Pettymys

Ainakin hän oli siis täysillä mukana haluamassa lapsen ja isäksi. Etsikää netistä vertaistukea tai kirjoista tietoa. Neuvolakin voi auttaa. Aikaahan se vie. En valitettavasti osaa auttaa muuten. Halaus ja voimia! Toivottavasti uskallatte yrittää uudestaan!

Meillä oli samanlainen tilanne kesällä 2002, vuoden yrityksen jälkeen tulin kuin tulinkin raskaaksi, ja sitten meni kesken ennen kuin kerkisin edes käymään neuvolassa... Minä olin meillä se joka puhui ja puhui, ja en edes muista monena iltana itkin itseni uneen... Tosin mieheni kyllä kuunteli muttei juuri puhunut, hän yleensäkin käsittelee asiansa itsekseen (alussa ärsyynnyin kyseisestä tavasta, mutta pikku hiljaa olen alkanut ymmärtämään, ettei kaikki ole samanlaisia...) Tai sitten kun hän on juonut tarpeeksi, ja rupeaa muistelemaan äitiänsä, joka kuoli keväällä -01, niin poruhan siitä tulee. Ja mieheni kyllä tuki minua ja sanoi että lapsi tulee sitten kun se on tarkoitettu tulevaksi, ja ettei vielä ollut meidän aika... Mutta kun sitten rupesi kulumaan ja kulumaan aikaa eikä uutta raskautta kuulunut, niin viime syksynä marssin lääkäriin ja meidät lähetettiin tutkimuksiin, ja kesällä -05 plussasin, emmekä heti kyllä uskaltaneet kertoa kenellekään... Nytkään ei mieheni äidin sisko ja veli perheineen tiedä mitään...



Yritä saada miehesi kuuntelemaan sinua ja puhukaa jos mahdollista!



Vielä suuren suuri rutistus teille....



Napero ja masukki 26+6



PS. toivottavasti pian tapaamme täällä sivuilla...

Kirjoituksesi kosketti todella kovasti, vaikka itselläni ei ole kokemusta vastaavasta tilanteesta. Työni puolesta kuitenkin olen käytännössä nähnyt sen, kuinka eri tavalla ihmiset käsittelevät menetystä ja surua ja kuinka jokaisella ihmisellä on oma aikansa suremiseen, aika, jota on vaikea jouduttaa. Joskus voi kestää pitkäänkin ennenkuin sureminen pukeutuu sanalliseen muotoon ja tulee yhdessä jaettavaksi. En usko, että kyse on miehesi itsekkyydestä, ehkäpä ennemminkin on kyse hänen tavastaan käsitellä surua, jota ei voi vielä muuten kohdata. Jos mies ei vielä pysty kanssasi keskustelemaan tapahtuneesta, niin sinun kannaltasi olisi varmaan tärkeää löytää joku ihminen, jolle sinä voisit omista tunteistasi kertoa.



Jaksamista teille kummallekin!!!

Näinhän se varmaan on että ymmärrystä vaatisi minultakin enemmän mutta en tiedä että pitäisikö nyt olla tiukkana ja vaatia miestä pysymään kotona vai antaa tilaa.. On vaan aika lohduttoman tuntuista kököttää itsekseen illat ja vaan odottaa ja odottaa että hän tulisi kotiin. Kiitos tuestanne, tuntuu hyvältä saada sitä nyt " edes" tätä kautta :) Toivottavasti ajan kanssa saadaan asiat selvitetyksi, meillä visiin on maltti vähän kadoksissa.. Onneksi oltiin raskauden kanssa malttavaisia eikä kuulutettu sitä vielä kenellekkään, toisaalta sitten taas olisi helpompaa jos joku tietäisi niin voisi tosiaan " avautua" muuallakin kuin kotona.

Sain myöskin kesällä 2002 keskenmenon vuoden pillerittömän kauden jälkeen. Suru oli tietenkin valtava. Mieheni oli hyvin tukena itse keskenmenon aikana, mutta sen jälkeen hän muuttui hyvin sulkeutuneeksi. Hän ei halunnut puhua lapsenhankkimisesta eikä mielestäni kuunnellut minun tuntemuksia ollenkaan. Välillä riitelimme jo niin, että mies ehdotti jopa eroa. No sitten kuitenkin eräs sunnuntai jouduin lämpenemään sovintoseksille ja siitäkös lähti taas uusi elämä alkuun (yhdet kuukautiset välissä). Alkuraskaus oli pelkoja täynnä ja viikolla 10 vuosin taas melko runsaasti. Ultrassa selvisi kuitenkin, että vauva voi hyvin. Kuitenkin lähes raskauden puoleen väliin saakka mieheni pelkäsi keskenmenoa, eikä halunnut suunnitella tulevaisuutta. Joka asiaan hän vastasi, että katsotaan nyt sitten, miten tässä käy. Eli rankkaa se oli hänelle vaikka ei siitä puhunut.



Tilanne tänään on se että olemme onnelliset 2,5 vuotiaan tyttären vanhemmat ja pikkusisko/veli syntyy helmikuussa.



Tarkoitukseni on siis rohkaista yrittämään uudelleen.



Mannaryyni

Sen lisäksi, että menettämisen ja tuskan surusi on mittaamaton, on varmasti vaikea suhtautua miehesi toimintaan. Ehkäpä kyse tosiaankin on erilaisista tavoista käsitellä surua...



Itse koin keskenmenon heinäkuussa ja juuri tänään on tämä uusi raskauteni edennyt täsmälleen samaan kestoon kuin tuo kesken mennyt. Kesällä vastaavana päivänä tärisin Kätilöopiston polilla... Pelko on siis käsittämätön. Mutta vaikka tuota ensimmäistä raskautta yritettiin melkein vuosi, tämä seuraava tärppäsi yksien kuukautisten jälkeen, joten toivoa on. Älä menetä toivoasi.



Olen saanut mittaamattoman arvokasta vertaistukea täältä vauva-lehden keskustelupalstalta. Sinunkin kannattaa käydä vilkaisemassa tuolla Vauvakuume-puolella " haahujen" -pino. Haahut ovat keskenmenon kokeneita vauvaa toivovia. Sieltä löydät varmasti saman kohtalon kokeneita, samassa tilanteessa olevia ja vertaistukea.



Valtavasti jaksamista ja voimia sinulle ja miehellesi.

Toivon sydämestäni, että pääset pian takaisin tälle puolelle.



Aapeli 8+5

Syvin osanottoni suureen suruunne. Meillä oli myös ensimmäinen raskaus tuulimuna heinäkuussa. Se on kuulemma hyvin tavallista. Pettymys oli suuri, meistä se olin minä, joka epäröi uuden yrityksen aloittamista. Onneksi kuitenkin aloitettiin heti yksien kuukautisten jälkeen, sillä välittömästi siitä kierrosta tärppäsi, vaikka ekaa raskautta oli yritetty 11 kk. Nyt mennään onnellisesti jo rv 12+6. Paljon voimia teille, antakaa asialle aikaa, niin eiköhän miehesikin uuteen yritykseen innostu. Jotkut väittävät, että ekan raskauden jälkeen elimistö on " valmiimpi" uuteen raskauteen, meidän kohdalla tuo piti paikkansa...



Minttuli79 12+6

Meillä on taas uusia murheita, olen kummastellut miehen poissa oloa kotoa ja kylmyyttä ja huonoa tuulta mutta selvisihän syy siihenkin, työpaikalta on kuulemma löytynyt naispuolinen sielunkumppani, joka on siis tietysti vain ja ainoastaan ystävä mutta minkä luokse pitää mennä töiden jälkeen vaikka on luvannut tulla suoraan kotiin. Puhelin on siellä ollessa äänettömällä että saavat " jutella" rauhassa.. Yötäkin on siellä kuulemma tullut oltua ja nyt on vihainen minulle kun en ymmärrä ystävyyttä.. Olen nalkuttava ja vainoharhainen nainen.. Että näin herttaista tukea kotoa saa, tekisi mieli sanoa tosi ruma sana ja alkaa pakkaamaan kamoja että saa rauhassa deittailla uutta ystäväänsä..

...jos tilanne olisi toisin eli sinä olisit löytänyt sen " sielunkumppanin" ja viettäisit jopa öitä hänen luonaan. Tuntuu oudolta, että miehellesi on helpompaa käsitellä asiaa vieraan kanssa, kuin sinun kanssasi, mutta meitähän on niin moneksi. Jaksamisia sinulle ja toivottavasti saat ongelmat selvitettyä miehesi kanssa.

Kyllä asiaa on paljon puitu, itketty ja huudettu.. Mies sanoo ymmärtävänsä tekevänsä väärin mutta ei itsekään tiedä miksi tekee niin. Eilen jo ehdotti eroa kun meillä menee niin huonosti enkä ymmärrä hänen sielunkumppanuuttaan. Tänä iltana menee viemään ja asentamaan naiselle pesukonetta, pyynnöistäni huolimatta ei sitä voinut jättää väliin. Kun kysyin että tuleehan kotiin yöksi niin vastaus oli että lupaa ilmoittaa.. Jos vaikka kantopalkaksi tarjotaan olutta niin sittenhän tietty pitää jäädä yöksi.. Että kyllä on elämä ja asiat tärkeysjärjestyksessä??

Minä itse täällä taas kurjuuttani puran, nyt vaan tuntuu niin ahdistavalta että auttakaa hyvät ihmiset!! Miten voi rakkaus loppua kuukaudessa eli välittömästi sen jälkeen kun on muutettu yhteen ja koettu tuulimunaraskaus? Voiko se olla mahdollista muualla kuin elokuvissa? Mies sanoo että välittää kyllä vielä mutta ei voi sanoa rakastavansa koska valehtilisi ja haluaa erota periaatteella että tuskin tästä mitään enää tulisi.. Herrajumala onko vika minussa vai onko tämä uusi sielunkumppani " noitunut" miehen?? En tiedä mitä tekisin ja mihin menisin, kipuja ja vuotoakin on vielä, pää hajoaa!!!

Onko sinulla ketään läheistä ihmistä kenelle voisit kertoa ja kenen kanssa voisit pähkäillä tilannettasi? Yksin sinun ei kannata jäädä ajatuksinesi, sillä silloin asioilla on taipumus paisua ja olosi vain pahenee..



Mitä jos ehdottaisit miehellesi että menisitte perheneuvolaan keskustelemaan? Sanoisit ettet halua luovuttaa näin helpolla ja haluat että myös miehesi yrittäisi vielä..?? Tuntuu että teidän tilanteessa ei muu nyt auta kuin puhuminen ja kaksi toisilleen läheistä ihmistä pystyy harvoin keskustelemaan asiallisesti tunteiden kuohuessa ilman ulkopuolisen henkilön apua..



Jos miehesi ei suostu tulemaan kanssasi perheneuvolaan, niin voit mennä sinne myös yksin. Suosittelisin sitä, varsinkin jos sinulla ei ole ketään muuta läheistä ihmistä kenelle voisit asiasta puhua.



Jaksamista ja voimia sinulle! *haleja*

Onneksi pystyn puhumaan yhdelle ystävälleni joka on lupautunut tulemaan tänään luokseni ettei tarvitse yksin olla kotona kun mies vieraissa.. Mies on oikea jäärä ja itseppäisyyden huippu, suuttuu vaan jos mainitsenkin ulkopuolisen avun. Suuttui jo siitä kun olen kertonut ystävälleni. Pohtii kyllä itsekkin omaa ajatusmaailmaansa, sanoo hänessä olevan jotain pahasti vialla kun asiat on " liian" hyvin, hänen on pakko pilata ne.. Näin on käynyt kuulemma aikaisemminkin, tosin silloin ei ole ollut vauvaa suunnitelmissakaan. Kahteen päivään en ole pystynyt syömään mitään, kuitenkaan en mitenkään voi/halua uskoa tapahtuvaa todeksi.. Kuukausi sitten hän vielä kertoi rakastavansa ja minun olevan hänelle oikea elämänkumppani, voiko kenenkään tunteet loppua näin äkkiä, vai onko niitä sitten edes ollutkaan??

tämä ei ehkä ole oikea foorumi tähän mutta vielä pitää pohtia sitäkin että mitä tarkoittaa kun mies sanoo että haluaa erota niin kuitenkin eilen kysyi mitä haluan joululahjaksi.. Ja tänä aamuna töihin lähtiessään kävi antamassa suudelman..??? Maanantaina pitäisi minunkin palata töihin sairaslomalta, tuntuu aika mahdottomalta tässä tilanteessa..

tämä ei ehkä ole oikea foorumi tähän mutta vielä pitää pohtia sitäkin että mitä tarkoittaa kun mies sanoo että haluaa erota niin kuitenkin eilen kysyi mitä haluan joululahjaksi.. Ja tänä aamuna töihin lähtiessään kävi antamassa suudelman..??? Maanantaina pitäisi minunkin palata töihin sairaslomalta, tuntuu aika mahdottomalta tässä tilanteessa..

Ehkä miehesi sanoi hetken mielijohteesta että haluaa erota, vaikka ei todellisuudessa haluakaan.. Ei ainakaan tuo lahjatoiveen kysely ja suudelma vaikuta siltä että haluaisi..??



Toisen päänsisään on tietysti vaikea/vaarallista mennä tulkitsemaan ajatuksia/tunteita.. Mutta osaako miehesi käsitellä vaikeita asioita/kriisejä? Jos hän vaikean asian kohdatessaan pakenee sitä ja ehkä myöskin kieltää sen (ainakin sen tunteen) ja tavallaan näin " kylmettää" mielensä/sydämensä.. Joillekki on helpompi paeta kuin kohdata tilanne, vaikka pitemmän päällehän teköö vain hallaa myös itselleen tällä tavalla..



Mitä jos kirjoittaisit miehellesi kirjeen tai sähköpostia, missä kerrot ajatuksistasi ja tunteistasi? Hienoahan olisi jos miehesikin kirjoittaisi sinulle.. Usein kuitenkin on helpompi kirjoittaa kirje/sähköposti/tekstiviesti kuin puhua kasvokkain tunteistaan ja ajatuksistaan.. Ehdottaisin että jos päätät kirjoittaa niin koitat kirjoittaa mahdollisimman syyllistämättä (vaikka se voi vaikeaa ollakin mutta tämäkin onnistuu ehkä paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla); jotenkin niin että minä ajattelen../ minusta tuntuu..



Toivottavasti tilanteesi selviää parhain päin ja mahdollisimman pian!

eikä ole oikeastaan koskaan pystynyt puhumaan tunteistaan muuten kuin suurten ponnistelujen kautta. Sähköpostia on laitettu ja niissä sama kaava toistuu. Pyysin ja suorastaan anelin että tulisi yöksi kotiin mutta ei sitä lupaa eikä sen vertaa minua kunnioittaa. Pakenee tilannetta aivan selkeästi, pelkään vaan että aivan tosissaan rakastuu siihen naiseen, mutta nyt olen yrittänyt hyvällä ja pahalla pitää erossa mutta ei auta.. Aika nöyryyttävää olla tuore avovaimo ja juuri keskenmenon kokenut, liekö tuo lainkaan oikea mies minulle?? Olen kuulemma liian hyvä ihminen hänelle ja omien sanojensa mukaan aikanaan palaa helvetin tulessa kärsien moninkertaisesti pahat tekonsa.. Kuulostaa aika sairaalta vai mitä itsesyytöstä lie!??

Voi että kun tuli paha mieli tuosta sun viestistä! Tiedän että mielipiteeni voi kuulostaa rankalta, mutta sanon sen nyt kuitenkin, itse tiedät tietysti tilanteesi ja miehesi kaikkein parhaiten. Nyt kun sulla on tuollainen tosi surullinen ja rankka juttu menossa ja miehesi luistaa toisen naisen luo (just joo nämä ' ystävät' kyllä tiedetään!) sensijaan että olisi sinua tukemassa niin tämä on mielestäni kyllä aika selvä viesti siitä että miehesi ei todellakaan ole sinun arvoisesi. Vaikka hän tilanteen tasaannuttua palaisikin takaisin, siis myös henkisesti, niin voisitko luottaa häneen enää koskaan? Elämässä tulee eteen vaikeuksia väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Vauva- ja pikkulapsivaihe on myös rankkaa ilman mitään ylimääräisiä vaikeuksiakin kuten sairastumisia jne. Miten voit luottaa siihen, että hän ei lipeä joka kerta kun hommat muuttuu hankaliksi? Omassa parisuhteessani erilaiset katastrofitilanteet ovat olleet juuri se juttu, jonka perusteella me olemme yhdessä. Vaikeuksien hetkellä tiedämme molemmat, että toisen tukeen voi luottaa 100%, jos tätä varmuutta ei olisi, emme olisi yhdessä. Pidä itsestäsi hyvää huolta nyt ja puhu ystäviesi ja perheenjäsentesi kanssa tästä kaikesta, kaikki ovat varmasti sinun tukena ja puolella. Keskenmeno tai miehesi pettäminen hädänhetkellä ei todellakaan ole sinun syytäsi, tämä on tietysti ilmiselvää, mutta tiedän että kun asioita miettii yksinään ja surullisena niin helposti me naiset alamme syyttämään ihan aiheetta itseämme kaikesta. voimia ja halauksia!

tuollaisia asioita miettimään. Valitettavasti olen kyllä sitä mieltä, ettei tuollaisella miehellä ole mitään selkärankaa ja minä antaisin hatkat saman tien. Kuulostaa, että hänellä on todellakin jokin persoonallisuuden ongelma ja kyvyttömyys sitoutua mihinkään. Älä nyt vaan ala edes suunnitella lasta hänen kanssaan, jos kerran tuollaisessa tilanteessa ei tue sinua. Oletteko te edenneet liian nopeasti? Sinun täytyy nyt olla itse vahva ja tukeutua oikeisiin ystäviin. Tuo avomies ei tule lopun elämääsi elämässäsi olemaan, jos kuviot ovat tässä vaiheessa jo tuollaiset, joten miksi ihmeessä haaskaat tunteitasi häneen. Ihania, vastuuntuntoisia miehiä löytyy kyllä.

Anna hänen mennä äläkä vaan ota takaisin. Oppikoon itse.



Anteeksi, jos sanon suoraan, mutta tuntuu niin pahalta, että edes mietit jatkoa hänen kanssaan, jos suhteessa ei ole luottamusta. Lähipiirissä on jo yksi vastaava pari ja edes sormukset eivät tilannetta ole muuttaneet. Luota nyt vain itseesi ja löydät kyllä ihanamman miehen!

...kun luin sun tekstit, niin mulle tuli sellanen olo, että kun sun mies suuttuu sulle siitä, että oot kertonu kaverilles, niin siihen liittyy varmaan häpeä... Kun muut saa kuulla miten paskamaisesti se on tehny tuoreelle avopuolisolle, joka on saanu just keskenmenon, pistää sen kattomaan itteensä peilistä. Ei mitään kauheen kivaa katteltavaa.. Ja varmaan miehes pelkää, että saa arvostelua ja negatiivista palautetta käytöksestään muiltakin kun sulta... mikä on sille ihan oikein!!!!!



Mä en todellakaan usko, että ne on vaan " ystäviä" ... =( Sorry. En tosiaankaan halua pahottaa sun mieltäs entisestään, mut... sun mies on kyllä tosi sikamainen. Ja nyt kun ei tuukaan vauvaa, niin on taas " vapaampi" lähtemään suhteesta... ei oo enää " velvotetta" olla yhdessä ja sitoutua.



Muista:

1. sä et oo tehny mitään väärin/väärää!

2. pidä ittestäs huolta!

3. rakasta ittees ja ajattele vain omaa parasta (vaikka se tässä tilanteessa voi tuntua vaikeelta)!

4. mieti tarkkaan, että kannattaako suhdetta jatkaa. Miehes on tehny suhteen toimivuuden kannalta tosi pahan virheen... joka vaikuttaa tosi moneen juttuun teijän suhteessa ja vielä toooosi pitkään! Ei puolisoa voi kohdella noin - vaikka mikä olis!

5. jos miehes haluaa erota ja jättää sut, niin PUHU! puhu ystäville, tutuille, sukulaisille... kelle tahansa. Puhumalla siitä selviää.. ja itkemällä. =) Anna pahan olon tulla pois!! Jos sen pitää sisällään, ni se möykky joka sun sisällä on, suurenee - pimenee - syvenee... Puhumalla sä selviit!!



Haleja!