Riittäisikö/riittääkö sulle, että miehesi tulee töistä klo 20 arkisin ja 17-18 lauantaisin?

joskus tulen kol 14 jskus klo 20.30 ja toisinaan olen siellä yönkin. Ammatin valintakysymys ja toimeen on tultava. nimm. lomia odotellessa.

en tietenkään suostuisi. Mieheni teki paljon ylitöitä ennen kun lapsi syntyi, mutta sanoin jo silloin että asian on muututtava. Ja kyllä se vähän muuttuikin.



Nykyisin mieheni tulee kotiin noin klo 18 arkisin, viikonloppuisin on kotona. Silti valitan hänelle.. Mielestäni hän voisi aivan hyvin tulla tuntia/paria aikaisemmin, jos lähtisi vähän aikaisemmin töihin ja olisi normityöajan (työsopimuksessa mainitun)



Taistelu on kesken.. kun lapsi syksyllä aloittaa päiväkodissa, joutuu hän joka tapauksessa hakemaan lapsen sieltä viimeistään klo 17.. toivoisin että pääsisi jo klo 16 hakemaan.



Mielestäni et ole mitenkään "suuritarpeinen". Järjetöntä tuollainen työnteko. Eikö miehesi halua olla lastensa kanssa edes? Eikö hän voisi mennä aikaisemmin töihin ja tulla aikaisemmin?

se olisi upeampaa kuin täydellinen yksinhuoltajuus.



Elin 10 vuotta 3 lapsen kanssa yksin ja rakkaan puolison läsnäolo olisi niinä vuosina ollut ihanampaa kuin osasin edes kuvitella.



Sain 8 vuotta sitten miehen ja hänen mukanaan 2 lasta lisää. Hän tekee vuorotöitä ja on usein pois, mutta usein myös kotona. En laske tunteja.



Olen onnellisin maan päällä siksi, että sain rakkauden ja lapset isän elämäänsä.

Jos on semmosessa työssä, tai yrittäjä.

Nyt on pahat ajat ruveta vaihtamaan työpaikkaakaan ja yrittäjä, no se nyt vaan yrittäjällä on niin että usein tietyn määrän vuosia joutuu painamaan pitkää päivää kun ei oo varaa henkilökuntaankaan.



En tiiä mikä teidän tilanne on, mutta sen tiedän että harva ihminen nauttii työstään niin paljon että tekisi tuommoisia määriä ihan rakkaudesta työhönsä.



Eli en osaa sanoa muuta kuin että koeta nyt jaksaa, ainakin vuosi pari että pästään tästä lamasta. Sitten voi jo helpottaakin.

ihminen, henkisesti kasvanut ja aikuistunut, koska ei kaipaa miehensä seuraa enempää, tai että suhde on parempi, kun ei haluta olla paljon yhdessä. Typerää ja aivan ristiriitaista. Joidenkin on parempi olla, kun he ovat yhdessä eivätkä erossa. Silloin ovat oikeat ihmiset löytäneet toisensa. Uskon, että ollaan jonkinlaisessa turtumuksen vaiheessa tai lähellä kyllästymispistettä, jos ei kaipaa miestään tai vaimoaan lähelleen. Minulla on aina ikävä miestäni ja olen onnellsin, kun hän on vieressäni.

Vaihtoehtoja ei ole, sillä yrittäjämiehelläni on töitä vain silloin, kun muut ovat vapaalla. Hänen ammattinsa liittyy erääseen harrastukseen. Hänellä on vapaata aamupäivisin, jolloin olen töissä. Hän ei myöskään pidä juurikaan lomaa kesäisin.



Minulle tämä sopii hyvinkin. En usko, että voisin saada tai tarvitsisin enemmän huomiota muutenkaan. Ei minua tarvitse pitää koko ajan kädestä.

Mieheni sanoi äskettäin, että jos oloani helpottaa, voin vaikka huutaa hänelle. Hän myös lupasi, että ei enää häivy lauantai-iltaisin kotoa (käy pitkillä kävelyillä ja juttelee naapureitten kanssa pikkutunneille. On totta ja todistettavissa.)



Arvatkaa, missä mies on nyt. veti farkut jalkaan ja lähti klo 24 pihalle, koska minä näytin tunteeni, eli kerroin, mitä tarvitsen/tarvitsemme. Lähteissä hän sanoi, että ei lupaa minulle enää koskaan mitään. Minä kuulemma tapan hänet stressiin. Työstressi ei ole hänestä mitään verrattuna minun aikavaatimuksiini (toivoisin, että hän olisi joskus lauantaisin meidän kanssamme).



Olenko ihan kohtuuton?



ap

En haluaisi olla parisuhteessa elävä yh.

Meillä on "sääntö" että viikonloppuisin tehdään jotain yhdessä, ja jos on joku iltameno niin niistä neuvotellaan ennen kuin sovitaan. Aika usein tehdään niin, että toinen lähtee vasta siinä vaiheessa, kun lapsilla alkaa iltapesut eli siihen saakka touhutaan yhdessä. Viikolla molemmilla on yksi harrastus eri iltoina, ja sekin on mun mielestä vähän liikaa, kun perheen yhteisiä iltoja ei jää kuin kolme.... mutta toisaalta oma aika on tärkeää myös, joten nuo harrastukset olemme pitäneet. Miksi mies ei halua viettää kanssanne aikaa?? Uskon, että hän katuu poissaoloaan myöhemmin :(

t. 16

Mieheni sanoi äskettäin, että jos oloani helpottaa, voin vaikka huutaa hänelle. Hän myös lupasi, että ei enää häivy lauantai-iltaisin kotoa (käy pitkillä kävelyillä ja juttelee naapureitten kanssa pikkutunneille. On totta ja todistettavissa.) Arvatkaa, missä mies on nyt. veti farkut jalkaan ja lähti klo 24 pihalle, koska minä näytin tunteeni, eli kerroin, mitä tarvitsen/tarvitsemme. Lähteissä hän sanoi, että ei lupaa minulle enää koskaan mitään. Minä kuulemma tapan hänet stressiin. Työstressi ei ole hänestä mitään verrattuna minun aikavaatimuksiini (toivoisin, että hän olisi joskus lauantaisin meidän kanssamme). Olenko ihan kohtuuton? ap

Minä taas uskon, että kaipaaminen ja haluaminen on hukkaan heitettyä energiaa silloin, kun suhde on muuten hyvä, mutta kahdenkeskistä aikaa on olosuhteiden pakosta tai tehtyjen tietoisten valintojen takia niukasti. Jos puoliso on sama mieltä parisuhteen onnellisuudesta, eikö myös silloin ole oikeat ihmiset löytäneet toisensa?



Uskon myös, että ihmiset ovat erilaisia. Minulla ei ole juuri koskaan ikävä miestäni. Hänhän kulkee mukanani koko ajan mielessäni ja ajatuksissani. Näen hänen kuvansa silmissäni ja juttelen hänen kanssaan mielessäni jatkuvasti. Ehkä minulla sitten on tavallista paremmin kehittynyt mielikuvitus. Toki minäkin olen onnellisin, kun mies on vieressäni, muttei tyytyväisyyteni ole pelkästään siitä kiinni.



Ei ystävyyskään katoa, vaikkei nähdä vähään aikaan. Samalla tavalla rakkaus pysyy.



Minun mielestäni suhde todellakin on pinnallinen tai jotenkin vääristynyt, jos erossa ei voida olla lainkaan ilman suurta ahdistusta. Eikö suhde perustu silloin erillisyyden tai jätetyksi tulemisen pelkoon? Tai johonkin ripustautumisen haluun, joka johtuu varhaisen kiintymyssuhteen häiriintymisestä?



Parasta olisi tietenkin, jos samalla tavalla keskeneräiset löytäisivät toisensa. Ap kuitenkin kärsii tilanteestaan. Hänen tulisi joko löytää kumppanikseen toinen paljon huomiota kaipaava yksilö tai muuttaa asennettaan.

sanoo, että hänen läsnäolonsa on välttämätön. Yritän saada mieheni tajuamaan, että elämää on täällä kotonakin: hänen tekemisensä vaikuttavat meihin kaikkiin ja parisuhteeseemme. Poissaoleva on poissa. Asiaa ei auta yhtään se, että hän lupaa ja peruu saman tien. Viime viikonloppuna hän sanoi, että tietää minun kaipaavan enemmän huomiota. Tänä viikonloppuna sillä ei ollut merkitystä. Olen täällä yksin, riidan ja lupausten perumisten jälkeen. Minä itkin mieheni sanoja, mutta hänestä häntä kohdeltiin väärin.

ap

Meillä on "sääntö" että viikonloppuisin tehdään jotain yhdessä, ja jos on joku iltameno niin niistä neuvotellaan ennen kuin sovitaan. Aika usein tehdään niin, että toinen lähtee vasta siinä vaiheessa, kun lapsilla alkaa iltapesut eli siihen saakka touhutaan yhdessä. Viikolla molemmilla on yksi harrastus eri iltoina, ja sekin on mun mielestä vähän liikaa, kun perheen yhteisiä iltoja ei jää kuin kolme.... mutta toisaalta oma aika on tärkeää myös, joten nuo harrastukset olemme pitäneet. Miksi mies ei halua viettää kanssanne aikaa?? Uskon, että hän katuu poissaoloaan myöhemmin :( t. 16

Mieheni sanoi äskettäin, että jos oloani helpottaa, voin vaikka huutaa hänelle. Hän myös lupasi, että ei enää häivy lauantai-iltaisin kotoa (käy pitkillä kävelyillä ja juttelee naapureitten kanssa pikkutunneille. On totta ja todistettavissa.) Arvatkaa, missä mies on nyt. veti farkut jalkaan ja lähti klo 24 pihalle, koska minä näytin tunteeni, eli kerroin, mitä tarvitsen/tarvitsemme. Lähteissä hän sanoi, että ei lupaa minulle enää koskaan mitään. Minä kuulemma tapan hänet stressiin. Työstressi ei ole hänestä mitään verrattuna minun aikavaatimuksiini (toivoisin, että hän olisi joskus lauantaisin meidän kanssamme). Olenko ihan kohtuuton? ap

jo nyt että haluanko jatkaa seurustelua, kun mies opiskelee alaa, jossa ollaan suurinpiirtein koko ajan töissä..en halua parisuhdetta vain siksi, että olisi joku joka maksaa minun ja mahd lasteni elämisen.

ap

jo nyt että haluanko jatkaa seurustelua, kun mies opiskelee alaa, jossa ollaan suurinpiirtein koko ajan töissä..en halua parisuhdetta vain siksi, että olisi joku joka maksaa minun ja mahd lasteni elämisen.

ollaan taloudellisessa laskusuhdanteessa ja firmoja menee nurin koko ajan.

Voi olla että miehesi on tällä hetkellä firman kanssakin kireällä kuin viulunkieli. Sellasesta ei oo helppo puhua, ei edes vaimolle. Usein ainoat jotka tietää on tilitoimisto ja tilintarkastajat.

Sunnuntai hänellä olisi vapaa. Meillä on näin ja näin vähällä yhdessäoloajalla (perhe ja pariskunta) mä en tule toimeen enkä pysty olemaan hyvä vaimo. Meillä onkin usein riitaisia hetkiä tämän vähän ajan ja huomion takia. Valitettavasti lapsetkin ovat niitä kuulleet :(

Kommentoikaa minulle, tunnenko minä väärin? Mitä neuvoisitte minulle?

Oma mies on yrittäjä ja alussa kun ryhtyi sille saralle, meni vuosia kun se tuli vasta ilta seitsemältä kotiin ja lauantait oli myös töissä, tosin silloin tuli viimeistään neljältä, sunnuntaisin saattoi tehdä paperitöitä.

Mä ajattelin että mä tuen sitä. Oli se välillä vaikeaa, joskus tuntui että mä olen yksinhuoltaja ja miehen tehtävä on vaan hauskuuttaa lapsia ja olla se kiva vanhempi. Mä totuin siihen kuiteski aika nopeesti ja joskus jos mies piti vaikka vapaapäivän tai tuli reilusti aikaisemmin töistä, niin se tuntui jopa oudolta :)

Sitä kesti muutamia vuosia ja nyt ei voi sanoa muuta kuin että se kannatti. Mies on edelleen yrittäjä ja hyvin pärjännyt. Nyt on työntekijöitä ja itse on voinut vähän höllötä, ei tartte ihan niin pitkiä päiviä tehdä ja viikonloppuisin ei ollenkaan.

En mä tässä sen enempää rupea turisemaan kuin että se vielä että kyllä mä pystyin silti olemaan hyvä vaimo ja äiti.

Mies lupasi aikaisemmin, että kun ottaa lisää henkilökuntaa ja talous paranee, hän alkaa olla enemmän kotona. On nykyään vähemmän kuin ennen.

ap

ollaan taloudellisessa laskusuhdanteessa ja firmoja menee nurin koko ajan. Voi olla että miehesi on tällä hetkellä firman kanssakin kireällä kuin viulunkieli. Sellasesta ei oo helppo puhua, ei edes vaimolle. Usein ainoat jotka tietää on tilitoimisto ja tilintarkastajat.

Joskus näen miestä viikon aikana vain yöllä,kun on kiire. Kaikkeen tottuu. Mä olen alkanut puolen vuoden aikana suunnittelemaan asiat itse ja tekemään kaiken ilman miestä. Väsyttääkö joskus? No kyllä. Joskus taas mies on vapailla (n. joka 3.vko) illat. Tämä sopii mulle. Ei tässä parisuhdetta kyllä harrasteta, mutta pakko jonkun on tähän taloon rahaa tuoda. Ja puhelimet on keksitty.

mulla on sama tilanne- mies on yrittäjä ja 7 päivää viikossa töissä-ja tekee toistakin työtä- näemme vain sunnuntai-aterialla

-------

meillä pienet lapset ( joista toinen vammainen) ja äitinä olen jaksanut kokopäivätyössäkäunnin ohella tehdä kahden vanhemman roolia

--------

olen kuitenkin saanut lapset 40-vuotiaana ja oma jaksaminen on ollut kovilla- siksikin olen palkannut ammattisiivous- ja lastenhoitoapua

---------

Mieheni tulee kotiin joka päivä 17.30 ja lisäksi on joka toinen lauantai töissä klo 9-15. Minusta tämä on ehdottomasti maksimi määrä töitä. Kun sitten joskus tulee ylitöitä, en kovin paljoa pysty joustamaan, sen verran raskasta arjen pyörittäminen on. mieheni on tosi sitoutunut perheeseen ja on kotona kyllä todella läsnä eikä juokse omissa menoissa kuin kerran viikossa kuten minäkin.



Tiesitkö ap, että avioliitto-oppaissa kerrotaan, että onnellisen avioliiton edellytys on 15 tuntia JAKAMATONTA huomiota puolison kanssa. Se on aika paljon, emmekä me ainakaan saavuta sitä millään. Mutta on hyvä pitää mielessä, että näin on tutkittu.



Eräs perhetyöntekijä sanoi kerran eräässä haastattelussa, että jos avioliittoa ei hoida, se ei voi olla onnellinen. Jos hoitaa, se pysyy rikkaruohottomana.



Minusta ap sinun tilanteesi kuulostaa kauhealta. tee miehellesi selväksi, että kaikkea ei voi saada. Jos valitsee työn, ei voi samalla saada onnellista perheettä tekemättä mitään sen hyväksi.

Pelkkä raha ei tuo onnea.

mitä ap olet päättänyt?