Lue keskustelun säännöt.
Miehen kanssa ristiriita kihlauksen merkityksestä
14.11.2011 |
En viitsi asiasta kavereille avautua, joten saatte toimia korvikkeina.
Tilanne siis tämä: kihloihin menoa suunnitellaan, ja kävi ilmi, että kihlautuminen merkitsee meille tyysti eri asioita. Minulle se on ilman muuta lupaus avioliitosta, "sitten joskus". Mies taas kokee sen olevan vain osoitus jonkinlaisesta vakavammasta seurustelusta, eikä hän muutenkaan pidä naimisiin menoa tarpeellisena.
Noh, en koe olevani valmis menemään kihloihin, jos asialla on meille eri merkitys. Ja "leikkikihloja", ilman sen syvempää merkitystä pidän lähinnä typerinä.
Mies sanoo, että naimisiin voidaan mennä sitten, jos saadaan yhteisiä lapsia. Minä taas en halua tehdä lapsia jollen ole vähintään kihloissa. Ja kihloihin ei voida mennä... Dadaa, pattitilanne on valmis!
Mitä tässä voi tehdä? Kompromissiratkaisua asialle ei oikein ole, vaan toisen pitäisi ihan aidosti muuttaa mielipidettään itselleen tärkeässä asiassa. Toivoa vahinkoa?
Kommentit (114)
Muuten on vaan turhaa ja merkityksetöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä mies siis sanoo siihen, kun sanot haluavasi naimisiin ja että se on sinulle todella tärkeää?
Suojele itseäsi ja periaatteitasi. Kerro, että rakastat miestä, haluat joskus naimisiin ja haluat lapsia, mutta kihloihin menet vain, jos se tarkoittaa lupausta avioliitosta ja perheen perutamisesta. Toki voitte seurustella kihlautumatta vielä jonkin aikaa.
Puhuttu on jo pari päivää. Melkoinen pudotushan tuo oli, kun kihlajaisten suunnittelusta viidessä sekunnissa mentiintilanteeseen, ettei kihloihin meno tunnu nyt todennäköiseltä ollenkaan, kun tuo käsitysten erilaisuus tuli ilmi.
Miehen rakkautta en epäile, hän ei vain millään tasolla pidä aviliittoa tarpeellisena, eikä ymmärrä miksi pitäisi naimisiin mennä. Minun järkiperusteluni esim. sen vaikutuksista perintöveroon yms. eivät vakuuta. Ja itselleni riittävä syy naimisiin menoon olisi jo ihan romanttisesti ja yksistään rakkaus.
ap
Lähinnä hän ei ymmärrä miksi se on niin tärkeää. Ei minunkaan mielestäni avioliiton aika ole vielä, vaikka uskaltaisinkin jo luvata, että juuri hänen kanssaan naimiin haluan.
Sekin ajatus, että naimisiin mentäisiin vasta sitten, kun lapsi on jo tulossa, on ankea. Omissa "häissä" maha pystyssä, pahoinvoivana ja kaikki ajattelisivat, että naimisiin mennään vain lapsen takia... Uh!
Sana "häissä" lainausmerkeissä, sillä minulle riittäisi piipahdus maistaraatissa, en edes unelmoi suurista prinsessahäistä.
Mielestän kihloihin ei voi mennä ajatusella "jos" vaan "kun"!
Ja olisin tarkkana lopputuloksen kanssa. Voi nimittäin käydä niinkin, että mies lopulta lupaa mennä naimisiin ja vaihdatte ihanat sormukset. Häitä vaan ei ikinä aleta suunnitella. Lapsiakin voi tulla, mutta sitten häille ei olekaan enää sopivaa ajankohtaa. Haluatte järjestää juhlat, mutta koskaan ei ole rahaa. Odottelette sopivaa aikaa, mutta sitä ei tule. Ette käväise odotellessa edes maistraatissa, koska haluatte mennä oikeasti naimisiin häissänne... Aina on joku selitys. Lopputulos: olette sittenkin leikkikihloissa ikuisesti.
mies ei varsinaisesti vastusta avioliittoa, ei vain näe sitä tarpeellisena tai tärkeänä? Voisiko hän joustaa, jos ymmärtäisi, miten tärkeä asia se sinulle on?
Vai onko hän niitä miehiä, joista täällä palstalla saa lukea, jotka haluavat pitää taloudet perheessä täysin erillään ja vastustavat avioliittoakin siksi?
Kaipa hän ihan oikeasti sitä vastustaakin. Hänelle joustoa oli jo tuo, että lasten tullessa voisi avioliittoon mennä.
Sinällään talouksien jonkinasteinen erillään pitäminen on meille itsestäänselvyys, sillä minulla on lapsia edellisestä avioliitostani, joita en halua hänen joutuvan elättämään. Myös esim. aviehto hänen omaisuutensa turvaksi olisi paikallaan. Tarkoitus kun ei ole päästä hyötymään toisen kustannuksella. Uskoisin, että mies tietää tämän. Ainakin hänen pitäisi.
Voisiko hän joustaa, jos ymmärtäisi, miten tärkeä asia se sinulle on?
Joustoista puheen ollen. Minulla on periaate, että se joustaa, jolle asia on vähemmän tärkeä. Ja tätä omassa käyttäytymisessäni ahkerasti sovellankin; annan periksi, jos tajuan että asialla on toiselle enemmän merkitystä kuin minulle. Tämä asia vain on nyt minulle niin tärkeä, etten tuohon kykene. Mutta en tiedä haluaisinko sitäkään, että mies "antaa periksi", jos ei siltä oikeasti tunnu, että minut vaimokseen haluaa. Ei olisi kiva päästä avion minään "luovutusvoittona". Pattitilanne, kuten sanoin :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kihlaus on lupaus avioliitosta. Käytännössä monet nuoret menevät leikkikihloihin ihlman mitään aikomusta mennä vihille. Kokevat kihlat merkkinä vakavammasta seurustelusta, aivan kuten ap:n mies. Ihmisillä tuntuu olevan melko erikoisia käsityksiä kihlautumisesta. Minulle on muutamat vanhemmat naiset todenneet, että 'ethän sinä voi olla naimisissa kun et ole ollut kihloissakaan'. Minulla kun on pelkästään vihkisormus. Päätettiin miehen kanssa hääpäivä niin nopealla aikataululla ettei kihlasormuksen ostaminen tuntunut tarpeelliselta. Me kihlauduimme siis ilman sormuksia ja erityisiä kihlajaisjuhlia.
Mentiin kihloihin päättäen samalla mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Ei saatu aikaiseksi hankkia sormuksia ja pitää juhlia ja nyt tuntuisi typerälle ostaa sormukset ja pitää kihlajaiset kun itse kihlauksesta on aikaa ja naimisiin mennään puolen vuoden sisään..
Anteeksi vaan mutta vaikutat vaikealta. En yhtään ihmettele ettei mies halua kihloihin. Ette edes sovi yhteen näiden juttujesi perusteella. Jokainen haluatte ihan jotain muuta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi vaan mutta vaikutat vaikealta. En yhtään ihmettele ettei mies halua kihloihin. Ette edes sovi yhteen näiden juttujesi perusteella. Jokainen haluatte ihan jotain muuta...
Vaikealta? Kun juuri kerroin esim. antavani periksi, jos joku asia on toiselle selvästi tärkeämpi kuin minulle...
Lyhyistä tekstinpätkistä on tietysti vaikea saada oikein minkäänlaista kuvaa, mutta ei kai yhteensopivuus ole sitä, että halut ja toiveet aina, joka asiassa kohtaisivat? Minusta sovimme yhteen harvinaisen hyvin.
Ka eiköhän täällä yksi jos toinenkin pidä palstaa kaverinkorvikkeena...
ap
Todellakaan en ymmärrä miksi pitäisi mennä naimisiin, kihlaus olisi minulle merkki samankaltaisesta sitoutumisesta kumminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä teidän sitten pitää mennä nyt kihloihin, josette edes ajattele asiasta samalla tavalla? Miksi sinulle on niin tärkeää mennä naimisiin, miksi juuri nyt pitäisi kihlautua?
Mä olen tällainen "teinikihlautuja", mulla on kihlasormus ollu sormessa melkein kymmenen vuotta lupauksena siitä, että mulla ja miehellä on yhteinen tulevaisuus. Siihen tulevaisuuteen ei vain kuulu häät, eikä avioliitto, koska en keksi yhtään syytä miksi naimisiin pitäisi mennä. Tällä ajatuksella siis aikoinaan myöskin mentiin kihloihin, eli kummallekaan ei ollut epäselvää, että häitä ei koskaan tule. Me ollaan silti älyttömän sitoutuneita ja onnellisia, eletään ihanaa perhe-elämää lasten kanssa ja ollaan 100% varmoja, että ollaan loppuelämä yhdessä. Miksi tarvitsisimme jonkun avioliitto-lapun sitä todistamaan? Ja ei- ei tarvitsisi sormustakaan, kihlasormus oli miehen idea, koska halusi minulle vakuuttaa että meillä on yhteinen tulevaisuus, vaikka hyvin selväksi tein, että en siihen sormusta tarvitse, enkä vakuutteluja muutenkaan. Mutta kiva sormus se on, joten käytän.
Mies haluaa olla kanssasi, ja jopa saada lapsia ja mennä sitten naimisiin. Ihan samahan se nyt on, missä järjestyksessä jotain sormuksia ostellaan, jos yhdessäolonTAHTO on olemassa ja suunnitelma perheestäkin on yhtälainen.
Kauhean tarkkaan sinä olet paaluttanut mielessäsi sen, missä vaiheessa pitää tehdä mitäkin ja mitä normia milloinkin totellaan.
Antakaa kihlojen olla ja eläkää avoliitossa. Hankkikaa lapsi silloin, kun siltä tuntuu. Ei se avioliitto enää nykymaailmassa mikään must ole. Ja kuten hyvin tajuat, ei se ole tae mistään: ei sitoutumisesta, ei rakkaudesta, ei uskollisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesystäväni halusi naimisiin kanssani. Itse olen aina ajatellut, että avioliitto on aikansa elänyt instituutio eikä oikein tasa-arvoinenkaan (siis kaikki ihmiset eivät voi mennä naimisiin)... no, siis voisi sanoa että poliittisista tai yhteiskunnallisista syistä tunsin avioliiton vähän vastenmieliseksi tai vieraaksi ajatukseksi. JOS olisin halunnut naimisiin niin ilman muuta tuon miehen kanssa.
No. Kun kerroin nämä ajatukset miehelle, hän pahoitti mielensä kovasti. Ei ole vieläkään toipunut siitä. Yhdessä ollaan edelleen, asutaan avoliitossa. Nyt olisin valmis menemään naimisiin, kun ajatus on tullut tutummaksi, juurikin siksi että se on hänelle tärkeää ja jotenkin en enää ajattele sitä niin poliittisena vaan henkilökohtaisena ratkaisuna. Ja yhteinen lapsikin on saatu.
Mutta mies ei enää halua, koska hänestä tuntuu että menisin sittenkin naimisiin vain hänen vuokseen, ja (oma tulkintani) ehkä myös siksi että alkuperäinen torjumiseni kirvelee vieläkin niin kovasti.
Vaikea juttu! En voinut mitään ajatuksilleni ja tunteilleni. Eikä hänkään omilleen.
Minusta sinun kannattaa ainakin jutella miehesi kanssa siitä että JOS hän menisi naimisiin, niin olisitko sinä se nainen. Ja minä haluaisin kyllä tietää onko hänellä oikeasti mitään ajateltuja perusteluita avioliittohaluttomuudelleen, jos asia olisi minulle tärkeä en tyytyisi "ei tunnu tärkeältä" -perusteluun vaan hänelläkin pitäisi olla joku oikea, selitettävissä oleva perustelu ja näkemys.
Mutta kuten meillä: se näkemys ja perustelukaan ei riitä kun kyseessä ovat tunteet.
Todellakaan en ymmärrä miksi pitäisi mennä naimisiin, kihlaus olisi minulle merkki samankaltaisesta sitoutumisesta kumminkin.
Ei kai siinä mitään, jo molemmat ovat samaa mieltä asiasta. Ongelma asiassa on vasta sitten, kun kihlaus merkitsee sen osapuolille eri asiaa.
Tosin, kyllä avioliitolla on ihan käytännönkin merkitystä lain kannalta, varsinkin jos yhteisiä lapsia ei ole. Minulle olisi tärkeää jo ihan sekin, että olisimme lain edessä toistemme lähimpiä sukulaisia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä teidän sitten pitää mennä nyt kihloihin, josette edes ajattele asiasta samalla tavalla? Miksi sinulle on niin tärkeää mennä naimisiin, miksi juuri nyt pitäisi kihlautua?
Luulin, että ajattelemme asiasta suurin piirtein samalla tavalla. Minulle sana kihlaus on yksiselitteinen, enkä osannut aavistaa sen merkitsevän hänelle ihan jotain muuta.
Mies haluaa olla kanssasi, ja jopa saada lapsia ja mennä sitten naimisiin. Ihan samahan se nyt on, missä järjestyksessä jotain sormuksia ostellaan, jos yhdessäolonTAHTO on olemassa ja suunnitelma perheestäkin on yhtälainen.
Kauhean tarkkaan sinä olet paaluttanut mielessäsi sen, missä vaiheessa pitää tehdä mitäkin ja mitä normia milloinkin totellaan.
Antakaa kihlojen olla ja eläkää avoliitossa. Hankkikaa lapsi silloin, kun siltä tuntuu. Ei se avioliitto enää nykymaailmassa mikään must ole. Ja kuten hyvin tajuat, ei se ole tae mistään: ei sitoutumisesta, ei rakkaudesta, ei uskollisuudesta.
Samalla lailla kuin mies ei tajua miksi pitäisi mennä naimisiin, minä en tajua miksi ei voisi mennä. Tosiasia on, että avo- ja avioliitto eroavat vielä jonkin verran toisistaan, avioliiton eduksi. Ja yhteinen lapsi on kuitenkin sitoumuksena niin iso, että naimisiin menon pitäisi olla sen rinnalla pikku juttu. Enkä haluaisi, että minut naidaan vain lapsen takia...
Siitä olen samaa mieltä, ettei avioliitto ole tae mistään (olenhan kerran eronnut), rakkaus ratkaisee.
Miesystäväni halusi naimisiin kanssani. Itse olen aina ajatellut, että avioliitto on aikansa elänyt instituutio eikä oikein tasa-arvoinenkaan (siis kaikki ihmiset eivät voi mennä naimisiin)... no, siis voisi sanoa että poliittisista tai yhteiskunnallisista syistä tunsin avioliiton vähän vastenmieliseksi tai vieraaksi ajatukseksi. JOS olisin halunnut naimisiin niin ilman muuta tuon miehen kanssa.
No. Kun kerroin nämä ajatukset miehelle, hän pahoitti mielensä kovasti. Ei ole vieläkään toipunut siitä. Yhdessä ollaan edelleen, asutaan avoliitossa. Nyt olisin valmis menemään naimisiin, kun ajatus on tullut tutummaksi, juurikin siksi että se on hänelle tärkeää ja jotenkin en enää ajattele sitä niin poliittisena vaan henkilökohtaisena ratkaisuna. Ja yhteinen lapsikin on saatu.
Mutta mies ei enää halua, koska hänestä tuntuu että menisin sittenkin naimisiin vain hänen vuokseen, ja (oma tulkintani) ehkä myös siksi että alkuperäinen torjumiseni kirvelee vieläkin niin kovasti.
Vaikea juttu! En voinut mitään ajatuksilleni ja tunteilleni. Eikä hänkään omilleen.
Minusta sinun kannattaa ainakin jutella miehesi kanssa siitä että JOS hän menisi naimisiin, niin olisitko sinä se nainen. Ja minä haluaisin kyllä tietää onko hänellä oikeasti mitään ajateltuja perusteluita avioliittohaluttomuudelleen, jos asia olisi minulle tärkeä en tyytyisi "ei tunnu tärkeältä" -perusteluun vaan hänelläkin pitäisi olla joku oikea, selitettävissä oleva perustelu ja näkemys.
Mutta kuten meillä: se näkemys ja perustelukaan ei riitä kun kyseessä ovat tunteet.
Sain tästä paljon ajattelemisen aihetta. Noinhan se juuri meillä on; mies pitää avioliittoa vanhahtavana instituutiona, minä en. Ja kummallakin on ihan yhtälainen oikeus mielipiteisiinsä ja tuntesiinsa. Harmilliseksi tämän tekee se, että koen nyt yhden suuren unelmani sortuneen hetkessä, olen surullinen siitä ja se tietysti näkyy ja tekee miehellekin pahan mielen.
mulla on kihlasormus ollu sormessa melkein kymmenen vuotta lupauksena siitä, että mulla ja miehellä on yhteinen tulevaisuus. Siihen tulevaisuuteen ei vain kuulu häät, eikä avioliitto, koska en keksi yhtään syytä miksi naimisiin pitäisi mennä. Tällä ajatuksella siis aikoinaan myöskin mentiin kihloihin, eli kummallekaan ei ollut epäselvää, että häitä ei koskaan tule. Me ollaan silti älyttömän sitoutuneita ja onnellisia, eletään ihanaa perhe-elämää lasten kanssa ja ollaan 100% varmoja, että ollaan loppuelämä yhdessä.
Eihän tuokaan nyt huonolta kuulosta, minunkaan korviini. Mutta en minä tuota rehellisesti sanottuna kihlauksena pidä. Taidan olla vähän tylsä.
Ja jos kuitenkin on tarkoitus olla loppuelämä yhdessä, eikö kannattaisi mennä naimisiin jo vaikka pelkästään avoparin kolminkertaisen suuruisen perintöveron takia? Kun ainut asia mikä on varmaa, on se, että kaikki me joskus kuollaan.
ap
En siis halua kihloihin, enkä naimisiinkaan. Minusta se on lapsellista pelleilyä, enkä ymmärrä laisinkaan mihin tarvitaan paperia.
Mieheni ymmärtää minua ja olemme sopineet menevämme naimisiin ruokiksella kahden todistajan voimin ja senkin vain siksi, että meillä on yhteisiä lapsia ja on helpompaa lain edessä olla naimisissa.
Mutta mutta, mieheni ei koskaan painostanut tai ahdistanut minua. Sovimme asian sulassa sovussa, vaikka hän olisi halunnut minulla olevan sama sukunimi kuin muilla ja minulle timantin nimettömään.
Nämä ovat hyvin henkilökohtaisia asioita ja painostus karkoittaa nopeasti.
Kuinka vanha olet ap?
Kasvakaa nyt rauhassa Aikuisiksi.
mies ei varsinaisesti vastusta avioliittoa, ei vain näe sitä tarpeellisena tai tärkeänä? Voisiko hän joustaa, jos ymmärtäisi, miten tärkeä asia se sinulle on?
Vai onko hän niitä miehiä, joista täällä palstalla saa lukea, jotka haluavat pitää taloudet perheessä täysin erillään ja vastustavat avioliittoakin siksi?