Lue keskustelun säännöt.
Päivän ahdistavin hetki kunmies tulee töistä kotiin
24.11.2011 |
Meillä mennyt päivä pienten lasten kanssa yleensä ihan hyvin ja touhut meneillään kun mies saapuu. Ollaa syömässä välipalaa, lukemassa tai mitä milloinkin. Kun mies tulee, lapset ovat innoissaan ja mies tervehtii yleensä iloisesti kaikkia. Sitten purkaa tavarat ja aina alkaa huokaileminen - "voi voi, ei taas mennyt ihan putkeen..", "se on kuule sellanen juttu nyt..", "hohhoijaa taas..." Aina jotain, ja usein useampaakin. Lapset alkavat riehua levottomina kun mies alkaa purkaa omaa mieltään. Minun stressitasoni kasvaa huomattavasti.
Tuntuu, että lasten kanssa on paljon rankempaa kun mies on kotona. Mies on läsnä, mutta omat asiat usein niin päällä ja valitta ja huokailee, että näennäisestä hoitamisesta huolimatta menisi paljon helpommin yksin lasten kanssa. Kesken ruokailunkin mies selittää asioitaan, ja sitten toteaa että "no ei taas lapset syöneet mitään, mihin ne taas juoksentelee".
Onko muilla tällaista? Onko "normaalia" kokea että yksin lasten kanssa helpompaa? Vaikka siis mies hoitaakin, kylvettää, ulkoiluttaa ja mitä milloinkin.
Kommentit (25)
Ja arkea enemmän vihaan viikonloppuja. Sinänsä ovat ok jos keksii (ja mies suostuu) erilaista tekemistä, mutta kun odotan että mies osallistuu esim aamuihin aktiivisesti ja mies taas ei jaksaisi koska on viikonloppu ja tahtoo ottaa rennosti. Eli vastuu taas jäisi mulle lasten aamupaloista yms. Silloin toivoisin, että mies olisi pois kotoa. Lapset vaan riekkuvat kun kaksi aikuista läsnä, mutta mies muissa maailmoissa, väsynyt ja huokaileva.
m ies käy töissä ja tuo rahaa.
eli se joka vaan makaa kotona saa tehdä kaiken työn kotona !
niin ja tuo oli siis MUN MIEHEN MIELIPIDE !
eli näin siis meillä :( eli hauskempaa ilman miestä meilläkin..
ihanaa kun ei oo ukkoa ees näkyvillä, ärsyttää jo sen naamakin kun makaa sohvalla kaiket illat.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tää menee niin, että mies tulee kotiin, ottaa vastaan tervetulomylläkän (koira+lapset) ja lähtee sitten heti koiran kanssa pitkälle lenkille. Hän jotenkin siinä koiraa lenkittäessä palautuu ja on valmis perhe-elämään. Jossain vaiheessa lenkitin aina koiran ennen kuin mies tuli kotiin, ja se ei toiminut yhtään. Sitten hän vaan istui ärtyneenä nojatuolissa huokailemassa, kun on niin meluisaa ja lapset on kimpussa. Paljon parempi näin. :)
Mut ainahan sitä on jotain hässäkkää, kun ollaan esimerkiksi viikonloput kaikki kotona. Meillä on viikonloput juuri siksi aika pitkälle etukäteen suunniteltuja, että muuten ne on helposti pilalla, kun aletaan miettimään vasta lauantaina, mitä kukin haluaa tehdä.
Sitä se on kun nainen roikkuu miehen lompakossa kii kynsin hampain, sitte pitää täällä valittaa.
Isäni teki tuota, etenkin yhteisessä illallispöydässä. Äitini oli tietysti töissä myös, mutta ei valittanut työasioista perheelle - vaikka aihetta olisi ollut.
Kyllä se yhden perheenjäsenen samoista asioista valittaminen rasittaa yhteisöä. Valittamisesta tiedän näin aikuisena että kivahan se on vähän purkaa asioita, ja että jos jostain valittaa niin ei se _oikeasti_ niin kauheaa ole.
Mutta eri asia on jos valitusta kuuntelevilla ei ole mitään hajua siitä miten asiat oikeasti ovat. Pienenä otin ainakin isän puheet ihan vakavissani, ja olin isästä tosi huolissaan kun se joutui päivittäin hengaamaan kaiken maailman kusipäiden kanssa.
Lisäksi epäilen että suhtautuminen työelämään yleensä on minulla perusnegatiivinen suurestikin tästä syystä. Tämä on kuitenkin oma ongelmani johon isällä ei ole enää osaa tai arpaa, mutta silti. Jos asiat näkisi asioina eikä ärsyttävinä asioina, niin helpompaa saattaisi olla.