Lue keskustelun säännöt.
Inhoan salaa äitejä jotka selittävät ettei pää kestäisi kotiäitiyttä,
14.12.2011 |
Onhan se toki rehellistä myöntää ettei kykenisi olemaan kotona oman lapsensa kanssa ekaa "pakollista" vuotta pidempään, mutta ei se kyllä mikään ylpeyden aihe ole!
Ymmärrän ettei kaikilla ole taloudellista mahdollisuutta jäädä kotiin, mutta olen kohdannut erittäin hyvin toimeentulevia äitejä, jotka suorastaan kehuskelevat sillä kuinka eivät voisi jäädä työelämästä yli vuodeksi pois koska kaipaavat sosiaalisia suhteitaan ja virikkeitä aivoilleen! Ihan järkyttävän itsekästä!
Olen itsekin luonut ennen lapsia kovasti uraa ja työssä menestyminen on ollut minulle hyvin tärkeää. SILTI, ja ehkä juuri siksi, aion olla kotona kunnes kumpikin lapsistani on yli 3 vuotias (2 vuotta ikäeroa), koska se on LASTEN parhaaksi.
Viis siitä jos kotiäitiys ei stimuloi aivojani ja pulskista rahapussiani samalla tavalla kuin työelämä. Lapseni ovat tärkeämmät, ja 5 vuotta pois töistä on kuitenkin pieni uhraus minulle, ja liian suuri lapsilleni. Ja koska minulla on todistetusti yhä aivot, pystyn kyllä keksimään itselleni kotonakin mielekästä harrastelua lastenhoidon oheen ja tapaamaan aikuisia ihmisiä halutessani.
Tekisi mieleni sanoa seuraavan kerran suorat sanat näille "äideille" jotka tarvitsevat enemmän työpaikkaansa kuin lapsiaan.
Kommentit (150)
siis miten jonkun henk. koht. mielipide noin perhekohtaisesta asiasta saa sut inhoamaan ketään???
Ymmärrän toki jos joku laukoo ajatuksiaan yleisinä, sinuakin koskevina ja arvostelevina totuuksina. Sen sijaan jos joku kertoo ettei jurui hänen päänsä kestä sitä tai tätä, niin mitäs tuosta, miten se nyt noin sua liikuttaa??
Entäs jos jonkun toisen pää ei kestä sellaista sisustusta kuin teillä tai sellaisia kirjoja tai leffoja joista sä pidät? Tai entäs jonkun pää ei kestä niin suurta liikunnan puutetta tai suurta liikuntamäärää kun sun elämässä on? Inhoatko kaikkia näitäkin?
Kotiäitiyteen kantaa ottamatta sanoisin, että hanki nyt jokatapauksessa elämä, ettei tarvitse toisten henkilökohtaisista mieltymyksistä vetää itselleen jotain asenteellista missiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näitä "yhteiskunnan elättejä", mutta heitä paheksutaan kyllä yleensä aika voimakkaasti.
Mä en ajattele tästä asiasta niin "sydänverellä" joten ei tarvitse ottaa tätä niin, että hyökkään kenenkään kimppuun, mutta haluaisin ihan oikeasti kuulla, onko olemassa ihmisiä, joiden mielestä
-lapsen (alle 3v) olisi (ainakin jossain määrin) parempi olla kotona mutta
-lapsi menee hoitoon, syynä se, että kotivanhemmuus ei ole kummankaan vanhemman "juttu"/kotona on tylsää/pää ei kestä.
Kun minusta tuo tuntuu jotenkin uskomattomalta, että tuota pidetään ihan ok ja hyväksyttävänä perusteluna, siis vain sitä, että äidillä/isällä on tylsää/paha mieli kotona. Kun lapsen hyvinvointi on kuitenkin kaikille varmasti tärkeintä. Tässä on minusta outo ristiriita.
Mitä jos joku sanoisi samalla tavalla työelämästä, että en vain kestä olla töissä, ei ole mun juttu, pää ei kestä. Niinpä jään kotiin työkkärin rahoilla/yritän saada työkyvyttömyyeläkkeen.
Mä ulkoilen lapsen kanssa noin tunnin päivässä, useina päivinä me ei nähdä ketään, ei yhtään autoa. Joskus me nähdään lapsia jotka tulee koulusta kotiin. Meidän lähellä on pieni leikkipaikka ja siellä ei ole koskaan ketään.
Näihin kaupungin leikkipuistoihin on täällä matkaa useampi kilometri. Tylsäähän täällä, pää hajoo.kotiäitejä, joitten pää ei kestä enempää kuin vuosi kotona, jotka asuvat pk-seudulla. Täällä on ohjelmaa niin paljon, jos ei tykkää käydä tossa kerhossa, voi mennä toiseen. Kesäisin puistoissa on 2 kk ruokailu ma - pe ja ohjelmaa joka päivä.
vinkkinä, kukaan harrastus ei tule sua kotoa hakemaan. jos et osaa katsoa netistä vinkkejä, kysy vaikka neuvolasta. Aloita ekasta puistosta, sieltä toiseen, kolmanteen jne mikä tarjoaa parasta viikko-ohjelmaa. Lisää lähiseurakunta ja sieltä saat lisää muitten seurakuntien toiminnasta. Sitten tulee vielä kansalaisopistot. Vauvamuskari 12 krk 7,5 euroa.
Vähän viitseliäisyyttä kehiin hyvä äiti !
jotta hänen kiintymyssuhteensa ei vaurioituisi. Isossa päiväkotiryhmässä hän oppii pärjäämään osana laumaa ja vähentämään omia tarpeitaan.
Tämä artikkeli varmaan ärsyttää sinua ja muita päiväkodin ja 6+6+6 mallin kannattajia. <a href="http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/80125-%E2%80%9Dalle-kolmevuoti…" alt="http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/80125-%E2%80%9Dalle-kolmevuoti…">http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/80125-%E2%80%9Dalle-kolmevuoti…;
Alle 3 vuotias saa kyllä kontaktia myös ikätovereihinsa kotihoidossa, sillä leikkipuistot, perhekerhot ja kaverit löytyvät kyllä silloinkin, mutta lapsen ei tarvitse taistella ylisuuressa päiväkotiryhmässä vieraiden aikuisten huomiosta ja hoivasta.
Joskus toivoisin että uraäidit olisivat käyneet siellä leikkipuistoissa edes sen verran lapsensa kanssa että olisivat nähneet mille vierailevat päiväkotiryhmät siellä näyttävät. Apaattiset taaperot töröttävät puiston eri nurkissa yksinäisinä ja hoitajat läryävät keskenään ja välillä nostavat haalareiden niskaosasta itsekävt ja kaatuneet pienet pystyyn ilman mitään lohdutusta tai edes katsekontaktia.
Itse olen siis tyytyväisen hoidossa olevan taaperon työssäkäyvä äiti (en uraäiti), ja lapsella on kiintymyssuhteet vanhempiin kunnossa. Kyllä vanhemmat ihan varmasti näkevät, onko heidän lapsensa iloinen ja tyytyväinen vai ei. :) Ei täällä meillä päin ainakaan mitään ylisuuria päiväkotiryhmiä ole, ja olen kyllä nähnyt tuota päiväkodinkin arkea (en tunnistanut kuvaustasi, ja eivät kai ne päiväkotiryhmät missään yleisissä leikkipuistoissa vieraile :D ).
Enkä edelleenkään saanut valaistusta sille, miksi lapsen paikka ei voisi olla myös isän kanssa kotona tai miten isät perustelevat työssäkäyntinsä verrattuna äitiin? Meillä lasta ovat alusta asti hoitaneet sekä äiti että isä, eikä lapsi aseta vanhempiaan paremmuusjärjestykseen. Niin, ja myös isovanhemmat ovat olleet alusta lähtien osa lapsen arkea, joten hän on luonut läheisen suhteen useampaan aikuiseen.
Ja tuosta 6 + 6 + 6 -mallista puheenollen - keneltä se olisi pois? Sehän toisi pidennyksen vanhempainvapaaseen myös niille, joiden miehet eivät kestä olla työelämästä pois edes puolta vuotta.
näitä "yhteiskunnan elättejä", mutta heitä paheksutaan kyllä yleensä aika voimakkaasti.
Mä en ajattele tästä asiasta niin "sydänverellä" joten ei tarvitse ottaa tätä niin, että hyökkään kenenkään kimppuun, mutta haluaisin ihan oikeasti kuulla, onko olemassa ihmisiä, joiden mielestä
-lapsen (alle 3v) olisi (ainakin jossain määrin) parempi olla kotona mutta
-lapsi menee hoitoon, syynä se, että kotivanhemmuus ei ole kummankaan vanhemman "juttu"/kotona on tylsää/pää ei kestä.
Kun minusta tuo tuntuu jotenkin uskomattomalta, että tuota pidetään ihan ok ja hyväksyttävänä perusteluna, siis vain sitä, että äidillä/isällä on tylsää/paha mieli kotona. Kun lapsen hyvinvointi on kuitenkin kaikille varmasti tärkeintä. Tässä on minusta outo ristiriita.
Mitä jos joku sanoisi samalla tavalla työelämästä, että en vain kestä olla töissä, ei ole mun juttu, pää ei kestä. Niinpä jään kotiin työkkärin rahoilla/yritän saada työkyvyttömyyeläkkeen.
Niin, no elämässä nyt on ristiriitoja. Kyllä me varmaan kaikki tunnustamme, että ihminen ei kauheasti tarvitsisi sokeria, mutta ai että kun tekee silti mieli puputtaa karkkia. Ymmärrätkö pointin?
Ihminen nyt vain on siinä mielessä vajavainen, että oma toiminta ei aina tavoite omia ihanteita (ja tällä en sitten todellakaan tarkoita, että kotihoito olisi absoluuttinen ihanne, vaan sitä, että varmaan monen mielestä on mutta töissä käydään silti, syystä tai toisesta).
Mutta tiesitkö mitä? Sekin on osa aikuiseksi kasvamista, että osaa myöntää tämän itselleen, hyväksyä sen ja toimia elämän realitettien mukaan. Tehdä päätöksiä OMISTA LÄHTÖKOHDISTAAN, ei päivähoitoa paheksuvan naapurin Jaanan lähtökohdista.
Ihan oikeasti: kaikki nyt eivät vain jaksa olla kotona vuosikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielummin länsi Helsingistä.
kotiäitejä, joitten pää ei kestä enempää kuin vuosi kotona, jotka asuvat pk-seudulla. Täällä on ohjelmaa niin paljon, jos ei tykkää käydä tossa kerhossa, voi mennä toiseen.
on varmaan teillä ympärillä puistoja. helsingin kaupunki ylläpitää puistoissa ohjelmaa. Työväenopistossa on mm vauvamuskari ja vauvajumppaa, kelan lapulla - 50 %, julkisiin pääsee ilmaiseksi vaunulla ja koko pk-seutu on sun ulottuvilla.
Ei tarvi olla noin saamaton ! oikeesti
ja tämä on oikein järkevä vastaus kysymykseeni.
Itselläni oli se tilanne, että koin myös kotonaolon ajoittain tylsäksi ja masentavaksi. Kuitenkin pystyin motivoimaan itseni 2v kotonaoloon molempien lasten kohdalla ja kun "pakotin" itseni viihtymään niin aloinkin taas viihtyä. Mutta pidän itseäni todella laiskana ja itsekurittomana ihmisenä, ja masennukseen taipuvaisenakin, niin tuntuu kummalta että minä tähän pystyin jos se on niin vaikeaa monille reippaammille ihmisille.
P.s. samaa mieltä tuosta isien vastuusta ja sen puutteesta, meillä mies oli molempien kanssa vuoden kotona.
näitä "yhteiskunnan elättejä", mutta heitä paheksutaan kyllä yleensä aika voimakkaasti.
Mä en ajattele tästä asiasta niin "sydänverellä" joten ei tarvitse ottaa tätä niin, että hyökkään kenenkään kimppuun, mutta haluaisin ihan oikeasti kuulla, onko olemassa ihmisiä, joiden mielestä
-lapsen (alle 3v) olisi (ainakin jossain määrin) parempi olla kotona mutta
-lapsi menee hoitoon, syynä se, että kotivanhemmuus ei ole kummankaan vanhemman "juttu"/kotona on tylsää/pää ei kestä.
Kun minusta tuo tuntuu jotenkin uskomattomalta, että tuota pidetään ihan ok ja hyväksyttävänä perusteluna, siis vain sitä, että äidillä/isällä on tylsää/paha mieli kotona. Kun lapsen hyvinvointi on kuitenkin kaikille varmasti tärkeintä. Tässä on minusta outo ristiriita.
Mitä jos joku sanoisi samalla tavalla työelämästä, että en vain kestä olla töissä, ei ole mun juttu, pää ei kestä. Niinpä jään kotiin työkkärin rahoilla/yritän saada työkyvyttömyyeläkkeen.
Niin, no elämässä nyt on ristiriitoja. Kyllä me varmaan kaikki tunnustamme, että ihminen ei kauheasti tarvitsisi sokeria, mutta ai että kun tekee silti mieli puputtaa karkkia. Ymmärrätkö pointin?
Ihminen nyt vain on siinä mielessä vajavainen, että oma toiminta ei aina tavoite omia ihanteita (ja tällä en sitten todellakaan tarkoita, että kotihoito olisi absoluuttinen ihanne, vaan sitä, että varmaan monen mielestä on mutta töissä käydään silti, syystä tai toisesta).
Mutta tiesitkö mitä? Sekin on osa aikuiseksi kasvamista, että osaa myöntää tämän itselleen, hyväksyä sen ja toimia elämän realitettien mukaan. Tehdä päätöksiä OMISTA LÄHTÖKOHDISTAAN, ei päivähoitoa paheksuvan naapurin Jaanan lähtökohdista.
Ihan oikeasti: kaikki nyt eivät vain jaksa olla kotona vuosikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvi olla noin saamaton ! oikeesti
Kiitos tästäkin.
Minua häiritsee ilmapiirissä se, että on jotenkin älykkäämpää turhautua kotona kuin keksiä luovasti itselle mielekästä tekemistä.
Ei ole tapana tuomita muiden tekemisiä, mutta olen huomannut joutuvani hienovaraisesti puolustamaan kotona viihtymistäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pointti unohtui. Siis itse pidin "aikuiseksi kasvamisena" juuri tuota itseni motivoimista kotonaoloon huolimatta sen tylsyydestä, koska siinä jouduin todella astumaan ulos omalta mukavuusalueeltani.
Siis nro 63:n varsinainen pointti unohtui. Siis itse pidin "aikuiseksi kasvamisena" juuri tuota itseni motivoimista kotonaoloon huolimatta sen tylsyydestä, koska siinä jouduin todella astumaan ulos omalta mukavuusalueeltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka tietää että on saanut huomiota ja rakkautta,
kuin veisin tarhaan taistelemaan huomiosta.
Jos niistä lapsista tulee "menestyneempiä" niinkuin yksi tässä väitti, se johtuu varmaan päällepäsmäröinnistä, miksi sellaista pitäisi ihannoida?
Kaikki ihmiset eivät juokse uran perässä, vaikka lapsensa hoitoon laittavatkin. Osalle se on taloudellinen pakko. Toisille se työ on mielekästä ja sopivasti haasteista ja antaa itselle pärjäämisen ja hyvänolon tunnetta.
----
Keskimäärin. Avainsana on tuo. Osa kotona olevista äideistä on todellisia superäitejä, jotka tuottavat tasapainoisia kansalaisia. Mutta osa taas onnistuu kätkemään kotiin kauheuksia, joista ei ole aavistustakaan. Päiväkoti pelastaa monet lapset sieltä kodin kauheuksista. Kannattaisi ehkä joskus miettiä sitäkin.
Loistava kirjoitus. Juuri näin. Eiköhän kukin normaali ihminen valitse sen oikean tavan toimia oman perheensä näkökulmasta. Miksi parjata muiden valintoja, kun varmasti kussakin on puolensa, sekä ne positiiviset että negatiiviset. Ei ole olemassa absoluuttista oikeaa ratkaisua, joka pätee kaikille.
Tässä ketjussa muita mollaavat ja muiden ratkaisuja tuomitsevat ja niiden perusteella toisten rakkautta lapsiinsa väheksyvät ovat niitä, joiden tulisi katsoa itseään peiliin. Jos olet niin täydellinen, miksi sydämestäsi löytyy varsinainen ilkeä pikkupiru? Herää kysymys, millainen äiti antaa muita tuomitsevan mallin lapsilleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulenpa että osa näistä oikeasti uraansa koukkuun jääneistä ovat myös mukavuudenhaluisia; eli halutaan kuluttaa rahaa merkkivaatteisiin, merkkidesigniin, matkoihin , kampaamoihin jne., ja päätös viedä lapsi hoitoon ajoissa on se RAHA, että sitä riittää ITSELLE. No ehkä lapsikin saa siinä sivussa merkkikuteet, mutta lähinnä kyseessä on äidin mukavuudenhalu; käydä töissä, saada virikkeitä, kuluttaa ja kuluttaa. Kotohoidontuella eläminen kuulostaa täysihelvetiltä, koska rahaa ei riittäisi turhuuksiin.
Voi elämä miten pihalla kotiäidit on todellisuudesta. Katsopa ympärillesi, läheskään kaikki työssäkäyvät eivät ostele merkkivaatteita, vaan rahat riittävät juuri ja juuri välttämättömään.
Minä haluaisin nähdä yhdenkin kotiäidin, joka suostuisi pyyteettömästi painamaan duunia ja tuomaan rahat taloon jos mies ihan ilmoitusluontoisesti kertoisi olevansa kotona seuraavat x vuotta. Nämä naiset, joille perhe on niiiin paljon rahaa tärkeämpi, eivät montaa päivää katselisi miestä joka ei kustantaisi farmiautoa, reimatecejä, party lite-kynttilöitä ja me&i-rättejä. Näin se vaan on.
joista äiti välittää niin vähän, että työ on tärkeämpää.
Tämähän koskee sitten kaikkia kotiäitien miehiä: heille työ on lapsia tärkeämpää. Voi lapsiparat.
Minusta kotonaolon inhoaminen on nyt joku hemmetin trendijuttu, naiset haluavat antaa itsestään kuvan jotenkin hurjan menevinä ja työorientoituneina ja älykkäinä...
Mutta onko se muka jotain älykkyyttä, ettei osata kiinnostua kuin palkkatyöstä? Ettei nähdä sitä, että lapsen kasvu ja psyykkinen/fyysinen kehitys ovat MONIMUTKAISIA ja haastavia asioita?
Kyllä lasten kasvatus ja opetus ovat ihan akateemisia oppiaineitakin, joten ei luulisi niistä haastetta puuttuvan, jos joku haluaa niihin kunnolla paneutua. Paino sanalla HALUAA.
On ikävää, että monen mielestä lapset ovat jotenkin yksinkertaisia asioita ja siinä sivussa kulkevia. Ja kokevat, että koska omien lasten kasvatus ei ole heille palkkatyötä, sillä ei ole arvoa.
Se kertoo erittäin paljon kyseisen ihmisen arvomaailmasta.
Minusta on ihan ok opiskella tai harrastaa lastenhoidon ja kasvatuksen ohella. Pääasiahan on, että lapset saavat ekat varhaisvuotensa kasvaa kotona ja että heitä siinä oma vanhempi (äiti tai isä) tukee.
Minä haluaisin nähdä yhdenkin kotiäidin, joka suostuisi pyyteettömästi painamaan duunia ja tuomaan rahat taloon jos mies ihan ilmoitusluontoisesti kertoisi olevansa kotona seuraavat x vuotta. Nämä naiset, joille perhe on niiiin paljon rahaa tärkeämpi, eivät montaa päivää katselisi miestä joka ei kustantaisi farmiautoa, reimatecejä, party lite-kynttilöitä ja me&i-rättejä. Näin se vaan on.
Minäkin olin vuoden duunissa ja mies hoitovapaalla. Tasa-arvoisia perheitä on paljon, vaikka omaan sosiaaliseen lokeroosi sellaisia ei ole mahtunut.
-144-
ei ollut suunnattu tietenkään 144:lle...
Ymmärrän erittäin hyvin ettei äiti jaksa olla 3v kotona putkeen (en olisi minäkään) mutta herää kysymys:
Missä ovat lastenne isät? (Enkä nyt tarkoita yh-äitejä.) Eikö mies osaa hoitaa lasta ja olla hoitovapaalla???
Usein tällä palstalla vaikuttaa siltä että on vain kaksi vaihtoehtoa: joko äiti on kotona tai sitten lapsi on hoidossa. Siis kertokaa mulle: Eikö isät voi olla kotona edes puoli vuotta ettei hoitoon tarvitse laittaa alle vuoden ikäistä?
Itse palasin työelämään kun lapseni ovat olleet n. 1-vuotiaita, mutta ei olisi tullut mieleenkään laittaa heitä päiväkotiin sen ikäisinä, niinpä mieheni on jäänyt hoitovapaalle ja lapset ovat menneet päiväkotiin 3-4-vuotiaina.
No, onneksi kuitenkin halveksut sentään salaa. :)
Itse en kyllä käsitä, miksi _JONKUN TOISEN IHMISEN_ valinta häiritsee niin kovasti. Voisitko, ap, selittää? Mitä se sinun napaasi kaivaa, jos joku toinen vie lapsensa hoitoon ja sinä et? Vai onko niin, että tunnet itse syyllisyyttä kotona olemisestasi kun muunlaiset ratkaisut saavat sinut raivon partaalle?
Tiesitkö muuten, että muualla maailmassa ihan yleisesti jo muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja viedään hoitoon tai hankitaan niille kotiin lastenhoitaja? Ja kotihoidosta huolimatta suomalaislapset eivät mitenkään kovin kirkkaasti loista näissä onnellisuuskyselyissä ynnä muissa...