Laittaisitko kehityksessään 1-vuotiaan tasolla olevan lapsen päiväkotiin,
jos puheterapeutti käskisi? Lapsi siis oikeasti jo 2,5 vuotta, mutta kehitysviivästymän takia täysin 10-12-kuukautisen tasolla. Pelkkä puhe ei siis ole viivästynyt, vaan kaikki muukin kehitys.
Oonko teidän mielestä ihan kauhea äiti, kun en aio totella tuota voimakasta kehotusta? minusta kun päiväkoti ei ole vauvojen paikka...
Kommentit (81)
Itse pohdiskelin samaa asiaa noin vuosi sitten, meillä oli 3-vuotias joka ei puhunut mitään ja sai suosituksen päiväkotiin. Olin tosi vastaan ajatusta, mutta suostuin lopulta asiantuntijoitten kehotuksiin. Kaikki on menny tosi hyvin. Lapsi jopa puhuu nykyään :) Ajattelin että tyhmää viedä lapsi päiväkotiin, kun voisi olla kotonakin, mutta onneksi kuitenkin vein.
Mutta en 2-vuotiasta. En tavallista enkä varsinkaan kehitysviiveistä.
ap
Onko lapselle tarjolla henkilökohtainen avustaja?
Jos on kysymys vain siitä että muksu työnnettäisiin ylisuureen pienten ryhmään jossa on liian vähän henkilökuntaa niin ei kiitos.
Mutta jos on kyse oikeasti kuntouttavasta hoidosta niin suhtautuisin avoimesti. Varmaan aloitettaisiin puolikkailla päivillä.
Peesi tälle, kannatan ja olen samaa mieltä.
Jo ihan tavalliselle normaalilapselle päiväkodin "ylisuuret ryhmät" tekevät ihmeitä. lapsi oppii sellaisia asioita mitä kotona ja kotihoidossa ei oppisi. Ja siis hyviä asioita.
Kaverin lapsi on kotihoidossa ja käy 1-2 x vko:ssa kerhossa. Minulla on samanikäinen lapsi, joka aloitti 3 vuotiaana päiväkodin. Lapset ovat siis 4 vuotiaita.'
Kaverin lapsi ei osaa käyttää saksia, puheen kehitys on jäljessä; sanavarasto on pienempi. Sosiaalinen kehitys on jäljessä, kaverin lapsi ei leiki vuorovaikutteisesti muiden lasten kanssa kuten omani. Omatoimisuutta ei ole , ei pue eikä riisu itse. ym- Käyttää vielä vaippoja.
Näitä voisi luetella vaikka miten paljon.
Äitinä et ole omalle lapselle ammattilainen. Et saa olla, etkä varmasti pystykään. Lisäksi kotona et pysty antamaan vertaisryhmän tukea. Sekin on yllättävän tärkeää kehitykselle, vaikka lapsesi vauvan tasolla on. Jos kyse on vain kehitysviiveestä (joka siis on tarkoitus kuroa umpeen), niin vertaisryhmän tuki on silloin vielä tärkeämpää.
Hyvän päivähoitoryhmän struktuuri on melkeinpä se paras kuntouttaja oman kokemukseni mukaan. Vaikka kotona olisi kaksikin alan ammattilaista, niin tiedän tapauksia joissa lapsen kehitys on tehnyt huoman harppauksen päivähoidon alettua.
Tottakai teet omat ratkaisusi ja tunnet oman lapsesi tarpeet parhaiten.
t. elto
päiväkotihoito käytännössä onnistuisi. Millainen ryhmä olisi kyseessä, millainen lapsiporukka, millaisen koulutuksen omaavat aikuiset, mahdollisuus avustajan saamiseen jne.
En suoralta kädeltä hylkäisi pk-vaihtoehtoa, vaan ensin selvittäisin noita asioita ja sen jälkeen tekisin päätökseni.
Iso ryhmä, ei mahdollisuutta avustajaan, ei pätevää erityislastentarhanopettajaa jne. Sitä tietää aika paljon, kun itse päivähoitopuolella on ollut töissä...
ap
eli voit anoa jopa päivähoitomaksusta vapautusta koska päivähoito on tarpeellinen lapsellesi kuntotuksellisesta syystä
/ ja anoa KELALTA lapsesi omalääkärin c-lausunnolla alinta( noin 80 e/ kk) vammaistukea tai korotettua( noin 205 e/ kk) kuntotuksellisesta syystä
eli päiväkotiin vaan lapsesi- hän kehittyy ryhmässä
ps lisää tietoa
perheklubi.net
jos sulla on vahva ja valmis kanta asiasta ja olet itse ammattilainen!!!!
Oli minusta aika outoa... Joten ei kannata yrittää ostella lisää. :)
Sen tarkemmin en ala selittelemään, mutta minä nyt vain tiedän, että tuon lapsen on parempi olla kotona vielä. Ajattelin tarjota hälinän sijasta rauhaa ja rakkautta. :) Sekä tukiviittomia ja toimintaterapiakuljetusta.
ap
No jos olet jo päätöksen tehnyt, mitä ihmettä tänne tulit mielipiteitä kyselemään????? ja kaikki vastaajat ovat sitä mieltä, että päiväkotiin, olet yksin näkemyksesi kanssa. Ole sitten kotona lapsen kanssa, ja kun korvessa asutte, kehitysviivästymäinen lapsi on sitä vielä aikuisenakin. Tiedän tällaisen tapauksen a olen aivan varma, että sekin nuori aikuinen olisi huomattavasti itsenäisempi, jos hänelle olisi aikoinaan ollut mahdollisuus tai mielenkiinto tarjota virikkeellisempää ympäristöä kuin se maaseudun rauha ja rakkaus mitä sai. Siellä se nyt istuu vanhempien nurkissa ja just osaa imuria käyttää, kohta 30 v nainen. Eikä hänenkään vikansa lievää kehitysviivästymää kummempi ollut.
päiväkotihoito käytännössä onnistuisi. Millainen ryhmä olisi kyseessä, millainen lapsiporukka, millaisen koulutuksen omaavat aikuiset, mahdollisuus avustajan saamiseen jne.
En suoralta kädeltä hylkäisi pk-vaihtoehtoa, vaan ensin selvittäisin noita asioita ja sen jälkeen tekisin päätökseni.
Iso ryhmä, ei mahdollisuutta avustajaan, ei pätevää erityislastentarhanopettajaa jne. Sitä tietää aika paljon, kun itse päivähoitopuolella on ollut töissä...
ap
Sitä suuremmalla syyllä voisit nyt kyseenalaistaa nämä käytännöt mistä kerrot. Eli vaadit vastauksia miten lapsesi kuntoutus aiottaisiin järjestää, jos hoitopaikan haluaisit ottaa vastaan.
eikä erityisryhmää ole tarjolla niin mikäs siinä.
Kai tiedät, että noin suuri kehitysviive muuttuu aikanaan kehitysvammadiagnoosiksi. Onko sinulle vielä kerrottu siitä?
Lukekaahan tuo avausviesti huolella. Kysyin, olenko teidän mielestänne kauhea äiti. En siis kysynyt, pitäisikö minun laittaa lapsi hoitoon vai ei. :)
ap
tiedät varmasti, että tällaiset prosessit ovat hitaita. Jos haluat saada elokuusta erityisen tuen paikan, niin prosessi pitää laittaa jo nyt liikkeelle. Ei sinun lastasi laiteta täyteen ryhmään ylipaikalla, tiedät se varmasti itsekin. Asutte ilmeisesti pienemmällä kunnalla ja teillä todennäköisesti on kevyemmät rakenteet kuin meillä suuressa kaupungissa, mutta erityislasten sijoittelut alkanevat teilläkin jo tässä talvella, jotta toukokuussa ollaan valmiita ilmoittamaan päätökset perheille.
Kerroit, että lapsi on nyt 2,5-vuotas, joten hän olisi elokuussa jo kolme.
eikä erityisryhmää ole tarjolla niin mikäs siinä.
Kai tiedät, että noin suuri kehitysviive muuttuu aikanaan kehitysvammadiagnoosiksi. Onko sinulle vielä kerrottu siitä?
olen koko ajan ollut aika varma, että tuota eroa ei kiinni kurota. Mutta eihän noin pienet saa kehitysvammadiagnoosia, jos ei ole jotain täysin selvää perustetta.
Ja joo, olen tässä vuoden ainakin kotona. Kotihoidontuella ja yhden toisen lapsen omaishoitajana (ihan toisenlaisia terveysongelmia).
ap
tiedät varmasti, että tällaiset prosessit ovat hitaita. Jos haluat saada elokuusta erityisen tuen paikan, niin prosessi pitää laittaa jo nyt liikkeelle. Ei sinun lastasi laiteta täyteen ryhmään ylipaikalla, tiedät se varmasti itsekin. Asutte ilmeisesti pienemmällä kunnalla ja teillä todennäköisesti on kevyemmät rakenteet kuin meillä suuressa kaupungissa, mutta erityislasten sijoittelut alkanevat teilläkin jo tässä talvella, jotta toukokuussa ollaan valmiita ilmoittamaan päätökset perheille.
Kerroit, että lapsi on nyt 2,5-vuotas, joten hän olisi elokuussa jo kolme.
Mutta kiitos vastauksesta.
ap
Kuten sanoit, vauvan paikka on kotona ja kotona opppii enemmän kuin hälinälaitoksessa.
t. mm. päiväkodissa onnistuneesti kuntoutetun koululaisen äiti
eli voit anoa jopa päivähoitomaksusta vapautusta koska päivähoito on tarpeellinen lapsellesi kuntotuksellisesta syystä
/ ja anoa KELALTA lapsesi omalääkärin c-lausunnolla alinta( noin 80 e/ kk) vammaistukea tai korotettua( noin 205 e/ kk) kuntotuksellisesta syystäeli päiväkotiin vaan lapsesi- hän kehittyy ryhmässä
ps lisää tietoa
perheklubi.net
Tuttuja kuvioita nämä ovat, erityislasten jutuista oon aika hyvin perillä. Ja sen verran vammaistukihakemusten kanssa tapellut, että tiedän, ettei noin vaivattomasta lapsesta saa kuin alinta. Ja sitäkin vain siksi, että alkaa tuo viittomaopetus ja hirmuiset terapiamatkat.
Lääkärintodistus kun vielä tulisi, niin pääsisi taas tarinoimaan kelalle... Huoh.
ap
Sinuna hakisin sitä kuntouttavaa paikkaa jo nyt elokuuksi. Ja neuvottelisin että lapsi oikeasti saa tarvitsemansa kuntouksen ja tuen päiväkodissa.
Syksy mentäisiin puolikkailla päivillä ja vuoden päästä, kun itse palaat töihin niin siirryttäisiin kokopäivähoitoon. Lapsi on silloin jo 3½- vuotias.
Ei millään pahalla, mutta vastauksistasi tulee sellainen kuva, että katsot tilannetta äitinä liian läheltä etkä näe kokonaisuutta.
Sinä olet tässä tilanteessa äiti, etkä ammattilaisena. Ja niinkuin jo aikaisemmin mainittiin, 2½- vuotias ei ole vauva vaikka olisi kehitysviivästymän takia sen tasolla. Yritä nähdä hänet lapsena..
Hyvää vuotta 2012 koko perheellesi!
Pitää varmaan tässä kohdassa (ennen kuin lähden nukkumaan) vielä täsmentää, että puheterapeutti oli siis sairaalajakson aikana ainoa, joka tuota päiväkotia suositteli. Lääkäri, toimintaterapeutti ja psykologi eivät vihjanneet moisesta edes sanan puolikkaalla.
Ihmettelin kyllä, miten kukaan ei tuota asiaa tässä ketjussa hoksannut. Siis että en puhunut asiantuntijajoukosta, vaan pelkästä puheterapeutista. Joten ei lapsella olisi mahdollisuuksia mihinkään maksuttomaan tai kuntouttavaan hoitoonkaan. :D
ap
Mutta jos yhtään ilahduttaa, niin se puheterapeutti piti aiheesta varmaan puolen tunnin palopuheen...