voitte kivittää!!
Odotan viidettä lastani. Lapsi on tervetullut ja rakastettu vaikka ei suunniteltu.
Olen kuitenkin ajatellut etten tällä kertaa imetä, varsinkaan jos pullo ei kelpaa siinä ohessa (muille lapsille ei ole kelvannut)
Tämä ihan siksi että saan edes viikonloppuisin 1-2 yötä nukkua ja mies voi hoitaa yösyötöt, että pääsen omiin menoihini ja harrastuksiin ja että voin viedä pari isompaa lastani etelään viikoksi ja mies jää hoitamaan pienempiä.
Vauva menee omaan huoneeseen (ihan liki meidän makkaria) heti kotiuduttuaan. Vasta saatiin miehen kanssa oma makkarimme takaisin ja pikkuväki on siirretty omiin huoneisiin, tästä en meinaa luopua!
Töihin palaan pian lapsen 1v synttäreiden jälkeen, kotiäitiys riittää minulle, johan tässä on yli 10v kotona oltu.
Niin ja miehen kanssa meinataan käydä ulkona myös vauvan synnyttyä, sen takia myös pulloruokinta, että voi jäädä lapsenvahdin hoitoon.
Lapset on ihania ja kotona on mukava olla, mutta toisinaan olen vetänyt itseni piippuun olemalla liian täydellinen äiti, olen imettänyt reilusti yli vuotiaiksi, kotihoidossa ovat olleet, omat menot ovat lähes jääneet, joten nyt aijon ottaa totaalisesti rennommin :)
Ja voitte ihan vapaasti kivittää! Uskon että lapsesta tulee ihan normaali vaikka äiti on vähän itsekkäämpi kun aikaisempien lasten kohdalla :)
Kommentit (75)
sen jälkeen kun imetys on lähtenyt hyvin käyntiin. Kyllä lapselle kuin lapselle jossain vaiheessa alkaa tuttipullo kelvata, kun sitkeästi tarjoaa. Jotkut ovat tosin jääräpäisempiä kuin toiset.
mutta minusta tuossa ap:n suunnitelmassa ei ole mitään muuta pahaa, kuin tuo, että olisit vauvasta viikon erossa. Harkitse sitä vielä! Nykytiedon valossa tuo voi olla lapselle vahingollista.
Itse olen lapsentahtisuutta kannattava pehmoilija, mutta en ymmärrä miksi olisi pakko imettää. Kun pulloruokinta on ihan hyvä vaihtoehto, ja siinä äiti saa nuo ap:n mainitsemat edut ilman että lapsi mitenkään kärsii.
Ja omiani ole imettänyt 1v 2kk ja 8kk.
Sen verran kommentoin vielä, kun joku toistamiseen kysyi mitä jos vauva ei suostu nukkumaan omassa huoneessaan tai huoli pulloa.. niin miten vauva osaa kaivata perhepetiä tai rintaa jos ei ole sitä koskaan saanut??
Kyllä olen ihan satavarma että vauva oppii nukkumaan omassa sängyssään, voi vaatia alussa kärsivällisyyttä mutta palkitaan varmasti.
Ja yöt on nukkumista varten, miksi sitä vauvaa pitäisi 24/7 pitää kainalossa? Eiköhän päivällä ehdi riittävästi antamaan syliä ja läheisyyttä.
Ja imettämisestä sen verran että toki aijon alussa imettää mutta tarjoan myös pulloa usein, joko korviketta tai pumpattua maitoa että oppii juomaan pullosta. Jos huolii molemmat, niin hienoa, homma ok. jos alkaa vieroksua pulloa niin imetys loppuu.
Lapsen isä hoitaa paljon, joten miten voi olla vahingollista jos vauva jää isänsä hoitoon viikoksi kun lähden etelään? Mies kun lähtee viikon työmatkalle, kukaan ei sitä kauhistele!
-AP
Sähän sanoit ettei vauva saa rintaa ellei huoli pulloa MYÖS eli siitä päättelin ainakin minä ettet kokonaan aio olla imettämättä heti. Ja kai se vauva osaa kaivata läheisyyttä myös yöllä jos saa sitä päivälläkin? Tuskin tosiaan ajattelee että haluanpas perhepetiinXD Mutta kuten varmaan usean lapsen äitinä tiedät, jotkut vauvat heräilee enemmän, ja käy rankaksi juosta aina toiseen huoneeseen nukuttamaan. Mutta toivotaan että käy tuuri ja saat sellaisen vauvan kuin olet toivonut. Ja ellet, niin että jaksatte kuitenkin:)
miksi ihmeessä tulit kertomaan tuosta tänne! :D et saa ku pahan mielen...
kuin sitä rintaa suuhun ja äidin ihon läheisyyttä, koska näin on luonto asian järjestänyt.
, kun ollaan noin pihalla perusasioista. Silloin ei tosiaan pidäkään nukuttaa lasta vieressä. Normaalit perheet niin voivat tehdä.
kun vauvanhoito ei sinua ilmiselvästi enää nappaa.
Ja vähän tyhmältäkin vaikutat: pulloruokinta on nimittäin 100 kertaa imetystä vaivalloisempaa. Huomaat se varmaan, kun vauva alkaa rääkyä nälkäänsä ja sinä lähdet lämmittelemään korvikkeita. Lisäksi pitää kytätä paljon antaa, ei voi nukuttaa rinnalle, ei lohduttaa lasta tissille jne. jne. Yöllä on ikävä nousta lämmittelemään pulloa sen sijaan, että työntää vieressä nukkuvalle vauvalle tissin suuhun ja vauvan työntäminen omaan huoneeseen pois äidin läheisyydestä on jo julmaa.
Tekemällä kaiken noin vaikeaksi ajat itsesi varmasti piippuun.
Isänä vastaan tähän että meillä ei pulloruokinta todellakaan ollut 100 kertaa vaikeampaa, vaan melkeinpä juuri toisin päin. Ne pullot voi pestä kerran päivässä ja vauva syö pullosta maidon nopeammin. Ja olen itsekin päässyt syöttämään vauvaa, mikä on mielestäni todella hieno juttu. Eikä sen maidon täydy olla aina lämmitettyä, myös huoneenlämpöinen maito kelpaa eli jos ollaan kaupungilla oltu niin ei olla maitoa missään lämmitelty.. Vaivalloisempaa olisi ollut etsiä sopivaa imetyspaikkaa jne.
En nyt ymärrä MIKÄ siinä korvikkeen antamisessa jodenkin mielestä on NIIIIIIIN vaikeeta.
Minulla on 4 lasta
Esikoinen sai syntymästään lähtien pulloa ja korviketta kun hänellä romahti hemoglobiini eikä jaksanut imeä rintaa.Hemppa Korjaantui tytön ollessa 3kk mutta eipä tuo imetys enää silloin onnistunutkaan vaikka yritettiin joten pullolla mentiin.
Kakkosen kohdalla sairastuin vakavasti raskausaikana ja lääkityksen vuoksi en saanut imettää joten pulloa ja korviketta sai.
Kolmas sai rintamaitoa kolmen viikon ikään kunnes joutui rajun hengitystieinfektion takia hengityskoneeseen kuukaudeksi ja sen jälkeen nenämahaletkulla mentiin n 1kk.Lopputulos oli se että imetykselle sai heittää hyvästit vaikka maitoa olisikin tullut.
Neljättä täysimetin 8kk ikään saakka ja osittais imetyksellä mentiin 2v ikään saakka ja kyllä minä ainakin henkilökohtaisesti olen kokenut imetyksen rankemmaksi kuin pulloruokinnan.
Pulloruokinnassa miehen kanssa molemmat hoidimme vuoroissa syötöt kun taas nelosen kohdalla vain minä olin se joka pystyi vauvan ruokkimaan.ja se että kolme ekaa olivat hoidossa mummeilla tai kummeilla 1-3kk iästä eteenpäin n 4-5 kertaa vuodessa yhden yön kerrallaan.Nelosen kanssa olin kahlehdittuna kotiin koska poika ei huolinut pulloa laisinkaan ja vain äiti kelpasi.
Ja kaikki lapsemme ovat kasvaneet hyvin ja kehittyneet normaalisti riippumatta siitä miten heitä on vauvana ruokittu.
Älä Ap välitä näistä haukkujista .Sinä itse tiedät mikä on perheellenne parasta
mutta siinä vaiheessa jos oma toimintamalli nostetaan ainoaksi oikeaksi ja sitä väkisin tuputetaan muille tilanteesta riippumatta, on jotain pielessä. Minusta imettäminen ja perhepeti ovat todella hyviä ja kannatettavia asioita, mutta eivät ne kaikkien kohdalla ja kaikissa tilanteissa toimi. Kitinä taas viittasi aika monen syyllistävään ja hyökkäävään kommentointiin. Ap:lla on varmaan neljän lapsen jälkeen ihan tarpeeksi kokemusta lastenhoidosta, että osaa tarvittaessa muuttaa omia toimintatapojaan.
[/quote]
naisten äitiys on pelkkää suorittamista, meidän tapamme olla äitejä ei ole oikea? Oman -tämän- mielipiteen ilmaiseminen kitinää? Niinkö? Minä en tosin suorittanut, toimin niin kuin minun lasteni kannalta oli parasta, kuten varmaan ap:kin. Siksi toivoisin että hän vastaisi, mitä jos vauva ei tyydy tuohon? Jaksaako hän sitten? Koska sain sen kuvan että ap ei edes HARKITSE että hänen suunnitelmansa ei toimisi.
-3
[/quote]
Koska en usko, että yksikään viidettään odottava äiti olisi noin naiivi, että suunnittelisi kaiken valmiiksi vielä syntymättömälle lapselleen.
Jo neljä vauvaa hoitanut nainen kyllä ymmärtäisi, että jokainen vauva on yksilö, eikä niiden kanssa ylipäätään hommat aina suju niin kuin on suunnitellut.
Mut joo, ihan hyvän taistelunhan tästä aiheesta täällä aina saa.
Ekan kanssa ollaan niin hysteerisiä, ajatellaan suurinpiirtein että lapsi menee pilalle jos saa tippaakaan korviketta, käyttää kertakäyttövaippoja jne. Lapsiraukkaa kytätään yöt ja päivät eikä reppana saa koskaan olla rauhassa.
Tokan kohdalla vielä yritetään olla yhtä "täydellisiä", tosin se tietenkin vaatii sen, että esikoinen pistetään pois jaloista päiväkotiin, koska muuten äiti ei vaan voi omistautua vauvalle parhaalla mahdollisella tavalla.
Komannen kanssa alkaa jo järki palata päähän eikä maailma kaadu pikkuasioihin. Ilman näitä monen lapsen äitejä, jotka tuo asioihin vähän perspektiiviä, äidit tekis toisensa yksinkertaisesti hulluiksi kyttäämällä sitä omaa ja toisten äitiyttä, näkemättä kokonaisuuksia.
Mutta ehkä suurin osa äideistä sitten kyllästyy sen toisen jälkeen?
Kuka hullu nukuttaa vauvaa vieressä? Ihan kipeetä. On oikeasti vaarallista pienelle vauvalle. Ja esimerkkejä on ihan tarpeeksi. Terveisin lääkärin perhe.
rakkain ja hänet halutaan nähdä täydellisenä. Suotakoon se meille ihmisille, on ihan hyvä ettei kukaan meistä tiedä oman äitinsä kaikkia ajatuksia ja vaikeuksia äitiydessä.
kaikki vauvanhoitoon liittyvät asiat kuten imetys, lähellä pito jne ovat jo niin luonnollisia, että ne sujuvat kuin itsestään ilman mitään stressiä. Ei pelkää enää, ettei maitoa tulisi, ei kaadu maailma kasvukäyrän notkahdukseen, ei pelkoa, että kierähtäisi vauvan päälle perhepedissä jne. Ihanaa, leppoisaa vauva-aikaa.
Tää oli ihan paras. Jaa että oikein "lääkärin perhe". Ja itse olet varmaan "akateemikko".
rakkain ja hänet halutaan nähdä täydellisenä. Suotakoon se meille ihmisille, on ihan hyvä ettei kukaan meistä tiedä oman äitinsä kaikkia ajatuksia ja vaikeuksia äitiydessä.
Ei siis ollut täydellinen äiti, mutta kohteli meitä samoin, hoisi samoin vauvana jne:) Eikä esim ketään meistä imettänyt pitkään, mutta kaikki hoisi SAMOIN:) Ei minua, esikoista, kaikkein omistautuvimmin eikä meistä nuorinta sillain "toisella kädellä".
mutta sinä et voi tietää, miten sinua on hoidettu vauvana vs. miten nuorinta on hoidettu vauvana. Jokainen vauva syntyy erilaiseen perhetilanteeseen, ei heitä voi hoitaa täysin samoin, ian siksi että jokainen lapsikin on erilainen. Osa vaatii enemmän, osa vähemmän. Äitisi on varmasti oikeudenmukainen ihminen, mutta äitiys vaan on erilaista jokaisen lapsen kohdalla.
rakkain ja hänet halutaan nähdä täydellisenä. Suotakoon se meille ihmisille, on ihan hyvä ettei kukaan meistä tiedä oman äitinsä kaikkia ajatuksia ja vaikeuksia äitiydessä.
Ei siis ollut täydellinen äiti, mutta kohteli meitä samoin, hoisi samoin vauvana jne:) Eikä esim ketään meistä imettänyt pitkään, mutta kaikki hoisi SAMOIN:) Ei minua, esikoista, kaikkein omistautuvimmin eikä meistä nuorinta sillain "toisella kädellä".
Nyt tuli virhe. Itseasiassa, minä "jouduin" kaikkein nuorimpana hoitoon, jotta äiti sai opintonsa loppuun. Tätä kuulemma katuu yhäkin, kun "menetti" osan ekasta vuodestani, lähinnä sukunsa painostuksen takia. Eli ihan samoin ei ole kohdeltu.
että kaikki ei samanlaisia. mullakin runsaasti omaa aikaa. eka 6 kk meni melkein kyl vauvan kanssa oleillessa koska söi pelkkää rintaa mutta kun aloitettiin kiinteät olen voinut jättää vauvan huoletta isänsä kanssa. käyn 3 kertaa viikossa jumpassa ja lenkillä ja kaverin luona ym. ilman lapsia. tarkoitin siis sitä että miks ei vois muka imettää ja kuitenki saada omaa aikaa. mulle riittää tällä hetkellä omaksi ajaksi 1-3 h. ja saan myös viikonloppuisin nukkua niin pitkään ku huvittaa koska mies on lasten kanssa aamulla. että turhaan olla imettämättä sen takia että haluaa omaa aikaa. tietty sillo ku täys imettää nii on vaikeempi lähtee mut seki kestää max. 6kk ja eikös sitä voi jo 4kk antaa kiinteitä. ja en usko kyl et kellekkään pikkuselle tekee hyvää olla kovin pitkiä aikoja pois vanhempien luota!