Onko kukaan teistä noussut köyhyydestä koulutetuksi hyvään elämään.?

Lapsuudessani ja nuoruudessani elettiin aikas niukasti, äitini oli opettaja joka päivätyönsä lisäksi iltapäivisin antoi yksityistä tukiopetusta, jotta asuntolainan sai maksettua. Mutta oli aina selvää, että menen yliopistoon, ja äitini tuki minua taloudellisesti niin, että se oli mahdollista. Hän halusi tarjota minulle sitä mitä hän ei saanut vanhemmiltaan: kulttuurista pääomaa.

Lukekaa esim. Malcolm Gladwellin kirja Kuka menestyy ja miksi? Siitä selviää, että menestymiseen ei riitä oma tahto tai synnynnäinen älykkyys. Siihen tarvitaan kulttuurista pääomaa ja tuuriakin. Todella paljon on kiinni lapsen vahemmista.

tarvitaan myös vanhempien tuki ja kannustus. Eikä hyvistä suhteistakaan ainakaan haittaa ole. Jos vanhemmilla on hyviä suhteita, lapsetkin usein pääsevät hyötymään näistä.

Joten siitä on ihan turha tehdä mitään mielipidekysymystä. Jotkut menestyy vaikka mistä oloista, ja jotkut ei vaikka kaikki mahdollinen sen eteen tehtäisiin.

Ja ei varmaan tarvitse sanoa, että vanhemmillani ei todellakaan ole ollut mitään "suhteita", mistä olisin päässyt hyötymään.

Mä sanoisin kyllä, että vanhempien kannustus ja esimerkki(hyvässä tai pahassa) ei merkitse itään, jos lapsi ei millään muotoa koe vanhempiaan samaistumisen kohteekseen. Minä en ole koskaan ajatellut olevani vanempieni "jatke", vaan jotain aivan muuta. Ja esimerkin elämässä menestymiseen ja esim. perhe-elämään olen ottanut ennemminkin vaikka kaverini äidiltä kuin omaltani.

Tuo mantra, että "kyllä minäkin, mutta kun ei ikinä kannustettu".



Miehenkin perheessä tyttärien eteen tehtiin kaikki, ostettiin jopa opiskeluasunto,

ulkomaanmatkat jne., mutta ei. Kaikki jäi kesken.



Mies kulki ihan ilman mitään opiskeluasuntoa 40 kilsan päähän lukioon, opiskeli ja valmistui.



Ainoa "kannustus" mitä hänelle on ikinä tullut on se, että nyt häntä yrittää koko suku lypsää.

Sä et edes taida tietää mitä tarkoittaa pätkätyö ja työttömyys. Joten älä kommentoi tähän kun et asiasta mitään tiedä.

työelämässä 15 vuotta eikä minulla ole ikinä ollut vakituista työsuhdetta. Ei kertaakaan.

Mutta voihan sitä selitellä itselleen mitä tahansa....

Mutta nyt, kohta 34 vuotiaana sain ensimmäisen vakituisen työsuhteen!

Onneksi tässä matkalla on kuitenkin uskaltanut jo kaikenlaista ja ottanut vähän taloudellisia riskejäkin, tehnyt lapsia jne. Koska muuten olisi voinut tulla pikkasen kiirus.

Korkeasti koulutetut perheet ovat usein köyhiä, jos rahalla mitataan. Sinnitellään opintotuilla, pätkätöillä ja apurahoilla pitkälle kolmekymppisiksi ja joskus eläkkeelle asti. Silti on itsestään selvää, että lapset käyvät yliopiston. Omistusasunto myös hankitaan, vaikka sen maksamiseksi pitää syödä kaurapuuroa pari vuosikymmentä. Osa päätyy lopulta hyvään työpaikkaan ja vaurastuu, mutteivät kaikki. Sillä ei ole niin suurta merkitystä, koska ihmisiä näissä perheissä ei arvosteta rahan vaan älyllisten saavutusten mukaan. Duunarireiskalle tällainen elämä näyttää joka tapauksessa porvarilliselta ja rikkaalta, vaikka hän on se, joka ajaa hienolla autolla 20-vuotiaasta ja matkustaa perheineen etelään joka vuosi.

Miehenkin perheessä tyttärien eteen tehtiin kaikki, ostettiin jopa opiskeluasunto,

ulkomaanmatkat jne., mutta ei. Kaikki jäi kesken.

Mies kulki ihan ilman mitään opiskeluasuntoa 40 kilsan päähän lukioon, opiskeli ja valmistui.

Ainoa "kannustus" mitä hänelle on ikinä tullut on se, että nyt häntä yrittää koko suku lypsää.

Tyypillistä av:ta: Mies on jumala joka syntyi perkeleiden perheeseen.

mutta lapsuuden traumat olivat liian pahat, enkä onnistunut. Kaipa sitä on tuomittu olemaan yhtä katkera ja onneton kuin vanhempansakin.

Olen korvannut sen yrittäjyydellä.

En ole kylläkään tehnyt kansainvälistä uraa (jätin sen miehelle :) Mutta olin pienituloisin yh-äidin tyttö Helsingin betoniloukkulähiöstä. Kävin yliopiston, nyt hyvässä työpaikassa. Ollaan matkusteltu, esim. kesällä oltiin Ranskan Rivieralla. Asuttiin kantakaupungissa aiemmin. Kun lapsia tuli muutettiin kehyskuntaan omakotitaloon.

nälässä eläneestä pahoinpidellystä yh-äidin lapsesta miljonääriksi.

Mutta se on kyllä totta, että hyvällä koulutuksella ja työssä menestymisellä voi vaatimattomista oloista päästä aika vauraaseen elintasoon.



Matkustelu kyllä monilla kovasti työn takia matkustavilla alkaa jossain vaiheessa kypsyttää. Kansainvälisyyttä saa varmaan helpoimmin muuttamalla vaikka New Yorkiin tai vaikka Lontooseen. Asuminen kantakaupungissa onnistuu vuokrallakin, itsekin asuin opiskeliaikana, köyhänä. Suomessa voi lapsi päästä hyvään kouluun, ilmeisesti tässä tarkoitetaan tiettyjä Helsingin eliittilukioita, ihan omallakin työnteolla ilman sukutaustaa.

Hyvää elämää ei myöskään takaa hyvät koulut. Tavallinen on oikeastaan mainio juttu. Jokainen menee eteenpäin omilla valinnoillaan, mutta elämä tuo tullessaan kaiken näköistä. Hyvä elämä on sitä että turvaverkot on olemassa ja itse voi olla avuksi muille, jotka sitä tarvitsee. Se on erilaisuuden hyväksymistä ja pienistä asioista nauttimista sekä sitä, että on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa. Maailmaa pääsee katsomaan pienelläkin rahalla.

Tekemään uraa ja miten olette rikastuneet? Oletteko ensin ostaneet vaan yksiön ja säästäneet?? Vai miten?

oli ja millaiset psyykkiset voimavarat ihmisellä sen seurauksena on.



Jos oli vain köyhää mutta turvallista, ihmisellä on todennäköisesti ihan hyvä stressinsietokyky ja energiaa keskittyä toimimiseen, esim, opiskeluun, sillä paineensietokyky riittää siihen. Jos taas köyhyyden lisäksi oli muutenkin turvattomuutta perheessä, niin voi olla, ettei psyykkiset voimavarat riitä kovin korkean koulutuksen hankkimiseen ja tavoitteelliseen toimintaan tai/eikä muuten etenemiseen paineisessa työelämässä.



Ei se varakas elämä ole tosiaan sama asia kuin hyvä elämä, osassa varakkaita perheitä lapset ja vanhemmat voivat erittäin huonosti. Uusin trendihän on se, että yhä enenevässä määrin huostaanottoja tapahtuu varakkaista perheistä, sillä kaikissa tällaisissa perheissä ei ole aikaa eikä ymmärrystä lasten tarpeille, ja viimeistään teini-iässä lapset oireilevat jo niin että ovat jo täysin pitelemättömiä.

Tuhkimotarinoista miten tavalliset ihmiset ovat menestyneet ja pärjänneet! En mistään vuodatuksesta...

itse olen varsin vaatimattomista oloista kotoisin, rikkinäisestä perheestä jolla oli omat ongelmansa. Rahaa ei todellakaan ollut liikoja.



Opiskelupäätä onneksi kuitenkin oli ja vanhemmat, jotka kannustivat tavoittelemaan korkealle elämässään. Korkeammalle, mihin he ovat aikoinaan päässeet. Ehkä se on auttanut eteenpäin, se oppi, ettei tarvitse nöyristellä missään seurassa kun on sydän paikallaan.



Olen nyt ulkomaalaisen tohtorismiehen vaimo, itse olen valmistunut maisteriksi ja teen opintojani vastaavaa työtä. Ei me mitään rikkaita olla, mutta hyvin tullaan toimeen ja liikutaan ns. hyvissä piireissä. Meillä on ihanat lapset ja asumme ihanassa kodissa. Rahaa ei ole kuin roskaa, mutta riittävästi kumminkin.



Voisin sanoa, että olen liikkunut keskiluokasta ylempään keskiluokkaan saavutusteni ansiosta. Olen omasta taustastani joskus tuskastuttavankin tietoinen, mutta tiedän muitakin, jotka ovat saman nousun tehneet joten asia tuntuu normaalilta. Minusta tuntuisi aika vieraalle ajatus, että omat lapseni kävisivät ammattikoulun. Ainakin tulemme kannustamaan koulutukseen vaikka viimekädessä lapset tietenkin tekevät itse ratkaisunsa ja sitä on vanhempien kunnioitettava.



Olen monesti miettinyt juuri sitä, että omat lapseni kasvavat hyvin erilaisessa elinympäristössä kuin itse kasvoin. Ihan hyvä niin, vaikka minulle on toisaalta tärkeää se, että oppivat tuntemaan myös sen, millaista elämää heidän sukunsa on elänyt ennen heitä.

täällä roikkuminen ja alkaa tehdä töitä menestyksen eteen, ilmoittaudu vaikka avoimeen yliopistoon kevääksi töiden ohella, jos et ole jo jossain opiskelemassa tai jos sinulla ei vielä ole riittävää koulutusta menestymistä varten. Tai ainahan voi naida jonkun rikkaan menestyjän, eikö totta, jos ulkonäkö ja luonne riittää. Tai sitten kehittää yrittäjätaitojaan ja ryhtyä sillä tavalla ilman muodollista koulutusta etenemään elämässä.

Keväällä on hakuajat yliopistoihin ja korkeakouluihin, se on ihan hyvä väylä nousta.

Kannattaa todella panostaa menestyvään mieheen. Elämässä on oikeastaan kaksi vaurauteen vaikuttavaa seikkaa joko teet ne rahat itse tai valitset miehehen joka on potenttiaalinen menestyjä tai jo valmiiksi onnistunut. Joo kaikki menestyneet eivät ole unelmien prinssejä ulkoisesti mutta jos pääset sen yli .... Elämässähän ei kaikkea saa jos ei tee kompromisseja ja jos kerran haluat vaurastua ja sinulla ei ole koulutusta....

Koulutus on se pääasiallisin väylä nousta.

Lapsuuden perheessä oltiin oikein hyvin toimeentulevia, vanhemmat olivat vakaasti työllistävissä ja palkatuissa duunariammateissa. Elintaso oli hyvä ja olosuhteet vakaat.



Itse olen kouluttautunut yliopistossa, valmistuin vuonna 2008 ja olen nostanut siitä lähtien Kelan työttömyysetuutta (ajoittain soviteltuna kuitenkin, mutta pisin työsuhde on kestänyt kahdeksan päivää).

Miksi ihmiset kokevat olevansa menestyviä elämässä jos on hyvä työpaikka ja rahaa?



Itse koen menestyväni elämässä koska olen onnellinen. Olen terve ja saan elää elämääni perheeni kanssa.



Olen lähtöisesti hyvästä ja keskitasoa parempituloisedta perheestä. Rakastin vanhempiani ja minua rakastettiin. Minun ei tarvinnut siivota koska siivooja teki sen. Vanhempani olivat yrittäjinä paljon töissä, en tosin kärsinyt siitäkään, meillä oli aina hyvät välit. Kun olin 17v elämä räjähti käsiin, vanhempani erosivat ja tajusin että kaikki se oli kulissia. Äiti sanoi aina, että ota rikas mies. Minä valitsin rakkauden vaikka sitä rikkautta olisi ollut tarjolla. En tiedä olenko naivi vai mitä, mutta en käsitä ihmisten tittelin kipeyttä. Jos on maisteri tai yliopiston käynyt, on jotain.. AMK on pohjasakkaa ja auta armias jos oot käynyt amiksen. Ja se ihmisten kateus, jos joku saa helposti vähänkin enemmän kuin minä niin..



Kertokaa minulle miksi näin on?