Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tulin raskaaksi ja vauvakuume katosi - palaakohan se jossain vaiheessa? :/

Vierailija
07.12.2011 |

Olen kovasti toivonut vauvaa pari viime vuotta (välillä enemmän ja välillä vähemmän), ja nyt olen raskaana. Luulisi, että olisin onneni kukkuloilla, mutta olo on ihan toisenlainen. En tunne vauvaa (tai alkiohan se vasta on) kohtaan mitään, en odota innolla sen syntymää, ei nappaa suunnitella hankintoja, miettiä nimiä jne... Muiden vauvat ei herätä hellyyden tunteita. Keskenmenokaan ei pelota vaan jotenkin tuntuu, että olis ihan sama jos raskaus menee kesken. Mikähän vaivaa ja meneeköhän tämä ohi?! Vaikuttaakohan suhtautumiseeni se, että mies on vähän alkushokissa raskausuutisesta, vaikka itsekin on toivonut vauvaa?

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
08.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lisää kokemuksia?

Vierailija
2/8 |
08.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaikenlaiset tunteet kuuluvat asiaan, ja raskaus on onneksi niin pitkä että äiti ehtii ne käydä rauhassa läpi.

Minulla kesti n 15 viikolle tottua ajatukseen tästä raskaudesta. Huono omatunto oli kun en osannut olla onnellinen, vaikka tiesinkin että kyllä ne toisenlaisetkin tunteet aikanaan herää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
07.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihan normaaleja tuntemuksia.. Ei välttämättä vauvakuumetta tule, ja voi kestää aikansa, ennenkuin kiinnyt vauvaan, kun hän syntyy. Mut sekin on täysin normaalia.

Vierailija
4/8 |
07.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mä olin jopa paniikissa kun plussa sitten heti napsahti. Pahoinvoinnin aikaan jopa vihasin "ilkeää" alkiota ja kauhukseni leikin ajatuksella keskenmenosta.



(nyt kaikki fundamentalisti av-mammat kivittämään, huhuu!)



...mutta kuinkas kävikään, loppu raskaudesta aloin jo vähän pehmenemään ajatukselle ja synnytyksen jälkeen kaikki tuntui luonnolliselta ja oikealta. Rakastuin vauvaani välittömästi. Tavallaan kaikki ne patoutuneet tunteet joita en pystynyt tuntemaan tuntematonta alkiota/sikiötä kohtaan heräsivät kun vauva konkretisoitui syliini.



Tsemppiä! Täällä odottelen nyt toista lasta melkein yhtä ankeissa tunnelmissa ja pelkään että osaan rakastaa vain esikoista, mutta kaipa tämäkin raskaus päättyy sitten onnellisesti kun synnytys on ohi. :)

Vierailija
5/8 |
21.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan on kuule normaalia ja täällä myös yks kivitettävä, ku mä kans vihasin vauvaani välillä sydämeni kyllyydestä ollessani raskaana, alkuvaiheessa toivoin ja pelkäsin yhtäaikaa keskenmenoa ja kyllä tuli käytyä niin kaikki mahdolliset tunteet ja niin voimakkaina kaikki koko raskausajan läpi, eikä se synnytykseen loppunu, ku noin 5päivää synnytyksestä itkin, että haluan sen vauvan takas mun mahaan...:DD ja olin tosissani.

Vauvaani silti rakastan yli kaiken, niin että sydän pakahtuu miljoonat kerrat päivässä!!! :)

T. Hullu(ko)

Vierailija
6/8 |
07.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

siihen fiilikseen joka mulla oli silloin pahimpina vauvakuumeen hetkinä, mitä asioita vauvassa kaipasin, jne. mutta en vaan saa sitä oloa takaisin. En pysty yhtään samaistumaan mihinkään keskustelupalstojen masuasukki-söpöstely-keskusteluihin. Odotan alkuraskauden ultraa lähinnä sillä mielellä, että haluan tietää onko siellä elämää jotta tiedän voinko yhdellä tulevalla matkalla nauttia alkoholia ja eksoottisia ruokia! Mietin, ollaanko me sittenkään tähän valmiita ja kestääkö meidän suhdekaan tätä.



Raskaus on tosin vasta alussa, joten ehtiihän tässä fiilikset vielä muuttua, ja toivon, että ne muuttuvat! En haluaisi, että vauva tuntuu synnyttyäänkin vielä vieraalta ja että en silloinkaan tuntisi mitään!



ap vielä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
07.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tuntenut samoin molemmissa raskauksissa, vaikka olenkin kärsinyt lapsettomuudesta ja suurta surua ja pelkoa kokenut ajatellessani etten saisikaan lasta.



Silti olen jopa hiukkasen toivonut keskenmenoa, koska tulevaisuus on ollut niin pelottava. Tai ei tuo ihan oikein ole sanottu, mutta olen siis vähän miettinyt että ei niin haittaisi jos keskenmeno tulisikin.



Se menee kyllä ohi, ja loppua kohden vauvaa odottaa ihan tosissaan. Mutta esikoisen syntymän jälkeen olin kyllä onnellinen hänet saatuani syliin, mutta kesti aikansa ennenkuin koin ihan sellaista todellista rakkautta lasta kohtaan. Olin kai aika hämmentynyt ja lapsi piti tuntea ensin. Toisen kohdalla rakkaus tuli heti, mutta kaikki oli niin paljon tutumpaa silloin. Yhtä rakkaita ovat molemmat.

Vierailija
8/8 |
07.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

normaalia kai, itsekin toivoin ääneen et tulis keskenmenoa ja niin se parin tunnin päästä alkoi, sitten taas ajatteli eri tavalla. kai sitä menee shokkiin kun tajuaa et nyt se oikeesti syntyy 9 kk päästä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme seitsemän