valittamisesta, peloista (synnytyksessä) ja uusavuttomuudesta -

eikä mikäään suju ilman tukiryhmää, vauvamuskaria ja vauvatanssiryhmiä sun muita vastaavia

Joka aikana on omat kotkotukset siitä, miten lapsia pitäisi hoitaa. Ja synnytyspelkoakin on aina ollut, mutta siitä ei ole sopinut julkisesti puhua. Ja ei sovi oikein vieläkään, harva julkkis esim. tunnustaa pelänneensä synnytystä. Kaikki pelkääjät ovat pääsääntöisesti anonyymejä.

Oikeesti en ymmärrä mitä meihin naisiin on mennyt. Jos ajatellaan vain 15v taaksepäin oli täysin normaali asia lähteä synnyttämään, ei sitä sen kummemmin murehdittu ja väännelty. Tiedettiin että se otti kipeetä mutta ei ollut muita vaihtoehtoja. Sit lähdettiin kotiin ja elettiin perheelämää ja vaikka välillä otti päähän asioita ja tuntui raskaalta mentiin eteenpäin. Vauvan ehdoilla.

Nyt on jotenkin liikaa tarjontaa miten eletään perheenä, miten kokataan, miten synnytetään ja jopa milloin. Tukea on joka suunnasta ja joka asiaan. Toiset ei edes tajua miten ruokkia lasta. Joku käy pelkopolilla jo ENNEN kun on edes raskaana. Toinen haluaa määrätä koska käynnistellään synnytyksen koska ei enää JAKSA. On pelkopoli missä väännetään ja käännetään ja suunnitellaan. On kummiryhmiä, on tukiryhmiä imetykseen ja apuryhmä kotielämää varten ym ym. Tuntuu että tulee lisää koko ajan.

Miksi ei enää voida elää ja antaa elämä viedä, ennenkin on selvitty. Miksi ei saa ottaa kipeätä? miksi mikään ei enää toimi äidinvaistolla vaan joka asiaan tarvitaan kirjoja, nettiä ja ryhmiä? Olen itsekin synnyttänyt 4 lasta, vanhin jo 16v ja oli melko suuri ero tarjonnasta silloin verrattuna miten on nyt.

Oliko naiset ennen vahvempia? ja miksi ovat nyt heikompia ja pelkäävät kaikkea? miksi pitää olla täyskontrolli asioista mihin ei edes VOI vaikuta vaikka ois minkälaisia suunnitelmia? Huh, en ymmärrä. Mutta ymmärrän kyllä miksi tämän päivän lapset ovat huonovointisempia kuin ennen, ei ole ihme jos kotona on noin hankalaa elää ja olla jo ennen kuin se lapsi on edes syntynyt.

jos sinulle iskee esim rintasyöpä, niin voithan pyytää että sinulle annetaan vain vanhentuneita hoitoja, koska haluat olla vahva nainen. Heikommille sitten ne uudet ja paremmat hoidot

jos luet tekstin vielä kerran ehkä huomaat etten maininnut missään kivunlievitystä. Onhan sekin mennyt eteenpäin ja hyvä niin.

teki opiskelu aikanaan tutkimuksen synnytyksistä, oliskohan ollut 60- luvulla ja verrokkina 80 luvulla, vaikka 80 luvulla paremmat kivun ym hoitomahdollisuudet, niin 60-luvulla synnytysten kestot lyhyempiä, vähemmän repeämiä, kompilikaatiota lapsilla ei ollut sen enmpää 60-luvulla, oli aika mielenkiintoista luettavaa, en vai muista enää niin tarkkan mitä kaikkea siinä oli, mutta oli tulos oli ristiriidassa sen kanssa että luulisi 80 luvulla synnytysten menevän paremmin..

pitivät synnytystä hyvinkin pelottavana asiana! Mistä muusta ne 'sotatarinat' kertoo?

Onneksi nykyään saa pelätä ja valittaa ja ne otetaan todesta. Ei ihminen mihinkään ole muuttunut. Vielä sata vuotta sitten synnytystä pelättiin todella paljon. Oli ihan realistinen mahdollisuus, että äiti kuoli synnytykseen. Voin vain kuvitella, millaisia kauhukuvia naisilla on ollut mielessään. Entiset sankarisynnyttäjät on pelkkä myytti.



Niin ja itse odotin esikoista yhdeksän vuotta sitten ja kyllä silloin jo puhuttiin näistä asioista. Jotkut asiat ovat muuttuneet, tietenkin, ja muuttuvat koko ajan. Tässä maailmassa ei kannata jäädä sitä eilistä ihmettelemään.

kyllä ap:lla on pieni pointti mukana. Pelkoakin on aina ollut, totta, mutta mielestäni kuuluukin pelätä vähän kun on lähdössä synnyttämään. Silloin pelkää sitä uutta, kipua, omaa käyttäytymistä, miten jaksaa ja uskaltaa - se on täysin NORMAALIA. Eri on sitten se miten sen pelon kohtaa, suurin osa (vielä) ymmärtää että se kuuluu kuvioon ja kohtaa pelkoa oikiein seuraamalla kehoaan, kuuntelemalla kehoaan ja meitä kätilöitä ja luottamalla meihin. Ja jälkeenpäin on todella ihana tunne kun on selvinnyt siitä hetkestä, se on asia joka usein käydään läpi jälkeenpäin - että on niin ihana että selvisi, on tunne että on nainen ja ylpeä siitä. Jostain syystä (joka monesti ei edes liity synnytykseen vaan voi olla lapsuuteen liittyvää) jotkut sitten ei millään uskalla antaa kehon viedä ja yrittää, ois tärkeätä selvittää pelon syytä, usein ei autakaan esim section saaminen vaan se pelko on syvempänä ja astuu kuvioon taas jossain vaiheessa vielä voimakkaampana.

Kyllä meistäkin välillä tuntuu että alkaa olla liikaa ryhmiä joka asiaan mutta siihen menisi aikaa tässä ruveta penkoamaan joten jokainen tyylillään ja toivotaan että lapsista huolehditaan hyvin oli äiti sit käynyt ryhmissä tai ei.

Tiedoksi sinulle että suomeksi kirjoitetaan sektio. Voi antaa aika hölmön kuvan, jos ammatti-ihminen ei osaa kirjoittaa alansa termejä oikein.

Se onkin lähinnä sinun ja perheesi ongelma, eipä juuri muiden. Synnyttämistä on aina pelätty, ei se mikään uusi ja ihmeellinen asia ole. Mummini synnytti lapsensa yli 60 vuotta sitten, ja pelkäsi jokaista synnytystään. Minä synnytän n. 5 kk kuluttua, ja pelkään. Mikään ei ole muuttunut. Vauvan ehdoilla eläminen on uusi asia. Itse olen mennyt hoitoon 3 kuukautisena. Tämä vauvan ehdoilla eläminen on ihan nykyajan juttu.



On hyvä juttu, että meillä on erilaisia tukiryhmiä. Ennen ei tukiryhmiä tarvittu, koska perheyhteisöt olivat tiiviimpiä ja tukea annettiin tukea tarvitseville. Enää se ei ole niin. Perheyhteisöt ovat hajallaan, vanhemmat, sisaret ja muu perhe voivat olla satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä.



Olisitko itse tarvinnut tukea odotusaikoinasi? Sain vain sellaisen kuvan kirjoituksestasi, että loppujen lopuksi olet jaksanut vain hampaat irvessä, mutta oikeastaan olet hyvin epävarma omasta onnistumisestasi äitinä ja vanhempana.

vastaan nro 7:lle

pointti tuossa voi olla se että nykyään puututaan enemmän (liikaako?) synnytyksiin, käynnistellään jne. Ennen annettiin käynnistyä itsekseen. Aina kun puututaan on riski kohonnut että jotain menee vikaan, niin se vain on. Se on varmasti syynä tuon takana.

että äidit ja vauvat ovat ISOJA. Naistentautien dosentti totesi taannoin, että normaalipainoinen synnyttäjä on harvinaisuus, kaikki on joko todella ylipainoisia ja todella hoikkia. Lisäksi äitien ylipainon ja jatkuvan herkuttelun takia puhkeaa raskausdiabetes, joka saa aikaan jättimäisiä sokerivauvoja.

kätilö vastaa - onpa sunkin maailman leveä. Itse asiassa olen ruotsinkielinen joten jos etsit voit kyllä löytää lisää tyhmiä sanoja.

älytön logiikka

sain ekan lapseni 14,5 v. sitten, ja kyllä silloin oli aika samanlaista lapsen odotus ja saaminen, paitsi että ei ollut tällaisia nettifoorumeita.



Kyllä silloinkin pelättiin, peloista puhuttiin, synnyttämään lähtöä suunniteltiin, mietittiin vaihtoehtoja.

Oli kirjoja, oli lehtiä.



Itse asiassa kun äitini sai "iltatähtensä" 21,5 v. sitten, oli SILLOINKIN kaikkia kirjoja ja lehtiä jne., luin niitä teininä ahkerasti!



Ehkäpä sen on ihmistyypistä kiinni - SINÄ et ole tarvinnut mitään kirjoja ja lehtiä ja keskusteluja, joku muu on, ja on niitä osannut sitten jo silloin hyödyntää - tämä netti on ainoa uusi juttu!



Ehkä nykyään on JOKA ASIASSA pyritty kehittämään hoitomuotoja, oli kyseessä sitten lasten harrastukset, kouluasiat, alkoholismin ja huumeriippuvaisten hoito, syövän hoito - mikä vaan!



Kyllä ennenkin oli vaikeaa, vaikkei erilaisia terapiajuttuja ollutkaan niin paljon, ja perheet ja lapset sitten kärsi.

mutta olen kyllä muutaman tutun kanssa miettinyt, että onkohan nykyinen yksilökeskeinen kulttuuri jossa korostetaan hirveästi omaa pärjäämistä ja kaiken kontrolloimista tehnyt synnyttämisestä entistäkin hastavampaa joillekin: se kun on tapahtuma jossa useimmat menettävät oman kontrollin ja joutuvat olemaan muista riippuvaisia.



Itse ainakin koin että omassa 1,5 vrk kestäneessä synnytyksessäni oli aivan välttämätöntä hyväksyä se, että ruumiini on kovilla ja joudun luottamaan tähän henkilökuntaan ja heidän ammattitaitoonsa. (siinä rupesi jo hiipimään mieleen, että mitenköhän lapsi selviää hommasta. hyvin, onneksi)

Eivät ihmiset ennen olleet sen sankarillisempia kuin nykyäänkään. Synnytystä pelättiin, se sattui, ja siihen jopa kuoli huomattavasti todennäköisemmin kuin nykyään. Olen varma, että aika monelle entisajan äidille olisi kelvannut esim. epiduraali, jos se vain olisi ollut saatavilla. Mutta kun ei ollut, oli pakko mennä niillä eväillä joita oli.



Äidit eivät muutenkaan olleet ennen sen jumalaisempia tai paremmin jaksavia kuin nykyäänkään. Mummollani oli aikanaan 8 lasta, ja hän kertoi kerrankin nukahtaneensa kesken jouluaterian - raadettuaan monta päivää saadakseen perheelleen kunnon joulun.



Ennen vain ei saanut puhua ongelmista. Oli kunniallista näyttää ulospäin ahkeralta, pystyvältä ja jaksavalta. Kodin seinien sisäpuolella ja ihmisten sydämissä totuus oli usein toinen. Oli pahoinvointia, perheväkivaltaa ja katkeruutta ihan kuin nykyäänkin - mutta kulissit pidettiin pystyssä, koska se oli ajan tapa.



Nykyään saa onneksi väsyä ja valittaa. Ei sillä, että valittaminen olisi aina vain hyvä asia, mutta sentään tunteensa saa sanoa ääneen.



Joku muuten tuossa kirjoitti, ettei ennen käynnistelty synnytyksiä turhaan. Heh, arvaatko mitä? Kun äitini laskettu aika lähestyi vuonna 1976, lääkäri käynnisti synnytyksen _voidaakseen hoitaa sen ennen lomiaan_. Että se siitä entisajan "luomuilusta"...

älytön logiikka

Se nyt nykyään on vain niin, että odottavat äidit lihottavat itsensä (elleivät ole jo valmiiksi lihavia) ja vauvansa älyttömiin mittoihin.

Kolahtiko vai?

ompa omituinen ilmaisu...