Miehen kanssa ristiriita kihlauksen merkityksestä

Nyt sen merkitys on muuttunut eikä käsittääkseni enää laissa edes ole mainintaa kihlauksesta, eli käytännössä se on täysin merkityksetön.

Laissa on maininta kihlauksesta: ks. Avioliittolaki (v. 1987), I osa, I luku ja samaten ensimmäinen pykälä.

Mun miehellä pääsyy oli se, että ei halunnut olla esillä. Muutenkin on tunteiden näyttämisessä todella arka(siis muiden nähden). Kun muutettiin yhteen ja hääkyselyitä alkoi tulla, vähän mietittiin ja todettiin, että eiköhän se oo paras ratkaisu mennä myös naimisiin kun kerran yhdessä asutaan, ja muutenkin halutaan elää yhteistä elämää. Avioliitossa olemisessa on myös paljon enemmän hyviä asioita kuin avoliitossa. Siis ihan juridisia.



Puhu sille miehelles, että jos kerran muutenkin elätte yhteistä elämää, niin eikö sen voi lain mukaankin virallistaa. Mieti myös sitä, mitä itse haluat naimisiinmenolta: onko se isot hienot häät? Vai onko tärkeintä se, että "saatte toisenne"? Jos olet valmis tinkimään itse hääjuhlasta(esim. naimisiin vaikka maistraatissa tai pienin kahvituksin lähisukulaisille), mieskin saattaisi lämmetä enemmän asialle. Usein miehet pitävät häitä pakollisina tytön mieliksi ja kammoavat jo alkuunsa sitä, että joutuu olemaan koko suvun nähtävillä.

Meillä jätettiin sitten miehen toiveesta hääpusut ja tanssit pois.

Ja antakaa tuon kihla-hää-jutun muhia nyt mielessänne.

omissa häissä maha pystyssä....:)

Minä olin häissäni maha pystyssä. Kävimme maistraatissa (en kuulu kirkkoon, joten minua ei olisi suurin surminkaan saanut papin vihkimäksi, saati siunaamaksi) kun odotin esikoista. Minusta oli järkevää hoitaa asia pois alta ennen lapsen syntymää. Ihan senkin takia, että ei tarvinnut isyydentunnustamisia ja sen takia, että jos miehelle olisi sattunut jotain niin käytännön asioita olisi ollut helpompi hoitaa. Toisaalta, halusin myös olla mieheni lähin omainen.

Ihan kuule yhtä virallinen avioliittomme on, vaikka olinkin "maha pystyssä" :)

Sormuksia minulla ei ole lainkaan, koska en pidä sormuksia ja sukunimenkin jätin vaihtamatta. Joten ei taida kovin moni edes tietää minun siviilisäätyä. Kornia olisi tässä tilanteessa miettiä, mitä muut ajattelee meistä kun mehimme naimisiin maha pystyssä. Kas kun moni ei taida edes tietää, että olemme aviopari. Se on vain meille itsellemme tärkeä asia, kuten sen pitäisikin olla. Eikä asia, missä mietitään, mitä muut ajattelee meistä.

Kuten aiemmin mainitsin, olen ollut naimisissa aiemmin, ja tuolloin olin raskaana naimisiin mennessäni. Siitä syystä haluaisin tällä kertaa hoitaa asiat toisin.

tiedät varmaan, että vihille marssiminen ei ole oikeaa sitoutumista, se on vain hauska tapahtuma, joissa saa kulkea kermakakun näköisenä ja kaikki ihailevat ;-)



Minusta on hienompaa olla vapaa valitsemaan joku muu, mutta päättää joka päivä uudestaan, että tuo on se paras ja ihanin ja kasvaa yhdessä.

tiedät varmaan, että vihille marssiminen ei ole oikeaa sitoutumista, se on vain hauska tapahtuma, joissa saa kulkea kermakakun näköisenä ja kaikki ihailevat ;-)

Minusta on hienompaa olla vapaa valitsemaan joku muu, mutta päättää joka päivä uudestaan, että tuo on se paras ja ihanin ja kasvaa yhdessä.

estääkö se avioliitto sitten muiden valitsemisen? Ei avioliitto todellisuudessa merkitse juuri mitään todellisen sitoutumisen kannalta muuta kuin silloin hääpäivänä, kun luvataan olla ikuisesti yhdessä. Sitä lupausta ei kuitenkaan tarvitse pitää eikä sen rikkomisesta seuraa mitään. Siitä huolimatta voisin mennä naimisiin jos joku mies joskus haluaisi, koska mulle se olisi se ja sama, ilmeisesti ap:n miehelle ei ole.

suhde toimii jos kummallakin on samat arvot.

Halusimme kumpikin naimisiin ja olemme halunneet useamman lapsen ja asua maalla. Ne ovat sellaisia perusjuttuja, jotka täytyy keskustella suhteen alkuvaiheessa läpi.

Tuskin olisin jatkanut suhdetta mieheen, kuka olisi ajatellut asioista ihan eri tavalla kuin minä. Sillä pelkkä rakastuminen ei riitä pidempään suhteeseen vaan elämänarvojen täytyy olla samanlaiset.

että jos mieheni olisi joskus aikoinaan ollut sitä mieltä, että naimisiin ei mennä, olisin pitänyt sitä merkkinä siitä, etten ole hänelle se oikea elämänkumppani ja että hän etsii vielä. Kaikeksi onneksi mies jakaa kanssani tämän näkemyksen. Minusta kyse on hyvin oleellisesta asiasta. Todennäköisesti ap:n kuvaama tilanne olisi omalla kohdallani johtanut teiden erkanemiseen. Minä en osaa neuvoa, koska tiedän että periaatekysymyksistä on todella vaikeaa joustaa.

ja yrittää mennä siitä mistä aita on matalin, eli sitten naimisiin jos tulee lapsia ja plaa plaa.

Eiköhän tuo nyt ole aika selvää pässinlihaa.



Haluat kai naimisiin ihmisen kanssa joka ei voisi kuvitella elämää ilman sinua, kaikkine sitoutumisineen?

sovittiin hääpäivämme ja lapset saivat alkunsa vasta hääpäivän jälkeen.

Minusta on hienompaa olla vapaa valitsemaan joku muu, mutta päättää joka päivä uudestaan, että tuo on se paras ja ihanin ja kasvaa yhdessä.

joka päivä uudelleen"-selitys. Tää on oikeasti maailman naurettavin selitys avoliitolle.

Minusta on hienompaa olla vapaa valitsemaan joku muu, mutta päättää joka päivä uudestaan, että tuo on se paras ja ihanin ja kasvaa yhdessä.

joka päivä uudelleen"-selitys. Tää on oikeasti maailman naurettavin selitys avoliitolle.

jos järjellä ajattelet, niin eikö sun miehesi joudu myös sinut valitsemaan joka päivä uudelleen oli naimisissa tai ei? Jos hän huomenna rakastuu intohimoisesti uuteen työkaveriin, niin luuletko että se avioliitto on se, mikä estää häntä lähtemästä?

SE IKUISESTI oli mulle liikaa. Ahdisti ja tuntui kuin olisin pitkässä pimeässä tunnelissa. Luovutimme, tylsistyimme ja kasvoimme erilleen, koska emme jaksaneet enää panostaa, koska tulisimme olemaan ikuisesti ja vielä vähän lisää yhdessä. Erosimme.



Nyt 43-vuotiaana löysin eronneen miehen, eikä mikään mahti ikinä tule saamaan minua enää ikinä vihille. Tähän liittoon aion myös panostaa. Täysillä. Joka päivä.

Avoliiton kannattajathan aina perustelevat, miksi eivät ole naimisissa, sillä että he joka aamu päättävät, haluavatko olla yhdessä vai ei. Tätä valinnanvapautta ei kuulemma avioliitossa ole, koska siinä on pakko olla yhdessä kun on sidottu pallo jalkaan.

Olen lukenut monia näitä avioliitto/avoliitto-väittelyitä tälläkin palstalla, mutta en ole kyllä koskaan lukenut tuollaista perustelua. Nyt sinä yksinkertaistat ja tahallasi väärinymmärrät.

Tuo "valita joka päivä uudestaan" on kieltämättä vähän ontuva vertaus sitoutumiselle ilman virallisuuksia, ja varsinkaan sellaisia ei kannattaisi viljellä näillä palstoilla. Palstoilla kun liikkuu niin paljon porukkaa, jotka eivät ymmärrä vertauksia, vaan lukevat kaiken kirjaimellisesti. Kuten ilmeisesti sinäkin, vai?

Eihän voi olla totta, ettet oikeasti ymmärrä, mistä siinä "valita koko ajan uudestaan" oli oikeasti kysymys? Ei kai kukaan voi olla niin yksinkertainen...?

jos ei halua naimisiin, tulee se tunne, että ei halua ihan lopullisesti sitoutua vaan katella vielä, jos vaikka löytyis joku parempi.

Tuo voi pitää paikkansa joidenkin kohdalla, mutta ei kaikkien. Ei se pidä paikkaansa sellaisen, kohdalla, jolle avioliitto ei merkitse mitään tai ei ainakaan ole symboli todelliselle rakkaudelle tai sitoutumiselle. Koska mitään lopullista sitoutumistahan ei ole olemassa - muuten kuin vain, jos ihminen itse tuntee ja haluaa niin. Avioliitto ei sitä takaa eikä edes tarkoita. Eri asia toki, jos sille lataa näitä merkityksiä - mutta jollekin muulle vaikka yhteinen lapsi voi merkitä samaa. Tai vain yhteinen rakkaus ja yhteinen elämä.

Ja aika monta tapausta on niitä miehiä, jotka ensin ei mene kirveelläkään naimisiin, vaikka on yhteiset asunnot ja lapset ja muut. Sitten tulee ero ja löytyy uusi nainen ja yhtäkkiä mennään samantien naimisiin... Väkisin tulee se tunne, että se eka nainen ei tainnut olla koskaan "se ihan oikea".

Aika monta tapausta on varmasti ihan kaikenlaisia miehiä ja naisia ja hyvin monenlaisia syitä ja motiiveja.

avioliittoon sitoutuminen on TÄYSIN vapaaehtoista, jokainen sanoo sen "tahdon"-sanan täysin vapaaehtoisesti ja on avioliitossa vapaaehtoisesti. Avioliitossa vaan sitä sitoutumista ajatellaan pitemmällä loppuelämän tähtäimellä, eikä VAIN päivän ajaksi kerrallaan.

No kuka sitten muka ajattelee parisuhdettaa päiväksi kerrallaan? Eivät edes seurustelevat parit ajattele niin, vaikka eivät olisi vielä ehtineet ajatella sitä maagista lausetta "tuon ihmisen kanssa haluan olla aina". Tuolta osin eri siviilisäädyt eivät tietenkään eroa toisistaan lainkaan, joskin yksilöllisiä eroja on - sekä avioliitoissa että avoliitoissa.

Vai onko joku palstalainen oikeasti muka niin lapsellinen, että uskoo tosissaan vaikkapa yhteisen asuntolainen ottaneen ja yhteistä lasta odottavan avoparin olevan suhteessa sillä ajatuksella, että ehkä huomenna mieli on jo muuttunut. Ei voi olla. Vähän väsynyt provo, liian monessa ketjussa jo kirjoitettu...

Aikuinen kypsä ihminen pystyy ja tahtoo sitoutua pidemmällä tähtäimellä, vapaaehtoisesti avioliittoon loppuelämäkseen, jos kyseessä on tosi rakkaus.

Aikuinen kypsä ihminen sitoutuu toiseen ihmiseen, ei avioliittoon tai avoliittoon.

Teinimäinen "yhdeksi päivä kerrallaan"-sitoutuminen kuuluu sitoutumishaluttomille ja niille, jotka epäilevät rakkauttaan ja sitoutumishaluaan. Vähän kuin jotkut teinit kysyvät toisiltaan "ootsä mun kaa" tai menevät viikoksi kihloihin (tuollaisista tapauksista olen kuullut).

No varmaan tajuatkin, että tuossa on kyse ihan eri asiasta kuin aikuisten ihmisten avoliitosta?

turhaan kun avoliitosta eroaminen on helpompaa.

Ei avioliitosta eroaminenkaan monimutkaista välttämättä ole. Paperi käräjäoikeuteen ja puoli vuotta odottamista, siinä se.

Samalla lailla sitä avoliitossakin pitää jakaa yhteiset irtaimistot ja riidellä siitä kuka minkäkin maksoi, sopia lasten tapaamiset ja elatukset. Ja tunnepuolella ero on varmaan ihan yhtä rankka molemissa.

Ja muutenkin avoero on helpompaa. Kunhan vain muutat pois ja otat omasi matkaan. Avioerossa pitää ihan eri tavalla jakaa omaisuus yms.

Avoerossa hommaat vain asunnon ja viet sinne kaiken, mikä on sinun nimissäsi. Se on siinä.

turhaan kun avoliitosta eroaminen on helpompaa.

Ei avioliitosta eroaminenkaan monimutkaista välttämättä ole. Paperi käräjäoikeuteen ja puoli vuotta odottamista, siinä se.

Samalla lailla sitä avoliitossakin pitää jakaa yhteiset irtaimistot ja riidellä siitä kuka minkäkin maksoi, sopia lasten tapaamiset ja elatukset. Ja tunnepuolella ero on varmaan ihan yhtä rankka molemissa.

"No, jos se on sinulle niin tärkeää..." Eli mies ymmärsi antaa periksi

tiedät varmaan, että vihille marssiminen ei ole oikeaa sitoutumista, se on vain hauska tapahtuma, joissa saa kulkea kermakakun näköisenä ja kaikki ihailevat ;-)

Minusta on hienompaa olla vapaa valitsemaan joku muu, mutta päättää joka päivä uudestaan, että tuo on se paras ja ihanin ja kasvaa yhdessä.

Aikomus ei ole missään vaiheessa ollut keikkua päivää kermakakun näköidenä. Maistraattipiipahdus riittäisi hyvin. Avioliittoa puoltavat kuitenkin monet järkisyyt.

ap

ja yrittää mennä siitä mistä aita on matalin, eli sitten naimisiin jos tulee lapsia ja plaa plaa.

Eiköhän tuo nyt ole aika selvää pässinlihaa.

Haluat kai naimisiin ihmisen kanssa joka ei voisi kuvitella elämää ilman sinua, kaikkine sitoutumisineen?

Haluan juuri tämän ihmisen, en ketään muuta. Sillä minä en voi kuvitella elämää ilman häntä :-)

ap

on sinulle niin tärkeä asia, että uskot katkeroituvasi jos ette mene naimisiin, niin voisitko:



- kertoa tämän selkeästi miehellesi (olet ilmeisesti jo niin tehnytkin) ja



-antaa jonkun deadlinen, esim. vuosi tästä eteenpäin, johon mennessä haluat joko oikean kosinnan/kihloihin menon jonka yhteydessä siis sovitaan myös naimisiinmenopäivämäärä TAI tiedon siitä, että mies ei aio mennä naimisiin edes sinun mieliksesi, jolloin mietit uudelleen haluatko jatkaa suhdetta.