Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Joskus kadehdin amiksen käyneiden "yksinkertaista" elämää
01.01.2012 |
Ei tarvinnut heidän lukea yo-kirjoituksiin, pyrkiä yliopistoon, jättää kaverit ja lähteä toiselle puolelle Suomea opiskelemaan...Kituuttaa pätkätöissä ja jännittää saako ikinä oman alan töitä, miettiä voiko lasten yrittämisen jättää yli 3-kymppiseksi että ehtii niitä oman alan töitäkin tekemään ennen äitiyslomia...Puhumattakaan siitä, että työelämässä pisimmälle kouluttautuneet joutuvat jatkuvasti ramppaamaan lisäkoulutuksissa, koska tieto vanhenee niin nopeasti.
Amiksen käynyt sai jäädä kotipaikkakunnalle, pääsi töihin jo alle 20-vuotiaana, pystyi nostamaan asuntolainan ja perustamaan perheen jo ennen kuin täytti 25.
35-vuotiaana downshiftauksen suunnittelijana mietin todellakin joskus, miksi sitä piti vaatia itseltään älyttömiä. 18-vuotiaana sitä halusi olla parempi kuin muut, mutta ei tätä tahtia kukaan kehäraakki enää jaksa. Käsitykseni perusduuneista on varmaan romantisoitunut, mutta so what. Plääh.
Kommentit (72)
Paljon oli katteettomia lupauksia yliopistotutkinnon kylkiäisenä. Olisinpa minäkin amis!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä ja sinun pikkupikkuelämäsi.Amikseen voi mennä myös yo-kirjoitusten jälkeen,opiskella ammatin ja toimia yrittäjänä.Ei tää mun elämä niin pientä ole ##ympäri maailmaa mennään##
ei se niin väärin ole verrata naista lehmään... tai onhan se oikeestaan lehmän näkökulmasta kun ei täysin voi sanoa et molemmat märehtii aivan turhia...
no en mä voinut käydä amista omalla paikkakunnalla, ja ne kaveritkin lähtivän ihan toiseen suuntaan. Mä jäin kyllä sinne kotipaikkakunnalle lopulta, enkä saanut kuin pätkätöitä vaihtelevissa työllistämistukitöissä.
No nyt oon sitten keski-ikäinen tk-eläkeläinen.
Olis sittenkin pitänyt nuorempana opiskella joku hienompi ammatti, jolla olis saanut töitä heti. Vaikka hammaslääkäri tai jotain.
Olis saanut paremman eläkkeenkin, kun ei olis tarttenut jäädä lapsia kotiin hoitamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelu on ollut minulle aika helppoa. Voisin kuvitella, että moni amiksen käynyt on tuskaillut enemmän koulunkäynnin kanssa. Kirjoituksiin en paljon lukenut, haluamani opiskelupaikka tuli ensiyrittämällä ja moni kaverikin tuli samaan yliopistoon ja uusia kivoja (sekä aviomies) löytyi yliopistolta. Opiskeluaika oli taloudellisesti tiukkaa, mutta iloista ja huoletonta aikaa.
Valmistuin 25-vuotiaana. Työttömyyskorvauksen ja työpätkien vaihdellessakin elintaso koheni. Vakituisessa työssä olen ollut 28-vuotiaasta ja lasten aikakin tuli pian sen jälkeen. Maallista mammonaa olisi kieltämättä ehtinyt kerätä enemmän, jos olisi ollut kokopäivätyössä 20-vuotiaana.
Minä menin lukion jälkeen amikseen eri paikkakunnalle ja sen jälkeen pääkaupunkiseudulle töihin, kotipaikkakunnallani ei ollut mitää tarjolla ammattitutkinnolleni. Esikoinen kävi myös amiksen lukion jälkeen, opiskelee nyt taidetta korkeakoulussa ja taatusti elämä tulee olemaan täynnä silpputyötä ja projekteja eri puolilla maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jäivät kotipaikkakunnalle,kun minä 16 v. muutin amiksen perässä toiseen kaupunkiin. ja lapsetkin sain vasta yli 30 v.
Ap varmaan tahallaan kirjoitti provosoivasti, mutta oikeastaan ymmärrän kyllä. Itse olen lukion jälkeen ollut yliopistossa kirjoilla yli 10vuotta mutta en ole valmistunut enkä varmaan koskaan valmistukaan. Lapsia olen kyllä saanut tässä välissä sentään 2kpl, muuten olisin ihan täysi luuseri. :)
Mutta kyllä nyt tekisin toisin jos olisin lukiota päättämässä! Hankkisin jonkin ammattitutkinnon ja menisin töihin. Oli typerää kuluttaa kymmenen vuotta johonkin opiskelijaelämään, laiskotella ja venyä luennoilla. Mitä niistä on jäänyt käteen? Ei niin mitään. :(
Vaikka taas toisaalta, kai nekin laiskotteluvuodet osaltaan on tehneet musta tämän ihmisen joka nyt olen, että ehkä niilläkin sitten oli jokin tarkoitus. Ja tämä ihminen nyt kuitenkin haluan olla, tässä perheessä tämän miehen ja näiden lasten kanssa. Toivoisin vain että mulla olisi myös ammatti ja työkokemustakin joltain alalta... näin perheellisenä se opiskelun aloittaminenkaan ei enää ole ihan niin yksinkertaista.
En tiiä, mietin tässä että pitääkö mun vielä yksi lapsi pyöräyttää niin saan lisää miettimisaikaa. Ihan kuin ei sitä olisi tähän mennessä tarpeeksi ollut. :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
riippuu varmaan siitä, mitä olet elämältä halunnut. Henkistä pääomaa vai maallista mammonaa heti käteen.
halunnut juurikin elää tuollaista elämää, et äkkiä töihin ja lapset nuorena, mut olin jotenkin niin tahdoton ja epäkypsä vielä teininä ja parikymppisenäkin, että uskoin että asiat täytyy tehdä "oikein" (=kuten vanhemmat neuvoivat) eli käydä lukio ja siitä eteenpäin. En sit kauhean pitkälle kuitenkaan päässyt, kävin amkin ja nyt aloitan toista amk-tutkintoa, ja tuntuu että monta vuotta meni hukkaan noita turhia kouluja käydessä; työtilanne, työnkuva ja palkka ois ollut ihan sama myös amispohjalta. Onneksi mulla ei nyt sentään ihan niin kusetettu olo ole kuin miehellä, joka ehti ensin käydä yliopiston ja sen jälkeen suoritti amkin, koska ekalla tutkinnolla oli niin vaikea saada töitä ja palkka oli kammottavan surkea.
Minulle selvisi vasta aikuisena, että totta kai opo suositteli lukiota, koska oli opettajana myös siellä lukiossa ja oma palkka ja oma työ riippui tasan siitä montako opiskelijaa sinne saatiin. Montakohan kymmentä ja sataa nuorta on aivopesty käymään lukio, vaikka amis ois ollut meille kaikille parempi paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa tuo opiskelu putki. 24v työpaikkaan, jossa vieläkin 35v, teen samoja töitä kuin inssit, ei ole vielä rivarikolmiota pk seudulla maksettu. Vähän paremman koulutuksen luin kuin vanhemmilla, mutta en olis voinut kuvitellakaan inssi tai yliopisto lukuja, tuo teknikko tuntui sopivalta, tekemään pitää päästä, mutta tietää jotain myös teoriasta. Töitä riittää liiankin kanssa, ei niistä oikein pääse aina eroon illallakaan, stressaavaakin on. Kyllä tässä kerran jos toisenkin on tehnyt mieli mennä kaupungin kunnossapito osastolle kuokkimaan maata ja ajamaan ruohonleikuria ja o-i-k-e-e-s-t-i jättämään ne työ sinne työpaikalle kun lähtee klo16 kotia. Ja sais jotain näkyvää jälkeä valmiiksi joskus, eikä pelkkiä bittejä. Tyyliin palkasta viis, kunhan pärjää järkevästi elämällä. Ehkä joskus vielä lähden.
Niin ja ei olis ehkä pitänny jättää kavereita ym ja muuten tuttua kotipaikkakunta ympäristöä. Vaikka ei se nyt niin kaukana ole, mutta ei ehkä tule lähdettyä usein ihan extemporee illalla käymään. Tosin sielläkin, kuten monella muullakin paikkakunnalla, on huono työpaikkatilanne. Mutta nykyisellä elämänkokemuksen rikastuttamalla ajatus maailmalla, olisin varmasti ennemmin tai myöhemmin saanut työpaikan sieltäkin ja varmaan pärjänny.
Miten muuten olette lapsillenne opastaneet tai ajatelleen opastaa näitä asioita jos/kun tulee puheeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli n 14 vuotias ja joku Finnairin vissiin aika iso pomo tiputti jotain tärkeää, tämä löysi ja lähti viemään sitä. Antoi töitä ja lähti sillä samalla sekunnilla peruskoulusta.
On ollut siellä 30 vuotta töissä, on iso pomo nyt ja koulutusta se peruskoulu vajaa. Talo on koko ajan kouluttanut ja tosi pidetty esimies.
Hänellä on iso omakotitalo, kesämökki järven rannalla ja kaunis vaimo. Ei mitään lainoja.
Olet kuiskaus tuulen
Ja tähtenä taivaalla
Kaikkesi annoit mutta mille?
jos en olisi tutkija kutsumusammatissani. En kyllä osaisikaan hyvin mitään muuta, assi kun olen! :D
Ap varmaan tahallaan kirjoitti provosoivasti, mutta oikeastaan ymmärrän kyllä. Itse olen lukion jälkeen ollut yliopistossa kirjoilla yli 10vuotta mutta en ole valmistunut enkä varmaan koskaan valmistukaan. Lapsia olen kyllä saanut tässä välissä sentään 2kpl, muuten olisin ihan täysi luuseri. :)
Mutta kyllä nyt tekisin toisin jos olisin lukiota päättämässä! Hankkisin jonkin ammattitutkinnon ja menisin töihin. Oli typerää kuluttaa kymmenen vuotta johonkin opiskelijaelämään, laiskotella ja venyä luennoilla. Mitä niistä on jäänyt käteen? Ei niin mitään. :(
Vaikka taas toisaalta, kai nekin laiskotteluvuodet osaltaan on tehneet musta tämän ihmisen joka nyt olen, että ehkä niilläkin sitten oli jokin tarkoitus. Ja tämä ihminen nyt kuitenkin haluan olla, tässä perheessä tämän miehen ja näiden lasten kanssa. Toivoisin vain että mulla olisi myös ammatti ja työkokemustakin joltain alalta... näin perheellisenä se opiskelun aloittaminenkaan ei enää ole ihan niin yksinkertaista.
En tiiä, mietin tässä että pitääkö mun vielä yksi lapsi pyöräyttää niin saan lisää miettimisaikaa. Ihan kuin ei sitä olisi tähän mennessä tarpeeksi ollut. :P
Mä olen yhdeksättä vuotta kirjoilla yliopistossa eikä niitä lapsiakaan vielä kuulu.
hyi helvetti, en olis ikinä halunnut jäädä kotipaikkakunnalle. Onneksi on muutakin maailmaa nähty.
Mulla on kavereina muutamia amistaustaisia,jotka siis menivät siitä jatkamatta töihin (lähihoitaja,laitoshuoltaja jne) ja kadehdin heidän elämässään yli kaiken sitä,että voivat työpaikalta lähtiessään laittaa oven kiinni ja unohtaa sen maailman täysin. Samoin he voivat pakata kamat ja muuttaa minne vaan,koska vaikka lähihoitaja varmasti työllistyy.
Olen itse hyvin kapea-alainen asiantuntija (DI) ja ahdistaa se,etten pääse ikinä töistä eroon. Korkeintaan viikko loman alusta tulee ensimmäinen soitto ja kysellään jotain,johon vain mä osaan (valitettavasti) vastata. En jaksa olla kovin imarreltu esim.muutama päivä synnytyksen jälkeen,kun kysellään jotain työjuttuja.
Alue: Aihe vapaa
humble brag...