"1-vuotiaat syövät teollisia lastenruokia keskimäärin 3-4 purkkia päivässä"
"Alle 3-vuotiaat lapset syövät purkkiruokia keskimäärin 2,5 purkkia päivässä, kertoo Nestlé, joka on Suomen ainoa lastenruokavalmistaja. Taannoisen Kansanterveyslaitoksen (nyk. THL) lastenruokatutkimuksen mukaan puolestaan lähes kaikki 1-vuotiaat syövät teollisia lastenruokia keskimäärin 3-4 purkkia päivässä."
Lähde: http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/10/lasten_purkkiruoan_terveellis…
Kuka tunnustaa? Mä en ole tajunnut, että joku syöttää noita ruokia lapselle ihan noin paljon.
Kommentit (13)
Nyt tosin nekin vähenemään päin, kun likka 1v. saa itsekin niitä syötyä.
Noh, varsinkin kun lapsia oli yksi, oli helppoa antaa valmisruokaa (olen laiska ruuanlaittaja ja itse söin mitä kaapista löytyi). Useimmiten kuitenkin jatkoin muuta ruokaa noiden purkkien kanssa.
Kun kuopus syntyi, tehtiin enemmän itse ruokaa, kiitos miehen, jonka intohimo ruuanlaitto on. Mutta esim. nuo hedelmäsoseet ovat meidän suosikkeja, ovat käteviä välipaloja ja helppoa laittaa vaikkapa puuron sekaan.
Vastaavasti emme sitten kauheasti eineksiä syö.
aamu- ja iltapuuron teen itse, lounas yleensä jotain edellisen illan kotiruokaa. Pari välipalaa tohon sit jotain purkkiruokia, yleensä toinen hedelmää ja toinen joku liha/kalaruoka.
Eli joo päivittäin menee purkkiruokaakin, kun en viiti koko aika olla kokkaamassa,kun pitäis ulkoillakin vanhempien lasten kanssa.
meillä ainakin purkkiruokaa syödään vartsinkin silloin, kun vanhemmille on ruokana jotakin mausteisempaa. Enkä häpeä yhtään! Ovat varmaan terveellisempiä kuin useimmat mammojen omat pöperöt.
Vielä joskus kolmevuotiaanakin saivat niitä isommille tarkoitettuja ruokia hätävarana. Lapsia on 4.
Ovat varmaan terveellisempiä kuin useimmat mammojen omat pöperöt.
meillä ainakin purkkiruokaa syödään vartsinkin silloin, kun vanhemmille on ruokana jotakin mausteisempaa. Enkä häpeä yhtään! Ovat varmaan terveellisempiä kuin useimmat mammojen omat pöperöt.
Meillä ei esikoinen syönyt kuin joitakin hedelmäsoseita. Niitä ruokia ei suostunut syömään sen muutaman kerran kun yritin tarjota. Minä kehtaan myöntää, että olin niin köyhä esikoisen vauva-aikaan, ettei mulla yksinkertaisesti ollut varaa ostaa niitä purkkiruokia, halvemmaksi tuli tehdä itse ne ruuat.
Kuopuksen kanssa jatkoin sitten samalla linjalla, kun olin siihen jo tottunut. Kuopus kyllä suostui syömään purkistakin, mutta en niitä purkkiruokia ostanut, kun muutaman kerran, vaikka tällä kertaa ei raha ollut se syy miksen ostanut.
Meillä 4 lasta, joista nuorin 7kk syö 1/2 prk hedenmäsosetta päivässä puuron päällä, loppuruoka ja myös puurot on itsetehtyä. Mahtaisko tilastoja vääristää se että nämä hedelmäsoseet maistuvat vanhemmille lapsillekin, aikuisista puhumattakaan. Meillä 10v isoveli halusi vaihtaa karkkipäiväpussinsa viiteen mangopilttiin ja isommatkin syövät niitä mielellään. Minä olen ottanut niitä töihin evääksikin vaikkei siihen aikaan kukaan kotona ollut siinä iässä että olisi vauvamössöjä tarvinnut. Kalliita ovat joten en niitä laatikkokaupalla kotiin viitsi kantaa, mutta jos kantaisin niin niitä menisi taatusti useampi purkki päivässä :-).
Tutkijan mukaan lasten täyssäilykkeillä saattaa olla yhteys ykköstyypin diabetekseen ja allergioiden lisääntymiseen, kertoo Yle.
Suomalaislasten allergiat ja nuoruusiän diabetes ovat yleistyneet, mutta selitystä ilmiölle ei ole vielä löydetty. Ylen haastatteleman Helsingin yliopiston biokeskuksen tutkimusjohtaja Mirja Salkinoja-Salosen mukaan syy voi olla lastenruuissa.
Runsas täyssäilykkeiden syönti voi heikentää lapsi immuunijärjestelmää, koska hän ei saa luonnollisia mikrobeja.
- Ihminen tarvitsee mikrobeja pysyäkseen terveenä ja varsinkin lapsi tarvitsee niitä, jotta immuunijärjestelmä kehittyisi. Jos se jää tapahtumatta, immuunijärjestelmä jää kypsymättömäksi ja riski sairastua allergioihin, astmaan ja tyypin 1 diabetekseen nousee, sanoo Salkinoja-Salonen Silminnäkijän haastattelussa.
Evira ei usko, että lastensäilykkeillä olisi yhteyttä sairauksiin.
Nestlén mukaan alle kolmevuotiaat lapset syövät keskimäärin 2,5 purkkia päivässä.
purkin tai kaksi päivässä, joskus vähemmän, eli puuron sekaan tuli usein laitettua hedelmäsosetta, ja joskus sai välipalaksi myös. Mutta niitä ruokia meillä ei käytetty kuin ihan aniharvoin.2veenä ei olekaan sitten enää purnukoita käytetty ollenkaan. Uusi buumi alkoi tytöllä sitten yläkouluun siirtyessä, kätevä ja helppo välipala.
kiinteät on meillä aloitettu joka lapsella (3 kpl) viimeistään neljän kuukauden iässä ja määrät on niin vähäisi alkuun, että en todellakaan ruvennut mitään itse keittelemään. 1v tienoilla on sitten siirrytty samaan kotiruokaan kuin mitä muutkin syö. Puuro oli itse keitettyä, muu tuli prkista. Ihan terveitä tuntuvat olevan, esikoinenkin jo 10v ja mitään allergioita tms ei ole.
Eiköhän siellä tule ilmi, ketkä niitä syövät.
Meillä 10 kk vauva syö pari purkkia päivässä. Yleensä toinen ruoka päivässä menee purkkiruoilla, toinen sitten sormiruokaa lohkottuna muusta ruoasta. Kuitenkin 1-2 perunan, 0,5 porkkanan jne. keittäminen on melko työlästä, koska meillä ei juurikaan muut syö esim. perunaa. Mutta keitellään kerran päivässä kuitenkin. Mikrotetut vanhat perunat eivät mielestäni kelpaa kuin koiralle.
Onko ruoka ainoa mahdollisuus saada luonnollisia mikrobeja? Eiköhän niitä tule muualtakin?
jos meillä syödään noita lähinnä eväinä ja hätäratkaisuina ja joskus puuronmaustajina noin 1-3 purkkia per viikko, niin kuka niitä sitten oikein syöttää niin paljon että saadaan tuo keskiarvo täyteen? 6-8 purkkia päivässä? Uskomaton luku kyllä.