Lue keskustelun säännöt.
Miehen kanssa ristiriita kihlauksen merkityksestä
14.11.2011 |
En viitsi asiasta kavereille avautua, joten saatte toimia korvikkeina.
Tilanne siis tämä: kihloihin menoa suunnitellaan, ja kävi ilmi, että kihlautuminen merkitsee meille tyysti eri asioita. Minulle se on ilman muuta lupaus avioliitosta, "sitten joskus". Mies taas kokee sen olevan vain osoitus jonkinlaisesta vakavammasta seurustelusta, eikä hän muutenkaan pidä naimisiin menoa tarpeellisena.
Noh, en koe olevani valmis menemään kihloihin, jos asialla on meille eri merkitys. Ja "leikkikihloja", ilman sen syvempää merkitystä pidän lähinnä typerinä.
Mies sanoo, että naimisiin voidaan mennä sitten, jos saadaan yhteisiä lapsia. Minä taas en halua tehdä lapsia jollen ole vähintään kihloissa. Ja kihloihin ei voida mennä... Dadaa, pattitilanne on valmis!
Mitä tässä voi tehdä? Kompromissiratkaisua asialle ei oikein ole, vaan toisen pitäisi ihan aidosti muuttaa mielipidettään itselleen tärkeässä asiassa. Toivoa vahinkoa?
Kommentit (114)
SE IKUISESTI oli mulle liikaa. Ahdisti ja tuntui kuin olisin pitkässä pimeässä tunnelissa. Luovutimme, tylsistyimme ja kasvoimme erilleen, koska emme jaksaneet enää panostaa, koska tulisimme olemaan ikuisesti ja vielä vähän lisää yhdessä. Erosimme.
Nyt 43-vuotiaana löysin eronneen miehen, eikä mikään mahti ikinä tule saamaan minua enää ikinä vihille. Tähän liittoon aion myös panostaa. Täysillä. Joka päivä.
Sillä, että olin edellisen miehen kanssa avioliitossa, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että se suhde loppui. Avo- tai avioliitto, suhdetta on hoidettava.
Muutenkin, ei tässä nyt ollut tarkoitus kinastella avo- ja avioliiton paremmuudesta...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sinulle niin tärkeä asia, että uskot katkeroituvasi jos ette mene naimisiin, niin voisitko:
- kertoa tämän selkeästi miehellesi (olet ilmeisesti jo niin tehnytkin) ja
-antaa jonkun deadlinen, esim. vuosi tästä eteenpäin, johon mennessä haluat joko oikean kosinnan/kihloihin menon jonka yhteydessä siis sovitaan myös naimisiinmenopäivämäärä TAI tiedon siitä, että mies ei aio mennä naimisiin edes sinun mieliksesi, jolloin mietit uudelleen haluatko jatkaa suhdetta.
En usko mihinkään deadlineihin ihmissuhteissa. Suhteen lopettaminen ei ole missään nimessä vaihtoehto, rakastan häntä.
sitten ole mitään tehtävissä. Suosittelen toimenpiteitä, jotka auttavat sinua hyväksymään ettete todennäköisesti mene naimisiin koskaan (terapia?)
on sinulle niin tärkeä asia, että uskot katkeroituvasi jos ette mene naimisiin, niin voisitko:
- kertoa tämän selkeästi miehellesi (olet ilmeisesti jo niin tehnytkin) ja
-antaa jonkun deadlinen, esim. vuosi tästä eteenpäin, johon mennessä haluat joko oikean kosinnan/kihloihin menon jonka yhteydessä siis sovitaan myös naimisiinmenopäivämäärä TAI tiedon siitä, että mies ei aio mennä naimisiin edes sinun mieliksesi, jolloin mietit uudelleen haluatko jatkaa suhdetta.
En usko mihinkään deadlineihin ihmissuhteissa. Suhteen lopettaminen ei ole missään nimessä vaihtoehto, rakastan häntä.
Joku kertoi, kuinka häntä alkoi ikuisesti ahdistaa ja kokee olonsa paremmaksi avoliitossa. Minä taas kerroin, kuinka jaksan tehdä pitkäjänteisempää työtä suhteessa kun olemme naimisissa.
Olemme niin erilaisia ja siksi olisi tärkeää, että parilla olisi samanlaiset arvot.
Teillä ei sitä ole. Ja kumpikin haluatte samaa asiaa. Nyt on vain tehtävissä se, että jompi kumpi antaa periksi. Muista, että toista et voi muuttaa. Jos miehesi ei koe avioliittoa hänelle tärkeänä, et voi häntä pakottaa kokemaan sitä tärkeänä. Voit vain korkeintaan painostaa hänet naimisiin.
Tai toisinpäin. Sinä haluat naimisiin ja mies ei. Toinen vaihtoehto on, että sinä annat periksi. Mutta sitä ei voi miehesi odottaa sinulta, että sinä alat nähdä avoliitossa elämisen rikkautena jos se sotii ajatusmaailmaasi vastaan.
Nämä vaihtoehdot sinulla on jos meinaatte pysyä yhdessä.
Keskustelussa ei mielestäni kukaan puhu avoliiton tms. paremmuudesta. Minusta vain hyvin ihmiset kertovat, miksi he elävät juuri sellaisessa parisuhteessa ja miksi se on heille tärkeää.
SE IKUISESTI oli mulle liikaa. Ahdisti ja tuntui kuin olisin pitkässä pimeässä tunnelissa. Luovutimme, tylsistyimme ja kasvoimme erilleen, koska emme jaksaneet enää panostaa, koska tulisimme olemaan ikuisesti ja vielä vähän lisää yhdessä. Erosimme.
Nyt 43-vuotiaana löysin eronneen miehen, eikä mikään mahti ikinä tule saamaan minua enää ikinä vihille. Tähän liittoon aion myös panostaa. Täysillä. Joka päivä.
Sillä, että olin edellisen miehen kanssa avioliitossa, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että se suhde loppui. Avo- tai avioliitto, suhdetta on hoidettava.
Muutenkin, ei tässä nyt ollut tarkoitus kinastella avo- ja avioliiton paremmuudesta...
ap
Eli kun kuulen naisten puhuvan tulevaisuudesta ja parisuhteesta, törmään (tai ainakin siltä tuntuu) usein naisten tapaan puhua HÄISTÄ ja HÄÄPÄIVÄSTÄ. Miehet taas tuntuvat puhuvan usein naimisiinmenosta noin yleisesti. Ja tämä hämää mua.
Tuntuu, että naisille on tärkeämpää päästä naimisiin, ja saada ne perhanan HÄÄT.
Miehet taas tuntuvat puhuvan yleisesti vaan elämästä naimisissa, sitten tulevaisuudessa.Häät, häät, häät ja häät! Se on SE päivä, ja jota hoetaan kun mantraa. Ei väliä miten eletään suhteessa häiden jälkeen tai miten tulevaisuus muuten suttaantuu, kunhan saadaan ne häät. Siis naisten kannalta.
Miehille häät taas tuntuu olevan vain välietappi siihen suureen kokonaisuuteen, mitä kutsutaan parisuhteeksi. Ja sen verran omista häistä ressataan, että luvataan pysyä poissa, paitsi alttarilla sovittuna aikana..
Olenko mä ihan väärässä tän asian suhteen, ja oonko mä ainut kenen korvaan toi asia särähtää?
JOhtuiskohan tuo siitä, että naiset kuitenkin enimmäkseen joutuvat suunnittelemaan ja toteuttamaan ne häät. Miehelle riittää suurinpiirtein se, että kestää naisensa hössötyksen ja ilmestyy sovittuna päivänä frakki päällä kirkkoon. Tottahan toki häät on puheissa, kun niiden järjestämisessä on aivan uskomattoman paljon hommaa. Ei se silti sitä tarkoita, etteivätkö naiset ajattelisi häiden jälkeistä elämää ja panostaisi siihen naimisissa oloonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä asuin avoliitossa ja kun en kokenut jatkuvuutta vaan joka päivä piti erikseen päättää, haluanko, en jaksanut panostaa. Ero siitä tietenkin tuli.
Tapasin sitten miehen, kenen kanssa halusin naimisiin ja olla ikuisesti yhdessä. Hänen kanssaan teemme suhteen eteen pitkäjänteistä työtä. Ei poukkoilla vain joka aamu erikseen, että haluttaako vielä tänään vai ei.
Siksi on tosiaan tärkeää, että parilla on yhteiset arvot.Suhteesta ei tule mitään jos toinen haluaa joka aamu miettiä erikseen, kiinnostaako mua oikeastaan olla tänään enää sun kans vai lemppaanko tänään sut ulos. Joku kaipaa sellaista jännitystä, joku kaipaa pitkäjänteisempää suhdetta. Toivottavasti kummankin kannattajat löytävät oman kumppaninsa, kenellä on samat arvot.
Hieno juttu, että löysit itsellesi sopivan puolison! Mutta en kyllä oikein ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että te mietitte aiemmassa suhteessanne joka päivä uudestaan tai erikseen, haluatteko vielä olla yhdessä? Kuulostaa vähän oudolta. Miten jaksoitte olla suhteessa, jos koko ajan epäröitte ja epäilitte? Ja uskotko, että sinut vakuutti vasta avioliitto, vai olisitko nykyisen kanssa samalla lailla, varma tunteistasi, vaikka ette olisi naimisissa? Toisin sanoen, muuttuiko jatkuva epäröintisi sillä hetkellä, kun allekirjoititte avioliittopaperit?
Et kai tosissasi ajattele, että jotkut "kaipaavat sellaista jännitystä, lempataanko heidät tänään"? Aika omituinen käsitys ihmissuhteista, toivottavasti et ole ihan tosissasi! Uskotko sinä rakkauteen ollenkaan? Surullista, jos et - mutta toivon tulkitsevani sinua väärin.
Mutta se on kyllä totta, että yhteiset arvot on tärkeä asia suhteen onnistumisen kannalta.
Minä asuin avoliitossa ja kun en kokenut jatkuvuutta vaan joka päivä piti erikseen päättää, haluanko, en jaksanut panostaa. Ero siitä tietenkin tuli.
Tapasin sitten miehen, kenen kanssa halusin naimisiin ja olla ikuisesti yhdessä. Hänen kanssaan teemme suhteen eteen pitkäjänteistä työtä. Ei poukkoilla vain joka aamu erikseen, että haluttaako vielä tänään vai ei.
Siksi on tosiaan tärkeää, että parilla on yhteiset arvot.Suhteesta ei tule mitään jos toinen haluaa joka aamu miettiä erikseen, kiinnostaako mua oikeastaan olla tänään enää sun kans vai lemppaanko tänään sut ulos. Joku kaipaa sellaista jännitystä, joku kaipaa pitkäjänteisempää suhdetta. Toivottavasti kummankin kannattajat löytävät oman kumppaninsa, kenellä on samat arvot.
Hieno juttu, että löysit itsellesi sopivan puolison! Mutta en kyllä oikein ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että te mietitte aiemmassa suhteessanne joka päivä uudestaan tai erikseen, haluatteko vielä olla yhdessä? Kuulostaa vähän oudolta. Miten jaksoitte olla suhteessa, jos koko ajan epäröitte ja epäilitte? Ja uskotko, että sinut vakuutti vasta avioliitto, vai olisitko nykyisen kanssa samalla lailla, varma tunteistasi, vaikka ette olisi naimisissa? Toisin sanoen, muuttuiko jatkuva epäröintisi sillä hetkellä, kun allekirjoititte avioliittopaperit?
Et kai tosissasi ajattele, että jotkut "kaipaavat sellaista jännitystä, lempataanko heidät tänään"? Aika omituinen käsitys ihmissuhteista, toivottavasti et ole ihan tosissasi! Uskotko sinä rakkauteen ollenkaan? Surullista, jos et - mutta toivon tulkitsevani sinua väärin.
Mutta se on kyllä totta, että yhteiset arvot on tärkeä asia suhteen onnistumisen kannalta.
Minustakin tuo oli vähän outo kirjoitus. Että ihan joka päivä erikseen piti miettiä... En oikesti usko, että suhteen virallistaminen olisi tuohon mitään vaikuttanut. Tai että avo- tai avioliitto olennaisesti eroaisi tuossa asiassa toisistaan, jos rakkauden määrä on sama. Kuka rakkaussuhteessa muka päivittäin valitsee tosien. Sehän on itsestäänselvyys, että tahtoo olla yhdessä, kun rakastaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naimisiinmeno on niin vaikeaa. Jos kerran haluaa sitoutua ja se on selkeämpää omaisuus- ja perintöasioiden kannalta, niin miksi ei. Tuntuu niinkun kuitenkin haluaisi pitää jotain takaporttia auki.
että he joka aamu päättävät, haluavatko olla yhdessä vai ei. Tätä valinnanvapautta ei kuulemma avioliitossa ole, koska siinä on pakko olla yhdessä kun on sidottu pallo jalkaan.
-ohis
Minä asuin avoliitossa ja kun en kokenut jatkuvuutta vaan joka päivä piti erikseen päättää, haluanko, en jaksanut panostaa. Ero siitä tietenkin tuli.
Tapasin sitten miehen, kenen kanssa halusin naimisiin ja olla ikuisesti yhdessä. Hänen kanssaan teemme suhteen eteen pitkäjänteistä työtä. Ei poukkoilla vain joka aamu erikseen, että haluttaako vielä tänään vai ei.
Siksi on tosiaan tärkeää, että parilla on yhteiset arvot.Suhteesta ei tule mitään jos toinen haluaa joka aamu miettiä erikseen, kiinnostaako mua oikeastaan olla tänään enää sun kans vai lemppaanko tänään sut ulos. Joku kaipaa sellaista jännitystä, joku kaipaa pitkäjänteisempää suhdetta. Toivottavasti kummankin kannattajat löytävät oman kumppaninsa, kenellä on samat arvot.
Hieno juttu, että löysit itsellesi sopivan puolison! Mutta en kyllä oikein ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että te mietitte aiemmassa suhteessanne joka päivä uudestaan tai erikseen, haluatteko vielä olla yhdessä? Kuulostaa vähän oudolta. Miten jaksoitte olla suhteessa, jos koko ajan epäröitte ja epäilitte? Ja uskotko, että sinut vakuutti vasta avioliitto, vai olisitko nykyisen kanssa samalla lailla, varma tunteistasi, vaikka ette olisi naimisissa? Toisin sanoen, muuttuiko jatkuva epäröintisi sillä hetkellä, kun allekirjoititte avioliittopaperit?
Et kai tosissasi ajattele, että jotkut "kaipaavat sellaista jännitystä, lempataanko heidät tänään"? Aika omituinen käsitys ihmissuhteista, toivottavasti et ole ihan tosissasi! Uskotko sinä rakkauteen ollenkaan? Surullista, jos et - mutta toivon tulkitsevani sinua väärin.
Mutta se on kyllä totta, että yhteiset arvot on tärkeä asia suhteen onnistumisen kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka päivä valitaan toinen uudestaan ja uudestaan.
naimisiinmeno on niin vaikeaa. Jos kerran haluaa sitoutua ja se on selkeämpää omaisuus- ja perintöasioiden kannalta, niin miksi ei. Tuntuu niinkun kuitenkin haluaisi pitää jotain takaporttia auki.
Suojele itseäsi ja periaatteitasi. Kerro, että rakastat miestä, haluat joskus naimisiin ja haluat lapsia, mutta kihloihin menet vain, jos se tarkoittaa lupausta avioliitosta ja perheen perutamisesta. Toki voitte seurustella kihlautumatta vielä jonkin aikaa.
Puhuttu on jo pari päivää. Melkoinen pudotushan tuo oli, kun kihlajaisten suunnittelusta viidessä sekunnissa mentiintilanteeseen, ettei kihloihin meno tunnu nyt todennäköiseltä ollenkaan, kun tuo käsitysten erilaisuus tuli ilmi.
Miehen rakkautta en epäile, hän ei vain millään tasolla pidä aviliittoa tarpeellisena, eikä ymmärrä miksi pitäisi naimisiin mennä. Minun järkiperusteluni esim. sen vaikutuksista perintöveroon yms. eivät vakuuta. Ja itselleni riittävä syy naimisiin menoon olisi jo ihan romanttisesti ja yksistään rakkaus.
ap
En lukenut tämän jälkeen enää muita viestejä, joten voi olla että joku on jo sanonut saman. Eikö miehellesi naimisiinmeno ole "millään tasolla tarpeellista" edes vaikka olet kertonut että se on sinulle tärkeää? Siis että hän olisi valmis menemään kanssasi naimisiin koska tietää että se on sinulle romantiikan ja rakkauden vuoksi tärkeä asia? Jos ei, niin ikävä kyllä epäilen, että mies ei vain halua sitoutua sinuun. Miksi ostaa lehmä, kun maitoa saa ilmaiseksi. Ja siinä tapauksessa sinun ei kannata jäädä toivomaan että tilanne muuttuu, saati alkaa hankkia lapsia tuon miehen kanssa, tuskin avioitumishalut kasvaisivat edes lasten myötä ja päädyt vuosikausiksi toivomaan ja kärttämään jotain mitä toinen ei edes halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naimisiinmeno on niin vaikeaa. Jos kerran haluaa sitoutua ja se on selkeämpää omaisuus- ja perintöasioiden kannalta, niin miksi ei. Tuntuu niinkun kuitenkin haluaisi pitää jotain takaporttia auki.
jos ei halua naimisiin, tulee se tunne, että ei halua ihan lopullisesti sitoutua vaan katella vielä, jos vaikka löytyis joku parempi. Ja aika monta tapausta on niitä miehiä, jotka ensin ei mene kirveelläkään naimisiin, vaikka on yhteiset asunnot ja lapset ja muut. Sitten tulee ero ja löytyy uusi nainen ja yhtäkkiä mennään samantien naimisiin... Väkisin tulee se tunne, että se eka nainen ei tainnut olla koskaan "se ihan oikea".
Eli kun kuulen naisten puhuvan tulevaisuudesta ja parisuhteesta, törmään (tai ainakin siltä tuntuu) usein naisten tapaan puhua HÄISTÄ ja HÄÄPÄIVÄSTÄ. Miehet taas tuntuvat puhuvan usein naimisiinmenosta noin yleisesti. Ja tämä hämää mua.
Tuntuu, että naisille on tärkeämpää päästä naimisiin, ja saada ne perhanan HÄÄT.
Miehet taas tuntuvat puhuvan yleisesti vaan elämästä naimisissa, sitten tulevaisuudessa.Häät, häät, häät ja häät! Se on SE päivä, ja jota hoetaan kun mantraa. Ei väliä miten eletään suhteessa häiden jälkeen tai miten tulevaisuus muuten suttaantuu, kunhan saadaan ne häät. Siis naisten kannalta.
Miehille häät taas tuntuu olevan vain välietappi siihen suureen kokonaisuuteen, mitä kutsutaan parisuhteeksi. Ja sen verran omista häistä ressataan, että luvataan pysyä poissa, paitsi alttarilla sovittuna aikana..
Olenko mä ihan väärässä tän asian suhteen, ja oonko mä ainut kenen korvaan toi asia särähtää?
JOhtuiskohan tuo siitä, että naiset kuitenkin enimmäkseen joutuvat suunnittelemaan ja toteuttamaan ne häät. Miehelle riittää suurinpiirtein se, että kestää naisensa hössötyksen ja ilmestyy sovittuna päivänä frakki päällä kirkkoon. Tottahan toki häät on puheissa, kun niiden järjestämisessä on aivan uskomattoman paljon hommaa. Ei se silti sitä tarkoita, etteivätkö naiset ajattelisi häiden jälkeistä elämää ja panostaisi siihen naimisissa oloonkin.
Eihän sitä häähössötystä ole pakko järjestää, jos ei halua. Maistraatit on olemassa ja vaikka kirkkovihkiminen haluttaisiin, senkin voi tehdä pienimuotoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mihinkään.Tollaset tyypit tiedetään.Eivät ole ikinä valmiita.Mieti kaks kertaa ollakko vaiko ei tollasen kanssa.Mä haaskasin aikanani seitsemän vuotta.Ei kihloja,häitä,lapsia.Sitten kun se oikea löytyi oli kaikkeen valmis.Nyt naimisissa ja kolme lasta ja onnellinen!:)
saaneet miehen painostettua naimisiin ja ne kermakakkuhäät yms.
Tiedän niin paljon naimisissaolevia miehiä, jotka pettää vaimojaan, että en puhuisi takaporteista.
Avoliitossa sentään ollaan vapaaehtoisesti ja valitaan toinen joka päivä uudestaan.
naimisiinmeno on niin vaikeaa. Jos kerran haluaa sitoutua ja se on selkeämpää omaisuus- ja perintöasioiden kannalta, niin miksi ei. Tuntuu niinkun kuitenkin haluaisi pitää jotain takaporttia auki.
jos ei halua naimisiin, tulee se tunne, että ei halua ihan lopullisesti sitoutua vaan katella vielä, jos vaikka löytyis joku parempi. Ja aika monta tapausta on niitä miehiä, jotka ensin ei mene kirveelläkään naimisiin, vaikka on yhteiset asunnot ja lapset ja muut. Sitten tulee ero ja löytyy uusi nainen ja yhtäkkiä mennään samantien naimisiin... Väkisin tulee se tunne, että se eka nainen ei tainnut olla koskaan "se ihan oikea".
Niin, ap tässä taas, hei! Paljon on tullut sellaisia kommentteja, jotka antavat ymmärtää, että turhaan tuhlaan aikaani tuollaiseen mieheen, joka ei minuun halua sitoutua.
No, kun mieheni mielestä se kihlautuminenkin on sitoutumista, hänelle jopa ihan vakavaa sellaista. Ei mitään sellaista, mihin hetken mielijohteesta rynnättäisiin. Uskon hänen rakkauteensa.
Itse rakastan häntä niin paljon, etten voisi kuvitella, että joku naimisiin meno tärkeydessään ikinä voisi mennä sen edelle. Joten missään vaiheessa, edes pienen pientä hetkeä, en ole kyseenalaistanut suhdettamme. Sen lopettaminen ei ole mikään vaihtoehto, vaikka ei naimisiin ikinä mentäisikään.
Sillä naimisiin meno ei ole tärkeää itsessään. Se ei ole elämäni päätavoite. Satun vain rakastamaan juuri tätä miestä niin paljon, että haluaisia hänet ihan oikeasti aviomiehekseni. Joka tapauksessa haluan viettää elämäni hänen kanssaan, kävi naimisiin menon suhteen miten kävi.
Kommenteillanne on kuitenkin ollut merkitystä. Ne ovat saaneet minut ajattelemaan asiaa monelta kantilta. Tajuan nyt paremmin miestäkin, vaikka yhä samaa mieltä avioliiton tärkeydestä olenkin.
ap
Miksi naimattomat ovat aina kyynisiä ja pahantahtoisia naimisissa olevia kohtaan? Ikään kuin naimattomille ainoa lohtu naimattomuutensa katkeruuteen olisi, että joku aviopari eroaisi ja he pääsisivät nauramaan vahingoniloisesti. Säälittävää.
musta taas on säälittävää, että jonkun elämän suurin saavutus on päästä naimisiin. Tottakai on olemassa onnellisiakin avioliittoja, mutta en usko, että ne ovat onnellisia sen avioitumisen takia vaan ihan muista syistä. Avioituminen itsessään ei takaa onnellista parisuhdetta, kuten varmaan kaikki tietävät.
avioliittoon sitoutuminen on TÄYSIN vapaaehtoista, jokainen sanoo sen "tahdon"-sanan täysin vapaaehtoisesti ja on avioliitossa vapaaehtoisesti. Avioliitossa vaan sitä sitoutumista ajatellaan pitemmällä loppuelämän tähtäimellä, eikä VAIN päivän ajaksi kerrallaan.
Aikuinen kypsä ihminen pystyy ja tahtoo sitoutua pidemmällä tähtäimellä, vapaaehtoisesti avioliittoon loppuelämäkseen, jos kyseessä on tosi rakkaus. Teinimäinen "yhdeksi päivä kerrallaan"-sitoutuminen kuuluu sitoutumishaluttomille ja niille, jotka epäilevät rakkauttaan ja sitoutumishaluaan. Vähän kuin jotkut teinit kysyvät toisiltaan "ootsä mun kaa" tai menevät viikoksi kihloihin (tuollaisista tapauksista olen kuullut).
Onneksi jokainen saa vapaasti ja vapaaehtoisesti valita sitoutumismuodon johon on itse valmis eikä ketään pysty muuhun pakottamaan.
avioliittoon sitoutuminen on TÄYSIN vapaaehtoista, jokainen sanoo sen "tahdon"-sanan täysin vapaaehtoisesti ja on avioliitossa vapaaehtoisesti. Avioliitossa vaan sitä sitoutumista ajatellaan pitemmällä loppuelämän tähtäimellä, eikä VAIN päivän ajaksi kerrallaan.
Aikuinen kypsä ihminen pystyy ja tahtoo sitoutua pidemmällä tähtäimellä, vapaaehtoisesti avioliittoon loppuelämäkseen, jos kyseessä on tosi rakkaus. Teinimäinen "yhdeksi päivä kerrallaan"-sitoutuminen kuuluu sitoutumishaluttomille ja niille, jotka epäilevät rakkauttaan ja sitoutumishaluaan. Vähän kuin jotkut teinit kysyvät toisiltaan "ootsä mun kaa" tai menevät viikoksi kihloihin (tuollaisista tapauksista olen kuullut).
Onneksi jokainen saa vapaasti ja vapaaehtoisesti valita sitoutumismuodon johon on itse valmis eikä ketään pysty muuhun pakottamaan.
Mä olen ehdottomasti avioliittoa vastaan. Mieheni kanssa olen ollut yhdessä 18 vuotta, itse rakennettu omakotitalo, 2 autoa, 3 lasta ja olen täysin sitoutunut liittooni. AVOliittooni.
Tämä keskustelu on kuin uskikset vastaan ateistit tai vihreä vastaan punainen tai karppaus vastaan virallis terveellinen tai housut vastaan hame.
Se on henkilökohtainen arvoihin ja uskomuksiin perustuva asia, ja jos joku on toista mieltä, ei siitä kannata pahoittaa mieltään.
Aion olla mieheni kanssa, kunnes kuolema meidät erottaa, enkä tarvitse siihen, sormusta, yhteiskunnan silmissä tehtyä sitoumusta tai papin aamenta.
Eikä se ole keneltäkään pois, että minä ajattelen mieheni kanssa näin.
Minä asuin avoliitossa ja kun en kokenut jatkuvuutta vaan joka päivä piti erikseen päättää, haluanko, en jaksanut panostaa. Ero siitä tietenkin tuli.
Tapasin sitten miehen, kenen kanssa halusin naimisiin ja olla ikuisesti yhdessä. Hänen kanssaan teemme suhteen eteen pitkäjänteistä työtä. Ei poukkoilla vain joka aamu erikseen, että haluttaako vielä tänään vai ei.
Siksi on tosiaan tärkeää, että parilla on yhteiset arvot.Suhteesta ei tule mitään jos toinen haluaa joka aamu miettiä erikseen, kiinnostaako mua oikeastaan olla tänään enää sun kans vai lemppaanko tänään sut ulos. Joku kaipaa sellaista jännitystä, joku kaipaa pitkäjänteisempää suhdetta. Toivottavasti kummankin kannattajat löytävät oman kumppaninsa, kenellä on samat arvot.