Lue keskustelun säännöt.
Joskus kadehdin amiksen käyneiden "yksinkertaista" elämää
01.01.2012 |
Ei tarvinnut heidän lukea yo-kirjoituksiin, pyrkiä yliopistoon, jättää kaverit ja lähteä toiselle puolelle Suomea opiskelemaan...Kituuttaa pätkätöissä ja jännittää saako ikinä oman alan töitä, miettiä voiko lasten yrittämisen jättää yli 3-kymppiseksi että ehtii niitä oman alan töitäkin tekemään ennen äitiyslomia...Puhumattakaan siitä, että työelämässä pisimmälle kouluttautuneet joutuvat jatkuvasti ramppaamaan lisäkoulutuksissa, koska tieto vanhenee niin nopeasti.
Amiksen käynyt sai jäädä kotipaikkakunnalle, pääsi töihin jo alle 20-vuotiaana, pystyi nostamaan asuntolainan ja perustamaan perheen jo ennen kuin täytti 25.
35-vuotiaana downshiftauksen suunnittelijana mietin todellakin joskus, miksi sitä piti vaatia itseltään älyttömiä. 18-vuotiaana sitä halusi olla parempi kuin muut, mutta ei tätä tahtia kukaan kehäraakki enää jaksa. Käsitykseni perusduuneista on varmaan romantisoitunut, mutta so what. Plääh.
Kommentit (72)
Itse olen lukion jälkeen ollut yliopistossa kirjoilla yli 10vuotta mutta en ole valmistunut enkä varmaan koskaan valmistukaan. Lapsia olen kyllä saanut tässä välissä sentään 2kpl, muuten olisin ihan täysi luuseri. :)
8 vuotta kirjoilla ylopistossa, gradu kesken. Lapsia ei ole, eikä tule. Lähestyn neljääkymmentä. En silti ole luuseri. Ja myös ammattikoulu käytynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kyllä totta, jossain määrin. Ainakin aikuisiällä.
Itse tällainen tällä hetkellä työtön duunari, jolla onnellinen elämä, omistusasunto ja yksi lapsi, aviomies. En minä oikeastaan joskus 15-vuotiaana ajatellut sen kauheammin, että elämä on valintoja. Vanhemmat on duunareita, kukaan ei kannustanut lukioon, ennemminkin niiden kanta lukioon oli aika väheksyvä (sen tajuan nyt aikuisena), elämä vaan soljui niitä tavallisia reittejä, mitä duunareilla yleensä.
Kuten sanottua, olen erittäin onnellinen perhetilanteeseeni ja mieheni on maailman ihanin, duunari hänkin ;), mutta työtilanteeni takia joskus mietin, miten pitkälle olisin voinut päästä, jos minua olisi kannustettu vaikkapa lukioon, ja ylipäätään opiskelemaan!
Eihän mikään vieläkään ole mahdotonta, en ole edes kolmeakymmentä vielä, mutta nyt se on paljon vaikeampaa.
Koen, että olen älykäs ihminen, ja nuoruuteni valintojen seurauksena jumissa tässä duunarin hommassa (jota tällä hetkellä ei ole), vaikka voisin olla ammatissa jossa oikeasti olisi minulle älyllistä haastetta.
Hmm. Vaikeaa joskus tuo työelämä.
mitenkäs se meni se tarina niistä kahdesta miehestä. Toinen oli köyhä, joka lauleskeli päivät ja vietti aikaa lastensa ja perheensä kanssa, ja toinen rikas työtä tekevä menestyjä. Tämä rikkaampi mies sitten neuvoi köyhemmälle miten saisi kerättyä työllä rahaa itselleen, johon köyhä vastasi "entäs sitten?" Rikas tähän, että voisit ostaa rahalla itsellesi omaisuutta, rikastua aina vaan lisää ja olla menestynyt jne. Näihin köyhä mies vastasi edelleen "entäs sitten?" Johon rikas mies lopulta vastasi, että sitten voisit vanhana viettää aikaa lastesi ja lastenlastesi kanssa ja lauleskella päivät..
Kertokaa te, joilla kokemusta: onko yliopistosta (valtiotieteellinen ala) haaveilu SEN KAIKEN ARVOISTA?
Kyllähän yliopisto paljon antaa. Itsekin tuota valtio-oppia (ja yhteiskuntatieteitä) opiskelleena luulen kyllä että ymmärrys yhteiskunnallisista asioista on kasvanut ja realisoitunut opintojen myötä. Tuskinpa opinnot silti ovat minua hirveästi ihmisenä muuttaneet. Samat tiedot voi omaksua kuka tahansa aiheesta kiinnostunut.
Idealistisesti tälle alalle lähdin vaikka tiesin jo hakiessa että töitä on tarjolla varsin niukasti, etenkin jos ei pk-seudulle halua. Monet kanssaopiskelijat ovat olleet aika ahkeria erilaisissa järjestöissä ja puolueissa, eli sitä kautta kai monille ura urkeaa. Itse kun olen yksinäinen puurtaja, en osaa kuvitella kumpaakaan aluetta omakseni. Sikäli sopisi jatkaa yliopistolla, mutta pää ei kestä tutkijan paineita ja stressiä. Akateemikolle oma ala on enemmän elämäntapa kuin pelkkä työ.
Valmistuin 19-vuotiaana, pääsin kuukauden työttömyyden jälkeen töihin. Pari vuotta tein pätkätöitä ollen välillä työttömänäkin. 22-vuotiaana sain ainokaisen lapseni. Nyt kolmekymppisenä olen vakituisessa "oman alan" työssä, ollut reilut viisi vuotta. Olen yh, mutta elän onnellista elämää eikä juuri tarvitse huolehtia mistään. Asun vuokralla kerrostalossa ja haaveilen omakotitalosta maalla. Tällä palkalla siihen tarvittais lottovoitto, mutta sen takia se talo onkin haave =)
Hyvää tätä vuotta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no itse olen amislainen kaiketi. Olen kyllä ylioppilas ja minulla on opistoasteen tutkinto (koulua takana 15v siis). Sain ekan lapseni vasta 27-vuotiaana kun olin ollut töissä 4v. Eipä ole enää alallani töitä ja nyt 34-vuotiaana olen lähdössä uudestaan opiskelemaan täysin toiselle alalle (jossa töitä riittää). Ja asuntolaina on nostettu vasta 3 vuotta sitten...
Sulla on tosiaan romantisoitunut käsitys duunareista :).
Et ole amislainen, jos sinulla on vanha opistotason tutkinto. Ammattikoulut olivat ennen ammattikouluja ja nykyään opistoja, kun taas entiset opistot ovat nykyään AMKkeja.
Olen itsekin yo ja minulla on opistoinsinöörin tutkinto. Tällä hetkellä olen pitkäaikaistyötön. Peruskoulukavereilla amistutkintoineen on katkeamaton työura, josta olen heille kateellinen.
mitenkäs se meni se tarina niistä kahdesta miehestä. Toinen oli köyhä, joka lauleskeli päivät ja vietti aikaa lastensa ja perheensä kanssa, ja toinen rikas työtä tekevä menestyjä. Tämä rikkaampi mies sitten neuvoi köyhemmälle miten saisi kerättyä työllä rahaa itselleen, johon köyhä vastasi "entäs sitten?" Rikas tähän, että voisit ostaa rahalla itsellesi omaisuutta, rikastua aina vaan lisää ja olla menestynyt jne. Näihin köyhä mies vastasi edelleen "entäs sitten?" Johon rikas mies lopulta vastasi, että sitten voisit vanhana viettää aikaa lastesi ja lastenlastesi kanssa ja lauleskella päivät..
Osuva tarina.
Toisaalta harva korkeasti kouluttautunut on mennyt sinne yliopistoon rikkauksien perässä. Sinne on menty, jotta oma potentiaali ei menisi hukkaan ja siksi, että meidän päihimme on pienestä pitäen syötetty kouluttautumisen järkevyys. Sen piti olla taloudellisesti järkevää.
Nyt vaan AP on näyttävästi monen muun tavoin havahtunut siihen, että itse asiassa moni amiksen käynyt on päässyt taloudellisesti pidemmälle JA tämän lisäksi elää vielä stressittömämpää ja kiireettömämpää elämää.
Eli moni amislainen on tässä oikeassa tarinassa sekä se "rikas" että kiireetön. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
makaaminen. Exäni oli tuollainen "liian hieno duunarihommiin". Tein sitten opiskelujen ohella kahta keikkatyötä ja lisäksi seisoin lähes 30 asteen pakkasilla leipäjonossa pahimmillaan 3,5 tuntia 2 kertaa viikossa jotta saatiin herran makaaminen maksettua ja perhe elätettyä.
Miehesi on varmaan susta tosi ylpeä, varmaan pienipalkkainenkin jos peruspäivärahaa saat. Minä heivasin moisen luuserin hemmettiin, nyt on mies joka käy opiskelujen kaikki lomat töissä, vähän toisenlainen työmoraali.
Ilmeisesti sekä sydämen- että muussa sivistyksessäsi on pahoja puutteita koska et tajua miten yhteiskunta toimii. En kyllä ymmärrä miten loisiminen on jotenkin sivistyneempää. Lukeminen ja työnteko eivät ole toisensa poissulkevia asioita.
On haluttu joku duuni äkkiä ja sitä tehdään nuoresta asti eläkkeeseen ja ostetaan autot ja talot. Mutta sivistystä ei ole.
Itse mieluummin olen lukenut ja sivistynyt, vaikka en päivääkään saisi töitä tehtyä. Sydämen ja pään sivistys on rahaa tärkeämpi. Elän mieluummin peruspäivärahalla ja miehen tuloilla kuin alistuisin joksikin amisduunariksi, joka painaa 40 vuotta jotain tavallista duunia.
On haluttu joku duuni äkkiä ja sitä tehdään nuoresta asti eläkkeeseen ja ostetaan autot ja talot. Mutta sivistystä ei ole.
Itse mieluummin olen lukenut ja sivistynyt, vaikka en päivääkään saisi töitä tehtyä. Sydämen ja pään sivistys on rahaa tärkeämpi. Elän mieluummin peruspäivärahalla ja miehen tuloilla kuin alistuisin joksikin amisduunariksi, joka painaa 40 vuotta jotain tavallista duunia.
Minusta ei ole mitän pahaa siinäkään että painaa 40 vuotta perusduunia. Päinvastoin, erittäin ihailtavaa mielestäni.
Mutta jos sen vapaa-ajan joka työpäivän jlkeen koittaa, toisin kuin akateemisille, käyttää toisten elämän vatvomiseen, juoruamiseen, paskan jauhamiseen, ilkeilyyn, jne. niin se on halveksittavaa.
Ennemmin vaikka kaljapullon kanssa kuin noin miten tuntemani sen vapaa-aikansa käyttävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
T: amis, yrittäjä, lukenut, tutkinnot vain puuttuvat.
mitenkäs se meni se tarina niistä kahdesta miehestä. Toinen oli köyhä, joka lauleskeli päivät ja vietti aikaa lastensa ja perheensä kanssa, ja toinen rikas työtä tekevä menestyjä. Tämä rikkaampi mies sitten neuvoi köyhemmälle miten saisi kerättyä työllä rahaa itselleen, johon köyhä vastasi "entäs sitten?" Rikas tähän, että voisit ostaa rahalla itsellesi omaisuutta, rikastua aina vaan lisää ja olla menestynyt jne. Näihin köyhä mies vastasi edelleen "entäs sitten?" Johon rikas mies lopulta vastasi, että sitten voisit vanhana viettää aikaa lastesi ja lastenlastesi kanssa ja lauleskella päivät..
Osuva tarina.
Toisaalta harva korkeasti kouluttautunut on mennyt sinne yliopistoon rikkauksien perässä. Sinne on menty, jotta oma potentiaali ei menisi hukkaan ja siksi, että meidän päihimme on pienestä pitäen syötetty kouluttautumisen järkevyys. Sen piti olla taloudellisesti järkevää.
Nyt vaan AP on näyttävästi monen muun tavoin havahtunut siihen, että itse asiassa moni amiksen käynyt on päässyt taloudellisesti pidemmälle JA tämän lisäksi elää vielä stressittömämpää ja kiireettömämpää elämää.
Eli moni amislainen on tässä oikeassa tarinassa sekä se "rikas" että kiireetön. :)
juuri näin.
no itse olen amislainen kaiketi. Olen kyllä ylioppilas ja minulla on opistoasteen tutkinto (koulua takana 15v siis). Sain ekan lapseni vasta 27-vuotiaana kun olin ollut töissä 4v. Eipä ole enää alallani töitä ja nyt 34-vuotiaana olen lähdössä uudestaan opiskelemaan täysin toiselle alalle (jossa töitä riittää). Ja asuntolaina on nostettu vasta 3 vuotta sitten...
Sulla on tosiaan romantisoitunut käsitys duunareista :).