Ekaluokkalainen sai rastin keskikohtaan siinä, miten kohtelee muita.
Olin aika ihmeissäni. Pari "kiusaamisjuttua" on ollut. Hänellä on kaveri, joka itkee tosi helposti ja valittaa kaikesta ja kokee kaiken epäreiluna. Tämän lapsen äitikin on puhunut minulle asiasta. Omani on "kova luu" eikä koskaan kantele mistään. Olen maininnut siitä opettajallekin. Mutta silti näin. Kavereita on ja pidetty lapsi on.
Kommentit (60)
että opettaja ei maininnut keskustelussa mitään vakavaa, mihin voisi puuttua.
Tietenkin puutumme huonoon käytökseen. Tottakai lapsilla tulee riitoja, joihin joudumme puuttumaan puolin ja toisin. Koko ajan yritämme opettaa.
Tämä arvio tuli todella puun takaa ja yllätyksenä. Miksi opettaja ei ole ottanut yhteyttä jos on muutakin? Olisimme tietenkin puuttuneet. Emme hyväksy väkivaltaa ketään kohtaan.
ap
ajatus selkeytyy.
En pidä lastani herranterttuna, mutta en myöskään muita. Olen itsekin ollut lapsi.
ap
Päivänselvää on, että rasti ei kuulu parhaimpaan ruutuun jos on kerrankin osallistunut kiusaamiseen. Tsemppaa häntä kevään aikana parantamaan ja laita vaikka joku täky jos paranee (yhteinen leffailta tms.)
Tässä menee pieleen. Joskus joku voi sanoa tyhmästi ja tulee paha mieli, mutta ei meillä ainakaan siinä vaiheessa tullut mitään RIITOJA. Kiusaaminen ja riita on isoja sanoja. Mä sanoisin niitä omani kohdalta tölväisyiksi ja hölmöilyksi, mutta mitään riitoja ei lapsillani ole koskaan ollut muiden kuin vanhempien kanssa...
että olisi ollut toiseksi parhaassa. Muu käytös oli siinä.
ap
TÄysin ansaittua, olemme käyneet syväluotaaavia keskusteluja kotona..
Harmittaa ihan älyttömästi...jossain meni näkäjään vikaan ja pahasti..3lk.
että opettaja ei maininnut keskustelussa mitään vakavaa, mihin voisi puuttua. Tietenkin puutumme huonoon käytökseen. Tottakai lapsilla tulee riitoja, joihin joudumme puuttumaan puolin ja toisin. Koko ajan yritämme opettaa. Tämä arvio tuli todella puun takaa ja yllätyksenä. Miksi opettaja ei ole ottanut yhteyttä jos on muutakin? Olisimme tietenkin puuttuneet. Emme hyväksy väkivaltaa ketään kohtaan. ap
Kiva-kouluissa ongelmat koitetaan hoitaa ilman kotien sekaantumista(jopa piilottelevat vakavia ongelmia). kotiin otetaan yhteyttä vasta kun joku joutuu terkkarille.
hänhän on kertonut, että "pari kiusaamisjuttua" on ollut. Useimmille oppilaille ei tule yhtään!
Tuo on käsittämätöntä, että jos ope ei tule lankoja pitkin, vaan hyvässä hengessä kertoo, että kiusaamista on ollut, niin se ei mene vanhemmille perille!
Kyllä vikaa on nyt vaan kodin vastaanottotaidoissa, ei open arvioinnissa. Sehän on päivänselvä juttu kertomasi parin lauseen perusteella, että lapsesi ei todellakaan kohtele luokkatovereitaan kiitettävästi.
TÄysin ansaittua, olemme käyneet syväluotaaavia keskusteluja kotona..
Harmittaa ihan älyttömästi...jossain meni näkäjään vikaan ja pahasti..3lk.
pari välituntirähinää.... just joo! Ei ope voi mitenkään raportoida jokaista pientä naaman nyrpistystä, epäkohteliasta lausahdusta ym. huonoa käytöstä.
Ope seuraa lastasi varmasti enemmän kaveriporukassa päivän aikana kuin sinä vanhempana, joten eiköhän hänellä ole aika hyvä käsitys, minkä arvion hän lapsellesi antaa!
Ihmettelen mm. sitä, että koulusta ei ole KERTAAKAAN otettu yhteyttä jos käytös on noin huonoa. Meillä vanhemmilla ei tuollaisesta ole ollut mitään tietoa.
Olin vanhempain vartissa ja opettaja sanoi, että pari pientä kiusaamisjuttua on ollut, jotka on selvitetty.
ap
No vaikka ne on selvitetty, ei lapsesi käytös vastaa kympin oppilaan käytöstä vai sitäkö yrität väittää? Arvostelu annetaan, jotta vanhemmat näkevät miten lapsi pärjää. Aloituksessa kerroit, että lapsellasi merkintä oli keskellä, eli sinulle on kerrottu. Mitä vielä pitäisi tehdä, opettajan pahoitella, että ei soita jokaisesta virheestä, jonka seurauksena numero jää kympistä?
Jos asia vaivaa, menet käymään joulun jälkeen ja kysyt, onko jotain, jota voit tehdä. Nythän olet saanut tiedon.
ap
Puuttua ja ohjata voi joka päivä viettämällä aikaa lapsensa kanssa. Kuulostaa kylläkin siltä, että sallit lapsellesi paljon enemmän vapauksia käytöksen suhteen kotona.
Koulussa vaaditaan ja vaalitaan hyviä käytöstapoja!
Jos ei osaa, ope ohjaa.
Nyt kun "vihdoinkin" tiedät, että lapsesi ei ole käyttäytynyt hyvin, MITÄ AIOT TEHDÄ tai mitä olet jo tehnyt????
TÄysin ansaittua, olemme käyneet syväluotaaavia keskusteluja kotona.. Harmittaa ihan älyttömästi...jossain meni näkäjään vikaan ja pahasti..3lk.
pari välituntirähinää.... just joo! Ei ope voi mitenkään raportoida jokaista pientä naaman nyrpistystä, epäkohteliasta lausahdusta ym. huonoa käytöstä. Ope seuraa lastasi varmasti enemmän kaveriporukassa päivän aikana kuin sinä vanhempana, joten eiköhän hänellä ole aika hyvä käsitys, minkä arvion hän lapsellesi antaa!
En minä ole opettajan arviota kyseenalaistanut, päinvastoin, olen anatnut opettajalle täyden tukeni asiassa.
Tapanani ei ole tunkeä päätä pensaaseen.
Samoin kuin vanhempien kanssa. Ei lyö meitä koskaan emmekä ole nähneet hänen lyövän kavereitaan. Anteeksi on pyydetty puolin ja toisin jotain tönimisiä. Opetamme koko ajan reilua peliä monin tavoin. Vietämme erittäin paljon aikaa lapsen kanssa ja vaadimme hyvää käytöstä.
Lapsi ei ole koskaan ollut kantelevaa sorttia, olemme yrittäneet sanoa hänelle, että saa kertoa jos joku kiusaa. Olemme myös opettaneet, että muita ei saa kiusata.
ap
"Mallioppilastyttöni" yksi käytösnumero oli juurikin keskellä, loput vaihtelevasti hyvällä puolella. Pojalla taasen (joka käyttäytyy mielestäni paljon huonommin (mm. yksi tappelu, häirköintiä tunnnilla) on vain hyviä ja erittäin hyviä käytösarviointeja). Pojan luokalla suurimmalla osalla oppilaista _kaikki_ arvosanat "erittäin hyviä". Tytön opettaja taas käyttää koko arvosteluskaalaa.
"Mallioppilastyttöni" yksi käytösnumero oli juurikin keskellä, loput vaihtelevasti hyvällä puolella. Pojalla taasen (joka käyttäytyy mielestäni paljon huonommin (mm. yksi tappelu, häirköintiä tunnnilla) on vain hyviä ja erittäin hyviä käytösarviointeja). Pojan luokalla suurimmalla osalla oppilaista _kaikki_ arvosanat "erittäin hyviä". Tytön opettaja taas käyttää koko arvosteluskaalaa.
Opettajien pitäisi käyttää koko skaalaa.
olen kiinnittänyt huomiota siihen, että pojat harvemmin ovat suoranaisesti ilkeitä. Saattavat kyllä mölistä tunneilla, riidellä ja jopa tapella, mutta äärimmäisen harvoin he käyttävät hyväksi toisten suurimpia heikkoja kohtia.
Tytöt taas pahimmillaan ovat todella kieroja, päällisin puolin niiiiin mukakilttejä, mutta sitten saattavat jollekin luokkatoverille koko ajan nälviä taitavasti ja lähes huomaamatta, ellei ope ole todella tarkkana. Itse pidän kyllä pahempana tahallista jatkuvaa ilkeyttä kuin hölinällä tunnin häiritsemistä tai yksittäisiä nahinoita.
Nämä tietenkin raakoja yleistyksiä, mutta oppilaistani ilkeimpiä ovat olleet älykkäitä tyttöjä.
Kasvata lapsesi niin kuin muutkin.