Itkitko kun lapsesi syntyi?

Olin kyllä hyvin onnellinen, hiukan hämmentynyt, kiitollinen kohtalolle / Jumalalle / luonnolle. En itke julkisesti.

Olin todella väsynyt, kun olin synnyttänyt kymmeniä tunteja ja sitten mentiin lopulta sektioon. Adrenaliini jylläsi niin, että tärisin ihan hillitsemättömästi siinä pöydällä ja kun vauva nostettiin masusta ja se rääkäsi kovasti (vauva, ei masu), itkin vaan. Ja niin itki mieskin. Varmaan kaikki tunteet ja jännitys purkautui itkuna, mutta ehdottomasti olin järjettömän onnellinenkin! :)

onnesta ja helpotuksesta, että raskaus lopultakin ohi ja ihana lapsi maailmassa.

Lähinnä helpotuksesta, että se helvetti on ohi, ja vähän myös onnesta, että olen edelleen elossa.

samaan aikaan :) Olin järjettömän onnellinen!

Ja aikamoisissa adrenaliinihöyryissä. En tapaa itkeskellä onnellisena muutenkaan. Kolmannen kohdalla hanat kyllä aukesi, koska syntyi kuolleena.

kolmen kohdalla. Olin vain hiton onnellinen siitä,että se helvetti (raskaus ja synnytys) olivat ohi.

Kolmesti olen synnyttänyt. Kahdella ensimmäisellä kerralla olin vain helpottunut, että kaikki oli ohi, en edes halunnut vauvaa syliin nopean ensi-imetyksen jälkeen. Kolmannella kerralla olin tavattoman onnellinen, mutta en ollut lähelläkään itkua. Silti tuo kolmas synnytyksen jälkeinen hetki lukeutuu elämäni onnellisimpiin ja rauhallisimpiin hetkiin (hyvä kivunlievitys).

toinen syntyi sairaana ja vietiin näytön jälkeen keskolaan, silloin en itkenyt, olin pelosta ja huolesta sekaisin..itkin vasta keskolassa

olin vain älyttömän helpottunut että se rääkki oli ohi. olin ihan sanaton siinä tilanteessa.. se oli niin ihmeellistä. ehdin kyllä miettimään, että pitääköhän hoitajat mua heti huonona äitinä kun ihan hiljasena vain toljotin :P

kolmesta ekasta synnytyksestä nuo muistikuvat on jo vähän sumuiset. Viimeisessä taisin hieman kyynelehtiä, niinkuin aina kun on jotain herkkistä.

Sektio tehtiin melko suunnitelmallisesti, en siis yrittänytkään snnyttää alakautta (perätila yms.).



Kun lapsi tuotiin mulle näytille ennenkuin vietiin keskolaan, niin itkin kai onnesta ja siitä kun leikkaussalihenkilökunta niin onnitteli. Ja varmaan myös huolesta itkin... lapsi oli siis keskonen.

Olin todella onnellinen ja helpottunut, mutta ei itkettänyt vaan lähinnä nukutti.

kait leffoista ja teeveestä, että pitäisi itkeä ja nauraa ja olla ihan onnesta sekaisin. Multa tais tulla pari kyyneltä ja nekin oli sellaista osittaista tekoitkua. Oikeasti halusin vain olla rauhassa , koska synnytys oli tosi kivulias. Halusin lapsen pois siitä ja nukkua, ja ärsyttää vieläkin, että mun ei annettu levätä sen rääkin jälkeen kuin muutama tunti. Sen jälkeen piti valvoa kaksi yötä putkeen joko oman tai toisen vauvan itkua kuunnellen, ja imetystä yrittäen.



Jos olisin saanut pari päivää vain nukkua , olisin varmaan jaksanut sen alun paljon paremmin. Ne onnenkyynelet alkoi virrata vasta kotona, onneksi silti.

Oli kyllä ihan järjettömän onnellinen,hämmentynyt ja euforinen olo.

Ihmettelin kyllä jälkeenpäin miehelle, ettei tullut itkettyä.



Yleensä vollotan liikuttavien mainostenkin aikana ;) Sitä MTVn 16 and pregnant- ohjelmaa katsoessani itken aina silmät päästä juuri siinä kohdassa kun lapsi syntyy... :D

mutten mitenkään vollottamalla, vaan kyyneleet vaan virtasivat liikutuksesta, kun se vastasyntynyt ryömi siihen rinnalle ihan kuin olisi tiennyt ihan tarkkaan, mihin oli matkalla. Lapsi oli jotenki niin tutun näköinen, se oli todella liikuttavaa. Mieskin itki. Synnytyksen jälkeen ei tainnut sitten pitkään aikaan kulua päivääkään etten olisi itkenyt. Baby blues iski sitten aika rajuna.

Se vaan ihmetyttää kun muuten vollotan jos näen synnytyksen telkkarista.



Mutta kun synnytin ainokaiseni, ei itku ollut lähelläkään. Tosin kovimpien supistusten aikana kyyneleet valuivat, mutta ihan vaan kivusta.

onnesta ja helpotuksesta, että raskaus lopultakin ohi ja ihana lapsi maailmassa.

Toisenkin kohdalla onnentunne oli huikaiseva, mutta en itkenyt

Hätäsektio, lapset suoraan teholle. En tuntenut yhtään mitään.