Lue keskustelun säännöt.
Vauvanhoito tuntuu liian helpolta!
11.12.2011 |
Mulla vauva 3kk ja olen yksinhuoltaja. Ensimmäisen viikon vauva huusi kun tultiin kotiin koko ajan, ei nukkunut ja itkettiin vaan. Yhtäkkiä viikon päästä tästä kaikki muuttui. Vauva ei enää itkenyt. Meillä on aina sama päivärytmi nykyään ja milloinkaan ei ole mitään ongelmia.
Aamulla vauva herää 10 aikaan aamulla (mennyt nukkumaan 22 ja herää syömään 04 ja 07 aikoihin) Hymyilee sängyssä eikä itke. Itse olen noussut jo 09 aikoihin ja keittänyt aamukahvit ja juonut ne rauhassa koneen luona. Toivotan vauvalle hyvät huomenet ja vauva syö ja siitä lattialle makuupussin päälle leikkimään ja ottamaan ilmakylpyä n. 45 min ajaksi, kunnes vauva alkaa kyllästymään. Sitten päivävaatteet päälle, vauva sitteriin ja katselee tv:stä piirretyitä n. 30 min. Tämän jälkeen otan vauvan sitterissä keittiöön ja teemme minulle aamupalaa, munakasta, pekonia jne. kun karppaan, täytän tiskikoneen jne.. Tähän menee n.30 min. Sitten vauvalle maito ja nukkumaan. Aina nukkumaan laitattaessa vauva nukahtaa samantien, täytyy vain laittaa sänkyyn ja uniriepu puoliksi kasvojen päälle. Sitten siivoilen kotona, pesen pyykkiä jne. Vauva nukkuu n.2 tunnin päiväunet. Sitten kun vauva herää on taas valveilla n.1-2 tuntia ja nukkuu 30-60min päikkäreitä välissä. Ei ikinä kitise eikä muustakaan valita. Tätä jatkuu sinne ilta 22 kunnes menee yöunille ja nukkuu aina sen 12 tuntia heräten 2xsyötölle, missä menee max.15min. Ja yölläkään ei itke vaan syö äännelleen nyrkkiään, jolloin menen lämmittämään maidon. Joskus toivoisin jotain draamaa vauvan puolelta, että saisin jotain vivahdetta ja vaikeuksia elämään! Ainut action vauvalla on se kun laittaa turvakaukaloon niin alkaa itkeä, mutta sitten keinutetaan turvakaukaloa 2min verran niin vauva nukahtaa siihen, AINA.
Tunteeko kukaan muu niin, että vauvan kanssa on liian helppoa? EN ole siis joutunut yhtäkään yötä valvomaan. Iltaisin vauva on isänsä luona tunnin, kun menen koirieni kanssa tunnin kävelylenkille, joten saan kerran päivässä myös omaa aikaa! :) Liian täydellistäkö? Ja muutaman kerran kuussa on isänsä luona yötä ja silloin minulla on vapaa aikaa :)
Kommentit (75)
no kyllä tulee kirjoitusten perusteella vähän eri mielikuva. Omat vauvat kun ovat olleet helppoja, kun on vaan jaksanut kanniskella. Siis ovat tuntikaupalla sylissä, sillä lailla se perusturvallisuus kehittyy.
vauva, mutta sama juttu. Nyt vauva on kohta 3 kk ja saattaa olla hetken esim. kehdossa tai turvakaukalossa, kun teen jotain, mutta silloin mun pitää kuitenkin olla jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa vauvan kanssa (esim. laulaa tuttuja lauluja), jotta se viihtyy.
Ei siinä ole mitään pahaa, että vauva on ns. helppo, mutta helpon vauvan kohdalla pitää muistaa ottaa huomioon se, että helppo vauva tarvitsee ja hyötyy kosketuksesta ja sylittelystä yhtä paljon kuin vaativa vauva.
Vauva tarvitsee paljon syliä ja koskettelua mm. motorisen kehityksensä tueksi ja oppiakseen oman kehonsa rajat.
Ei sun tarvitse ap nousta takajaloillesi, parasta olisi nyt vain miettiä, saako vauvasi oikeasti tarpeeksi läheisyyttä.
Suosittelen muuten vauvahierontaa, me saatiin neuvolasta ohjevihkonen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka onkin nyt kiltti, niin kyllä se isompana kiukuttelee :D meilläkin oli kiltti ja helppo vauva, mutta sit 1-vuotiaasta alko se kitinä ja kiukuttelu. Nyt varsinkin 3-vuotiaana kiukuttelee paljon :D
että jos vertaa yksinhuoltajan ainutta vähään tyytyvää lasta, ja sanotaan vaikka suurperheen nuorimmaista, temperamentiltaan vilkkaampaa lasta, ei ole vaikea arvata että se suurperheen lapsi saa enemmän syliä ja seuraa ja "aktivointia", vaikka äiti olisikin jopa vähemmän tekemisissä lapsen kanssa kuin yksinhuoltaja. Yksinhuoltajan sijaan voisi hyvin olla ns. ydinperhe jossa äiti on yksin esikoisen kanssa päivät, ja isä joko ei ole paljon kotona tai ei ole kiinnostunut viettämään montakaan minuuttia vauvan kanssa. Tämä vaan on sellainen asia jolle ei mitään voi kun ei voi itseään monistaa sisaruksiksiksi, voi vain yrittää yksin vauvan kanssa ollessaan kehitellä tapoja viettää aikaa tiiviisti vauvan kanssa. Esim. niin että pitää lasta kantoliinassa kun tekee niitä kotihommiaan. Vähän isomman lapsen voikin jo ottaa tietyin ehdoin mukaan kotihommiin, niin että niitä tehdään aina yhdessä.
En usko että ap:n arki on mitenkään poikkeuksellisen vieraannuttavaa lapselle, mutta siinä on silti ap hyvä monia tekijöitä, jotka ei välttämättä ole hyväksi. Esim. se että lapsi on lattialla ja sitterissä päivän mittaan, vaunuissa, nukkuu omassa sängyssään. Sinänsä tavallisia asioita, mutta kun ne kertyy ja toistuu joka päivä, tulee valitettavasti huomaamatta monta tuntia, kun vauva on etäällä äidistään. Siihen päälle vielä isän luona yövierailut. Tämä ei mielestäni ole mitenkään poikkeuksellista näin länsimaisessa lapsenkasvatuksessa, mutta voi sitä silti miettiä että onko järkevää. Lapsi on niin vähän aikaa pieni, ja se läheisyys on vaan tärkein asia. Samassa huoneistossa ole tai vaunuja työntävä äiti ei ole sama asia kuin iholla oleva.
Monta kuukautta on jo nukkunut kunnon yöunet ja päivälläkin nukkuu ainakin yhdet pidemmät päikkärit. On muutenkin helppo ja iloinen lapsi.
En kyllä valita, meidän keskimmäinen muksu oli täysi vastakohta ja esikoinen tältä väliltä joten on ihana kun tää nuorin on niin ihanan helppo tapaus. Mulla noi vanhemmat lapset on jo isoja muksuja, niitä ei tartte hoitaa joten mä saan paljon keskittyä vaan vauvaan halutessani.
Mietin vaan, kun ite oon 21 ja mun tuttavapiirissä muut äidit ovat samanlaisia. Tottakai se vauva on helppo, kun kehityspsykologiasta ei tiedetä mitään. Eli lapsi on vain lattialla YKSIN, sitterissä YKSIN ja katsoo mitä, piirrettyjä? Tottakai vauvan kanssa on helpompaa jos ei imetä (en kritisoi tätä, olen vain huomannut, että usein äitinä nuoreksi tulleet jättävät syyllä tai toisella imetyksen väliin), vaan antaa maidot pullosta. Lapsi oppii syömään kellon mukaan, ei suinkaan sen mukaan miten on nälkä. Ja tottakai se elämä on helppoa jos tyrkkää lastaan milloin kenellekin hoitoon hetkeksi. Jos sun elämä on tollasta niin ole tyytyväinen. Mutta muista, että kun et selkeästi elä lapsellesi, niin sillä voi olla seuraamuksia lapsen myöhemmässä kehityskaaressa. Meilläkin on vauva helppo, mutta ei noin helppo. Meiltä löytyy perustyytyväinen vauva, joka on päässyt äitinsä syliin, välillä myös lattialle, jota isäkin tietysti hoitaa, mutta on annettu oikea mahdollisuus rakentaa kunnollinen kiintymyssuhde äitiinsä. Jos jotain tietäisit meidän elämästä, niin se olisikin varmaan tosi raskasta.
Itse olen kanssa 21v. Mitä ihmeellistä siinä on että lapsi on isällään 2 kertaa kuukaudessa yötä? Kai isälläkin on nyt oikeuksia????? olen ihan hämmentynyt tästä! Ja kuka on väittänyt ettei vauva ole ikinä sylissä? tai sen kanssa leikitä aamuisin lattialla? Aika paljon on kritisoivaa porukkaa liikkeellä nyt. Olen ihan suorastaan sanottuna järkyttynyt miten kritisoitte minua kaikesta!
Mutta hei haloo, lapsi on vasta 3-kuinen. Ei tuon ikäinen lapsi oikeasti ole vielä sen ikäinen, että sitä voisi viedä säännöllisesti isänsä luokse yöksi. Perheessä, jossa on molemmat vanhemmat (sukupuoleen katsomatta), voi jättää lasta toisen hoitoon usein. Mutta nyt isä on kuitenkin ns. vieras. Tai ainakin muuttuu vieraaksi tässä lähikuukausien aikana, halusitte sitä tai ette. Lapsi pystyy muodostamaan kunnollisen kiintymyssuhteen isäänsä, vain jos isä asuu lapsen kanssa samassa paikassa. Ensimmäinen elinvuosi on tärkein. Monessakin asiassa. Nyt olet luomassa pohjaa lapsen myöhemmälle kehitykselle ja siitä mitä kerrot ja miten puhut, et kovin hyvää kuvaa anna. En halua kritisoida, on oikeasti hieno jos asiat menevät hyvin, mutta nyt kehoittaisin sinua ainakin keskustelemaan neuvolassa. TAi menemään kirjastoon ja lainaamaan kirjaa kehityspsykologiasta. Saisit sinäkin vähän tietoa siitä, mitä ovat lapsen perustarpeet!
Nro 19
Itse olen eronnut jo raskausaikana, mutta isä on silti ottanut osaa vauvan elämään heti alusta alkaen. Tuo, että isän pitäisi asua lapsen kanssa ollakseen tuttu, on täyttä puppua. Meillä isä kävi vauva-aikana PÄIVITTÄIN kolme-neljä tuntia olemassa vauvan kanssa, ja välistä oli öitäkin, jotta itse sain nukuttua hieman pidempiä pätkiä (olin pumpannut maitoa jääkaappiin). Eli käytännössä isä oli lapsen kanssa ajallisesti saman verran tai enemmänkin kuin isä, joka on päivät töissä. Nyt lapsi on 1.5v ja todella kiintynyt isäänsä minun lisäkseni. Että meitä on moneksi, ja joskus myös tällaiset erikoiset ratkaisut saattavat ihan oikeasti toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jaksavansa ja nauttivansa vauva-arjesta. Joku vauvamuskari on myös hyvä asia, mutta tunti kerran viikkoon ei ole kovinkaan merkittävä asia pienen vauvan kannalta, jos sitä läheisyyttä ei ole jatkuvasti arjessa. Sylissä pitäminen ja ihokontakti on yksi asia, jonka voi periaatteessa tehdä samalla kun keskittyy johonkin muuhun kuin vauvaan. Mutta sekään ei vielä yksinään riitä. Siksi haluaisin sanoa myös, että tiivis kontakti, siis sellainen täysi keskittyminen ja sosiaalinen vuorovaikutus vauvaan tai kehen tahansa on väsyttävää. Jos tuntuu itsestä että on tosi helppoa ja kevyttä, voi miettiä montako minuuttia valveillaoloajasta on ollut täysin keskittynyt vauvaan. Ei siis vauvan hoitamiseen, pukemiseen, vahtimiseen, vaan siihen että on kasvot ihan lähellä, liikuttelee ja koskettelee vauvaa, puhuu ja ilmeilee, matkii vauvan ilmeitä, tutkii jotakin esinettä vauvan kanssa. Vauvahieronta päivittäisenä iltarutiinina on yksi tapa saada lisää sitä kontaktia.
Kyllä lapsi on paljon sylisäkin päivän mittaan. Ja lattialla olemme leikimässä sen 45 min aamulla minä siinä leperrellen ja leikkien, lukien loruja jne. Ja aamupalaa tehdessämme juttelen koko ajan vauvalle ja leikimme samalla. Lisäksi vauva ei viihdy rintarepussa, kun olen kokeillut, joten se on poissuljettua.
Voi jumankauta jos tässä oli nyt niin että vauva on sen 30 min sitterissä katsoen tv:tä se tekijä etten välittäisi lapsen kasvusta ja kehityksestä ja hän ei saisi hellyyttä ja turvaa sen takia. Kun vauva on katsomassa sitä tv:täkin aamulla niin välillä juttelen hänelle ja hän seurailee siinä samalla myös minun tekemisiäni. Itseppähän olette niin täydellisiä äitejä ja lapsenne saa niin paljon kosketusta jne. Kanniskelkaa niitä lapsianne vaan, jos ei viititä lattialla leikkiä, että varmasti saa läheisyyttä. Katsotaan kun eivät osaa vuoden ikäisinäkään sitten edes kääntyä! (HERMOT MENI NYT TEIDÄN KRITISOIJIEN KANSSA, tehän meidän elämästämme kaiken tiedättekin!!!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen eronnut jo raskausaikana, mutta isä on silti ottanut osaa vauvan elämään heti alusta alkaen. Tuo, että isän pitäisi asua lapsen kanssa ollakseen tuttu, on täyttä puppua. Meillä isä kävi vauva-aikana PÄIVITTÄIN kolme-neljä tuntia olemassa vauvan kanssa, ja välistä oli öitäkin, jotta itse sain nukuttua hieman pidempiä pätkiä (olin pumpannut maitoa jääkaappiin). Eli käytännössä isä oli lapsen kanssa ajallisesti saman verran tai enemmänkin kuin isä, joka on päivät töissä. Nyt lapsi on 1.5v ja todella kiintynyt isäänsä minun lisäkseni. Että meitä on moneksi, ja joskus myös tällaiset erikoiset ratkaisut saattavat ihan oikeasti toimia.
Eli siinä mielessä ei mitenkään erikoinen ratkaisu, vaan isä on lapsen kanssa jopa enemmän kuin ydinperheen työssäkäyvä isä. Hieno juttu että olette siinä onnistuneet, ja upeaa että siitä on syntynyt läheinen suhde isän ja lapsen välille. Ihan sama minusta onko isän paperit samassa vai eri osoitteessa lapsen kanssa, ei sillä ole mitään väliä. Väliä on vain sillä miten ison osan lapsen valveillaoloajasta (osittain nukkumisajastakin) lapsi on tämän ihmisen kanssa tekemisissä ja millaista se vuorovaikutus silloin on.
Kyllä lapsi on paljon sylisäkin päivän mittaan. Ja lattialla olemme leikimässä sen 45 min aamulla minä siinä leperrellen ja leikkien, lukien loruja jne. Ja aamupalaa tehdessämme juttelen koko ajan vauvalle ja leikimme samalla. Lisäksi vauva ei viihdy rintarepussa, kun olen kokeillut, joten se on poissuljettua.
Voi jumankauta jos tässä oli nyt niin että vauva on sen 30 min sitterissä katsoen tv:tä se tekijä etten välittäisi lapsen kasvusta ja kehityksestä ja hän ei saisi hellyyttä ja turvaa sen takia. Kun vauva on katsomassa sitä tv:täkin aamulla niin välillä juttelen hänelle ja hän seurailee siinä samalla myös minun tekemisiäni. Itseppähän olette niin täydellisiä äitejä ja lapsenne saa niin paljon kosketusta jne. Kanniskelkaa niitä lapsianne vaan, jos ei viititä lattialla leikkiä, että varmasti saa läheisyyttä. Katsotaan kun eivät osaa vuoden ikäisinäkään sitten edes kääntyä! (HERMOT MENI NYT TEIDÄN KRITISOIJIEN KANSSA, tehän meidän elämästämme kaiken tiedättekin!!!)
Älä välitä, ap. Tämä palstahan on tunnettu siitä, että äiti on äidille susi. Toisin sanoen IHAN KAIKESTA revitään irti negatiivisia puolia, jotta saataisiin aihetta syyllistää.
Asiasta toiseen, mutta sitä sivuten, tämä on taas hyvä esimerkki siitä, että Suomessa on niin negatiivinen ja äitejä syyllistävä kulttuuri. Ei ole ihme, että täällä äidit kokevat jäävänsä yksin, ja että täällä tehdään kymmenkertaisesti enemmän vauvojen pahoinpitelyjä ja tappoja kuin Ruotsissa (vrt. päivän uutinen). Sanoisin, että nauti ap äitiydestä, ja pysy poissa näiltä palstoilta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Munkin lapsi oli helppo, mutta ei sentään noin helppo! :D
En oikeastaan tajua, miksi äidit ajaa itsensä piippuun imettämällä, kun pulloruokinnalla vauva on aina kunnolla kylläinen.
PS. Mullakin oli imettämättömyyteen ihan muut syyt kuin laiskuus, mutta olen alkanut ihmetellä imetyshysteriaa ja pakkomielleimettäjien väsymyspsykooseja ihan tosissaan...
Kyllä lapsi on paljon sylisäkin päivän mittaan. Ja lattialla olemme leikimässä sen 45 min aamulla minä siinä leperrellen ja leikkien, lukien loruja jne. Ja aamupalaa tehdessämme juttelen koko ajan vauvalle ja leikimme samalla. Lisäksi vauva ei viihdy rintarepussa, kun olen kokeillut, joten se on poissuljettua.
Voi jumankauta jos tässä oli nyt niin että vauva on sen 30 min sitterissä katsoen tv:tä se tekijä etten välittäisi lapsen kasvusta ja kehityksestä ja hän ei saisi hellyyttä ja turvaa sen takia. Kun vauva on katsomassa sitä tv:täkin aamulla niin välillä juttelen hänelle ja hän seurailee siinä samalla myös minun tekemisiäni. Itseppähän olette niin täydellisiä äitejä ja lapsenne saa niin paljon kosketusta jne. Kanniskelkaa niitä lapsianne vaan, jos ei viititä lattialla leikkiä, että varmasti saa läheisyyttä. Katsotaan kun eivät osaa vuoden ikäisinäkään sitten edes kääntyä! (HERMOT MENI NYT TEIDÄN KRITISOIJIEN KANSSA, tehän meidän elämästämme kaiken tiedättekin!!!)
Itsehän kerroit mitä kerroit, ja kysyit onko liian täydellistä. Siinä kertomuksessasi oli ainoastaan pari asiaa mitkä kiinnitti huomiota, ensimmäinen oli se puolen tunnin television katselu (eli miksi se on teidän arkirutiineissa, mitä hyötyä siitä on?), toinen oli se yökyläily isän luona (vauva on tosi pieni), ja kolmas oli että saakohan vauva varmasti tarpeeksi sylittelyä ja kontaktia. Jokainen on tainnut sanoa, että on hyvä ettet koe arkea ja vauvanhoitoa raskaaksi. Täydellisyydestä tuskin on ollut puhe, vaikka sitä kai olisi hyvä jossain mielessä tavoitella, kun kyse on lapsesta. Moni on sanonut, että helpon vauvan kanssa täytyy kiinnittää ehkä enemmänkin huomiota siihen tiiviiseen kontaktiin, juuri siksi että vauva ei eleillään (siis jatkuvasti huutamalla) sitä vaadi. Tuskin kukaan pystyy vauvaa niin paljon kanniskelemaan, ettei vauva opi kääntymään. Ei ainakaan meillä ole ollut mitään ongelmia liikkumisen kanssa paljon sylissä pidetyllä vauvalla. Eikä kyse ole siitä etteikö välittäisi lapsen kehityksestä. Kyse on vain siitä ettei kaikki ns. normaalitkaan toimintatavat ole parhaita mahdollisia. En minä ainakaan ajatellut että et juttelisi ja leikkisi vauvan kanssa.
Sylissä pitäminen on oikeasti tärkeä asia, ei siihen voi sanoa että vauva ei viihtynyt rintarepussa kun kokeilin, joten turha yrittää. Kokeile kantoliinaa ja erilaisia sidontoja joissa lapsi on eri asennossa, kokeile eri päivänaikoina ja jos ei vauva viihdy, kokeile viikon päästä uudestaan. Jos ei muuten niin kanna lonkalla. Rintareppu on vain yksi (joidenkin mielestä jopa ergonomisesti huono) tapa kantaa lasta. Jos haluat lukea aiheesta lisää, pyydä vaikka kirjastosta kirjoja aiheesta kehityspsykologia ja varhainen vuorovaikutus. Ei siitä mitään haittaa ainakaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauva kattoo sitterissä puol tuntia piirrettyjä???
Tykkää kovin Tv:n katselusta. Juniorilta tulee aamuisin vauva tv, mistä näkyy ihan vauvoille tarkoitettuja kuvia. kuvat ja värit liikkuvat hitaasti ja sopivat vauvan aivoille. =)
Mun äiti näytti mulle värillisiä kortteja, kun ei ollut tv:tä. Opin puhumaan noin puolivuotiaana, kun kuvat toivat virikkeitä.
vauva on jo noin pienenä isänä luona yötä ja vieläpä pari kertaa kuussa, plus, että isä hoitaa lastaan jokapäivä, niin eikö olisi jo helpompaa, että isä ihan asuisi teidän kanssa? Hienoa, että teidän eroperhe toimii (tällä hetkellä), mutta eikö kannattaisi vähän tulevaisuuttakin miettiä, vai kuinka kauan ajattelitte noin toimia? Herääkin kysymys, että miksi te jo nyt olette eronneet? Antaa vielä enemmän suuntaa siitä, että Ap on nuori.
terveisin nro 19
Taitaa justiinoita ottaa pattiin, kun joku uskaltaa etsiä itse oman kasvatustiensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jos vertaa yksinhuoltajan ainutta vähään tyytyvää lasta, ja sanotaan vaikka suurperheen nuorimmaista, temperamentiltaan vilkkaampaa lasta, ei ole vaikea arvata että se suurperheen lapsi saa enemmän syliä ja seuraa ja "aktivointia", vaikka äiti olisikin jopa vähemmän tekemisissä lapsen kanssa kuin yksinhuoltaja. Yksinhuoltajan sijaan voisi hyvin olla ns. ydinperhe jossa äiti on yksin esikoisen kanssa päivät, ja isä joko ei ole paljon kotona tai ei ole kiinnostunut viettämään montakaan minuuttia vauvan kanssa. Tämä vaan on sellainen asia jolle ei mitään voi kun ei voi itseään monistaa sisaruksiksiksi, voi vain yrittää yksin vauvan kanssa ollessaan kehitellä tapoja viettää aikaa tiiviisti vauvan kanssa. Esim. niin että pitää lasta kantoliinassa kun tekee niitä kotihommiaan. Vähän isomman lapsen voikin jo ottaa tietyin ehdoin mukaan kotihommiin, niin että niitä tehdään aina yhdessä.
En usko että ap:n arki on mitenkään poikkeuksellisen vieraannuttavaa lapselle, mutta siinä on silti ap hyvä monia tekijöitä, jotka ei välttämättä ole hyväksi. Esim. se että lapsi on lattialla ja sitterissä päivän mittaan, vaunuissa, nukkuu omassa sängyssään. Sinänsä tavallisia asioita, mutta kun ne kertyy ja toistuu joka päivä, tulee valitettavasti huomaamatta monta tuntia, kun vauva on etäällä äidistään. Siihen päälle vielä isän luona yövierailut. Tämä ei mielestäni ole mitenkään poikkeuksellista näin länsimaisessa lapsenkasvatuksessa, mutta voi sitä silti miettiä että onko järkevää. Lapsi on niin vähän aikaa pieni, ja se läheisyys on vaan tärkein asia. Samassa huoneistossa ole tai vaunuja työntävä äiti ei ole sama asia kuin iholla oleva.
Nykyisin todella syyllistetään AIVAN KAIKESTA. Miten ihmeessä teidän mammojen vanhemmista tuli normaaleita ihmisiä, kun äidit menivät töihin lapsen ollessa 2 kk ja muskareita tai kantoliinoja ei oltu vielä keksittykään?? Ei ihme, että kouluikään päästessään nykyipanat luulevat olevansa maailman kuninkaita, oma itsetunto on tapissa ja käytös muita kohtaan sen mukaista!
Vauva on kolmas lapsemme ja todella helppo. En ole aikaisemmin edes ymmärtänyt miten helppoa vauvan hoitaminen voi parhaimmillaan olla. Usein mietin, että olisi mukavampi jos vauva olisi vaativampi, niin saisi enemmän huomiota. Toki annan sitä nytkin, mutta esim. ruokaa laittaessa, on helppo vauva vain laittaa keittiön lattialle katselemaan kahden isomman lapsen leikkiä ja omaa puuhailuani. Jos vauva olisi vaativampi, pitäisin häntä kantorepussa tai sylissä ja vain välillä laskisin lattialle sipulin leikkaamisen ajaksi.
Meillä vauva altistuu myös tv:lle. Jos lapset katsoo lastenohjelmia, jätän vauvan usein lattialle tv:n ääreen kun joudun käymään keskimmäisen kanssa vaipanvaihdossa.
Yritän korvata vauvan helppohoitosuudesta johtuvaa "laiminlyöntiä" nukkumalla kainalokkain vauvan kanssa niin, että vauvan nukkuu pelkässä bodyssa, jolloin hänen paljaat jalat on koko yön omaa ihoani vasten kiinni ja usein toinen käsivarteni vielä koskettaa vauvan päälakea. Yöt on minulle tästä syystä tärkeitä ja uskon niiden, olevan tärkeitä myös vauvalle.
Ole ap vain ihan rauhassa tyytyväinen, kun vauva-arki menee noin mukavasti :) Meidän lapsi oli aika samanlainen perustyytyväinen eikä koskaan kiukutellut turhasta. En meinannut kehdata sanoa asiasta niille toisille äideille, joilla lapsen kanssa oli vaikeampaa. Jossain vaiheessa tuli kyllä myös mietittyä, voisiko äitien asenteillakin olla vaikutusta, eli toiset vaan tykkäävät valittaa joka asiasta ja äitiyden marttyyrikruunu on kirkkaampi, kun sen eteen on joutunut kärsimään... Lapsi kuitenkin oli 1-vuotiaana puolen vuoden pätkän hoidossa, ja hoitotätikin sanoi, ettei 30 vuoden uran aikana ollut törmännyt toiseen yhtä rauhalliseen ja tasapainoiseen lapseen, eli aika lailla luonnekysymys taitaa olla.
Nyt 2-vuotiaana lapsi on edelleen rauhallinen ja tyytyväinen, vaikka uhmaikä alkaa selvästi vaivata. Omaa tahtoa kyllä löytyy, mutta uhma ei ole edelleenkään kiukuttelua, vaan esim. käskyjen tietoista uhmaamista. Itkupotkuraivareita on ollut viimeisen puolen vuoden aikana tasan kaksi, ja molemmilla kerroilla huuto on loppunut muutamassa minuutissa. Eli ei ikäkään aina tee lapsesta hankalampaa tai vaativampaa, jos perusluonne on oikeasti todella tasainen.
Kyllä lapsi on paljon sylisäkin päivän mittaan. Ja lattialla olemme leikimässä sen 45 min aamulla minä siinä leperrellen ja leikkien, lukien loruja jne. Ja aamupalaa tehdessämme juttelen koko ajan vauvalle ja leikimme samalla. Lisäksi vauva ei viihdy rintarepussa, kun olen kokeillut, joten se on poissuljettua.
Voi jumankauta jos tässä oli nyt niin että vauva on sen 30 min sitterissä katsoen tv:tä se tekijä etten välittäisi lapsen kasvusta ja kehityksestä ja hän ei saisi hellyyttä ja turvaa sen takia. Kun vauva on katsomassa sitä tv:täkin aamulla niin välillä juttelen hänelle ja hän seurailee siinä samalla myös minun tekemisiäni. Itseppähän olette niin täydellisiä äitejä ja lapsenne saa niin paljon kosketusta jne. Kanniskelkaa niitä lapsianne vaan, jos ei viititä lattialla leikkiä, että varmasti saa läheisyyttä. Katsotaan kun eivät osaa vuoden ikäisinäkään sitten edes kääntyä! (HERMOT MENI NYT TEIDÄN KRITISOIJIEN KANSSA, tehän meidän elämästämme kaiken tiedättekin!!!)
Oma lapseni nukkui alkuun päikkärit vain sylissä, ei suostunut olemaan lattialla juuri ollenkaan. Ei viihtynyt sitterissä. Kanniskelin sitten koko ajan suunnilleen (muuten oli kyllä tosi perustyytyväinen ja helppo vauva kuitenkin). Oppi kanniskelusta huolimatta nousemaan seisomaan 7kk:n ikäisenä ja kävelemään ilman tukea alle vuoden iässä.
Kyllä lapsi on paljon sylisäkin päivän mittaan. Ja lattialla olemme leikimässä sen 45 min aamulla minä siinä leperrellen ja leikkien, lukien loruja jne. Ja aamupalaa tehdessämme juttelen koko ajan vauvalle ja leikimme samalla. Lisäksi vauva ei viihdy rintarepussa, kun olen kokeillut, joten se on poissuljettua.
Voi jumankauta jos tässä oli nyt niin että vauva on sen 30 min sitterissä katsoen tv:tä se tekijä etten välittäisi lapsen kasvusta ja kehityksestä ja hän ei saisi hellyyttä ja turvaa sen takia. Kun vauva on katsomassa sitä tv:täkin aamulla niin välillä juttelen hänelle ja hän seurailee siinä samalla myös minun tekemisiäni. Itseppähän olette niin täydellisiä äitejä ja lapsenne saa niin paljon kosketusta jne. Kanniskelkaa niitä lapsianne vaan, jos ei viititä lattialla leikkiä, että varmasti saa läheisyyttä. Katsotaan kun eivät osaa vuoden ikäisinäkään sitten edes kääntyä! (HERMOT MENI NYT TEIDÄN KRITISOIJIEN KANSSA, tehän meidän elämästämme kaiken tiedättekin!!!)Oma lapseni nukkui alkuun päikkärit vain sylissä, ei suostunut olemaan lattialla juuri ollenkaan. Ei viihtynyt sitterissä. Kanniskelin sitten koko ajan suunnilleen (muuten oli kyllä tosi perustyytyväinen ja helppo vauva kuitenkin). Oppi kanniskelusta huolimatta nousemaan seisomaan 7kk:n ikäisenä ja kävelemään ilman tukea alle vuoden iässä.
Jatkan edelliseen. Meidän vauva oppi nopeen nukkumaan yön yhdellä heräämisellä ja hänelle muodostui tarkka rytmi ilman opettamista. Lapsi kun tirahti jotain niin melkein kellosta pysty tarkistamaan että mennäänkö vaihtamaan vaippa, syömään vai nukkumaan.
Kannoin vauvaa paljon ja se oli vanhempieni mielestä väärin sekin.
Kuulemma passaan pilalle kun olen aina lähellä. Ja saan kantaa 5-vuotiaaksi kun ei opi kävelemään sylissä ja lellin pilalle..
tällä palstalla on nää täydelliset korppikotkat, joittenka on pakkomielteisesti keksittävä väenväkisin jotain pahaa kaikesta!!
Ap, sun arki kuulostaa ihanalta! Olen kateellinen sulle :)
no kyllä tulee kirjoitusten perusteella vähän eri mielikuva. Omat vauvat kun ovat olleet helppoja, kun on vaan jaksanut kanniskella. Siis ovat tuntikaupalla sylissä, sillä lailla se perusturvallisuus kehittyy.
Munkin mielestä kuulostaa aika vähältä sylittelyltä jos aamuisin vähän ja kerran viikossa muskarissa.