Pettymys
Minäkin luulin pääseväni onnellisten kesäkuisten kerhoon, laskettu aika oli 11.6. Viime viikolla todettiin ultrassa tuulimunaraskaus ja nyt on kovat kivut ja vuoto, lääkäri sanoi että kesken on mennyt. Onneksi luonto näköjään hoitaa homman ettei tarvitse mennä kaavintaan .. Raskaus oli meille ensimmäinen ja nyt mieheni sanoo ettei uskalla enää edes yrittää uutta raskautta kun pettymys oli niin valtava.. Mies ei puhu eikä käsittele suruaan, on vaan nykyään mahdollisimman vähän kotona, pakenee tilannetta.. Olen kertonut kaipaavani lohtua ja tukea mutta tuntuu että se olenkin minä kenen pitäisi vielä miestäkin jaksaa tukea vaikka oman olon kanssa on täysi työ.. Onko muilla kokemuksia moisesta tilanteesta ja miehen " itsekkyydestä" , vai onko se sitä..?? Tuntuu että kohta ollaan umpikujassa..
Kommentit (26)
Olen todella pahoillani tilanteestasi!!! Ihankuin ei keskenmeno olisi riittänyt..on todella törkeää käytöstä mieheltä. Miehet on niin jänniä..(naiset eivät siis ole :) ) niitten ajatusmaailmaa ei voi ymmärtää..miehesi voi kokea esimerkiksi epäonnistuneensa miehenä koska raskaus meni kesken! Tuo minulle tuli ekana mieleen.. Minullekin selvisi että kauan odotettu esikoinen olikin tuulimuna nyt maanantaina..Meillä mies on ollut kyllä hiljaa..jopa enemmän kuin tavallisesti. Jos hänet saan puhumaan, sieltä tulee ihan viisaita juttuja ja hän on ulospäin ottaen ottanut asian rauhallisesti, mutta kerrankin huokaisi että mikähän minussa (siis miehessä itsessään) on vikana kun sikiö ei lähtenyt kasvamaan. Miehesi on siis joko ihan täysi pska tai sitten vain todellakin ajattelee että sinä et enää voi hyväksyä häntä ja etsii lohtua tästä " ystävästä" . Ehkä hän ajattelee että asiassa oli jotakin miehisyyttä loukkaavaa jonka vuoksi häntä nolottaa asia.
En tiedä..mutta todella paljon voimia sulle!! ei muuta osaa sanoa...
..että mies on taäysi pska.. Kahteen vuorokauteen ei ole käynytkään kotona, ilmoitti vain olevansa uuden naisen luona. Kysyin että onko pannut, vastaus oli myöntävä. Kysyin meinako jatkaa juttua niin toki hän katsoo mitä siitä tulee jos nainen vain hänet haluaa..
Onneksi ei ole ihan kaikki tavarat vielä edes purettu, kun vaan saisi asunnon äkkiä. Mies sanoi ettei hän ole minua tästä mihinkään pois ajamassa, kuvittelee vissiin että täällä hänellä olisi oma kotihengetär joka nukkuisi samassa sängyssä hänen kanssaan.. Joopa joo..
Oon lukenu tätä ketjua monesti ja tuntenu tosi pahaa mieltä sun puolesta. Vai että sillä mallilla se miehen " pelkkä ystävyys" nyt sitten olikin, nyt vasta riitti pokka myöntää että on ollut toinen nainen kiikarissa jo pitempään.
Sun miehellä, tai varmaan nyt jo exällä, tuntuu olevan pahemman sortin ongelma sitoutumisen ja vastuunkantamisen kanssa. Pakeneminen on niin paljon helpompaa, on kivempaa kokoea vaan uutta onnea uuden naisen kanssa kuin katsoa taakse ja kohdata vastoinkäymisiä ja kantaa vastuuta teoista. Jos tästä nyt jotain positiivista voi sanoa, että niin ehkä sittenkin asiat oli tarkoitettu näin. Raskausaika voi olla todella raskasta aikaa lukuisten vaivojen ja särkyjen kanssa, pikkuvauva-aika vielä raskaampaa valvomisen ja täydellisen sitovuuden kanssa. Tulee vaan mieleen, että mitenkähän tämä kyseinen mies olisi silloin toiminut? Tuskin olisi jaksanut ymmärtää, ettet ole parhaimmillasi ja elämässä on muutakin kuin vain miehen tarpeiden tyydyttäminen... Ehkä sittenkin oli helpompaa, että asiat menivät näin kuin että raskauden lopulla tai peräti pienen vauvan kanssa etsisit uutta kotia.
Selkärangatonta touhua mieheltä, en voi muuta sanoa!
Mies on nyt todellakin ex. Tämä on vaan niin jumalattoman noloakin vaikka en itse ole mitään tehnytkään. Kyllä parempi oli ettei vauvaa tullut, ei mies olisi pystynyt käsittelemään sitäkään asiaa tai kantamaan vastuuta perheestään. Nyt olen täällä kauhusta kankeana kun ilmoitti tulevansa kohta kotiin. Varmaan vaan hakemaan vaatteitaan mutta kohtaaminen on silti varmasti aivan järkyttävä kokemus.. Tavaroita olen aamun pakkaillut, valokuvia katsellut ja kaikkia hyviä lupauksia muistellut.. En varmasti enää pysty keneenkään luottamaan, kyllä tämä sellaiset jäljet jättää. Kiitos kaikille viesteistä ja tuesta, tekisi mieli luettaa nämä miehelläkin mutta eipä tuo mitään kuuntele tai välitä mistään niin mitä suotta, enkä tätä kuitenkaan anteeksi pysty antamaan vaikka kuinka muuttaisi suhtautumistaan..
Olen kyllä tosi pahoillani ja vihoissani sinun puolestasi, on helekkari kumma! Aivan kauhea tilanne, ei hän todellakaan ollut valmis isäksi ja perheen tueksi tuollainen häntäheikki :/ Grrr!!!
Tälläisiin tapauksiin olen ystäväpiirissäni valitettavasti törmännyt, aina muutama mätä on joukossa.
Sinulla on nyt tosi vaikea tilanne siellä keskenmenoinesi ja eroineen, toivottavasti saat apua riittävästi? Kerro vain rohkeasti läheisillesi mikä on tilanne, sinä et ole syypää eikä sinun tarvitse syylisyyttä ja häpeää siitä kantaa! Paljon voimia, puhu puhu ja puhu on mun neuvo, jos tuntuu että kaipaat vielä lisä olkapäätä, annan mailiosoitteeni patteri80@luukku.com, kirjoita ehdottomasti jos siltä tuntuu, ei tartte epäillä kehtaako :)
Meillä nyt keskenmenosta aikaa melkein vuosi ja vasta nyt mies on valmis uuteen yritykseen. Me ehdimme nähdä nyyttimme 2 kertaa elossa ultrassa ennen keskenmenoa ja 3 viikkoa km:n jälkeen miehen äiti kuoli. Miesten tapa käsitellä asioita on joskus meistä naisista hankala. parasta kuitenkin nostaa kissa pöydälle ja puhua! Kyllä mieskin puhuu kun sille ei anna vaihtoehtoja.
Nonna