olisi jäädä onnettomaan liittoon ja menettää itsekunnioituksensa. En ymmärrä myöskään ajatusta, että "olen jo niin vanha etten saa uutta miestä". Ihmisethän tapaavat uusia kumppaneita vielä vanhainkodeissa! Nykypäivänä eroja on paljon, joten kyllä niitä kunnollisiakin miehiä vapautuu markkinoille jatkuvasti. Takana voi olla ihan muitakin asioita kuin pettämistä tai pettäjä on voinut olla ex-vaimokin.

Mietin vain sitä, että ovatko miehet yhtä anteeksiantavia? Jos vaimo pettäisi toistuvasti, kuinka moni mies jatkaisi suhdetta "lasten takia"?

sanoa, että vähän puistattaa lukea tätä ketjua ja sitä miten paljon pettämistä on ja miten paljon naiset ovat valmiita antamaan anteeksi. Lasten, taloudellisten sitoumusten ym vuoksi. Lapsista puhutaan paljon, mutta onko se todellakin lasten etu jatkaa ei-niin-onnellista liittoa? Onko todellisuudessa kyse kuitenkin yksin jäämisen pelosta? Minustakin olisi kamala jäädä yksinhuoltajaksi, mutta ehkä vielä kamalampaa olisi jäädä onnettomaan liittoon ja menettää itsekunnioituksensa. En ymmärrä myöskään ajatusta, että "olen jo niin vanha etten saa uutta miestä". Ihmisethän tapaavat uusia kumppaneita vielä vanhainkodeissa! Nykypäivänä eroja on paljon, joten kyllä niitä kunnollisiakin miehiä vapautuu markkinoille jatkuvasti. Takana voi olla ihan muitakin asioita kuin pettämistä tai pettäjä on voinut olla ex-vaimokin.



Mietin vain sitä, että ovatko miehet yhtä anteeksiantavia? Jos vaimo pettäisi toistuvasti, kuinka moni mies jatkaisi suhdetta "lasten takia"?

Mielessä pyörii sekin, että olen varmaan ihan tyhmä, kun suostuin ylipäänsä jatkamaan pettämisen jälkeen. -ap

sillä erolla, että mieheni on jäänyt kiinni useamman kerran. Auttaa en valitettavasti osaa mutta koen ihan samanlaisia tunteita kanssasi. Ajoittain saattaa olla hyviä hetkiä, sitten ahdistun taas uudelleen. Olen tilanteessa, jossa mikään vaihtoehto ei tunnu hyvältä. Rakastan miestäni ja haluaisin olla onnellinen, toisaalta tunnen pettymystä, inhoa ja ahdistusta.



Voimia sinulle!

ennen lasten syntymää.



Otimme pienen aikalisän, ennenkuin olimme varmoja että voimmeko kasvattaa lapset yhdessä.



Eiköhän sun (ap) ole syytä nyt katsoa vähän aikaa tilannetta ihan rauhassa. Jos kaikki jatkuu hyvin niin...



Kuka meistä on virheetön?

minä petin miestäni vuosia,koska mieheni ei juurikaan kaipaa seksiä.Rakastuin tähän toiseen mieheen,mutta valitsin perheeni,myös mieheni halusi että jatkamme!Tsemppiä!terapia voisi olla hyvä!

petti minua ennen lasten syntymää. Halusin jatkaa, koska ajattelin huonon itsetunnon vuoksi etten saa ketään muuta.



Nyt lapsia ja kyllä kaduttaa helvetisti etten silloin eronnut. Arvostus meni, luottamusta kyllä tavallaan on miestä kohtaan, mutta toisaalta minua ei kiinnosta vaikka hän pettäisi minua.



Sanoisin siis että jos tuntuu ettei tunne mene ohi niin eroa ihmeessä.