OUDOIN näkemäsi kodinhoitoon liittyvä asia!
Pistetään pinoon kummallisimmat tavat kodinhoitoon/siisteyteen liittyen!
Aloitan:
Ex-anoppilassa säilytettiin aina valmistettuja ruoanloppuja hellalla/keittiön tasolla ties miten pitkiä aikoja, usein esim. eiliset keitetyt perunat olivat seuraavana päivänä edelleen hellalla ja siitä sitten sujuvasti niitä syötiin.
Kommentit (137)
Eräässä entisessä naapuriperheessä talouden naisväki kävi harjaamassa hiuksensa ulkona kesät talvet. Tämän voi sanoa liittyvän kotitalouspuuhiin sen vuoksi, että tukan ulkohoidon syynä oli perheen äidin fanaattinen siisteysvimma, irtohiuksia ei haluttu sisään.
Oli tuossa perheessä ankara järjestys kyllä muutenkin, lähinnä juuri äidin vuoksi. Tämä nainen ei suvainnut esimerkiksi alkoholin käyttöä lainkaan, mikä johti siihen, että hänen miespolonsa kävi juomassa silloin tällöin vaimoltaan salaa olutta autotallin takana. Sääliksi kävi, vaikka olihan tuo myös huvittavaakin.
ja isäntäperheeni äiti laati minulle "talon järjestyssäännöt" oikein lapulle, tämä ilmestyi yhtenä päivänä pöydälleni :D
mm.
- Kengät riisuttava ulko-oven ulkopuolella, sieltä kannettava sisälle ja rappusia alas alakerran varastotilaan (eteisestä meni raput alas autotalliin ja siellä oli jotain varastohuoneita)
- Lavuaarit ja suihkukoppi oli kuivattava käytön jälkeen _pyyhkeellä_. Tätä samaa pyyhettä käytettiin sitten vähintään pari päivää, ja rouva oli olevinaan niin siisti ja hygieeninen.. Juu.
- Pikkuvessassa piti käydä vessassa, mutta kädet piti mennä pesemään kylppäriin. Kiva sitten vessasormilla mennä huoneesta toiseen ja koskea kaikkiin kahvoihin...
- Muoviroskat (kuten vaikka voirasiat) tiskattiin käytön jälkeen ja vietiin erilliseen laatikkoon, jossa säilytettiin muoviroskia. Nämä sitten myöhemmin vietiin muoviroskia varten olevaan isoon säkkiin.
- Autotallista löytyi varmaan 5 erilaista roskista ja saman verran pahvilaatikoita/kippoja, joihin sitten lajiteltiin kaikki mahdolliset roskat. Ihan hyvää kierrätystä sinänsä, mutta kenellä on tuollaiseen aikaa, ja mikä on muka todellinen hyöty?
Muita ei nyt muistu, mutta aika jännä meininki siellä oli. Tuo pyyhejuttu oli kyllä ihan outo, muistan miten perheen tytär kyseli minulta että eikö meillä tehdä noin, onpa outoa, kun en ollut tajunnut oma-aloitteisesti kuivata suihkukoppia.
itävaltalaisessa perheessä. Siellä pääsi joka toinen viikko suihkuun. Muuten sai pestä itseään lavuaarin avulla.
Seinät piti toden totta pyyhkiä tarkkaan pyyhkeellä kuivaksi. (Kaakeloidut seinät)
oleville miehille, että tässä talossa pissii kaikki vessassakävijät istualtaan. Pyyhkimiseen käytettävien arkkien määrää ei toistaiseksi ole vielä rajoitettu. Ehkä sekin päivä koittaa...
kuivasko ne lastalla seinätkin?
Meillä ainakin kuivataan suihkun seinät ja lattia lastalla suihkun jälkeen, pidän tätä ihan normaalina toimintana. Mutta joo, kai se on ihan äärettömän outoa.
mutten yleensä vieraita siihen velvoita. Jää vähemmän kosteaa ilmaa taloon, kun seinät kuivaa.
Joku piti outona, kun jossain talossa oli 5 erilaista kierrätysroskista. Mä en oo laskenut meidän roskiksia, mutta onhan niitä meilläkin. Meillä lajitellaan metalli, lasi, paperi, ongelmajätteet, poltettava jäte (poltetaan siis kotona), nestekartonki, muovi, ongelmajätteet, sekajäte. Lisäksi tietysti erilaiset sorttiaseimalle vietävät jutut, kuten SER. Kirjoittaja kysyi, miten tähän voi olla aikaa. Ihan hyvin, mun mielestä tuohon lajitteluun menee suunnilleen sama aika kuin roskien panemiseen roskikseen ylipäätään.
Lapsuudenystävän kotona oli semmoinen ohjeistus, että pissalla käydessä sai ottaa pyyhkimiseen max. kaksi palaa vessapaperia, kakkapyllyn pyyhkimisestä piti selvitä neljällä palalla.
Parissa perheessa (toinen oli eilen telkkarissa taalla USAssa ja toinen suomalainen bloginpitaja) tekevat pissalaput kankaasta vessapaperia korvaamaan. Kaipa siihenkin tottuisi, itse en tykkaisi sailyttaa niita likaisia lappuja pesuun asti, kun pienessa perheessa ei pesta pyykkiakaan paivittain.
Minakin kuivaan keittion altaan joka kayton jalkeen, mutta se on osa suurempaa systeemia (flylady.net) ja silla on myos psykologinen merkitys.

Mikä psykologinen merkitys on altaan kuivaamisella?
Hän on vain pihi - ei muuta. Sota-ajan elänyt - silloin oli pulaa kaikesta, eikä mitään saanut haaskata. Vettäkään.
Parissa perheessa (toinen oli eilen telkkarissa taalla USAssa ja toinen suomalainen bloginpitaja) tekevat pissalaput kankaasta vessapaperia korvaamaan. Kaipa siihenkin tottuisi, itse en tykkaisi sailyttaa niita likaisia lappuja pesuun asti, kun pienessa perheessa ei pesta pyykkiakaan paivittain.
Kamala ajatus, että joku pyyhkii kankaaseen ja pesee sen pesukoneessa, kiva kusenhaju varmaan ympäri kämppää. Muusta puhumattakaan. Sen ymmärrän, että wc-paperin sijaan pestään bidee-suihkulla ja kuivataan pyyhkeellä, niin teen itsekin. Mutta kusisten lappujen säilöminen, huh.
ottaa pesukoneen poistoletkusta huuhteluveden talteen ämpäriin ja käyttää sen vessanpöntön huuhteluun tai viherkasvien kasteluun.
valitti aina tiskiaineen tuhlauksesta. Sitä piti laittaa todella vähän. Nykyään kun äitillä käy, niin kaikki astiat on inhottavan rasvaisia!
Parissa perheessa (toinen oli eilen telkkarissa taalla USAssa ja toinen suomalainen bloginpitaja) tekevat pissalaput kankaasta vessapaperia korvaamaan. Kaipa siihenkin tottuisi, itse en tykkaisi sailyttaa niita likaisia lappuja pesuun asti, kun pienessa perheessa ei pesta pyykkiakaan paivittain.
Kamala ajatus, että joku pyyhkii kankaaseen ja pesee sen pesukoneessa, kiva kusenhaju varmaan ympäri kämppää. Muusta puhumattakaan. Sen ymmärrän, että wc-paperin sijaan pestään bidee-suihkulla ja kuivataan pyyhkeellä, niin teen itsekin. Mutta kusisten lappujen säilöminen, huh.
Säilötäänhän niissäkin kusta, eikä silti leviä kusenhaju ympäri kämppää. Tai oikeastaan mieti myös kertakäyttövaippoja, koska niistä se vasta karmea lemu lähteekin.
kuin vauvan kestovaippoja. Vauvan vaippaikä on ohimenevä vaihe, mutta ihmisethän kusevat läpi elämänsä. Miksi viivyttää haisevaa elämänvaihetta yhtään pidempään kuin on pakko?
kuin vauvan kestovaippoja. Vauvan vaippaikä on ohimenevä vaihe, mutta ihmisethän kusevat läpi elämänsä. Miksi viivyttää haisevaa elämänvaihetta yhtään pidempään kuin on pakko?
kestovaipatkaan oikein haise, kun vähän miettii, miten ne säilyttää.
koska siellä mies täyttää sen aina "yli", joten sitä on mahdoton saada siististi vietyä, kahvinporoja jne. putoilee matkalla. Tämä nykysysteemi on ainoa tapa, jolla roskapussin saa solmittua kiinni ja vietyä pois. Inhottavaa, mutta vielä enemmän inhottaa, kun joutuu yrittämään 30% yli täytettyä roskapussia viedä pois.
siis tuohon ongelmaanhan on ratkaisu, laita tarpeeksi iso roskapussi niin on helpompi tyhjentää vaikka olis ylitäysi. Siis 20l roskikseen 30l roskapussi.
Minakin kuivaan keittion altaan joka kayton jalkeen, mutta se on osa suurempaa systeemia (flylady.net) ja silla on myos psykologinen merkitys.
tulee mm. hedelmiä. Niitä sitten roikkuu vessassa pyykkinarulla. :=DDD
Se varmaan kylävierailun yhteydessä livahtaa huomaamattomasti ehtoisan emännän makuukammariin ja ohimennen livauttaa koko täydellisesti järjestellyn liinavaatekaapin sisällön lattialle :D