Meidän joulu tehdään tänä vuonna jenkkityyliin, paketit on kuusen alla heti aamulla
Eli aattoaamuna, kun lapset heräävät (ikää 2 v ja 4 v) on kaikki paketit kuusen alla odottamassa, joulupukki ja tontut ovat tuoneet.
Siinä sitten avataan joululahjat yöpuvuissa, syödään aamupalaa jne. Sitten lapset voivat leikkiä koko päivän ja jää aikuisille ruuanlaitto rauha ja kaikilla on kivaa. Sitten syödään lounasta, päivällistä ja leikitään lisää. Saunotaan.
(säästyy lasten kitinä ja ulkopuolisen pukin kustannukset).
Me vietämme joulun kotona ydinperheen kesken ja teemme joulustamme meidän näköisemme.
(Okei, Jenkeissä lahjat saadaan vasta joulupäivän aamuna, eli ei ihan jenkkilän tyyliin kuiteskaan)
Kommentit (88)
kans paketit saa avata heti kun herää ja on kuusen alla.. muutenkin odottaneet joulua jo kovin ja tosiaan iltaan asti en heitä aio kiduttaa. nukahtaminen vois olla hankalaa jos uudet lelut pyörii ajatuksissa :)
Pukkia meillä ei ole tullut oikein koskaan, mutta tonttu käy jättämässä lahjat oven taakse.
Aatonaattoiltana käymme saunassa ja menemme nukkumaan puhtaisiin, tuoksuviin joululakanoihin. Aamulla heräilemme rauhassa kinkuntuoksuun, syömme aamiaista ja valmistelemme erinäisiä asioita. Lapset katselevat lastenohjelmia, syömme riisipuuron lounaaksi ja koko perhe hiljentyy kuuntelemaan joulurauhan julistusta. Iltapäivällä lähdemme mummolaan, jossa aloitamme tervetuliaisglögeillä. Sen jälkeen lapset ja me vanhemmat auttelemme ruuanlaitossa.
Illallinen alkaa n. klo 18.00 ja syömme pitkän kaavan mukaan. Ennen jälkiruokaa lapset menevät papan kanssa parvekkeelle katsomaan tähtiä kaukoputkella ja sen on merkki siitä että lahjojen saaminen on lähellä:)
Lahjojen jakamisen jälkeen aikuiset ottavat jälkiruokaa ja konjakit ja lapset leikkivät leluillaan.
Ei meillä ole koskaan ollut ongelmia kiukuttelun kanssa. Lapset jaksavat hyvin odottaa lahjojaan ja selkeästi nauttivat juhlavasta tunnelmasta ja yhdessäolosta. En ymmärrä sitä, että miksi kaikki pitäisi saada aina heti ja nyt. Miksi ei vain voi nauttia odotuksesta ja tunnelmasta? Meillä on ainakin lapsille korostettu joulun merkitystä perhejuhlana ja tunnelmantuojana ja jätetty lahjat vähän kuin sivuasemaan.
vaikka pukki kävi vasta illalla.
Mutta jossain vaiheessa vain päätimme, että pukkihommeli loppuu ja laitamme lahjat kuusen alle ja saavat aukoa niitä pitkin päivää.
Kumpikin tapa ihan hyvä. Ja ei, ei lapsistamme taida tulla edes mummonpotkijoita, vaikka olemme poikenneet suomalaisista perinteistä.
Hassua, kuinka skitsoutuneita ihmiset ovat. Jos joku tekee aattona toisin, se herättää aivan ihmeellisen kiivaita mielipiteitä niissä, jotka eivät uskalla rikkoa perinteitä.
Ajattelin, ettei hullumpi idea jos kuusen alle laittaisi jokaiselle yhden lahjan odottamaan jonka saisi avata heti aamusta (pienemmille voisi sanoa että tonttu tuonut). Joulupukki toisi loput sitten illalla.
Kuusen pystytin viikkoa ennen joulua. Ja roudasin kaapeista (ihanaa) lahjat kuusen alle odottamaan. Lapsi oli tänä aikana alakouluikäinen. Hän sai avata yhden lahjan päivällä. Isäni oli pukkina joskusku klo 18 ja sitten avasimme lahjat. Hyvin jaksoi lapsi odotella.
Sen sijaan en ymmärrä, että joku 2-, 3- tai 4-vuotiaskaan kitisee ja inisee lahjoja koko pvän. Nuorin on nyt 3, eikä ymmärrä tuon taivaallista koko joulusta tms. Tuskin ensi vuonnakaan. En tosin ole hehkutellut pukilla tai pelotellutkaan (mikä on naurettavaa!) koko taruolennolla. Eli meidän aattomme tulee sujumaan erittäin rauhallisesti - tänäkin vuonna.
Isomman lapsen toiveesta. Innoissaan silloin avasivat lahjat aamulla ja pitkän tovin sitten touhusivat lahjojen kanssa. Mutta sitten se jännitys olikuin jo poissa ja molemmat sanoivat ettei olisi pitänyt vielä avata lahjoja. Lapset olivat silloin 4 ja 8. Nyt tosiaan isompi sanoi jo hyvissä ajoin että tänä jouluna ei avata lahjoja aamulla :)
Eli meidän muksujen mielestä aaton jännitys ja odottelu on iso juttu joulussa.
Kysyin lapsilta (8 ja 10-vuotiaat) että haluavatko lahjansa aamusta. Eivät halunneet, koska silloin ei ole mitään jännitettävää.
Musta tuntuu, että usein vanhemmat aliarvioivat lapsiaan ja heidän kykyään selvitä tilanteista. Toki jännitys saattaa purkautua monella tavalla, mutta onko ainoa oikea tapa hoitaa sitä poistaa hyvä ja mukava jännitys kokonaan?
Isomman lapsen toiveesta. Innoissaan silloin avasivat lahjat aamulla ja pitkän tovin sitten touhusivat lahjojen kanssa. Mutta sitten se jännitys olikuin jo poissa ja molemmat sanoivat ettei olisi pitänyt vielä avata lahjoja. Lapset olivat silloin 4 ja 8. Nyt tosiaan isompi sanoi jo hyvissä ajoin että tänä jouluna ei avata lahjoja aamulla :) Eli meidän muksujen mielestä aaton jännitys ja odottelu on iso juttu joulussa.
on luonut perinteistä joulua:
-lapset telkkarin ääreen odottamaan hermostuneina iltaa ja pukkia.
-äiti keittiössä itku kurkussa kiukkuaa ja laittaa ruokia. Yöllä on noustu ottamaan kinkut uunista ja hermo on kireällä kun lapset on hermostuneita odotuksesta.
-kinaa ja kiukuttelua
-juostaan haudat ja naapurit ja muut velvollisuuskäynnit
-vihdoin ruoka ja pöydässä ollaan pahalla päällä kun lapsille ei maistu jännityksestä ruoka. Äiti tirauttaa jo väsyneenä kyyneleitä kun lapset mesoaa ja ruokailusta ei tule mitään ja koko joulu menee pilalle.-Vihdoin pukki tulee ja lapset repivät hysteerisinä lahjoja ja nakkelevat leluja nurkkiin kun uutta pakettia pukkaa.
Hyvää joulutunnelmaa kaikille perinteisen joulun merkeissä. Meillä vietetään erilaista joulua ja nautitaan.
jäykkien tapojen mukaan. Eli koko päivä odotettiin ja odotettiin, syötiin, käytiin haudalla ja sit joskus klo 18 jaettiin lahjat ja sit leikittiin yömyöhään niillä.
onko siinä muuta vitsiä, kuin opettaa lapsille vielä viime metreillä sitä odotusta? siis odottamisen jaloa taitoa?
Muistan lapsuudesta lämmöllä jouluaatot. Ensin joulupuuro, Samu Sirkan joulutervehdys (ei ollut kuumaa linjaa), sitten joulurauhan julistus, haudoilla käynti, kukkien vienti osalle sukua, kotiin syömään isolla porukalla, pukki tuli joskus kuuden-seitsemän aikoihin.
Se odotus oli ihanaa ja kutkuttavaa... Ja voi sitä iloa, kun jouluyönä sai valvoa niin pitkään kun halusi ja leikkiä uusilla leluilla,syödä suklaata ja vanhemmiten lukea, kuunnella musaa jne.Kärsivällisyys kasvattaa! Ei kaikkea tarvitse saada hetijustnyt. Sama perinne jatkuu yhä edelleen omien lapsiemme kohdalla. Ja hyvin jaksavat odotella.
Toki jokainen saa ihan vapaasti taplata tyylillään.
Sitten ymmärrän hyvin että haluaa jotain muuta omille lapsilleen. Onneksi meistä jokainen voi (ainakin yrittää) järjestää joulun, joka sopii omalle perheelle :)
Oikein hyvää joulua kaikille!
ja siitä asti meillä on tehty noin :) se on tuossa juuri se paras hetki, kun lapset herää aamulla ja huomaavat lahjat ja sen, että joulu on tullut :) koristeet ja kuusi meillä lähtee pois juuri ennen uutta vuotta.
Kuusen pystytin viikkoa ennen joulua. Ja roudasin kaapeista (ihanaa) lahjat kuusen alle odottamaan. Lapsi oli tänä aikana alakouluikäinen. Hän sai avata yhden lahjan päivällä. Isäni oli pukkina joskusku klo 18 ja sitten avasimme lahjat. Hyvin jaksoi lapsi odotella.
Sen sijaan en ymmärrä, että joku 2-, 3- tai 4-vuotiaskaan kitisee ja inisee lahjoja koko pvän. Nuorin on nyt 3, eikä ymmärrä tuon taivaallista koko joulusta tms. Tuskin ensi vuonnakaan. En tosin ole hehkutellut pukilla tai pelotellutkaan (mikä on naurettavaa!) koko taruolennolla. Eli meidän aattomme tulee sujumaan erittäin rauhallisesti - tänäkin vuonna.