Lue keskustelun säännöt.
En jaksa, en jaksa, en todellakaan enää jaksa... :(
07.12.2011 |
Tällä hetkellä haluaisin vaan kuolla tai karata kauas pois enkä koskaan palata takaisin. Tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan eikä missään päin näy valoa.
Isommat lapset tappelee, millon sisko/veli löi, otti lelun, ei tehnyt niin kun minä halusin ja ruoka on pahaa, ei haluta nukkua, vaatteet ei kelpaa, huoh, tämä lista on loputon.
Vauva itkee nälkää, pissa/kakkavaipaa, jotain mitä en tiedä eikä nuku juuri koskaan ja äiti on täysi zombie ja neuvoton.
En jaksa enää yrittää jaksaa tätä arkea, haluan pois tästä kaikesta ja edes hetken, pienen hetken vaan olla, ilman, että joku on pyytämässä jotain tai kyselemässä missä isi on...
Mieheni (ja lasteni isä) päätti päivänsä ja sen jälkeen tämä elämä on ollut yhtä helv....ä. Arki kaatuu niskaan eikä ole yhtä hetken rauhaa, että saisi vaan olla ja nukkua.
Lasten takia ois pakko jaksaa, mutta nyt alkaa tulla raja vastaaan, en vaan enää jaksa. Arki on yhtä taistelua kaikesta, osin siksi, että lapset kaipaavat isäänsä ja kiukuttelevat kait senkin takia.
Iltaisin kiroan mieheni, että miksi hän jätti meidät ja hetken päästä kadun ajatuksiani ja itken itseni uneen, kunnes taas herään vauvan itkuun ja uni jää lyhyeksi ja tämä kierre on loputon.
On voimat niin vähissä, etten enää jaksa, en vaikka haluaisin...
Kommentit (32)
Neuvolasta. Ei oikeutesi vaan velvollisuutesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tosi rankalta.
Oletko hakenut esim. tukiperhettä ? Jos lapset (ainakin isommat jos pienin vielä imetyksellä) kävisivät tukiperheessä kerran tai kahdesti kuukaudessa viikonloppua viettämässä ?
Voisiko sukulaiset tai joku muu auttaa ? Nyt kannattaa vaatia apua sillä muuten palat niin loppuun että siitä toipuminen vie kauan.
Tsemppiä. Ja virtuaalihali. Jos voimat on loppu niin laita vaikka lapset katsomaan lastenohjelmia ja sylittele lapsiasi mahdollisimman paljon. Itse saan joskus siitä voimaa kun keskittyy yhteen lapseen kerrallaan ja antaa lapselle huomiota ja syliä niin se helpottaa omaakin oloa.
eikö sinulla ole ketään sukulaista tai ystävää joka voisi auttaa? Tai voisit soittaa mll ään että tulisiko joku hetkeksi hoitamaan lapsia. Turhaan yrität itse selvitä kaikesta. Varmasti moni haluaisi auttaa. Missä päin asut? Paljon voimia sinne.
pienten lasten kanssa on rankkaa puolisonkin kanssa ja sä olet menettänyt puolison ja sen jälkeen pyörität yksin arkea. Sulla on tosi rankkaa ja harva meistä selviytyisi helpolla. Sä olet väsynyt ja siksi tunnet noin. Aina kun sulla on pienikin mahdollisuus nukkua, niin nuku. Älä välitä mistään tavarakaaoksesta tai siitä, että lapset katsoo liikaa dvd:tä, nuku silloin kun pystyt. Se on mun mielestä kaikista tärkeintä. Jos sulla on edes joku kenen luo saat lapset tai saat hoitamaan lapsia sun luo hetkeksi, niin pyydä ihmeessä häntä. Älä jää yksi, jos mahdollista. Lapset kasvavat koko ajan ja tilanteesi paranee sitä kautta pikkuhiljaa.
Voimia!
pihalle pariksi tunniksi NYT ja saisit hetken aikaa hengähtää.
Lapset ovatnyt sun voimavara mutta myös taakka!
Vaadi apua ennen kuin on liian myöhäistä. Ei ole pakko jaksaa itsekseen!!
Toivon sulle todella paljon voimia eteenpäin yrittämiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä asut? Haluaisin niin kovasti auttaa pikkulapsiperheitä, kun omat lapset ovat jo aika isoja.
Menet ja pyydät neuvolasta apua. Kenenkään ei tarvitse jaksaa yksin, ei todellakaan sinunkaan!
Missä asut? Voi kun voisin auttaa sinua, tekisin sen!
Tuhat miljoonaa virtuaalista halausta, olet ollut aikamoinen sissi että olet näinkin pitkään jaksanut, nyt vaan sitten haet apua. ELÄMÄ TULEE HYMYILEMÄÄN SINULLEKIN, vaikkei nyt tunnu siltä.
*HALAUS*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä tästä ole minulle kerrottu. Mutta kyllä se varmasti auttaisi, jos edes isommat olisivat välillä poissa. Vauva on vasta 2kk ja täysimetyksellä, niin hänestä minun on vaikeampi olla erossa, vaikka haluaisinkin.
Tukiverkkoni on aika huono ja sille tarvitsisi tehdä jotain, mutta en nyt ole jaksanut. Sukulaiset asuvat melko kaukana ja monet elossa olevista jo melko iäkkäitä ja siksi eivät oikeen "voi" auttaa. Ystäviä on jonkin verran, mutta heistäkään ei ole apua ollut.
Neuvolasta olen pyytänyt apua, mutta siellä ei asioista tunnuta välittävän. Sanotaan vaan lähinnä, että aika auttaa, mutta ei se kyllä auta. Ei ainakaan yksinään.
ap
Kuulostaa tosi rankalta.Oletko hakenut esim. tukiperhettä ? Jos lapset (ainakin isommat jos pienin vielä imetyksellä) kävisivät tukiperheessä kerran tai kahdesti kuukaudessa viikonloppua viettämässä ?
Voisiko sukulaiset tai joku muu auttaa ? Nyt kannattaa vaatia apua sillä muuten palat niin loppuun että siitä toipuminen vie kauan.
Tsemppiä. Ja virtuaalihali. Jos voimat on loppu niin laita vaikka lapset katsomaan lastenohjelmia ja sylittele lapsiasi mahdollisimman paljon. Itse saan joskus siitä voimaa kun keskittyy yhteen lapseen kerrallaan ja antaa lapselle huomiota ja syliä niin se helpottaa omaakin oloa.
Pääsisit päivät helpommalla, kun tarvitsisi koko aikaa passata ja laittaa ruokia. Samalla isommat lapset saisivat virikkeellistä puuhaa ja kavereita.
Varmasti tuokin helpottaisi sun jaksamista. Lisäksi voisit vaatia vauvalle hoitajaa pariksi tunniksi pari kertaa viikossa, ihan oman jaksamisesi tähden.
Mä en kannata subjektiivista päivähoito-oikeutta, mutta tuollaisissa tilanteissa se on tosiaan hyväksyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lastensuojelupuolelta vaan toiselta taholta, nimenomaan kotipalvelupuolelta, muuten saat vaan jonkun onnettoman perhetyöntekijän joka vaan juttelee eikä tee mitään käytännön hommia. TArvitset apua käytännön asioissa ensin, jotta voit saada muutkin asiat kuntoon. Tsemppiä ja voimia perheellesi.
Moni on tässä keskustelussa tarjonnut apua. Sinä tarvitset sitä nyt! Sitten kun sinulla on energiaa vähän enemmän, selvitä onko teidän paikkaunnalla tarjolla apua lapsille, joilta vanhempi on kuollut. Älä kiellä itseltäsikään apua mielenterveyden hoitamiseen. Tarkoitan tällä jotain järjestöä. Itse saat mielenterv.toimistosta.
Nyt ensimmäisenä on kuitenkin saatava sinulle lastenhoitoapua! Jos pyydät sitä neuvolasta, pakkohan siellä on ymmärtää, että uuvut kohta itse. Sano asiasi tarpeeksi painokkaasti, älä esim. pelkää itkeä, jos itkettää. En nyt tarkoita että pitää liioitella.... Lastensuojelu on toinen paikka, johon kannattaa ottaa yhteyttä. Mieti itseltäsi ystävä, kaveri, tuttu, sukulainen, kuka tahansa, jonka uskot ymmärtävän tilanteesi ja pyydä hänet auttamaan/ ota vaikka mukaan tai soittakaa yhdessä asiasta, mihin sitten otattekin yhteyttä. Jos haluat voit ottaa yhteyttä minuunkin: vastaa tähän viestiin, niin luon yhteydenottoasi varten anonyymin sähköpostiosoitteen.
PÄÄASIA, ETTÄ TEET TILANTEELLE JOTAIN!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitää kohta mennä nukkumaan, jotta ehtis nukkuakin ennen kun vauva taas itkee.
Mutta ensinnäkin suuri kiitos teille kaikille neuvoista ja tsemppauksista, ne todella auttoivat, edes vähän. Nyt vaan tarvitsis vielä jaksaa niin paljon, että saisi jotain apua jostain.
Perhetyöntekijä meillä kävi aiemmin, kun toisiks nuorin oli vauva, mutta hän vain keskusteli jonninjoutavista asioista eikä auttanut arjessa ja lopulta käänsi kaikki sanomamme minua/meitä vastaan. Tämä on osasyy miksi minun on ollut vaikea pyytää apua keneltäkään, vaikka sitä tarvitsisinkin.
Tämä ilta oli taas sentään vähän helpompi, kun lapset menivät kerrankin suosiolla nukkumaan ilman suurempia tappeluita ja katsellessani lasten nukkumista tajusin taas kerran, etten oikeasti halua heistä eroon, vaikka siltä monesti tuntuukin kun arki kaatuu niskaan.
ap
kokeile ensin niita koska vaikutat ennen kaikkea masentuneelta ja laakkeet auttavat sinua jaksamaan. Mita enemman olet sossun kanssa tekemisissa, kasvaa mahdollisuus etta alkavat harkitsemaan lasten huostaanottoa, siksi on parempi etta hoidat itsesi kuntoon. Kun saat voimasi takaisin, pystyt selviytymaan itse lastesi kanssa, ei siihen muiden apua tarvitsekaan. Mene yksityiselle laakarille, ei julkisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pienten lasten kanssa on rankkaa puolisonkin kanssa ja sä olet menettänyt puolison ja sen jälkeen pyörität yksin arkea. Sulla on tosi rankkaa ja harva meistä selviytyisi helpolla. Sä olet väsynyt ja siksi tunnet noin. Aina kun sulla on pienikin mahdollisuus nukkua, niin nuku. Älä välitä mistään tavarakaaoksesta tai siitä, että lapset katsoo liikaa dvd:tä, nuku silloin kun pystyt. Se on mun mielestä kaikista tärkeintä. Jos sulla on edes joku kenen luo saat lapset tai saat hoitamaan lapsia sun luo hetkeksi, niin pyydä ihmeessä häntä. Älä jää yksi, jos mahdollista. Lapset kasvavat koko ajan ja tilanteesi paranee sitä kautta pikkuhiljaa.
Voimia!
Väsyneenä ihminen menee lopulta psykoosiin. Nuku!
Jos et muuten saa nukkua niin ota vaikka MLL:stä hoitaja, jos et halua soittaa neuvolaan/sossuille.
kokeile ensin niita koska vaikutat ennen kaikkea masentuneelta ja laakkeet auttavat sinua jaksamaan. Mita enemman olet sossun kanssa tekemisissa, kasvaa mahdollisuus etta alkavat harkitsemaan lasten huostaanottoa, siksi on parempi etta hoidat itsesi kuntoon. Kun saat voimasi takaisin, pystyt selviytymaan itse lastesi kanssa, ei siihen muiden apua tarvitsekaan. Mene yksityiselle laakarille, ei julkisille.
Olen nähnyt niiin paljon mt-potilaita joilla sairaalajakso alkaa sillä että eivät ole saaneet nukkua esim. meluavan naapurin vuoksi. Mutta ap on kyllä vain väsynyt.
Väsyneenä ajatukset kiertävät kehää ja tulee pakkoajatuksia, kuolema-ajatuksia, neuroottista käytöstä, muistihäiriöitä ym. ihan normaalissakin elämäntilanteissa, saati ap:lla surun keskellä. Eli uniongelma pitää hoitaa ENSIN pois.
Parempi hankkia ensin terveyskaupan rasvahappoja voimavaroiksi aivoille ja keholle. Ihan älytöntä pyytää hokkuspokkuspillereitä kun moni jää niihin koukkuun. Olenpahan vierestä seurannut! Monille tulee traumat niistä lisäkiloistakin, jotka ilmaantuu hokkuspokkuksen takia. Jos lääkäri itse ehdottaa niin se on jo eri juttu!
Ihmettelen miksi me suomalaiset ei osata pyytää apua eikä osata edes suhtautua luonnollisesti jos joku tarttee väliaikaista apua vaikka naapureilta. Kerran eräs naapuri pyysi mua kattoon hänen poikaansa kampaajakäynnin ajan ja tottakai mulle kotiäitinä se sopi. Sit kun haki poikaansa oli niiiiin voi voi kun hän nyt joutui....! Vooiiih!
Mua kyllä vähän huolettaa tuo surutyöntekemättä jättäminen sun kohdalla ja apuakin tarvitsisit oikeutetusti!! Välittävät mammat antaa hyviä neuvoja täällä -onneksi!
Ja apuun otin perhetyöntekijän, joka käyttää lapsia ulkona.
Sanot niille kun teette sopimuksen että tahdot lapsien saavan ulkoilua!!
Meillä perhetyöntekijät tekee välillä ruokaakin, imuroi, hakee polttopuita sisälle, lukee lapsille tai pelaa lautapelejä.
Mutta olen siis sopimukseen laittanut että toimisivat lapsien kanssa.
Käyn terapiassa. Sinne pääsin neuvolasta. Lääkäri kirjoitti lähetteen.
Sinä saat olla vihainen miehelle että jätti sinut ja lapset. Tunteet on normaaleja ja ne saat sanoa ja osoittaa.
Suru pitää käydä läpi, en ole ottanut lääkkeitä mutta olen fyysisesti rääkännyt kroppaa niin saa nopeasti unen. Henkisesti olen kuitti mutta ajatuksia on hyvä puhua terapiassa, minun kohdalla taas saan paljon myötätuntoa ja on vaikea puhua negatiivisia ajatuksia kun hyvää tarkoittavat ihmiset selittää että älä ajattele noin tai voivottelevat tilannetta.
Terapiassa kun sanot että minusta tuntuu että olen äitinä huono niin kysytään suoraan että oletko huono äiti -saa vähän miettiä sanojaan sen jälkeen ja pohtia oikeasti äitiyttään. Eikä ehkä niinkään surra sitä tilannetta jossa ollaan kun ei voi ihmisenä vaan nollata paskaa ja pelastaa lapsia tälläseltä. Äitinä minusta on kamalaa ettei voi siloittaa tätä lapsilta vaan heidän kohtalo on käydä tämä läpi.
Olen koittanut opetella ottamaan omaa aikaa, perhetyöntekijä tuuraa minua ja minä voin mennä uimaan, kauppaan yksin. Saa omaa aikaa ja lapsilla on hyvä aikuinen sen ajan.
En voisi ajatella laittavani lapsia tarhaan nyt koska meillä on kriisi ja se sama on lapsillakin. Kestääkö lapset tarhan? Tarvitseeko lapset äitiä?
Tilanteet varmasti vaihtelee. Tarha ei ole varmastikaan aina oikea ratkaisu. Meidän 2- vuotiaalle tuli kuoleman jälkeen mahdoton kiinnipitäminen minusta.
En sano etteikö tarha olisi hyvä paikka, se on hyvä mutta tilanteet vaihtelee.
Sinne pitää jaksaa lapsia viedä ja hakea ja surun keskellä sekin voi olla vaikeaa.
Joskus sylittely ja kotona oleminenkin on helpompaa kuin pukea lapsia ja viedä tarhaan -vaikka saisi sitten omaa rauhaa.
Riitoja kannattaa kuunnella ennenkö puuttuu, kaikkeen ei tartte reagoida.
Jätä osa vaan käsittelemättä ja ne mihin puutut niin hengitä rauhassa ja pysy viileänä. Mene tilanteeseen mukaan ja vaikka erotat lapset laittamalla toisen sohvalle istumaan ja toisen vaikka matolle. Keksi heille puuhaa tai vaan sylittelette.
Lapsien suru on erilaista.
En tiedä paljonko vietät aikaa koneella ja katsellen telkkaria. Muistan että surun alussa olin itse paljon ja se ei auta lapsia, he turhautuu ja häiriköi.
Koita vaikka mennä samaan huoneeseen lapsien kanssa, lue lehtiä, tee käsitöitä, piirrä lapsien kanssa?
Käsityö ja musiikki on hyvää terapiaa myös.
Lapsillekin voi sanoa että piirtää jotain isään liittyvää tai surullista, kuunnelkaa surullista musiikkia.
Netistä löytää jonkunverran tietoa sisarusten surusta, Kävystä löytää tietoa miten kuolemaa voi käsitellä lapsen kanssa vaikka kuollut olisi sisar niin menetys on samaa.
Neuvola on paikka josta pitää lapsien saada apua!
Kuolema jos joku vaatii avuntarvetta, ja nimenomaan tämä koskee lapsiasi koska et heitä yksin kaikessa jaksa aina hoitaa ja arki väsyttää. Ja muista että saat vaihtaa neuvolantädin jos ei yhden kanssa hommat suju.
Sinun väsyminen on paha asia!
Muistan kyllä hyvin miten rankkaa oli kun ei jaksanut pyykkiä pestä, vaippaa vaihtaa, tehdä ruokaa.
Siihen pitää saada apua.
Seurakuntakin auttaa. Tiedän että on kamalan vaikeaa etsiä apua mutta sinun ei tartte kaikkea tehdä yksin.
Muistan miten en saanut ensin pyykkiä koneeseen, seuraava vaihe oli saada tyhjennettyä kone, saada pesty pyykki kaappiin korista. Puhumattakaan että ne jaksoi viikata.
En ole jaksanut vielä silittää ja tätä on kestänyt liki vuoden mutta anna itsellesi aikaa ja ole armollinen.
Ei tarvitse jaksaa esim. koko päivää vaan itse yritin jaksaa aina pienen pätkän (muutaman tunnin) kerrallaan. On helppo sanoa, että nuku aina kun mahdollista mutta siitäkin tulee painostava tunne, kun tietää ettei nukkuminen kuitenkaan niin helposti onnistu (jos isommat on nukkumassa, niin vauva valvoo jne.). Joten älä tee nukkumisesta liian suurta asiaa; nukut niin paljon kuin mahdollista ja yrität selvitä sillä.
Ja koska tuntuu ettet jaksa enää, niin yritä saada apua itsellesi ja lapsille. Isommille päivähoitopaikka voisi olla helpoin järjestely - vaikka muutamana päivänä viikossa. Mutta jos hoitoon vieminen/hakeminen käy voimille niin kotiin saatava apu voisi olla tarpeellisempaa. Tai tukiperhe isommille lapsille (1 vknloppu/kk), niin saisit hengähtää. Myös vauva voi mennä tukiperheeseen, jos vain itse maltat hänet sinne antaa (vaikka vain päiväksi). Tärkeää olisi, että saisit hetkiä olla ihan yksin, levätä ja nukkua.
Vertaistuki on myös tärkeää; sinulla on arjen pyörittämisen lisäksi suru, jonka käsittelemiseen tarvitset aikaa ja apua. Nuorten leskien toiminta saattaisi olla hyvä paikka löytää vertaistukea - heillä on myös verkkoyhteisö (foorumi/chat), jota kautta voisit purkaa tuntojasi miehen kuolemaan ja sitä seuranneeseen "arkeen" liittyen. Ja myöhemmin voit jaksaessasi/halutessasi mennä mukaan toimintaan.
Myös lasten suru vaatii aikuisen tukea; perheneuvolan kautta löytyi meidän lapsille ihana psykologi, jonka kanssa surunsolmuja on saatu avattua. En olisi siihen oman suruni keskeltä pystynyt. Kuinka hyvin lapset ymmärtävät tilanteen? Tietävätkö, että isi on kuollut - ovatko olleet hautajaisissa? Oletko jaksanut vastailla heidän kyselyihinsä (missä isi on, milloin isi tulee)? Riippuu tietysti minkä ikäisisiä lapsesi ovat, miten he osaavat käsitellä suruaan ja lapset voivat reagoida menetykseen hyvin eri tavoin (taantuminen, kiukunpuuskat, sulkeutuminen, levottomuus). Lapsen surun edessä aikuinen on voimaton mutta lapsille pitää antaa välineet käsitellä suruaan ettei surusta tule selvittämätön "möykky".
Olen myös itse saanut/tarvinnut psykologista apua. Puhuminen ja apu arjessa on riittänyt - nykyään pärjäämme jo ihan omillamme mutta menetys kulkee läpi elämän mukana.
Väsyneenä on vaikea nähdä mitään hyvää elämässä. Sinulla on kuitenkin lapset, joiden vuoksi elää ja hankkia apua. Olet menettänyt jo paljon - enempää et varmasti halua menettää. Ymmärrän ettet halua täällä julkisesti kertoa missä asut mutta sattuisit asumaan jossakin lähellä niin saisit täältäkin vapaaehtoisen lasten ulkoiluttajan/leikittäjän/vauvanhoitajan ja saisit hetken hengähtää. Sanatkin ovat tärkeitä mutta ne konkreettiset teot auttavat oikeasti jaksamaan - tietää ettei ole yksin vaikka puoliso on kuollut.
Voimia!!
järkyttävää kohtelua olet kyllä saanut neuvolassa. Eivät ilmeisesti yhtään ymmärrä miten raskasta on jo surutyöntekeminen saatikka sitten lapsista huolehtiminen yksin. Totta kait heidän kauttaankin sinun tulisi saada "lähete" perhepalveuihin eli juuri tukea siihen arkeen perhetyöntekijän avulla.
valitettava tosiasia on, että kaltaisessasi tilanteessa avun saanti on sattumanvaraista. vaihtelee niin paljon kunnittain sekä sen mukaan sattuuko esim juuri se neuvolan täti ymmärtämään mitään tällaisista tilanteista. Sinä kuulut nyt siihen joukkoon joka ei oikeasti apua saanut ja sehän on vääryys kun kokonaistilannettasi ajattelee. rakas ystävä, jaksaisitko vielä kerran yrittää hakea sitä apua. monilla kaupungeilla on kriisipäivystys, josta rattaat voisi lähteä pyörimään.
jos mulla olis iso kauha ja jostain niitä voimia ammentaa sinulle niin niin tekisin. Rukoilen puolestasi.
Ota yhteyttä neuvolaan ja pyydä apua sieltä. Voimia sulle!