Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikä olisi paras tapa reagoida? Mies soitti ja ilmoitti

Vierailija
29.12.2011 |

ettei tulekaan töistä kotiin, vaan saapuu mahdollisesti vasta lauantaina, sillä lähti kaveriporukalla juhlimaan pariksi päiväksi. Ei ollut aiemmin kertonut minulle, koska pelkäsi ettei se sovi (oli juuri ollut toisella reissulla ja monet illat muualla kavereidensa kanssa, mm. eilen).



Täällä palstalla on pajon puhuttu siitä, että aikuinen aivan itse tekee päätöksensä ja saa mennä jos haluaa, mutta minun on vaikea suhtautua tähän hyvin. En suoraan pelkää pettämistä, mutta pakko tiedostaa aina se mahdollisuus kun on alkoholia ja vaimo kaukana.. Luottamus ei ole ihan kunnossa. Lisäksi uusivuosi on viikonloppuna ja meillä oli suunnitelmia, nyt hän palaa mahdollisesti kovassa krapulassa (tai sitten ilmoittaakin viettävänsä uv:nkin poissa?)



Tulin ensin vihaiseksi, sitten pettyneeksi ja surulliseksi. Sanoin silti, että kaikki on ok, katsotaan tilanne sitten kun hän palaa.



Tunnen oloni petetyksi ja loukatuksi? Tuntuu että hän ansaitsisi opetuksen tai jotain. Mieleni tekisi kostaa, esimerkiksi hankkia kallis asia jota olen jo pitkään halunnut, mutta mies vastustanut. Ajattelen jopa, että olisiko tällainen toiminta merkki siitä, ettemme kuulu yhteen? Olen juuri viime päivinä pohtinut tätä erittäin paljon,ja miehen puhelu tuntui jo lähes merkiltä pohdintoihini.. On tosi vaikea koota itseni ja pakottaa luopumaan ideasta olla joko mykkäkoulussa, vihaisena ja masentuneena ja syyllistävänä tms kun hän tulee.. Miten sinä tekisit?

Kommentit (200)

Vierailija
21/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli annat miehen oikeasti uskoa siihen että nyt kertakaikkiaan riitti ja hänen on tajuttava tilanne ja että olet tosissasi.



Jos osoittaa OIKEASTI ja AIDOSTI katumusta ja lupaa parantaa tapansa, niin voit antaa miehelle vielä YHDEN mahdollisuuden.



Luulisi olevan sellainen herätys että menee tyhmempäänkin päähän.



Et kuitenkaan heti myönny ja niele kaikkea mitä hän sanoo ja lupaa, vaan annat sen nyt oikeasti jonkin aikaa miettiä mielessään "että voi helvetti, taitaa se olla tosissaan". Muutaman päivän vaikka pysyt kannassasi ja sanot että ei, sinä oot tehnyt jo päätöksen että nyt saa riittää, etkä taivu heti.



Jos alkaa oikeasti tuntumaan siltä että mies on tosissaan ja ktuu, niin sitten voitte keskustella juurta jaksain asiat puhki ja sitten on sun hetki!



Sanelet teidän suhteelle pelisäännöt, joita tulee noudattaa ja se on ainoa keino jatkaa teidän suhdetta.



Mietit oikeasti ne asiat vaikka paperille miten haluat suhteenne muuttuvan.



Esim.

1. Ryyppyreissut ovat ok max. kerran kuussa, KUNHAN niistä sovitaan ETUKÄTEEN.



2. Sama pätee myöskin toisinpäin.



3. Yöksi tullaan AINA kotiin.



jne... mitä nyt haluatkaan suhteeltanne.



Miltäs tämmönen kuulostaa? Siinä olisi sulle nyt ihan kunno suunnitelma, niin ei tarvitse olla tuommoisessa altavastaajan roolissa, vaan langat olisi nyt sun käsissäsi.



Se olisi varmasti sun miehellesi uusi tilanne, jos on tottunut siihen että on itse niskan päällä.



Tämä toisi sinulle ainakin sellaisen vallantunteen, että myöskin SINÄ vsikutat teidän suhteeseen ja ennekaikkea siihen miten sinua ja lapsianne kohdellaan.

Vierailija
22/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

nyt vuosia eläneet miehen ehdoilla, elätte pari kuukautta sinun ehdoillasi. Määräajan jälkeen pidätte palaverin siitä, mitä kumpikin odottaa suhteelta ja mitä lasten kotielämän pitää olla. Nyt teillä on aivan vinksahtanut perhe, anteeksi vain.



Jos mies ei järjestelyyn suostu, tarkoittaa se, että hän ennemmin luopuu sinusta ja lapsistanne kuin kaveritouhuista. Miehesi on nyt kuin koulupoika: hän käyttää paljon aikaa leikkimiseen.



Miksi miehesi ei tullut kotiin, kun tuli huonovointiseksi? Kuka häntä siellä "hoitaa"?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

miehelle aiemmin ehdottanut. Kun menemiset aiemmin tuottivat harmia, ehdotin selkeät pelisäännöt jottei ikäviä yllätyksiä tule. Miehestä kuitenkin kerran kuukaudessa (tai joka kolmas viikko) on aivan liian vähän.

Muuten idea on loistava, mutta olemme joskus aiemmin tehneet niin, että olemme ottaneet ns. miettimisajan. Olen pyytänyt miestä olemaan vähän aikaa muualla ja sitten ottamaan yhteyttä kun on saanut mietittyä asioita. Ja se asia mikä minulle selvisi on, ettei mies mieti asioita lainkaan. Eikä ota yhteyttä. Muistaakseni itse otin yhteyttä 4. päivänä, ja rivien välistä pyysin miestä tulemaan takaisin. Sitten hän tulee kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, eikä edelleenkään pysty puhumaan. Jonkun kerran hän "taipuu" ja tulee luokseni ja sanoo, että no jutellaan. Sitten minä koitan asiallisesti purkaa ajatuksiani, pidän monologin ja lopuksi mies tumaa, että noniin hyvä, ollaanko nyt valmiita keskustelussa. Kun kysyn onko hän samaa mieltä jossain asiassa tms. niin vastaus on "joojoo oliko tämä tässä".

Eli harmittavasti jo tiedän tuollaisen hetkenkin eron tulokset, enkä haluaisi lähteä sille tielle, sillä minä se olen silloinkin joka enemmän kärsii.

Mutta kuka tietää, huomenna voi tapahtua suuri ihme kun mies palaa! :) Ehkä saankin tilalle viisastuneen kappaleen, joka kukkapuskan kanssa saapuu kertomaan ettei tämä koskaan enää toistu.. optimismia vuoden vikalle päivälle. Lupaan että jos niin käy niin otan hänet riemuiten vastaan.

ap

Mietit oikeasti ne asiat vaikka paperille miten haluat suhteenne muuttuvan. Esim. 1. Ryyppyreissut ovat ok max. kerran kuussa, KUNHAN niistä sovitaan ETUKÄTEEN. 2. Sama pätee myöskin toisinpäin. 3. Yöksi tullaan AINA kotiin. jne... mitä nyt haluatkaan suhteeltanne. Miltäs tämmönen kuulostaa? Siinä olisi sulle nyt ihan kunno suunnitelma, niin ei tarvitse olla tuommoisessa altavastaajan roolissa, vaan langat olisi nyt sun käsissäsi.

Vierailija
24/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

"kesken kaiken". Toivon, ettei kukaan hoivaa vaan voisi huonovointisuudessaan saada jonkun tällin ja miettiä asioita! Rehellisesti sanottuna en usko että reissuunsa kuuluu sen kummempia hoitoja, vaikka moni sitä aavisteleekin. Se olisi jo liian kova paikka.

Miksi miehesi ei tullut kotiin, kun tuli huonovointiseksi? Kuka häntä siellä "hoitaa"?

Vierailija
25/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

meidän käytäntöämme?



"Me olemme mieheni kanssa sopineet, että hän (ja minä) ei voi vain päättää lähteä johonkin illalla ja olettaa/päättää, että minä olen kotona lasten kanssa. Muutaman kerran hän teki niin, mistä minä suutuin.



Selitin miehelleni, että hän on koko ajan lastensa isä enkä minä ole hänen lapsenvahtinsa vaan äiti. Jos hän haluaa mennä johonkin, hänen tulee varmistaa, että minä tai joku muu on lasten kanssa - yksin hän ei voi päättää puolestani mitään. Kummallakin on myös oltava yhtäläinen oikeus omiin menoihin, joten niistä on keskusteltava ja sovittava etukäteen. Käytännössä meillä kysytään lupa.



Ongelmaa ei nyt siis ole, eikä minusta tullut katkeraa äitiä. Toimitaanko teillä samoin?"

Vierailija
26/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

muuten hyvä, mutta miehen mielestä tuohon pätee se, että hän vain ilmoittaa edellisiltana tai samana päivänä, ettei tule kotiin, koska minulla ei ole esittää mitään järkevää syytä miksei hän voisi mennä. Koska luultavasti minulla ei ole mitään sovittuja menoja, niin tottakai mies voi mennä. Jos pyydän häntä jäämään kotiin olen itsekäs, koska ilman mitään syytä tahdon estää miestä menemästä. Lapsia tai muuta en voi alkaa käyttää tässä, koska hän voi sitten muistuttaa minua kuinka toissapäivänä vietettiin juuri yhdessä kiva päivä, tai kuinka minä olen muutenkin niin rasittava valituksessani ettei hän edes haluaisi viettää nyt iltaa minun kanssani.

Sellaiset tunteisiin vetoavat syyt eivät ole riittäviä, vaan vain kamalia tapoja estää miehen hauskanpito.

ap

meidän käytäntöämme? "Me olemme mieheni kanssa sopineet, että hän (ja minä) ei voi vain päättää lähteä johonkin illalla ja olettaa/päättää, että minä olen kotona lasten kanssa. Muutaman kerran hän teki niin, mistä minä suutuin. Selitin miehelleni, että hän on koko ajan lastensa isä enkä minä ole hänen lapsenvahtinsa vaan äiti. Jos hän haluaa mennä johonkin, hänen tulee varmistaa, että minä tai joku muu on lasten kanssa - yksin hän ei voi päättää puolestani mitään. Kummallakin on myös oltava yhtäläinen oikeus omiin menoihin, joten niistä on keskusteltava ja sovittava etukäteen. Käytännössä meillä kysytään lupa. Ongelmaa ei nyt siis ole, eikä minusta tullut katkeraa äitiä. Toimitaanko teillä samoin?"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

miehellä vaikka viikonlopun??



mä ainakin vaatisin et mies hoitaa 2 viikkoa ja minä 2 lapsia kuussa!



ei se mies pääse sillä lastenhoidosta että erotaan ei tod!



ja ihan oikeasti ap lapsesi vaistoaa murehtimisesi ja pahantuulisuutesi vaikka näyttelisit mitä irvistys"kaikkikunnossa""isitöissä"hymyä!!!

Vierailija
28/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsisti aika suurella todennäköisyydellä eristäisi vaimonsa kavereistaan yms.

Onko tätä alistamista tapahtunut? Sinä et saisi liikkua yhtään mihinkään ja vain ja ainoastaan hän saa?

Tiedä sitten menikö minulla tässä ns. pikakelauksessa jotakin ohi.

Minun isäni oli/on narsisti. Hän syyllisti, eristi ja riekkui. Henkisen väkivallan lisäksi oli fyysistä väkivaltaa. Eihän nyt kaikki narsistit fyysistä väkivaltaa käytä, mutta he pyrkivät hallitsemaan henkisesti ainakin.

Enhän voi kaikkea tietää, mutta ap, jos tämä miehesi hallitsee sinua melkeinpä jokaisella elämän alueellasi, ota ja juokse lasten kanssa.



Tämä voi viitata myös siihen ettei miehestäsi ole jakamaan arkea ja kuvittelee elävänsä kuten sinkku.



Mutta ei se ainakaan normaalia ole. Laita mies seinää vasten, kuten eräs sanoi että kerää pesämunaa, sitä suosittelen. Jos tulee lähtö ja mies ei ole ymmärtänyt, teidän on helpompi lähteä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

muuten hyvä, mutta miehen mielestä tuohon pätee se, että hän vain ilmoittaa edellisiltana tai samana päivänä, ettei tule kotiin, koska minulla ei ole esittää mitään järkevää syytä miksei hän voisi mennä. Koska luultavasti minulla ei ole mitään sovittuja menoja, niin tottakai mies voi mennä. Jos pyydän häntä jäämään kotiin olen itsekäs, koska ilman mitään syytä tahdon estää miestä menemästä. Lapsia tai muuta en voi alkaa käyttää tässä, koska hän voi sitten muistuttaa minua kuinka toissapäivänä vietettiin juuri yhdessä kiva päivä, tai kuinka minä olen muutenkin niin rasittava valituksessani ettei hän edes haluaisi viettää nyt iltaa minun kanssani.

Sellaiset tunteisiin vetoavat syyt eivät ole riittäviä, vaan vain kamalia tapoja estää miehen hauskanpito.

ap

meidän käytäntöämme? "Me olemme mieheni kanssa sopineet, että hän (ja minä) ei voi vain päättää lähteä johonkin illalla ja olettaa/päättää, että minä olen kotona lasten kanssa. Muutaman kerran hän teki niin, mistä minä suutuin. Selitin miehelleni, että hän on koko ajan lastensa isä enkä minä ole hänen lapsenvahtinsa vaan äiti. Jos hän haluaa mennä johonkin, hänen tulee varmistaa, että minä tai joku muu on lasten kanssa - yksin hän ei voi päättää puolestani mitään. Kummallakin on myös oltava yhtäläinen oikeus omiin menoihin, joten niistä on keskusteltava ja sovittava etukäteen. Käytännössä meillä kysytään lupa. Ongelmaa ei nyt siis ole, eikä minusta tullut katkeraa äitiä. Toimitaanko teillä samoin?"


tai uimaan?? ihan yksin?? tai eikö ole ketään jota saisit mukaan niin olisi uskottavampaa??

vaikka nalkutankin (koska ei osaa itse tehdä taas oma-aloitteisesti mitään esim. kerätä kuopuksen jäljestä leluja)

niin onneksi mies katsoo nyt ainakin mun kanssa esim. yhteistä lempi sarjaa, leffaa jne miltein joka ilta kanssani kun lapset ovat menneet nukkumaan!

ja kotitöitä tehdään myös yhdessä kuten pyykin levitys/viikkaus, lakanoiden vaihto jne... yksin hankalasti tehtävät... =)

onko teillä sitten mitään yhteistä edes?

jos ilta menee sinun valittamiseesi?

Vierailija
30/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta entäs sinä? Ja lapset? Minkäikäisiä teidän lapset muuten on,muutama muukin kysynyt, mutta en ole huomannut että olisit vastannut..?



Tuntuu että olet jo päätöksesi tehnyt. Et halua/pysty eroamaan, joten sitten sun täytyy hyväksyä se, että asiat tuskin mihinkään muuttuu ja melkeimpä varmuudella elämänne tulee olemaan jatkossakin tuota miehen pillin mukaan tanssimista.



Jokainen päättää itse mitä tekee elämällään. Kun nyt kuitenkin ilmiselvästi olet erittäin kypsä tilanteeseen, niin jokin ratkaisu pitää tehdä. Et sinä tuotakaan jaksa ja lapsetkin kasvaa ihan kieroon.



Miksi haluat miehen joka ei halua sinua? Koska jos hän haluaisi hän olisi sinun ja lasten kanssa tälläkin hetkellä kotona, eikä ties missä riekkumassa. Missä hän muuten edes on? Oletko pyytänyt ketään miehen kaveria puhelimeen, että saisit varmistuksen sille asialle, että todellakin on kavereidensa kanssa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli en myöskään usko miehen olevan narsisti. Ei hän minua estä tekemästä mitään asioita. Voin siis ihan yhtä lailla tavata ystäviäni ja harrastaa. Minulla vain ei ole sellaiseen niin paljon tarvetta ja siksi mies menee arkisin enemmän. Ja se on ok.



Meillä on ýhteistä yhdessäkin. Harrastamme yhdessä lukemista jne. Teemme arkena paljon asioita yhdessä, kahdestaan, sekä perheenä. Ei ole siis mikään jatkuva toivoton tilanne päällä. Minusta vain hän voisi ainakin ne 3 viikonloppua olla kotona kuukaudesta tai sitten ainakin enemmän arkipäiviä.



Ja ei toki kaikki illat kulu minun valittaessani, aiemmin tarkoitin, että kun mies sattuu soittamaan, että mitäs jos menisi taas tänään illaksi muualle, ja jos sanon jotain vastaan, niin hän saa siitä hyvän syyn olla tulematta kotiin kun olen kerran jo valittavalla tuulella :) Ovela oravanpyörä.



Olen tosiaan aika varma, etten nyt "kerrasta poikki" rohkene laittaa ellei mies todella huonolla asenteella saavu (tai jätä saapumatta kokonaan). Sillä harkinta- ja keskustelulinjalla lähdetään. Oikeastaan ajattelin että kun hän tulee niin jos mahdollista, kysyn ensin häneltä miten olettaisi minun nyt ajattelevan ja tuntevan. Olisiko hänellä mitään hajua...



ap

Vierailija
32/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

miehelle aiemmin ehdottanut. Kun menemiset aiemmin tuottivat harmia, ehdotin selkeät pelisäännöt jottei ikäviä yllätyksiä tule. Miehestä kuitenkin kerran kuukaudessa (tai joka kolmas viikko) on aivan liian vähän. Muuten idea on loistava, mutta olemme joskus aiemmin tehneet niin, että olemme ottaneet ns. miettimisajan. Olen pyytänyt miestä olemaan vähän aikaa muualla ja sitten ottamaan yhteyttä kun on saanut mietittyä asioita. Ja se asia mikä minulle selvisi on, ettei mies mieti asioita lainkaan. Eikä ota yhteyttä. Muistaakseni itse otin yhteyttä 4. päivänä, ja rivien välistä pyysin miestä tulemaan takaisin. Sitten hän tulee kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, eikä edelleenkään pysty puhumaan. Jonkun kerran hän "taipuu" ja tulee luokseni ja sanoo, että no jutellaan. Sitten minä koitan asiallisesti purkaa ajatuksiani, pidän monologin ja lopuksi mies tumaa, että noniin hyvä, ollaanko nyt valmiita keskustelussa. Kun kysyn onko hän samaa mieltä jossain asiassa tms. niin vastaus on "joojoo oliko tämä tässä". Eli harmittavasti jo tiedän tuollaisen hetkenkin eron tulokset, enkä haluaisi lähteä sille tielle, sillä minä se olen silloinkin joka enemmän kärsii. Mutta kuka tietää, huomenna voi tapahtua suuri ihme kun mies palaa! :) Ehkä saankin tilalle viisastuneen kappaleen, joka kukkapuskan kanssa saapuu kertomaan ettei tämä koskaan enää toistu.. optimismia vuoden vikalle päivälle. Lupaan että jos niin käy niin otan hänet riemuiten vastaan. ap

Mietit oikeasti ne asiat vaikka paperille miten haluat suhteenne muuttuvan. Esim. 1. Ryyppyreissut ovat ok max. kerran kuussa, KUNHAN niistä sovitaan ETUKÄTEEN. 2. Sama pätee myöskin toisinpäin. 3. Yöksi tullaan AINA kotiin. jne... mitä nyt haluatkaan suhteeltanne. Miltäs tämmönen kuulostaa? Siinä olisi sulle nyt ihan kunno suunnitelma, niin ei tarvitse olla tuommoisessa altavastaajan roolissa, vaan langat olisi nyt sun käsissäsi.

Oikeastiko odotat, mietit ja luulet että hän tulisi viisastuneena kukkapuska kädessä kotiin???

Etkö ymmärrä miten paljon energiaasi tuhlaat tähän mieheen, miettimällä miten sinun pitää olla, mitähän sanoisit, mitähän hän sanoo, pyytääkö anteeksi, vai suuttuuko, vai onko aidosti pahoillaan(mitä ilmeisesti ei koskaan ole tapahtunut?)??? ELÄMÄSI VALUU HUKKAAN!

Viesteistäsi ymmärtää, että hän ei selvästi välitä miltä sinusta tuntuu, hän ajattelee vain itseään. Hänen tarpeisiinsa kuuluu käydä ryyppyreissuilla ja muulla ei ole väliä. Ovelasti hän myös vierittää syyn niskoillesi, että jos olet rasittava-hänen ei muka tarvitse edes tulla kotiin. Ota nyt ihminen itseäsi niskasta kiinni ja jätä tämä mies, miehesi ei ole lähelläkään sellaista tilannetta että hänen silmänsä avautuisivat. Hän tulee jatkamaan ,jatkamaan, jatkamaan samaa kunnes sinä ehkä sairastut/masennut/uuvut lasten kanssa tms...

Mutta illmeisesti sinulle täytyy tapahtua jotain ikävää,kunnes tajuat että tuollainen liitto ei ole normaali??Ainakin sinua on varoitettu tässä ketjussa varmasti kymmeniä kertoja, luehan uudelleen kaikki saamasi viestit, äläkä selittele miehesi puolesta vaan katso totuutta silmiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaapa NIIN tutulta tuo arkesi, ap!

Minä, 40+ nainen elin tuollaisen miehen kanssa jopa lähes 21v, kunnes viime toukokuussa tein päätökseni, ja laitoin eropaperin vetämään.

Olin sokea, enkä kunnioittanut itseäni ollenkaan, vaan elin todella huonossa parisuhteessa, ja voin itse pahoin.

Älä sinä tuhlaa aikaasi ja vuosia niin paljon kuin minä tein! Elä elämääsi, ja arvosta itseäsi!

Tsemppiä päätöksen tekoon!

Vierailija
34/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että sanoisin miehelle että heti kotiin sieltä. Ei vaihtoehtoja. Mulla on mies ehkä vähän tossun alla, mutta fakta on se, että en kykenisi muunlaiseen parisuhteeseen.



Saa haukkua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

- en harrastaisi enää seksiä miehen kanssa, ainakaan ilman kondomia. En haluaisi jonkun hyppykuppaa itseeni

- hoitaisin raha-asiat kuntoon. Eli kaikki mistä voin saada rahaa, omaisuutta tai hyötyä- heti kuntoon ja käyttöön. Oma tili, rahojen siirtoa, käteiseksi muuttamista ja säilytystä muualla esim

- myisin kaikki ne tavarat joita mies ei muista omistavansa

- hommaisin asunnon



Ja kun kaikki on valmista, lähtisin ja jättäisin miehelle lapun pöydälle.



Ongelma ei teillä ole se, että "aikuinen ihminen ei saa lähteä" tai sairaalloinen mustasukkaisuus. Vaan se, että teillä ei pelaa vuorovaikutus eikä suhde. Normaali partneri ei lähde noin salakähmäisesti. Miehesi käyttäytyy kuin teini joka livahtaa yökylään mutta meneekin bileisiin. Ja siksi sinua epäilyttää koska sinä olet siinä roolikuviossa se "äiti" jolle ei kerrota.



Olisin tosi loukkaantunut jos mieheni tekisi noin. Tottakai puoliso saa mennä esim. reissuun, mutta ei niin että siitä ei ole etukäteen sovittu. Ei parisuhde ole sitä että kaksi sinkkua hengailee samassa kämpässä!



Olisipa kiva uusivuosi, mies on unohtanut yhteiset suunnitelmat ja sekö pitäisi vain niellä muuten on "nalkuttava äiti, anteeksi tarkoitin, vaimo"?! Ei ikinä.



Sinusta on jo osittain tullut harmaa-ruskearaidallinen kynnysmatto. Nyt kenkää, hanaa, kaasua. Älä kosta äläkä käyttäydy lapsellisesti. Lähde vaan ja jossain sua odottaa kahden aikuisen ihmisen parisuhde!

Vierailija
36/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et edes halua muutosta kunnolla koska puolustelet ja jahkaat vain.... Miten käyttäytyä ettei mies suutu.. ANTEEKS MITÄ??? Tuo paljastaa kaiken.....

Vierailija
37/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

provo... Ei tuollaista naista olekaan! :O

Vierailija
38/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuo on ihan klassista hyväksikäyttöä ja henkistä väkivaltaa miehen taholta.

Vierailija
39/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuossa minusta ole mitään muuta tehtävissä kuin se, että teet miehelle selväksi, ettei parisuhteenne vastaa sinun tarpeitasi. Lähtö tai parisuhteen tekeminen sellaiseksi, että se vastaa molempien tarpeita.

Vierailija
40/200 |
31.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

palaa reissultaan sano hänelle että tilanne on nyt se, että sinulla on tullu mitta täyteen tuota hänen juomistaan. Kysy vaikka että miltä sinusta lapsena olisi tuntunut jos oma isä olisi lähes joka viikonloppu ollu juomassa kavereiden kanssa ja arkenakin usein pois... Ja kysy olisiko siinä tilanteessaa ollut vain mukavinta jos ei joutuisi pettymään ja odottamaan ja katsomaan oman äidin pahaa oloa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä neljä