Onko kukaan teistä noussut köyhyydestä koulutetuksi hyvään elämään.?

Sä et edes taida tietää mitä tarkoittaa pätkätyö ja työttömyys. Joten älä kommentoi tähän kun et asiasta mitään tiedä.

työelämässä 15 vuotta eikä minulla ole ikinä ollut vakituista työsuhdetta. Ei kertaakaan.

Mutta voihan sitä selitellä itselleen mitä tahansa....

tän päivän Hesarissa oli juttu, miksi naisten on vaikea vaurastua, toisaalta naiset törsää shoppailuun tai jos on perheellisiä, niin ne on "talvihaalariäitejä" jotka tekee kotona palkatonta kotityötä ja käyttää rahansa lasten hankintoihin.

Siis työkyvyttömyyseläkkeelllä olen.

Vaimo halusi tuota statusta ja muuta sellaista. kaksi lasta ja isoasunto Espoossa meren rannalla. Ei kai ihme että avioliitto meni puhin, vaimo halausi vielä parempaa, no nyt elää hieman tytärtämme vanhemman miehen kanssa ja rahat ei heillä riitä koska miehellä ei koulutusta ja töitä.



Kaltaisesi ihmiset pelottavat minua, mutta onneksi useimmiten vaatimukset ja odotukset oman elon suhteen enemmänkin vähenevät kuin kasvavat.

Niin kuitenkin oli joten vastaanpa tähän.



En siis koskaan lapsena kokenut että olimme köyhiä. Totuus kuitenkin on että asuin yh-äitini kanssa isovanhempieni kanssa koska äidilläni ei ollut varaa omaan asuntoon ja isäni lähti lätkimään kun sai kuulla äitini olevan raskaana. Isovanhempieni asunto oli upea ja vasta jälkikäteen aikuisena sain kuulla, että se ei edes ollut isovanhempieni vaan joidenkin muiden kaukaisempien sukulaisten, jotka vuokrasivat sitä halvalla isovanhemmilleni.



Söimme paljon kasvisruokaa koska isovanhempani sanoivat, että kasvisruoka on terveellisempää. Totuus oli, että lihaan ei ollut rahaa. Leluja ei minulla pahemmin ollut mutta niistä sanottiin (halveksien), että ne ovat hapatusta. Totuus oli, että leluihin ei ollut rahaa. Kaikki kauniit vaatteeni sain sukulaisilta lahjaksi esim. jouluna(olivat kyllä käyttämättömiä). Jne jne. Vasta aikuisena ymmärsin mistä kaikki johtui ja että me oikeasti olimme köyhiä.



Itse olen hyvässä ammatissa oleva akateeminen ja asun todella hyvällä paikalla kauniissa 108m2 asunnossa (neliöhintä n. 6000e/m2). Pankki omistaa tästä asunnosta vain 12% eli muu on täysin omaa. :-) Olen matkustellut ympäri maailman sekä yksin, miehen kanssa että nyt koko perheen kanssa. Lapsilleni koitan opettaa rahan arvoa ja sitä, ettei asioita saa tuosta vaan. Kuitenkin varmistan, että heillä on aina todella kauniit vaatteet, ne kivoimmat lelut ja kotona laadukasta monipuolista ruokaa. Ja siihen päälle haluan antaa heille sen mitä sain omilta läheisiltäni lapsuudessani eli paljon lämpöä ja yhdessäoloa.



Miten pääsin tähän? Tuuria, äitini uhrautuvaisuutta ja puurtamista. Puurtamista siinä, että tein koko opiskeluaikani töitä n. 20h/vko enkä siksi joutunut ottamaan pätkääkään lainaa, jota olisi joutunut maksamaan takaisin opintojen jälkeen. Äitini uhrautuvaisuutta siinä, että hän on koko elämänsä ajan antanut minulle omasta vähästään niin, että minulla on ollut helpompi elämä. Kiitos äiti. :-) Tuuria siinä, että löysin suhteellisen helposti aikoinaan vakituisen työpaikan, jossa sain vielä paljon palkkaa. Samassa työpaikassa tapasin mieheni, jolla oli elämässä asiat hyvin (akateemisesta perheestä vaikkakaan ei rikkaasta) ja kun yhdistimme tulomme niin meistä tulikin yhdessä erittäin hyvätuloisia.

eniten lapsen koulumenestykseen ja tulevaan koulutustasoon. Äidin kulttuurinen pääoma korreloi siis suoraan sen kanssa, miten lapsi tulee pärjäämään. Siis keskimäärin, ei joka yksilön kohdalla, mutta yleistäen tämä korrelaatio on vahva. Korkeakoulutetun äidin lapset hankkivat 6 kertaa todennäköisemmin korkean koulutuksen kuin alemman koulutuksen saaneen äidin lapset.



Älykkyys on tekijä, joka lisääntyy harjoituksen myötä, se ei ole sisäsyntyinen, stabiili ihmisen ominaisuus, vaan kehittyy vahvasti ympäristön kanssa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa. Sinänsä siis lähes kenestä tahansa voisi älyllisiä ponnistuksia tukevassa ympäristössä kehittyä korkeakoulukelpoinen oppija, sillä korkeatasoinen ajattelu on opittava asia. Ihminen ei tosiaan opi ja saa menestyksen edellytyksiä yksin, vaan siihen liittyy aina toisten ihmisten tuki ja kannustus, jotka auttavat oppimaan sekä lisäävät myös ihmisen itseluottamusta. Sitäkin tarvitaan kestämään epäonnistumiset, joita vääjäämättä joskus tulee.

Sä et edes taida tietää mitä tarkoittaa pätkätyö ja työttömyys. Joten älä kommentoi tähän kun et asiasta mitään tiedä.

työelämässä 15 vuotta eikä minulla ole ikinä ollut vakituista työsuhdetta. Ei kertaakaan.

Mutta voihan sitä selitellä itselleen mitä tahansa....

Vai voitko väittää, ettei työn saannilla ole mitään osaa eikä arpaa menestymisen suhteen.

Luuserit ovat vailla töitä, menestyjät eivät. Minäkin olen ollut työelämässä 14-vuotiaasta, päivääkään en ole ollut työttömänä, aina on tarjottu töitä!

Sosiaaliluokassa kiipeäminen on ainakin mun kohdalla ollu kovaa työtä. Onneksi Suomessa periaatteessa kuka vaan voi päästä opiskelemaan mitä vaan, mutta rankinta on vaihtaa kouluttamattoman ja vähävaraisen viitekehys akateemiseen viitekehykseen. Se on jopa kulttuurishokki ajoittain. On kyse identiteetistä ja arvomaailmoista, kokonaisesta elämäntavasta.

Luuserit ovat vailla töitä, menestyjät eivät. Minäkin olen ollut työelämässä 14-vuotiaasta, päivääkään en ole ollut työttömänä, aina on tarjottu töitä!

Äidin koulutustaso vaikuttaa tutkimusten mukaan eniten lapsen koulumenestykseen ja tulevaan koulutustasoon. Äidin kulttuurinen pääoma korreloi siis suoraan sen kanssa, miten lapsi tulee pärjäämään.

Mutta Suomessa se kuitenkin johtuu nimenomaan vanhempien asenteesta eikä esim. taloudellisista mahdollisuuksista.

Yksi esimerkki tästä meidän (kahden akateemisen vanhemman perheestä): pari viikkoa sitten sain Wilmassa englannin opettajalta viestin, että 7.-luokkalainen poikani oli saanut englannin epäsäännöllisten verbien kokeesta 4 pistettä 15:stä. Seuraavana lauantaiaamuna totesin pojalleni, että hän ennen kuin hän tekee yhtään mitään tietokoneella/kännykällä/pelikonsolilla tms, hänen pitää opiskella ko. kokeessa olleet verbit. Poika opiskeli niitä noin puoli tuntia ja sen jälkeen minä vielä tarkistin, että hän oikeasti osasi ne kaikki. Seuraavaan verbikokeeseen mennessä poika oli ottanut opikseen ja hän sai kokeesta täydet pisteet.

Luulenpa, että monet duunarivanhemmat (ei tietenkään kaikki) eivät olisi joko välittäneet koko jutusta tai olisivat vain todenneet, että "ei sillä pojalla ole kielipäätä kuin ei ollut meilläkään." Minä tiesin, että kysymys ei ollut mistään kielipään puutteesta, vaan puhtaasta laiskuudesta pojan taholta.

Juuri tällaisista pienistä jutuista tulee helposti ero eri perhetaustasta tulevien lasten koulumenestyksessä.

Olen itsekin köyhästä perheestä, jossa tosin molemmilla vanhemmilla oli akateeminen koulutus. Suuren osan lapsuuttani meitä asui 6-henkinen perhe 3h+k vuokra-asunnossa. Ruoka oli yksinkertaista, tyypillinen ruoka arkisin oli keitetyt perunat ja ruskea kastike (ilman lihaa tms.) Viikonloppuisin sentään jokaisen annokseen kuului pari palaa lihaa. Nykyisin olen tohtori, hyväpalkkaisessa työssä ja minulla on ihana perhe. Mitään taloudellista tukea opintoihini en saanut vanhemmiltani lukion jälkeen, mutta onneksi Suomessa on mahdollisuus kouluttautua opintolainan ja -tuen avulla.

Parhaiten lastaan tukevat sellaiset vanhemmat, jotka ovat selvillä lapsen osaamistasosta ja tukevat lasta saavuttamaan "seuraavan osaamistason" kannustamalla, vaatimalla, innostamalla jne. Olennaista on kehittää osaamistaan aina vähän eteenpäin. Ehkä joillakin vanhemmilla ei ole tähän kiinnostusta eikä välineitä, ei olla ehkä totuttu "askartelemaan" koulutehtävien kaltaisten ongelmanratkaisutehtävien kanssa tai jotain, arvoja ja ajankäyttöä hallitsevat ehkä jotkut muut asiat ennemmin kuin opiskelu jne. Uuden oppiminenhan vaatii työtä ja ponnisteluja, kaikill a ei syystä tai toisesta riitä siihen voimat taiitseluottamus.

Olen parikymppinen boheemin yh-aidin lapsi. Minulle on aina ollut selvio, etta menen yliopistoon, vaikka vanhemmat eivat koskaan minua sinne suuntaan tuupanneet. Teinivuodet karsin vakavasta masennuksesta ja on ihme, etta selvisin siita hengissa.

Olen aina uskonut, etta paasen tassa elamassa viela pitkalle, jos masennus ei kaada minua.

Paasin Iso-Britanniaan yliopistoon missa tapasin mieheni, joka taasen on aatelinen. Jos pysytaan yhdessa, niin tulevaisuus nayttaa aika makealta. Tosin ilman miestakin tulisin varmasti elamaan oikein hyvaa elamaa, vahan eri mittakaavassa tosin ja menestyminen ei olisi samanlainen itsestaanselvyys.



Joskus mietin, etta minulla on liian hyva tuuri ja etta elamani on liian hyvaa ollakseen totta ja pelkaan etta kaikki tama 'otetaan minulta pois'.



Menestyminen on pitkalti itsesta kiinni, mutta jos on myos tuuria, niin voi paasta vaikka kuinka pitkalle.



Ja mainittakoon, etta vanhempani ovat opistotaustaisia, mutta erittain sivistyneita molemmat, tulen ns. kalustetuista huoneista. Uskon etta tama tekija on suurin syy sille, etta olen itse paassyt niin pitkalle. Sivistys ei ole aina koulutustasosta kiinni.