Inhoan salaa äitejä jotka selittävät ettei pää kestäisi kotiäitiyttä,

joiden pää ei kestä kotiäitiyttä, tai siltä ainakin yhdessä vaiheessa tuntui. En kuitenkaan halunnut laittaa lasta hoitoon, joten nyt hoidan lapsen kotona ja teen yhtenä iltana viikossa iltatyötä + satunnaisia freelancehommia. Omia harrastuksia olen myös ottanut taas kuvioihin, ja yllättäen kotonaolo alkoi taas tuntua kivalta. Nyt on toinen tulossa, ja aion olla kotona siihen asti että nuorempi on 3-vuotias, ja toki tehdä siinä sivussa töitä niin paljon kuin jaksan.



Miksi niiden vaihtoehtojen pitää aina olla niin mustavalkoisia? Jos todella haluaa, asiat voi yleensä järjestää niin, että lapset pystyy hoitamaan kotona, ilman että pää kuitenkaan hajoaa.

joiden pää ei kestä kotiäitiyttä, tai siltä ainakin yhdessä vaiheessa tuntui. En kuitenkaan halunnut laittaa lasta hoitoon, joten nyt hoidan lapsen kotona ja teen yhtenä iltana viikossa iltatyötä + satunnaisia freelancehommia. Omia harrastuksia olen myös ottanut taas kuvioihin, ja yllättäen kotonaolo alkoi taas tuntua kivalta. Nyt on toinen tulossa, ja aion olla kotona siihen asti että nuorempi on 3-vuotias, ja toki tehdä siinä sivussa töitä niin paljon kuin jaksan.

Miksi niiden vaihtoehtojen pitää aina olla niin mustavalkoisia? Jos todella haluaa, asiat voi yleensä järjestää niin, että lapset pystyy hoitamaan kotona, ilman että pää kuitenkaan hajoaa.

Siis että ratkaisu ei ole automaattisesti se että lapset lykätään hoitoon aamusta iltaan, vaan äidin mahdollinen työelämä ja muut menot sovitetaan sitten perheen rytmiin.

AP

Eikö heillä ole hirveä ikävä lastaan? Joidenkin kohdalla olen ajatellut, että noi äidit on niin pettyneitä äityteensä (ja siihen ettei lapsi ole sellainen kuin haluavat, vaikka he ovat suorittaneet äitiytensä täydellisesti vauvalehden ohjeiden mukaan) että he pakenevat töihin. Siellä he sentään tietävät miten toimia, ovat jotakin eivätkä vain jotakuta varten. Kaikkien itsetunto ei kestä sitä, että jäisivät hoitovapaalle.



Joskus mä haluaisin sanoa heille, että relatkaa ja nauttikaa äitiydestä. Jotkut keskittyy siinä äitiydessäkin aivan hurjasti kaikkeen epäolennaiseen ja lapsi on vaan joku äidin pikku projekti, jossa projektipäälikkö kilahtaa heti kun kaikki ei mene kuten hän on suunnitellut. Siinä menee elämä hukkaan.



Kotiäitiys on joskus rankkaa. Kotona ollaan lapsen vuoksi, ei äidin tai isän vuoksi. Totta kai se vaatii ihan eri tavalla esimerkiksi sosiaalisen elämän suunnittelua ja aktiivisuutta, mutta aikuinen ihminen kyllä pystyy siihen. Mä en suostu uskomaan, että samat ihmiset, jotka on töissään tehokkaita, sosiaalisia ja aikaansaavia, luhistuvat passiivisiksi, erakoituneiksi ihmisraunioiksi heti jos joutuvat olemaan hetken omassa kodissaan. Eihän siinä olisi mitään järkeä.

Kyllä ne tarhantädit varmaan osoittaa rakkautta teidän Pirkkopettereille sillä välin kun te mielistelette pomojanne.

mä taas väitäm, että kalikka osui sinuun ja ap:een. Asia on nimittäin niin, että minä kyllä ymmärrän heitä, jotka haluavat kotona olla. ITSE en vaan haluaisi elää kotiäitinä. Ensinnäkään en harrasta mitään käsitöitä jne. vaan haluan olla aikuisten ihmisten kanssa tekemisissä. Valitettavasti asumme niin sivussa, ettei mikään 1 kerta viikossa jumpassa riitä mulle, joten olen nyt osa-aikatyössä. Mulle olisi oikeasti kamalaa olla täysin vaan kotona. Silloin en pystyisi taloudellisesti edes käymään siellä jumpassa. Meillä matkaa lähimpään kauppaankin 20 km..

Omat lapseni ovat olleet hoidossa 1,5 -vuotiaasta, ja edelleenkin tuo pienempi haluaisi lähteä päiväkotiin silloinkin, kun meill äon kotipäivä. En tunne ollenkaan huonoa omaatuntoa.

Niin, äidin "aikuissuhteet" ovat äidille tärkeämpiä kuin lapselle oma äiti. Kotiäitikö ei voi tavata muita aikuisia, huh huh. Niin just, ikävä kyllä lapsi ei osaa tässä asiassa pitää puoliaan vaan sinä teet sen päätöksen lapsen puolesta. Absoluuttista parasta on vaikea määrittää mutta joku näissä päätöksissä aina menettää, joko äiti tai lapset.

puhuin nyt todella siitä, miltä itsestäni tuntuisi. Avasin siis sitä, että miksi minusta tuntuisi ahdistavalta olla kotona.

Niin. isompi lapseni on koulussa. Nuorempi lapseni olisi hoidossa vaikka en töissä kävisikään, hän on autistinen. Tyttö on kehittynyt hurjaa vauhtia päivähoidossa! Hän on siis siellä lastenpsykiatrin ja -lääkärin "lähetteellä". Ja jos lapseni siis on hoidossa 2 päivää viikossa, en todellakaan tunne huonoa omaatuntoa. Toiseksi, aika moni lapsi todellakin vaikuttaisi kaipaavan niitä leikkikavereita. Kuten jo kerroin, asumme todella syrjässä. Kirkonkylälle 20 km, lähin naapuri jossa asuu lapsia on kolmen kilometrin päässä. Nämä lapset käyvät arkisin aina hoidossa, eli ei juurikaan seuraa ole heistäkään. Ovat lisäksi omaa tyttöäni vanhempia poikia, jotka eivät niin innoissaan ole tyttäreni leikkiseurasta. IHmettelen kyllä edelleen, mikä meitä naisia vaivaa että pitää yhtenään miettiä toisten tilanteita ja verrata omaan. Usein vielä ihan oletusten varassa. Miksi ette kysy, miksei lasten ISÄT ole kotona lasten kanssa sen jälkeen kun imetys on lopetettu?!

Minä en ole kokenut, että pelkkä työelämä antaisi minulle niin paljon nautintoa, etten pärjäisi ilman sitäkin kunhan vaan rahaa riittää. Minä en ole juuri ikinä kaveerannut työkavereideni kanssa vapaa-ajalla. Kun työpäivä on ohi, silloin alkaa minun ns. oikea elämäni. Työssä käydessä sitä oikeaa elämää on aika vähän ellei koe työtään oikeasti elämäntehtäväkseen. Minulle se on vain rahan hankkimista varten.



Ihan hyvin kotiäitikin voi harrastaa ja osallistua vaikka erilaiseen yhdistystoimintaan, jos kaipaa jotain virikettä ja tekemistä. Riippuen yhdistystoiminnasta lapset kulkevat hyvin mukana ja heillä on jopa leikkikavereita sitä kautta.

Ymmärrän erittäin hyvin ettei äiti jaksa olla 3v kotona putkeen (en olisi minäkään) mutta herää kysymys:



Missä ovat lastenne isät? (Enkä nyt tarkoita yh-äitejä.) Eikö mies osaa hoitaa lasta ja olla hoitovapaalla???



Usein tällä palstalla vaikuttaa siltä että on vain kaksi vaihtoehtoa: joko äiti on kotona tai sitten lapsi on hoidossa. Siis kertokaa mulle: Eikö isät voi olla kotona edes puoli vuotta ettei hoitoon tarvitse laittaa alle vuoden ikäistä?

mä nautin siitä että sain syödä lounaan rauhassa, mä nautin siitä että ei tarvinnut kuunnella jatkuvaan vinkumista ja kitinää. Mä nautin siitä että mä saan keskittyä jonkin 100%. Ja kotiin tulessa nautin lapsen kanssa olosta 100%.

Ja en ole pettynyt äitiyteen, enkä todellakaan suorita äitiyttä, päin vastoin relaan liiankin kanssa.

Kotona mä surkastun ja muutun mökkihöperöksi, jos en saa tehdä jotain virkistävää. Eli käyttää aivojani. Myöskin epäsäännöllinen ruokailu aiheuttaa itsellä kiukkusuutta, kun ensin huolehtiin lapsen tarpeista, niin sitten ei enää jaksa tehdä itselle ruokaa. Meillä on allerginen lapsi, joka syö huonosti eli jokainen ruokailu on tunnin tahtojen taisto. Ulkona on tylsää, ei ketään missään ja lapsen huonon syömisen/ruokavalion takia ei oikein hyvita lähteä mihkään.

No en mä inhoa missään nimessä, mut ihmettelen. Eikö heillä ole hirveä ikävä lastaan?

mä nautin siitä että sain syödä lounaan rauhassa, mä nautin siitä että ei tarvinnut kuunnella jatkuvaan vinkumista ja kitinää. Mä nautin siitä että mä saan keskittyä jonkin 100%.

No en mä inhoa missään nimessä, mut ihmettelen. Eikö heillä ole hirveä ikävä lastaan?

Jos sun lapsi vinkuu ja kitisee jatkuvasti? Etkö sä ymmärrä lapsesi tarpeita vai mikä sussa on vialla? Kyllä mä saan syödä lapsen kanssa ihan hyvin.

No ei varmaan kovin kummoset aivot ole lähtökohtaisesti sellaisilla jotka surkastuu ja mökkihöperöityy kotona.

Ai nautit sitten iltaisin 100% kotona lapsen kanssa olemisesta kun olet saanut koko päivän rauhassa VIRKISTÄYTYÄ ilman lasta. Wo-hoo, varmaan jopa tunnin ajan, korkeintaan 2, lapsi on hereillä kanssasi samaan aikaan.

Olet laiska, mukavuudenhaluinen eikä sinua huvita oikein tehdä mitään lapsesi kanssa koska hän on allerginen? Voi mitkä tekosyyt olla itsekäs paska.

Itse mietin mitä se pään pehmeneminen oikein on ja millaisille mammoille mahtaa sattu? Itse aloitin työt puolisen vuotta sitten monen monen kotona olo vuoden jälkeen ja ei haittais tippakaan olla edelleen kotona.



Jokainen työpäivä on sellainen ettei tekis mieli herätä, mussa lienee jokin vika kun pää "ei kestä" töissä olemista. Vaikka työpaikka onkin lähellä, hyvä ja mukavat työkaverit. No, sitä lottovoittoa odotellessa....

olin iloinen siitä, että jotkut menivät töihin, että yhteiskunta pystyi maksamaan mun kotihoidontuen. Mun mielestä se oli win-win situation.

mutta ärsyttää kaksinaamainen teeskentely ja valehtelu: Oli pakko mennä töihin ja laittaa lapsi 10 kk iässä hoitoon toimeentulon takia. Jos totuus kuitenkin on ettei pää kestä, ei kiinnosta olla kotona edes lapsen tarpeiden vuoksi ja toisaalta piti saada se uusi omakotitalo, ja uudet autot molemmille, uusia vaatteita, laitteita, ravintolailtoja, matkoja ym ym. Mukavampi viettää edes osa sinkkuelämää seurustellen työpaikalla ja kokien kunnianhimoista tyydytystä pätemisestä.

joiden pää ei kestä kotiäitiyttä, tai siltä ainakin yhdessä vaiheessa tuntui. En kuitenkaan halunnut laittaa lasta hoitoon, joten nyt hoidan lapsen kotona ja teen yhtenä iltana viikossa iltatyötä + satunnaisia freelancehommia. Omia harrastuksia olen myös ottanut taas kuvioihin, ja yllättäen kotonaolo alkoi taas tuntua kivalta. Nyt on toinen tulossa, ja aion olla kotona siihen asti että nuorempi on 3-vuotias, ja toki tehdä siinä sivussa töitä niin paljon kuin jaksan.

Miksi niiden vaihtoehtojen pitää aina olla niin mustavalkoisia? Jos todella haluaa, asiat voi yleensä järjestää niin, että lapset pystyy hoitamaan kotona, ilman että pää kuitenkaan hajoaa.

Siis että ratkaisu ei ole automaattisesti se että lapset lykätään hoitoon aamusta iltaan, vaan äidin mahdollinen työelämä ja muut menot sovitetaan sitten perheen rytmiin.

AP

Miksi sen pitäisi olla juuri äiti, jonka pitää "sovittaa mahdollinen (?!) työelämänsä" perheen rytmiin? Kyllä mun mielestä isienkin tulee tasa-arvoisessa perheessä ja aikuismaisessa, reilussa parisuhteessa tehdä ihan yhtälailla kompromisseja kuin äitienkin. Miksi uraisien "kelvottomuudesta" ei meuhkata? Ymmärrän kyllä, että biologisten tosiasioiden vuoksi äidin ja lapsen suhde on erityinen, ja ensisijainen hoitaja, josta lapsen kiintymyssuhteiden kehittyminen alkaa, on yleensä äiti. MUTTA kyllä ensisijainen hoitaja voi olla joku muukin läheinen, kuten isä.

En myöskään oikein ymmärrä tätä töissä käyviin äiteihin kohdistettua itsekkyyssyytöstä. Jos äidin tärkeimmät sosiaaliset kontaktit mahdollista (avio)miestä ja työkavereita lukuunottamatta ovat kaukana asuinpaikasta ja hän tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi ja tylsistyneeksi vietettyään vuoden ajan päivänsä pääasiallisesti kotona lapsen/lasten kanssa, onko häneltä todella vain itsekästä ahdistua ja haluta takaisin työelämään? Minkään lapsen parhaaksi ei voi olla viettää päiviään herkkäpinnaisen, ärtyneen ja masentuneen äidin kanssa. Tunteita voi toki hallita, mutta kyllä kotiympäristöön turhautuneen äidin negatiiviset, katkerat ajatukset vaikuttavat myös siihen, miten hän lastaan hoitaa, miten tähän suhtautuu ja millaista tunnetilaa elekilellään ja olemuksellaan lapselle viestittää. Mielestäni "pään kestämisen" vuoksi töihin palaava äiti tekee vain palveluksen lapselle pitämällä oman mielenterveytensä tallessa. Toki on tilanteita, joissa esimerkiksi tiivis ja suhteellisen lähellä asuva aikuisystäväpiiri etätöiden tekeminen tai jokin psyykkisesti riittävän haastava harrastus mahdollistavat kotiin jäämisen niin, ettei äiti turhaudu, mutta joskus se työelämä on perheen ohella ainoa kokonaisvaltainen sosiaalinen verkosto, jossa äiti on osallisena. Äidin hyvinvointi on osa lapsen hyvinvointia, ja joissain tapauksissa ensin mainittu ei voi toteutua, jos äiti jää kolmeksi vuodeksi lapsen kanssa kotiin.

Tuskin se, että monet äidit haluavat palata töihin vuoden tai puolentoista jälkeen, johtuu siitä, että äiti ei kestäisi lapsiaan tai että lapsen läsnäolo olisi äidille jotenkin ärsyttävää tai raskasta. Työhön haluavat eivät vain kestä kotielämän rutiininomaisuutta/monotonisuutta/yksinäisyyttä jne. Ei se, että sattuu olemaan aktiivinen, toimintaa ja älyllisiä haasteita kaipaava ihminen, tarkoita vielä sitä, ettei lastaan rakastaisi aivan suunnattoman paljon.

Hieman kalskahtavat myös omituisille väittämät, että ns. uraäidit eivät viitsisi hoitaa lapsiaan ollenkaan. Totta kai he hoitavat. Useimmathan pitävät pitkähkön äitiysloman, joka on kokonaan omistettu lapselle ja lapsen tarpeille. Töissäkäyväkin äiti hoitaa lastaan työaikojen ulkopuolella. Ei töihin meneminen tarkoita lapsen heitteillejättöä vaan sitä, että lapsen isän kanssa sovitaan järjestely, joka takaa lapselle mahdollisimman paljon kotihoitoa ja sitten muuksi ajaksi valitaan lapselle päivähoitaja, johon vanhemmat itse luottavat.

Oishan se kiva, jos me kaikki asuisimme jossain harhanostagisessa suvi-Suomessa punaisessa tuvassa pihakoivun kyljessä ja voisimme sitten lasta selässä kanniskella tai muuten mukana kuljettaa myös niissä kotitilan töissä. Tämä kuitenkaan ei ole mahdollista, ja joillekin kotitalouksille äidin mahdollisimman aikainen töihin palaaminen on jo rahallisestikin välttämätöntä. On sitten äidillä jotain, millä ostaa ruokaa sekä itselleen että lapselleen. Köyhyydestä kärsivää ei paljon lämmitä lukea populaaria tietokirjallisuutta kiintymyssuhdeteorioista.

Jos sun lapsi vinkuu ja kitisee jatkuvasti? Etkö sä ymmärrä lapsesi tarpeita vai mikä sussa on vialla?

Kerro sinä

Kyllä mä saan syödä lapsen kanssa ihan hyvin.

Ihana.

No ei varmaan kovin kummoset aivot ole lähtökohtaisesti sellaisilla jotka surkastuu ja mökkihöperöityy kotona.

Vaikee sanoa.

Ai nautit sitten iltaisin 100% kotona lapsen kanssa olemisesta kun olet saanut koko päivän rauhassa VIRKISTÄYTYÄ ilman lasta. Wo-hoo, varmaan jopa tunnin ajan, korkeintaan 2, lapsi on hereillä kanssasi samaan aikaan. {/i]

Lapsen kanssa 17:00 - 22.00. On mun laskujen mukaan 5 tuntia. Ja aamulla ennen töihin menoa vartti.

Olet laiska, mukavuudenhaluinen eikä sinua huvita oikein tehdä mitään lapsesi kanssa koska hän on allerginen? Voi mitkä tekosyyt olla itsekäs paska.

Kiitos palauttesta.

Voi mitkä tekosyyt olla itsekäs paska.

Tuliko parempi mieli kun haukuit? Ai niin tossa aamusella tehtiin viimeiset joulukortit lapsen kanssa ja päivällisen jälkeen mennään lutrailee kylpyammeeseen ja tehdään vaahtoa niin maan perkeleesti. Joo, tänään ole lapsen kanssa kotona.

se, että niin yleisesti pidetään ihan ok perusteluna varhaiselle töihinlähdölle (lapsi vaikka nyt alle 2v) sitä, ettei kotonaolo tunnu mukavalta. Just tuo, että ei kestä pää, kotona on tylsää, aivot jähmettyvät. Mitä jos joku sanoisi samalla tavalla työelämästä, että en vain kestä olla töissä, ei ole mun juttu, pää ei kestä. Niinpä jään kotiin työkkärin rahoilla/yritän saada työkyvyttömyyeläkkeen.



Tietysti jos on aidosti sitä mieltä, että lapsen on yhtä hyvä tai parempi hoidossa kuin kotona, tai jos ihan aikuisten oikeesti hajoaa pää (esim. psykoosin partaalla, vakava masennus) niin eri juttu. Mutta useimmat vaikuttavat kuitenkin olevan sitä mieltä, että lapsen olisi parempi olla kotona, mutta kun äiti/isä "ei jaksa".

Ymmärrän erittäin hyvin ettei äiti jaksa olla 3v kotona putkeen (en olisi minäkään) mutta herää kysymys:

Missä ovat lastenne isät? (Enkä nyt tarkoita yh-äitejä.) Eikö mies osaa hoitaa lasta ja olla hoitovapaalla???

Usein tällä palstalla vaikuttaa siltä että on vain kaksi vaihtoehtoa: joko äiti on kotona tai sitten lapsi on hoidossa. Siis kertokaa mulle: Eikö isät voi olla kotona edes puoli vuotta ettei hoitoon tarvitse laittaa alle vuoden ikäistä?

Niinpä!

Toinen asia mitä ihmettelen, on se, että jatkuvasti ollaan kyselemässä perusteita sille, että joku laittaa alle 3-vuotiaan hoitoon. Miksi ei paremminkin kysellä perusteita sille, miksi terveiden lasten terveet äidit (eikä koskaan isät) hoitavat lasta kotona peräti kolme vuotta? Jos lapsi viihtyy hoidossa ja vanhemmat viihtyvät töissä, miksi lapsen pitäisi olla kotihoidossa monta vuotta? Ei kai se ole asia, jota tarvitsee selitellä. En tiedä, kuinka yleistä edes oikeasti on (tämän palstan ulkopuolisessa maailmassa), että äiti jää kolmeksi vuodeksi kotiin - omassa tuttavapiirissäni on yksi tällainen tapaus, ja siinäkään tapauksessa ei ole kysymys terveistä lapsista, joten ymmärrän kyllä ratkaisun.

Minusta 6 + 6 + 6 olisi mainio malli vanhempainlomille. Lapsi saisi olla yhteiskunnan tukemana kotona 1,5-vuotiaaksi, joka olisi varmasti useimmille hyvä aika. Lisäksi se olisi helppo jakaa puolisojen kesken. Meillä menisi varmasti niin, että äidille ekat 9 kk ja isälle toiset 9 kk. :)

Toinen asia mitä ihmettelen, on se, että jatkuvasti ollaan kyselemässä perusteita sille, että joku laittaa alle 3-vuotiaan hoitoon. Miksi ei paremminkin kysellä perusteita sille, miksi terveiden lasten terveet äidit (eikä koskaan isät) hoitavat lasta kotona peräti kolme vuotta? Jos lapsi viihtyy hoidossa ja vanhemmat viihtyvät töissä, miksi lapsen pitäisi olla kotihoidossa monta vuotta? /i]

jotta hänen kiintymyssuhteensa ei vaurioituisi. Isossa päiväkotiryhmässä hän oppii pärjäämään osana laumaa ja vähentämään omia tarpeitaan.

Tämä artikkeli varmaan ärsyttää sinua ja muita päiväkodin ja 6+6+6 mallin kannattajia. http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/80125-%E2%80%9Dalle-kolmevuoti…

Alle 3 vuotias saa kyllä kontaktia myös ikätovereihinsa kotihoidossa, sillä leikkipuistot, perhekerhot ja kaverit löytyvät kyllä silloinkin, mutta lapsen ei tarvitse taistella ylisuuressa päiväkotiryhmässä vieraiden aikuisten huomiosta ja hoivasta.

Joskus toivoisin että uraäidit olisivat käyneet siellä leikkipuistoissa edes sen verran lapsensa kanssa että olisivat nähneet mille vierailevat päiväkotiryhmät siellä näyttävät. Apaattiset taaperot töröttävät puiston eri nurkissa yksinäisinä ja hoitajat läryävät keskenään ja välillä nostavat haalareiden niskaosasta itsekävt ja kaatuneet pienet pystyyn ilman mitään lohdutusta tai edes katsekontaktia.

Mitä jos joku sanoisi samalla tavalla työelämästä, että en vain kestä olla töissä, ei ole mun juttu, pää ei kestä. Niinpä jään kotiin työkkärin rahoilla/yritän saada työkyvyttömyyeläkkeen.

kun olennaista on, että lapsella on HYVÄ.



Lapsen PARASTA käytetään lyömäaseena moneen suuntaan.



Minulla on takana 6 lapsityövuotta (3 lasta, 3 vuotta yhteensä kotona) ja lapsista (nyt 16-20 v) on kasvanut terveitä, suht täyspäisiä, sosiaalisia, fiksuja, hyvin käyttäytyviä ja täynnä tulevaisuudensuunnitelmia olevia nuoria, jotka arvostavat ydinperhettä, työnteon mallia ja työnteon tuottamaa taloudellista turvallisuutta.



On vaikea kuvitella, miten paljon parempi lopputulos voisi olla, jos olisin ollut vaikkapa 7-10 vuotta kotona.



Ehkä joku kotiäitiyden kannattaja voisi valaista asiaa.

ja inhoa meitä työssäkäyviä äitejä ihan avoimesti. Siten tiedän kuuluuko lähipiiriini kaltaisiasi niuhottajia ja jätän heidät kotimammailemaan keskenään. Lue sitten aloitusviestisi ja mieti uudelleen olisiko kotiäitys kuitenkin vaikuttanut negatiivisesti aivotoimintaasi...