Lue keskustelun säännöt.
Olen vapaaehtoisesti lapseton 38v nainen, en tajua miten
28.12.2011 |
joku voi kuvitella että lapsettoman elämä on jotenkin tyhjää? Ilmeisesti joidenkin lapsellisten elämän täyttää 100% lapset, eivätkä he tee yhtään mitään muuta.
Minulla on päivät täynnä tekemistä ja joskus aika edes tunnu riittävän kaikkeean mitä haluaisi tehdä.
On myös niitä lapsiperheitä, joissa lapset eivät määrää tahtia vaan aikuiset. Ei lapset on osa normaalia elämää (kulkevat siinä samalla) ja jatketaan ihan samanlaista elämää mitä ennen lapsia.
Kommentit (89)
Olen seurannut sivusta lapsettomien elämää ja lapsiperheen elämää. Lapsiperhe tuntuu elävän kokonaan kahden noin 10 vuotiaan harrastusten ja tarpeiden tahdissa, vähäisimmässäkin asiassa kysytään lapsien mielipidettä, joka on mun mielestä liikaa, aikusen pitäisi osata päättää ominpäin lapsenkin puolesta. Sitten lapseton yli 30v pari, jonka viikonloput on aika ahkeraa 'juhlilimsta' saman ikäisten lapsetomien kanssa, huh huh, ei kauaa jaksais. Jokun lapseton sanoi säästävänsä ison summan, kun ei tee lapsia, no jos rahassa mittaa niinhän se onkin, mutta kenelle hän ne rahat säästää, kun kuolo korjaa, niin niitä ei mukaan saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rauhoittanut ajatuksiani.
Olen se aiemmista, joka saattoi mennä töiden jälkeen museoon, kirjastoon ja ostoksille ym. saman illan aikana ja joskus joka ilta samalla viikolla.
Ensinnäkin en voi tehdä sitä enää. Aikanaan sitten kun lapset ovat lentäneet pois pesästä voi sitä taas tehdä, jos kiinnostaa.
Suurin muutos on kuitenkin tässä: ennen mietin hirveästi esim elämän tarkoitusta. Nyt ainakin hetkittäin oman elämäni tarkoitus on irrelevanttia: tärkeää on lapsieni hyvinvointi kaikin mahdollisin tavoin.
Vaikka yhä pohdin olemassaolon filosofisia kysymyksia, niin ensinnäkin minulla ei ole niille niin kovin paljon aikaa, toiseksi elämässäni on ainakin jokin tarkoitus: yrittää pysyä hengissä mahdollisimman pitkään lapsieni hyvinvoinnin takia.
Toisaalta minusta on tullut vähemmän itsekäs: yöheräilyt, rahan käyttö lapsiin eikä omiin tarpeisiin, omista huvituksista luopuminen ja tylsyyden sietäminen vanhempana: muistutat käsinpesusta, käytöstavoista, laitat terveellistä lapsille maistuvaa sapuskaa, luen tuhannetta kertaa lempisatua jne. Minulle rutiinit siis ovat tylsiä, mutta suostun niihin, koska tiedän niiden olevan lapsilleni hyväksi.
Toisaalta minusta on tullut itsekäs: en jaksa kuunnella kaikkien ihmisten huolia, on omassa elämässäkin niitä riittää; en hyväksy muiden lasten ottavan omalta lapseltani lelua kädestä jne. Tämä itsekkyys on olut vain hyväksi minulle, sillä ennen annoin jossain määrin kävellä itseni yli.
Lapset ovat muuttaneet niin ajankäyttöäni, rutiineitani, ajatusmaailmaani, tunteita ja rooleja elämässä. Ennen olin vain ystävä, tytär, sisko ja puoliso. Nyt olen vielä äiti. Ja vaikka aina en ehkä jaksaisikaan olla äidin roolissa, niin tiedän, että tämä rooli on nyt tärkein rooli jossa olen. Muut voivat odottaa, mutta lapsen kehitykselle on pahasta, jos hän ei saa vanhempiensa, eli minun tapauksessani äidin, huolenpidosta nauttia.
En sanoisi, että lapsettoman elämä on tyhjää. Sehän riippuu ihan siitä, miten lapseton elämänsä täyttää: käyttääkö elämän toisten hyvinvointia parantaviin asioihin vai pelkästään itseensä.
Minulla kuitenkin lapset toivat tullessaan niin paljon hyvia ja asioita mm. turhautumisen ja tylsyyden sietämistä, että tiedän olevani parempi ihminen tietyilta osin kuin ennen lapsieni saamista.
Suurin muutos on kuitenkin rakkaus. Välitän, vaikka aina en jaksaisikaan. lapseni ei voi tehdä mitään sellaista, ettenkö olisi hänen äitinsä.
Ei kaikkea tarvitse itse kokea
Tietäminen ja kokeminen ovat kaksi eri asiaa, ja sama koskee lapsia. Voit luulla tietäväsi, mutta et ole oikeasti kokenut mitä se on.
olet käsittänyt väärin. Tyhjyydellä ei tarkoiteta sitä, etteikö olisi tekemistä, vaan tekemisen merkityksellisyyttä. Et myöskään näy tietävän, että hyvä vanhemmuus on aika pitkälti lasten ehdoilla elämistä.
merkitystä kuin lasten hoitamisella =) Hyvää vanhemmuutta on monenlaista, ja minusta esim. kotiäitinä olo 10 vuotta ei aina ole paras mahdollinen vaihtoehto kaikille. ap
En ollenkaan aloituksestasi ymmärtänyt, että tarkoitit jotain 10 vuoden kotiäitiyttä. Joo, en minäkään voi ymmärtää niitä, joiden elämän tarkoitus on lasten hoitaminen. Yritin sanoa, että elämä saa lapsen myötä täysin uuden merkityksen, josta et voi tietää mitään, koska sinulla ei ole lasta. Ja hyvällä vanhemmuudella tarkoitan sitä, että pienelle lapselle on annettava ruokaa, suojaa, lämpöä ja hellyyttä juuri silloin kun hän sitä tarvitsee, silloin ei todellakaan mennä vanhempien tahtiin. Olen itse sitä mieltä, että maailmassa on jo liikaa ihmisiä, ja ihailen niitä, jotka omistavat elämänsä jollekin tärkeälle (luonnonsuojelu, köyhyyden poistaminen tms.) enkä ymmärrä niitä, jotka omistavat elämänsä pelkästään omalle perheelleen. Olen näitä asioita miettinyt paljon, ja hankin ainoan lapseni 36-vuotiaana. Tiedän, mitä ihmiset tarkoittavat tyhjyydellä, vaikka oma elämäni jo ennen lasta olikin hyvin mielenkiintoista ja rikasta - usko tai älä, nämä ovat niitä asioita, jotka voi tietää vain kokemalla.
Miten tuo edes liittyy suvaitsevaisuuteen?? Minusta sinä et ole suvaitsevaista nähnytkään! Ja miehen kannalta vapaaehtoinen lapsettomuus on aina helpompi juttu. Se sinunkin miehesi voi milloin tahansa yli 45-vuotiaana vaihtaa sinut naiseen, joka haluaakin lapsia. Sinulta juna menee oikeasti ohi, häneltä ei.
Se, jos mieheni vaihtaa minut ja haluaakin lapsia myöhemmin, niin onhan se mahdollisuus ollut tiedossa aina. Toisaalta moni mies lähtee 45-vuotiaan ja jättää perheensä, koska ei jaksa heitä. Yritä nyt hieman laajentaa näkemyksiäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Did anything surprise you about being a mother?
Yes, lots! When I came into it, I assumed I would be good at it, given all the psychology and child development degrees and child-care experience. I assumed I would be laid back about everything, because I have a naturally relaxed personality.
What a surprise! What surprised me most was discovering the big difference between working with other people’s children and working with one’s own.
Tiedän lapsista ja perheistä. Osaan toimia lasten kanssa ja kasvattaa ja opettaa heitä. Osaan tukea perheitä kriiseissä ja ohja saamaan apua, jos on tarve. Paljon olen saanut kiitosta asiakkailta toimistani jo silloin kun olin lapseton.
Mutta oma lapsi on eri asia. Minulla on tunnesude lapseen, hän muuttaa koko elämäni, sillä koko elämänpituisesta suhteesstahan on kysymys. Vaikka lapsi ei jostain syystä aikuisena haluaisikaan olla kanssani tekemisissä, niin silti olen äiti.
Tosiasiassa työpaikkani lukuisista lapsista en ole suuremmassa määrin jäänyt kaipaamaan ketään. Kuulumisia on mukava kuulla ja tietää, miten elämänpolkunsa menee, mutta tunnesiteitä ei sitten kuitankaan suuremmin ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ilmoittaa ettei voi ymmärtää miksi joku voi ajatella että lapsettoman elämä on tyhjää, ja näinhän se on. Hän ei voi tietää koska hänellä ei ole lapsia, eikä tule koskaan tietämäänkään mitä sillä "tyhjällä" tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoitettaan. Että case closed, jankuttamista aiheesta voi toki jatkaa vaikka ikuisesti, eikä se asia siitä miksikään muutu.
Hauskasti provoilee Ap. En kuvittele, että lapsettoman tai lapsellisen elämä on tyhjää. Lasten kanssa on otettava lapset huomioon, eli lapsen synnyttyä elämä muuttuu, vaikka elämä jatkuukin normaalina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ilmoittaa ettei voi ymmärtää miksi joku voi ajatella että lapsettoman elämä on tyhjää, ja näinhän se on. Hän ei voi tietää koska hänellä ei ole lapsia, eikä tule koskaan tietämäänkään mitä sillä "tyhjällä" tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoitettaan. Että case closed, jankuttamista aiheesta voi toki jatkaa vaikka ikuisesti, eikä se asia siitä miksikään muutu.
on jees, mutta enpä menisi vertaamaan sitä omaan lapseen ja äitinä olemiseen. Kuin vertaisi päivänkakkaraa lentokoneeseen, kaksi aivan eri asiaa.
Taitaa olla ihan oman pikkupääsi tulkintaa, omista traumoista kumpuavaa.
Siinä että mies lähtee, kun ensin on yhdessä valittu lapsettomuus, ja tekaiseekin sen perheen, kirvelee kyllä ihan toisella tavalla kuin jos on ne lapset jo.
Mutta tätähän sinä et tiedä, kun tietosi lapsista on sieltä tenttikirjoista. Selkeästi haluat sulkea kaikki tunteet pois tästä aiheesta. Ja minäkin tunnistat sinut nyt! Teet tasaisin väliajoin näitä ihan samanlaisia aloituksia ja kommentoit näitä samanlaisia tunneköyhiä näkemyksiä ketjuihin. Mitä jos hakisit apua tuon tunnesolmusi avaamiseen! Täällä se ei selvästikään ole nyt 12 vuodessa auennut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, ensinnäkin, elämä voi olla tasan yhtä tyhjää viiden lapsen äitinä kuin ikisinkkunakin. Ei lasten olemassaolo automaattisesti tuo mitään erikoista rikkautta tai sisältöä, jos lähtökohtaisesti PÄÄ ON TYHJÄÄ TÄYNNÄ.
Jotenka, mammat, pois sieltä jalustalta. Ikisinkun elämä voi olla rikasta, toisaalta saahan siitä todella pinnallistakin. Se vaan kuulkaa riippuu siitä, mikä on tämän elämän eläjän kapasiteetti ottaa vastaan virikkeitä, miettiä ja prosessoida asioita, tehdä.
Itse tykkään tästä palstasta juuri sen takia, että lapsiperheiden raha-, ihmissuhde-, koulu-, terveys- sun muita ongelmia lukiessa oma elämä tuntuukin aikamoisen simppeliltä. Ja haluankin, että se on simppeliä. Jos joku nyt tästä vetää sellaisen johtopäätöksen, että olen yksinkertainen, go for it.
Mä musertuisin sen lapsivastuun alle. 18 vuotta pelkoa ja huolta siitä, että tuleeko siitä ihminen ja miten se nyt pärjää.
Onneksi ikää on jo 40, eli eiköhän se lapsentekopakko olis jo tullut, jos tullakseen.
Joskus mietin, että pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi se, että a) pamahtaisi uskoon ja sitten b) pamahtaisi paksuksi. Voi elämä.
On myös niitä lapsiperheitä, joissa lapset eivät määrää tahtia vaan aikuiset. Ei lapset on osa normaalia elämää (kulkevat siinä samalla) ja jatketaan ihan samanlaista elämää mitä ennen lapsia.
Lapsethan toki ovat osa normaalia elämää ja normaalia arkea. Mutta "jatketaan ihan samanlaista elämää" ei vaan toimi pienten lasten kanssa, taikka sitten ei huomioida perheessä kuin vain aikuisten tarpeet.
Toki lastenkin kanssa voi mennä ja tehdä ja olla, mutta esim. päiväuni-ikäisen kanssa päiväunet vaikuttavat ja pienempi ihminen tarvitsee useammin ruokaa kuin isompi. Toki päiväunet voi vedellä kantoliinassa tai rattaissa ja ruokana voi olla käteen tuikattu banaani, mutta silti.
Kyllä lapsellakin pitää olla jonkinlaisia oikeuksia :-), eikä vain aikuisilla.
Ja ei: en kuvittele lapsettoman elämän olevan tyhjää. Elinhän minäkin ennen lapsiakin ja tulen elämään taas senkin jälkeen kun he ovat muuttaneet pois kotoa. Se taas taitaa olla sellainen asia, mitä sinä et tajua ;-) ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pysyvä parisuhde tuo myös haasteen itsemääräämisen ja riippuvuuden välille.
Vanhemmuus on myös yksi kehitystehtävä. Se tulee enää harvoin nykyajan vanhemmille ilman harkintaa ja sitä edeltävää valmistautumista/valmentautumista.
Minusta ap:n elämä on tyhjää. Sain ekan lapseni 34-vuotiaana ja olin ihan kypsä häiläämiseen, kulttuuriin ja elämän sisällöttömyyteen.
Minut on tarkoitettu äidiksi. Minulla on hyvä näin. Koen olevani hengissä.
Mä musertuisin sen lapsivastuun alle. 18 vuotta pelkoa ja huolta siitä, että tuleeko siitä ihminen ja miten se nyt pärjää.
Olen sitten ilmeisesti liian huoleton :-), mutta en ole kokenut "lapsivastuuta", eli pelkoa ja huolta. Ehkäpä olen vaan sujuvasti sitten luottanut, että elämä kannattelee ja olen hyvä äiti. Olen ollut äiti viimeiset 22 vuotta, olen sinua AP 6 vuotta vanhempi. Olen vielä seuraavat 10 vuotta alle 18-vuotiaan äiti.
Minulla lapset ovat olleet ihana lisä :), eivät mikään ahdituksen ja huolen lähde. Mukavia ihmisiä, joiden seurasta voi nauttia.
Olen saanut olla yli 16 vuotta kotiäitinä.
Ei se tarkoita, että elämäni pyörisi vain ja ainoastaan lasteni ymäprillä.
Harrastan myös omia juttuja, teen hyväntekeväisyystyötä.
Tietysti otan huomioon lapseni päätöksiäni tehdessä, mikä on mun mielestä ihan normaalia. On varmistetava onko mies tai joku muu juurio silloin paikalla, kun mun pitäisi olla muualla jne.
Kai sitä lapsetonkin ottaa huomioon puolisonsa jos sellainen on.
Lapset ei rajoita, lapset tuo niin paljon lisää ja sitä ei voi ymmärtää ne joilla ei lapsia ole.
ennen lapsia. Eikä se ole tyhjää nytkään lasten muutettua kotoa. Lapsiperheen elämä on kiistatta erilaista kuin yksin tai kahden aikuisen perheessä eläminen, mutta tyhjäksi en lapsettoman elämää kuvittele.
Mielestäni sellaisen ihmisen elämä on tyhjää (oli hänellä lapsia tai ei), jonka elämänpiiri on hyvin kapea, joka ei ole kiinnostunut ympäristöstään eikä juuri mistään; ei lue, ei ajattele, ei harrasta mitään eikä hänellä ole ystäviä.
Taitaa olla ihan oman pikkupääsi tulkintaa, omista traumoista kumpuavaa. Siinä että mies lähtee, kun ensin on yhdessä valittu lapsettomuus, ja tekaiseekin sen perheen, kirvelee kyllä ihan toisella tavalla kuin jos on ne lapset jo. Mutta tätähän sinä et tiedä, kun tietosi lapsista on sieltä tenttikirjoista. Selkeästi haluat sulkea kaikki tunteet pois tästä aiheesta. Ja minäkin tunnistat sinut nyt! Teet tasaisin väliajoin näitä ihan samanlaisia aloituksia ja kommentoit näitä samanlaisia tunneköyhiä näkemyksiä ketjuihin. Mitä jos hakisit apua tuon tunnesolmusi avaamiseen! Täällä se ei selvästikään ole nyt 12 vuodessa auennut.
lapsettoman puolisosta. En ole lukenut ainoatakaan tenttikirjaa lapsista / vanhemmuudesta. Ei mulla ole mitään tunnesolmua, täällä on vaan niin näköalatonta keskustelua aina aiheesta. ap
Ap on päättänyt olla omasta mielestään oikeassa ja vakuuttelee itselleen, että hyvä, ettei ole lapsia, onhan.
Ap ei halua tunnustaa mitään hyvää olevan lapsissa, äitiydessä ja vanhemmuudessa. Antaa hänen nyt elää omassa erinomaisuudessaan.
Jos ei halua ymmärtää, ei jankkaaminen tässä asiassa auta. T:lapsistaan onnellinen äiti
Miten tuo edes liittyy suvaitsevaisuuteen??
Minusta sinä et ole suvaitsevaista nähnytkään! Ja miehen kannalta vapaaehtoinen lapsettomuus on aina helpompi juttu. Se sinunkin miehesi voi milloin tahansa yli 45-vuotiaana vaihtaa sinut naiseen, joka haluaakin lapsia. Sinulta juna menee oikeasti ohi, häneltä ei.