Naiset, miksi ette omista parisuhteessa asuessanne edes huonekaluja?

että itsellä ei ole omia huonekaluja, ei suinkaan tarkoita "miehen varaan heittäytymistä". Tai naisen, jos kyse on miehestä, jolla ei ole omia kalusteita.

jos eron jälkeen ei ole varaa ostaa itselleen huonekaluja.

onko sinusta itsenäisyyden edellytys ja merkki omat huonekalut?

Mietipäs tilannetta. Nainen muuttaa vaikka valmiiksi kalustetusta opiskelijasolusta miehen asuntoon, jossa on huonekalut jo valmiina. Myöhemmin tulee ero, jolloin naisen täytyy tietenkin ostaa kaikki uuteen kotiinsa. Mutta missä kohtaa tarkalleen hän on heittäytynyt miehen varaan? Niillä rahoilla, joilla on hän olisi aiemmin ostanut huonekalut (olettaen ettei olisikaan muuttanut miehen kanssa yhteen) hän on voinut tehdä jotain muuta: hän on voinut vaikka matkustella, ostaa vaatteita, koruja (jotka voi myydä), kirjoja, käydä elokuvissa, teatterissa, salilla... Ehkä hänellä olisi olltu vähemmän rahaa harrastuksiin, jos hän olisi ostellut huonekaluja.

Hankalaa on tietysti, jos ne huonekaluostot tulevat yht'äkkiä. Mutta aika monelle käy niin esim. muuttaessa vanhempien luota ensimmäiseen omaan kotiin. Kaikki eivät saa vanhemmilta kalustusta ja sisustusta valmiina, vaan ne pitää hankkia vähitellen. Jos on voinut vuosikausia käyttää jonkun toisen kalusteita, niin tietysti hankinnat tulevat vähän eri aikaan kuin muilla.

Ja ne taas, jotka ovat antaneet aiemmat kalusteet pois - veikkaan, että aika harva luopuu täysin KAIKISTA omista tavaroistaan, ellei kyse ole jostain tosi halvoista tai johonkin opiskelijayksiöön soveltuvista kamoista. Yleisempää on kai, että pariskunnan molempien osapuolien tavaroista otetaan yhteiseen kotiin osa, niin että se tuntuisi heti molempien kodilta.

mies oli juuri ostanut kivan kämpän ja ei lie yllätys, että siellä oli myös huonekalut valmiina, ja sinne siis muutin jonkin ajan kuluttua.

omistamaan kämppään olette hankkineet? Ettei tarvitse erotessa ihan tyhjästä aloittaa?

omistamaan kämppään olette hankkineet? Ettei tarvitse erotessa ihan tyhjästä aloittaa?

jos siellä on kaikki tarpeellinen ja muutenkin kaikki ok? En minä ainakaan aloita eloa jonkun kanssa niin, että ekana ajattelen ostavani jotain, jotta ehkä joskus mulla on vaikka edes verhot omasta takaa :D

että ne ovat juuri miehen tavarat, joita ei yhteiseen asuntoon kelpuuteta...

astioita ja huonekaluja, paljon oli myös sellaista yhteistä jonka omistajaa olisi ollut hankala määritellä. Mutta...mulle ja lapsille lähtö tuli niin sukkelaan, että kaikki jäi. Joitain lasten tavaroita sain mieheltä välikäden kautta myöhemmin ja joitain harvoja henk.kohtasia juttuja. Onneksi valokuvia yms olin jo säilönyt vanhempieni omakotitaloon, kun aloin jotain mätää epäilemään. Eräänä päivänä itsesuojeluvaisto pakotti meidät lähtemään vanhempieni luo, jos heitä ei olisi ollut en tiedä minne olisimme menneet. Ilman vanhempiani olisin ollut lasten kanssa varmaan katuojassa.

niin tiedän että tuo mies on sen verran reilu, että saisin ottaa matkaani sen mitä haluan.

Ja onhan täällä noita tavaroita mitä olen itse tuonut mukanani.

Mutta jos tulisi ero, niin en minä alkaisi mitään sohvia täältä viemään. Tulisi vain mies mieleen. Luulen että moni erotessa haluaakin "puhtaan alun" huonekaluineen ja kaikkineen.

Ei meillä ole yhtään miehen huonekalua, paitsi pari jotka olen itse sille ostanut sen työhuoneeseen. Sen exä piti koko irtaimiston, mukaanlukien miehen perintöhuonekalut.

Ei meillä tavaroiden omistus perustu siihen, kumpi ne on maksanut! Onpa maksajana ollut kumpi tahansa, meillä on niihin yhteishuoltajuus :D Aivan käsittämätöntä olisi alkaa varautumaan kaikkein pahinpaan! Ihan kuin odottaisi sen tapahtuvan milloin tahansa!?

Ja jos tosiaan menis kupit jakoon, niin siinä olis viimesimpia asioita murehtia jotain huonekalua tai astiastoa. Käyttökelpoista tavaraa saa aika edullisesti hankittua alkuhätiin jos jostain syytä joutuis puilta paljailta alottelemaan.

että minä omistin yhteen muuttaessa miltei koko irtaimiston, ja miehen kulahtaneet kirpparikamat heitettiin roskiin, kun ostettiin eka yhteinen asunto.



No 13 vuoden jälkeen on noita yhteisiäkin mööpeleitä ja kippoja kertynyt.

vaikka siksi että mies on rikas ja minä persaukinen, niin miehen rahoilla ollaan ostettu hyvät huonekalut =)



eron sattuessa sitten etsitään uus rikas mies.. :DDDD no toiv ei tarvii erota =)

Miksi naisilla ei ole yhtään senttiäkään säästöjä. Kyllä jokin vararahasto pitäisi olla, vaikka tuhat euroa "piilossa", varsinkin, jos yhtään epäilyttää, että ero tulisi.



Jos tulee äkkilähtö, ei siinä paljon tavaroita keräillä. Esim. väkivaltaisen miehen kanssa.



Sitä en ymmärrä, miksi ei aloittaisi ihan patja lattialla -meiningillä - miksi ei siis pihistelisi kaikesta, kunnes tulee jotain tuloja. Ei se lapsi siihen kuole, jos ei ole verhoja. Itse ainakin lapsena pitäisin jännänä sitä, että nyt asutaan hetki retkimäisissä olosuhteissa.



Toki aikanaan sitten, kun on raha-asiat asettuneet, eli takuulla rahaa ruokaan ja vuokraan, sitten voi sitä asuntoa laittaa.



Kun muutin viimeksi, miehen kanssa yhteen, kämppä oli vuodesohvaa ja miehen yhtä lipastoa ja televisiota lukuunottamatta tyhjä. Itselläni ei ollut mitään, kun muutin vanhempien luota niin kauas, että ei kannattanut niitä suvun lahjoitushuonekaluja ottaa. Pari kuukautta meni niillä eriparilautasilla, ilman verhoja ja pyykit kasattiin vaan pinoon kylppärin nurkkaan. Sitten pikkuhiljaa alettiin keräillä kaikenlaisia käyttöesineitä. Huomasi varsinkin, miten selviää erittäin hyvin hyvin vähällä.



On se kyllä minusta kumma tilanne, jos puolisoilla ei ole yhteisomistajuutta irtaimistoon. Lain mukaanhan näin on.

lähtee mieheltä salassa, koska muuten lähtö jäisi vain yritykseksi...

Meillä meni erossa kaikki irtaimisto aika hyvin tasan, mutta kun esim. sänkyä, pesukonetta tai kahvinkeitintä ei voi kahtia laittaa, kummallekin tuli uutta ostettavaa aika monen satasen edestä.

Mulla oli ja on sentään hyvä duuni ja säännöllinen palkka, mutta kyllä mullakin luottokortti vinkui useaan otteeseen eroa seuranneina kuukausina. Ehkä sulla on niin kovat tulot, niin ei ole mitään väliä, vaikka joutuisit ostamaan ihan kaiken irtaimiston pesuaineista lasten vaatteisiin ja ruokapöytään. Kaikilla ei vain ole, joten jokainen satanen, jonka säästää sillä, että saa tavarat jaettua tasapuolisesti, on tosiaan kotiinpäin.

Ja jos tosiaan menis kupit jakoon, niin siinä olis viimesimpia asioita murehtia jotain huonekalua tai astiastoa. Käyttökelpoista tavaraa saa aika edullisesti hankittua alkuhätiin jos jostain syytä joutuis puilta paljailta alottelemaan.

Oikeastaan kaikki, yhtä pinetä vitriiniä ja lipastoa lukuunottamatta. Ne minulla oli jo kun muutin kotoa yksin asumaan.

"On se kyllä minusta kumma tilanne, jos puolisoilla ei ole yhteisomistajuutta irtaimistoon. Lain mukaanhan näin on."



ja minkähän lain mukaan näin on? Se ken on tavaran ostanut, sen myös omistaa. Meillä huonekalut olen ostanut enimmäkseen minä ja jos ero tulisi niin mies jäisi tyhjään taloon, huonekalut veisin mukanani.

ettei ap:n oletus pidä kovin usein paikkaansa. Mutt vaikka niin olisikin, niin mikä ongelma se olisi? Aika harva varmaan elää parisuhteessa sillä ajatuksella, että miettii koko ajan, onko selusta turvattu, jos toinen jättää tai osoittautuu psykopaatiksi. Mikä suhde se sellainen olisi?



Ja toiseksi, jos nainen ostaa oman sohvan, niin sama määrä rahaahan siihen menee kuitenkin. Jos sohva on jäänyt hankkimatta, saattaa olla vaikka säästöjä, joilla ostaa se sohva, sitten jos tiet erkanevat.



Ja mikä ongelma se edes on, jos ei ole huonekaluja? Hätätilanteessa sellaiset saa aika halvalla kirpputorilta tai aivan tosi köyhänä sossu avustaa niiden hankkimisessa.



Mieluummin ainakin itse nautin parisuhteestani kuin satsaan koko ajan eron varalle! (tosin ei meillä kyllä olekaan niin, että mies omistaisi kaiken ja itse en mitään...)

kanssa yhteen hävittävät kaikki omat huonekalunsa ja omassa asunnossaan olleet irtaimistot.

Onko se mies tosiaan niin ihqu, ettei naisella saa olla mitään omaa kun yhteen muutetaan?

Miksi naisilla ei ole yhtään senttiäkään säästöjä. Kyllä jokin vararahasto pitäisi olla, vaikka tuhat euroa "piilossa", varsinkin, jos yhtään epäilyttää, että ero tulisi.

minun ammatissani ei yksinkertaisesti tule kovin paljon rahaa. Ja ei, en ole matalapalkka-alalla tai huonosti koulutettu. Ammattini on oma, tietoinen valintani, kutsumukseni jo lapsesta lähtien ja suurin kunnianhimoni. Olen siis valinnut mieluummin sen kuin rahat. (Tosin en myöskään elä miehen siivellä, ei hänkään mikään rikas ole. Raha ei näyttele suhteessamme mitään olennaista roolia.)

Eikä meillä kummallakaan, miehellä tai minulla, ole mitään "vararahastoa eron varalle", ei edes "varasuunnitelmaa eron varalle". Me keskitymme kai niin kovasti tähän parisuhteeseemme, että emme spekuloi mahdollisella erolla.

On se kyllä minusta kumma tilanne, jos puolisoilla ei ole yhteisomistajuutta irtaimistoon. Lain mukaanhan näin on.

Lain mukaan näin ei ainakaan ole meidän kohdallamme. Mutta toisaalta huonekalut ovat tosi halpoja, pääasiassa kirppikseltä ostettuja, ja irtaimistossa minulle arvokkainta ovat valokuvani, päiväkirjani ja muut henkilökohtaiset tavarat sekä tunnearvoa sisältävät, kuten mummon vanhat. Ei meillä ole mitään arvoastiastoa, josta riidellä, tai muuta kallista. Tuntuisikin hassulta puhua meidän tavaroiden kohdalla "irtaimiston omistajuudesta". Kai ne ovat meille lähinnä käyttöesineitä, joten ei olla satsattu niihin rahallisesti paljon.

Olemme yhdessä käyttäneet molempien rahoja lähinnä matkustamiseen tavaran sijaan. Muistoissa on sentään se kiva puoli, että ne ovat toisaalta yhteisiä, mutta kuitenkin kummallakin on omansa. Niistä ei tarvitsisi erossakaan riidellä.