Onko tokaluokkalaisellasi kännykkä? Miksi tai miksi ei?

Joka lapsi on saanut oman kännykän kouluun mennessä.



Joku puhelin pitää olla, jotta voi soittaa apua hätätilanteessa, miksei siis jokaiselle oma kännykkä. Omalla puhelimella on helppo soitella ja tekstailla omille kavereille. Meillä lapset eivät saa ottaa kännykkää kouluun. Ruoka-ajat ovat tietyt, silloin ollaan kotona. Koulun jälkeen voivat soitella kavereiden kanssa ja nähdä aika vapaasti. Sitähän sitä tehtiin ennenkin.

se tietty toisaalta on, että on kavereita ja voi tehdä asioita myös ex tempore, mutta silti mua jotenkin ihmetyttää tämä "menevien ja itsenäisten" lasten ihailu. Omassa lapsuudessani olisi ollut mieletön ajatus, että joku ihan ekoilla luokilla oleva olisi koulun jälkeen voinut mennä noin kymmeneen paikkaan tietämättä mitä kello on ja milloin kotona yleensä syödään. Äidit sitten olisivat iloisina rimpautelleet, että hei onkohan se meidän Mari teillä... Kuulostan varmaan tosi kalkkikselta, mutta ihan oikeasti en haluaisi, että lapseni kulkee vain "jossain" ja "jonkun" kanssa tai että meille voisi yhtäkkiä pölähtää joku lapsilauma. Ehkä siksi meidän tokaluokkalaisella ei ole kännykkää.

Sanoisin että nykylapset elävät paljon suojatumpaa ja kontrolloidumpaa elämää kuin monet meistä 70-luvun lapsista.

Itse lähdin tokalla luokalla klo 10 alkavaan kouluun siten, että eka herätyskello soi kun piti alkaa pukea, toinen herätyskello soi kun piti lähteä. Ei ollut ollenkaan sanottu että pankissa työskentelevä äitini olisi voinut mulle soittaa että lähde nyt. Mun lapsella on kännykkä ja soitan sellaisina aamuina kun olen itse jo töissä että nyt kannattaa alkaa pukemaan ja tarkista onko kaikki mukana.

Meillä oli avaimet kaulassa ja joskus se unohtui kotiin. Sitten hengattiin pihalla tai kiivettiin parvekkeelle kokeilemaan olisko partsin ovi auki. Kaverit "punttasi" eli auttoivat kiipeämään. Tokaa kerrosta korkeammalle kukaan ei kiivennyt, onneksi me asuimme ekassa. Meillä taas nyt on avain kahdella eläkeläisnaapurilla josta hakea tai viimekädessä soittaa meille että avain unohtui.

Me 2. luokkalaisena luuhattiin lähiympäristöä todella vapaasti - ihanaa oli käydä leheisellä "Mätäjoella" bludaamassa, eli kokeilemassa kantaako jää. Syvyys toki oli max. 50 cm, mutta välillä mentiin kyllä reisiä myöten ja kiireesti kotiin lämmittelemään. Nyt mietin voiko eskari-ikäisen laskea läheiselle "kevätpurolle" (syvyys max. 20 cm) laittamaan oksia veteen isompien siskoje kanssa.

Myös kaverikyläilyt sujuivat siten, että mentiin soittamaan ovikelloa, usein just 5 henkilöä pölähti paikalle. Muistan kun naapurin tyttö osasi jo alle kouluikäisenä paistaa ihania jauhelihapihvejä, jotka maustoimme valkopippurilla ja suolalla. Paistoimme myös lettuja n. tokaluokkalaisina.

Kerrostaloyhtiössä toki silloin oli enemmän "koko kylä kasvattaa" meininkiä kuin nykyisin, mutta sanoisin että omien lasteni elämä on tosi paljon kontrolloidumpaa kuin omani lapsuudessa.

Näin vauraassa helsingin Munkkiniemessä lapsuudessani.

kaikkien elämähän on samanalaista ;)

Me emme asu Suomessa, lapsi on tokalla. Koulussa lasten kännykät on kielletty, joka vuosi jaetaan lappu jossa on kaikkien luokalla olevien lasten vanhemmilta ainakin yksi puhelinnumero. Tapaamiset sovitaan vanhempien välityksellä, ja jos joku menee kaverille kylään niin vanhemmat hakevat jos on kauempana, naapurista kulkevat kyllä itsekseen kotiin mutta silloinkin on tarkkaan sovittu kotiintuloaika. Täällä useimmilla on kotona lankapuhelin tai sen korvaa "ylimääräinen" kännykkä, niillä lapset voivat soittaa jos aikuisia ei ole kotona ja tulee tarve puhelulle.

Todella vanhanaikaista olla hankkimatta puhelinta, siis todella typerää!

Puhelin on nykypäivän väline.

Lapseni kaveri lähti meiltä pyörällä kotiin ja jäi kengännauhasta pyöräänsä kiinni.

Soitti vanhemmille puhelimella ja he hakivat lapsen kotiin.

Muita ihmisiä ei ollut, koska asutaan rauhallisella alueella.

Puhelin on tärkeä käyttöväline.

T. Edellinen

eli siis nykyistä reilu kolmekymppistä, joka olisi ikinä omistanutkaan lankapuhelinta omassa kodissaan. Sen verran tyyristä ja hankalaa hommaa on nykyään.



Ja mistä SÄTEILYSTÄ jotkut täällä puhuvat? Radioaalloista siis? (Mitään muuta "säteilyähän" kännykät eivät tietenkään aiheuta.)

Tietyt asiat vaan jäävät käytöstä aikojen muuttuessa ja vanhojen käytänteiden muuttuessa turhanaikaisiksi.



Kännykällä tutuille soitettaessa on turha esitellä itseään, koska nimi näkyy puhelimen näytöllä - lankapuhelinaikoina ei koskaan tiennyt kuka soittaa, eikä myöskään tiennyt, kuka puhelimeen mahdollisesti vastaisi, kun koko perheellä (tai kommuunilla tms.) oli vain se yksi puhelin. Nykyään toki pitää esittäytyä entistäkin selvemmin, jos soittaa jonkun muun puhelimesta tai vastaa vaikkapa kaverin puhelimeen...

kun on mennyt ekalle luokalle. Vaikka mä olen kotona, niin musta on kiva tietää koko ajan missä lapset ovat, voivat missä vain soittaa apua tai pyytää hakemaan. Kenellekään ei ole tarvinnut edes saldorajaa laittaa.

Soittelee kavereille ja kaverit soittelee lapselle, ja sopivat vaikka tapaamisista.

Usein lapsi soittaa koulumatkalta ja kysyy, saako mennä jollekin kaverille tai voiko kaveri tulla meille. Myös me saamme tarvittaessa lapsen kiinni. Myös vapaa-aikana kyläillessa tai ulkoillessa on mukavaa, kun lapsi on puhelimen päässä.

Pitkät iltapäivät yksin kotosalla ja kavereiden kanssa. Kiva tietää missä menee milloinkin ja voi pyytää syömään tms. Aamulla soitan koska voi lähteä kouluun.

tiedän muutenkin koko ajan missä lapseni ovat. Koulusta tulevat suoraan kotiin niin ei tarvitse soitella saako mennä kavereille. Kyläilystä sovitaan aina vanhempien kesken, paitsi pihalla, mutta sehän näkyy tosta ikkunasta ei siinä puhelimia tarvita.

Joutuu olemaan aamulla parituntia yksin ennen kouluun menoa. Puhelin on tuki ja turva, jos tulee ongelmia voi aina soittaa. Tai jos tulee muuten vaan asiaa. Soitan myös, koska pitää lähteä kouluun.

Entäs sellainen tyyli että etukäteen sovitaan vierailuista tai menoista, kotiintuloajoista ja ruoka-ajoista...? Menneen talven käytäntöjäkö?



Oikeasti en tajua teidän vastanneiden puhelimenhankintaperusteita paitsi häneltä, joka soittaa lapselleen aamulla millon pitää lähteä kouluun (edellyttäen että sitä lankapuhelinta ei tosiaankaan ole).



Enkä halua tästä mitään älämölöä, en vain oikeasti, vilpittömästi käsitä tätä hinkua hankkia pienelle lapselle puhelinta.

Lapseni kulkee koulumatkat taksilla ja linja-autolla ja näiden aikataulut eivät aina oikein pidä paikkaansa. Esimerkiksi tällä viikolla kerran linja-auto meni 10 minuuttia etuajassa eikä kukaan tältä alueelta ehtinyt linja-autoon (joka yleensä tulee saman verran myöhässä). Lapsi pystyi soittamaan ja järjestelimme kyydin kouluun. Saa koulu taas kerran maksaa kilometrikorvaukset! SAmoin joskus kyyti on olut pahasti myöhässä ja kahdesti myös ojassa, saatiin siten näissäkin tapauksissa tieto helposti missä lapsi on. Harvemmin joutuu kotona yksin olemaan pitkiä aikoja, mutta onpahan sitten silloinkin puhelin turvana. Puhelinlaskut kuukaudessa pvat olleet 1-2 e, joten enemmän me soittelemmme lapselle :)

Oli jo ekalla, kun alkoi käydä toisinaan harrastuksissa itsekseen ja joskus meni kaverillekin. Sai sen ennen koulun alkua jo itseasiassa, mutta silloin lähinnä harjoiteltiin puhelimen käyttöä.



Joutuu olemaan jonkin verran yksin kotona, eikä meillä ole lankapuhelinta. Milläs tuo ilman kännykkää mihinkään soittas, jos hätä tulis? Ei ole edes naapureita päivisin kotosalla...



+ tyttö soittaa mulle, kun kotiutuu koulusta ja jos lähtee johonkin kaverille tms. joutuu olemaan aamustakin yksin tunnin verran, jolloin soitan varmistussoiton, että muistaa lähteä ajoissa kouluun (yleensä tosin lähtee silloin jo puoli tuntia aikaisemmin kouluun, mutta silti :D)

Meillä lapset opetettu ekaluokasta saakka käyttämään puhelinta. Eivät puhu turhaa, laskutkin sen jo todistavat. Mä olen kotiäiti ja meillä on lankapuhelin. Maailma on muuttunut niin paljon ja ehkä mä olen vähän heikkohermoinen, mutta kyllä se puhelin tuo turvaa lapselle sekä äidille.

Minua ei muiden tekemiset käskytä, ja saman asenteen opetan lapsellenikin!

koska 1,5km koulumatka, josta puoli kilometriä pimeä osuus, eikä kukaan tule samasta suunnasta. Pelkää pimeää, ja haluaa puhua sen kohdan puhelimessa.

säteilystä ei siis ole pelkoa.



Tyttö kulkee taksilla kouluun ja itselläkin on rauhallisempi mieli, kun tietää että lapsi voi soittaa jos tulee koulumatkalla ongelmia.



Joskus soittelee kaverilleen tai mummolleen lyhyen puhelun tai laittaa tekstarin.



Halpa muutaman kympin kännykkä ostettiin vaikka joillakin kavereilla on "kosketusnäyttö ja kamera ja kivoja pelejä", mutta ne ei ole välttämättömiä.

Kännykät ovat tarpeellisia esim. koulumatkan turvallisuuden takia. Viime viikolla naapurin tytölle kävi niin, että kaatui koulumatkalla pyörällä ja mursi nilkkansa. Ilman puhelinta olisi joutunut odottamaan tien reunassa sateessa ties kuinka kauan, että joku satunnainen ohikulkija sattuu paikalle.



Meillä myös lapset (1- ja 2-luokkalainen) saavat olla joskus pieniä aikoja yksin tai kaksin kotona. Koska lankapuhelinta ei ole, kännykät ovat tarpeen. Ja ovat ne näppäriä kyläillessä kaverien luonakin, useimmissa perheissä kun ei enää ole lankapuhelimia, eikä aina tiedä kenen kännykästä siellä kyläåpaikassa lasta tavoittelisi (jos ei omaa puhelinta ole mukana).

halpa perusmalli, sai 7-vuotislahjaksi. isän kanssa olemme eronneet ja välillä koulusta lähtiessä soittaa ja tarkistaa että käveleekö päiväkodille ip-hoitoon, iskälle vai äitille. ja kun on niitä päiviä että kävelee kotiin ja on siellä yksin jonkun aikaa ennenkun kotiudutaan töistä niin voi soittaa jos tulee joku ongelma tai voidaan ilmoittaa jos tullaankin jonkun mutkan kautta kotiin eikä heti neljän jälkeen. mummoille ja kummeille vastailee viesteihin. kuitenkin aika vähän käytössä, olen kieltänyt pelaamasta ja muuta turhaa kun se ei ole tarkoitettu leluksi vaan soittamiseen jos on asiaa. ei usein itse muista puhelinta koko päivänä esim. viikonloppuisin.