Vihaan miestäni niin etten kestä olla, miten pääsen tästä tunteesta eroon?

kuulla että muidenkin miehet on torvia!!!



mä olen ap:n kanssa samaa mieltä että tunti, pari siellä täällä ei kyllä kauheasti auta. jos miehellä on mahdollisuus hoitaa lasta kokonaisen päivän niin miksi ei voisi sitä tehdä.



joo ja mulla on lapsia kolme ja samassa hirvittävässä jamassa oon kuin niin monet täällä. mutta mitäpä se eroaminen auttais, mies ei varmasti hoitais lapsia enää koskaan, sit vasta vaikeaa oliskin kun rahakaan ei riittäis jne. ei auta kuin purra hammasta ja odottaa että lapset kasvaa.

itselläkin hieman samanlainen tilanne, tosin sen toisen miehen kanssa vain ystävyyssuhde ainakin vielä. mutta on mahtavaa tietää että joku välittää ja arvostaa jne. se todella auttaa jaksamaan.

On tuttu tunne, välillä tuntuu, että räjähdän atomeiksi. Mietin sitä, että jos vain lähtisi kotoa ja ajaisi johonkin toiseen ilmansuuntaan, eikä taakseen katsoisi. Puolisosta on tullut patalaiska luuseri, joka on lähes aina aamutakki päällä ja milloin missäkin rönöttämässä. Aina pitää hieroa niskaa ja selkää, vaikka on itse kotona saikulla ollut 7 kk. Ja minä töissä. Kehtaapa sanoa iltaisin että laittaisitko ranskalaisia uuniin. Kun itse ei ole saanut edes roskia vietyä päivän aikana ulos. Tuskin tunnistaa imuria, mutta viskipullon senkin edestä. Päivät kuluvat siis siivoja ottaessa ja tupakkia vetäessä. Illalla klo 19 voi olla taas unten mailla. Olisinpa tiennyt tämän vuonna 1981, kun avioon astuimme. Koko talon työt jäivät nyt kertalaakista minulle, lisäksi vielä koiranpentu tähän kaikkeen, ja kuten pieni lapsi, lupasi hoitaa oman osansa koirasta. Olen halunnut myydä koiran, koska yksin en jaksa isoa koiraa kouluttaa ja ei se, että tupakka suussa, aamutakissa köpötellen 2 m pissalenkille vieden, riitä. Voi itkujen itku. Mutta kyllä aikaa riittää moottoripyörän hinkaamiseen hammasharjalla - silloin ei olla kipeitä. Mitähän sitä on tehnyt että tällaiseen on joutunut. Ikää on sen verran, että en viitsi edes eroa ajatella. Kai se tuohon viinaan ja maksakirroosiin itse kuolee. Tai tupakkaan. 

YH tarkoittaa yksinhuotajaa taikka yhteishuoltajaa?

YMY tarkoittaa yksin, mutta yhdessä ihmisiä. Tämän tyyliset naiset roikkuvat mihessä koska pakko se mies on olla vaikka todellisuudessa tekevät kaiken yksin.

Vapun aikoihinkin näitä äitejä ( useimmiten äitejä) näkee, mies on juhlimassa ja äiti menee lasten kanssa ostamaan vappupalloa.

Vinkki, mieluummin sitten yhteishuoltajaksi saat ainakin vapaata.

Olen jolteensakin järkyttynyt taas näitä viestejä lukiessa. Tuntuu olevan homma hukassa kaikilla osapuolilla, miehillä pahemman kerran. Mutta itselle perhe on yhteisyritys, yhdessä hoidetaan eikä sellaista omaa aikaa tunneta. Mutta yhtä selvää on että molemmat tekee osuutensa, ei kaikesta puolia vaan oman osan.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 20:13"]

On tuttu tunne, välillä tuntuu, että räjähdän atomeiksi. Mietin sitä, että jos vain lähtisi kotoa ja ajaisi johonkin toiseen ilmansuuntaan, eikä taakseen katsoisi. Puolisosta on tullut patalaiska luuseri, joka on lähes aina aamutakki päällä ja milloin missäkin rönöttämässä. Aina pitää hieroa niskaa ja selkää, vaikka on itse kotona saikulla ollut 7 kk. Ja minä töissä. Kehtaapa sanoa iltaisin että laittaisitko ranskalaisia uuniin. Kun itse ei ole saanut edes roskia vietyä päivän aikana ulos. Tuskin tunnistaa imuria, mutta viskipullon senkin edestä. Päivät kuluvat siis siivoja ottaessa ja tupakkia vetäessä. Illalla klo 19 voi olla taas unten mailla. Olisinpa tiennyt tämän vuonna 1981, kun avioon astuimme. Koko talon työt jäivät nyt kertalaakista minulle, lisäksi vielä koiranpentu tähän kaikkeen, ja kuten pieni lapsi, lupasi hoitaa oman osansa koirasta. Olen halunnut myydä koiran, koska yksin en jaksa isoa koiraa kouluttaa ja ei se, että tupakka suussa, aamutakissa köpötellen 2 m pissalenkille vieden, riitä. Voi itkujen itku. Mutta kyllä aikaa riittää moottoripyörän hinkaamiseen hammasharjalla - silloin ei olla kipeitä. Mitähän sitä on tehnyt että tällaiseen on joutunut. Ikää on sen verran, että en viitsi edes eroa ajatella. Kai se tuohon viinaan ja maksakirroosiin itse kuolee. Tai tupakkaan. 

[/quote]

Kiitos! Sait ainakin yhden ihmisen lohdulliseen olotilaan. Me ollaan siinä koiranpennun ostosuunnitteluvaiheessa. Moottoripyörästä tämäkin pelle aikoinaan haaveili, mutta ne utopiat torppasin heti. Jos ei ois ryypännyt korttiaan, niin olis takuulla voittanut Suomen surkein kuski-tittelin.

Tämä jäi työeläkkeelle, joten se koira pitäis siitä kaljasta ja kamuista erossa. Liikuntaakin ois siten tiedossa.  Vapaa-ajan suhteen ongelmia ei onneksi ole, kun lapset on jo omillaan.

Vielä kerran:Iso kiitos ja ylävitonen! Tsemiä!

Se on jännä asia tuo vastuun ottaminen. Varmaan paljon vaikuttaa mihin ne miehet on poikina opetettu. Jos äiti on tehnyt paljon pojan puolesta eikä ole vaatinut ottamaan vastuuta, niin kyllä sen edestään löytää aikuisena. Ja jolta on vaadittu niin oma-aloitteisuutta ja kykyä vastuun kantamiseen kyllä löytyy.

Mun mies joutuu punnitsemaan mikä on elämässä tärkeää kun kaveri pyytää rillulle ja seuraavana päivänä olis omien lasten juhlat. Lähteäkkö rillulle vai mennäkkö auttamaan kotiin vaimoa järjestelyissä. Mun mieheni haipyy iltaisin esim. kauppaan tulee seuraavana aamuna yhdeksältä. Mun mieheni Päästää minut ulos muutaman kerran vuodessa ja sekin aina niin että ilmoitan menostani viikkoja etukäteen. Ennen lähtöäni aiheutuu aina hirveä riitä, että iltani olisi varmasti pilalla. Ja  pommitus alkaa viimeistään kahdeltatoista, että koska tulen kotiin. Lapsia hoidan päivät illat viikonloput. Joskus iltaisin kun hän elämäänsä meille uhraa pari tuntia illalla. On hän niin hieno ja hyvä ihmnen. "Nytkin vietän teidän kanssa aikaa"  Jep kyllä vihaan miestäni. Mikään ei ikinä muutu suurista sanoista huolimatta. Asuntohakemukset vetämässä, siinähän sitten itkee perään kun häivymme. Nauttikkoon sitten siitä vapaasta elämästään. Avautuminen tiedän. Meni hermot.... Taas kerran. 

[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 20:33"]

Olen jolteensakin järkyttynyt taas näitä viestejä lukiessa. Tuntuu olevan homma hukassa kaikilla osapuolilla, miehillä pahemman kerran. Mutta itselle perhe on yhteisyritys, yhdessä hoidetaan eikä sellaista omaa aikaa tunneta. Mutta yhtä selvää on että molemmat tekee osuutensa, ei kaikesta puolia vaan oman osan.

[/quote]

No joo joo, kyllä me se tiedetään mutta kuka sen takoisi niiden miesten päähän.

Ja hei, omaa aikaa saa olla, muuten hajoo pää. Jos sinä et sitä tarvi ei se tarkoita että kaikki on samanlaisia.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2011 klo 12:27"]Meillä oli juuri maailmansota miehen kanssa ihan samasta aiheesta viime viikonloppuna. Täällä Itä-Suomessa kun oli se jumalaton helle, niin mieheni pötkötteli takapihalla aurinkoa ottaen puoli päivää. Itse pidin seuraa meidän 1v3kk taaperolle. Leikittiin puhallettavassa vauva-altaassa varjossa yms. No sitten sanoin miehelle et voisin ryypätä kupin kahvia ja vetäytyä nettiin vähäksi aikaa lukemaan uutiset, sähköpostit yms. No jätkähän oli naama pitkällä ja aloitti jurnuttamaan siinä!


Perkele, että suutuin! En säästellyt sanoissani. Sai mies tehdä itse omat ruokansakin viikonlopun yli. Mä harvemmin omaa aikaa edes tarviin ja silti erehtyi jurnuttamaan siinä. Mies käy punttisalilla n.3krt/viikko ja mä olen lapsen kanssa. Usein, kun mies tulee töistä, mä saatan lähteä kauppaan ym kirjastoon, mummolaan ja otan lapsen aina mukaan, joten miehellä on omaa aikaa yllin kyllin! Ei nyt silti pidä luulla väärin. Miehelle lapsemme on silmäterä ja kaikki kaikessa. Leikkii ja hoitaa kyllä siinä missä minäkin. Mutta en nyt tajunnut sen ajatuksenjuoksua ollenkaan..


Kyllä mullakin on silloin tällöin oikeus olla rauhassa omien ajatusteni kanssa...edes sen kahvikupin ajan. Eikä meillä ole koskaan ollut mitään ihme vuorottelua, että hoida nyt sä, sitten mä. En tiedä olenko sitten itsekäs akka, kun annan miehen harrastaa rauhassa ym ja sitten suutun, kun en itse saa olla edes sitä puolta tuntia omassa seurassani?
[/quote]
Sai tehdä jopa omat ruokansa? Et kai sinä ole joka päivä miehelle kokkaamassa? Miksi???

Sama juttu ja olen ihan surullinen. meillä on kissa mikä ostettiin yhteisymmärryksessä mutta lapset ja minä haluttiin sitä enemmän kuin mies. mies on vihainen minulle kun kissa kakkaa ( kissanlaatikkoon) ja jaksaa kiukutella monta päivää ja ilkeillä minulle jos kissa on kakannut kun hän on ollut kotona. hajun takia, kakka haisee hetken vaikka siivoan sen heti kun huomaan. ja jos kissa oksentaa niin sama teatteri. ärsyttää niin! minä ne aina siivoan kuten sovittiin ennen kuin otettiin kissa.
tänään olin viemässä roskia ja kissa oksensi. mies oli raivona eikä puhunut minulle enää mitään kuin vitt*ili että olikos hyvät yrjöt ja pesitkö kätes. sitten otti patjan ja meni sanaakaan sanomatta nukkumaan eri huoneeseen, näyttää näin "hylkäämällä" aviovuoteen olevansa minulle vihainen.
hänestä meidän tulee luopua kissasta kun hän ei kestä asua talossa missä on kissa. hänen elämänsä on kuulemma pilalla ja hän vihaa kotiamme.
minä koen tulleeni petetyksi, ensin mies suostuu kissaan ja kun olemme kiintyneet siihen pitäisikim luopua siitä. ettei hän joudu ikinä haistamaan kissankakkaa tai näkemään yrjöä.
ärsyttää!!!! mies on niiiiin kylmä minua kohtaan että olen raivoissani.

Mistä te löysitte nämä miehet, roskiksesta?

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 23:50"]

Mistä te löysitte nämä miehet, roskiksesta?

[/quote]

Usko pois, ei nuo miehet ole oikeaa luonnettaan näyttäneet ennen lapsia. Oma exäni muuttui kuin taikaiskusta kun lapset syntyivät. Elämä pyöri oman navan ympärillä ja lapset olivat korkeintaan egon kohottamista. Kivoja ne ovat siihen asti kun eivät vaadi mitään ja pysyvät hiljaa.

Jännä kyllä, kun avioeropaperit lyödään eteen, ollaan niin hämmästyneitä että mitäs minä nyt olen tehnyt vaikka olisi vuosikausia saanut vääntää joka asiasta. Alkaa armoton ruikutus ja anominen. Itse en tuossa taipunut. Nyt erosta on jo aikaa ja elämä on paljon leppoisampaa kun ei tarvitse vetää yhtä kivirekeä perässä. Ja mieskin joutunut ihan oikeasti ottamaan vastuuta jälkikasvustaan.

Tulipa nostalginen olo kun luki näitä tarinoita teinipoika-miehistä. Samanlaista helvettiä oli oma elämä siitä lähtien kun esikoinen syntyi. Olin todella onneton ja lapset kärsivät jatkuvasta riitelystä. Eroaminen oli elämäni paras päätös. Vuosi erosta ja olen todella onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Lasten isäkin joutunut ottamaan vastuuta lapsistaan. Suosittelen!

[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 00:04"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 23:50"]

Mistä te löysitte nämä miehet, roskiksesta?

[/quote]

Usko pois, ei nuo miehet ole oikeaa luonnettaan näyttäneet ennen lapsia. Oma exäni muuttui kuin taikaiskusta kun lapset syntyivät. Elämä pyöri oman navan ympärillä ja lapset olivat korkeintaan egon kohottamista. Kivoja ne ovat siihen asti kun eivät vaadi mitään ja pysyvät hiljaa.

Jännä kyllä, kun avioeropaperit lyödään eteen, ollaan niin hämmästyneitä että mitäs minä nyt olen tehnyt vaikka olisi vuosikausia saanut vääntää joka asiasta. Alkaa armoton ruikutus ja anominen. Itse en tuossa taipunut. Nyt erosta on jo aikaa ja elämä on paljon leppoisampaa kun ei tarvitse vetää yhtä kivirekeä perässä. Ja mieskin joutunut ihan oikeasti ottamaan vastuuta jälkikasvustaan.

[/quote]

Baaristahan niitä löytää. Virhe jota et tule enää koskaan toistamaan.

Ja kyllä niin halutaan lapsia ja yhteistä perhe elämää, ilmeisesti ymmärtämättä sitä että homma on 24/7 eikä niin    että kun omalta muulta elämältään kerkiää. Toivottavasti nyt en taipuisi minäkään. Liian monta kertaa olen valheelliset lupaukset uskonut ja perunut lähtöni. Nyt vain lapsetkin ovat jo sen oppineet että isi aina valehtelee eikä ikinä pidä lupauksiaan, yhdessä tekemisestä ym. Sitä sattuu katsoa kun joutuvat pettymään aina uudestaan ja uudestaan. Vilpittömästi uskon että lapsillani on parempi elää vain äidin kanssa. Isi voi ottaa luokseen sitten kun oikeasti haluaa touhuta ja olla vain lasten kanssa, niin eivät joudu enää kokemaan pettymyksiä isänsä suhteen. Vielä kun tuo mieskin tämän asian ymmärtäisi.

Nro 30 

[quote author="Vierailija" time="05.07.2011 klo 13:36"]

kuulla että muidenkin miehet on torvia!!!

mä olen ap:n kanssa samaa mieltä että tunti, pari siellä täällä ei kyllä kauheasti auta. jos miehellä on mahdollisuus hoitaa lasta kokonaisen päivän niin miksi ei voisi sitä tehdä.

joo ja mulla on lapsia kolme ja samassa hirvittävässä jamassa oon kuin niin monet täällä. mutta mitäpä se eroaminen auttais, mies ei varmasti hoitais lapsia enää koskaan, sit vasta vaikeaa oliskin kun rahakaan ei riittäis jne. ei auta kuin purra hammasta ja odottaa että lapset kasvaa.

[/quote]Voi miten hyvin ymmärrän teitä väsyneitä äitejä. Onneksi omat lapset jo isoja ja nuo huolet takanapäin. Mutta meillä mies oli samanlainen. En edes kauppareissua voinut tehdä ilman lapsia koska mies ei muka pärjännyt lasten kanssa. Jos jätin miehen lasten kanssa vajaaksi tunniksi kotiin ja kun tulin takaisin mies oli jo ovella vastassa ja lähti samalla ovenavauksella omille teilleen. Mies ei koskaan hoitanut lapsia öisin ja joudun hoitamaan kaikki yövalvomiset yksin. Kerran nukahdin illalla lapsen viereen ja kun parin tunnin päästä heräsin, mies sanoi: nyt sitä jaksaa kun on saanut nukkua! Voi luoja 3-4 vuotta olin nukkunut öisin vain joitakin tunteja ja nyt sitten jaksaisin kun nukuin pari tuntia. Nyt voi syystäkin kysyä, miksi tein lapset tuolle miehelle.Sitä en pysty selittämään itsekään.En pysty AP:tä mitenkään auttamaan, mutta tunnistan tuon vihan tunteen täysin. Jaksamista vain sinulle ja kaikille kohtalotovereille. Kyllä se joskus helpottaa:) (Vaikka se ei nyt yhtään lohdutakaan)

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 23:02"]

Sama juttu ja olen ihan surullinen. meillä on kissa mikä ostettiin yhteisymmärryksessä mutta lapset ja minä haluttiin sitä enemmän kuin mies. mies on vihainen minulle kun kissa kakkaa ( kissanlaatikkoon) ja jaksaa kiukutella monta päivää ja ilkeillä minulle jos kissa on kakannut kun hän on ollut kotona. hajun takia, kakka haisee hetken vaikka siivoan sen heti kun huomaan. ja jos kissa oksentaa niin sama teatteri. ärsyttää niin! minä ne aina siivoan kuten sovittiin ennen kuin otettiin kissa. tänään olin viemässä roskia ja kissa oksensi. mies oli raivona eikä puhunut minulle enää mitään kuin vitt*ili että olikos hyvät yrjöt ja pesitkö kätes. sitten otti patjan ja meni sanaakaan sanomatta nukkumaan eri huoneeseen, näyttää näin "hylkäämällä" aviovuoteen olevansa minulle vihainen. hänestä meidän tulee luopua kissasta kun hän ei kestä asua talossa missä on kissa. hänen elämänsä on kuulemma pilalla ja hän vihaa kotiamme. minä koen tulleeni petetyksi, ensin mies suostuu kissaan ja kun olemme kiintyneet siihen pitäisikim luopua siitä. ettei hän joudu ikinä haistamaan kissankakkaa tai näkemään yrjöä. ärsyttää!!!! mies on niiiiin kylmä minua kohtaan että olen raivoissani.

[/quote]No jo on miehen elämä pienestä pilalla. Sanot nyt miehelle,että koska hän on kuitenkin kissaan suostunut, hänen pitää se nyt kunnialla sietää,eikä kiukutelle kuin pieni lapsi. Meillä on talo täynnä miehen antiikipyssyjä. Minä en niistä tykkää(niitä on seinilläkin:( ).Mutta tämä talo on myöskin miehen koti joten kyllä hänelläkin täytyy olla oikeus pitää täällä sellaista mistä tykkää. Koskaan en valita. Miehesi on suotava teille muille kissa vaikka ei itse siitä niin pidäkkään. Siitä ei myöskään ole  hänelle mainittavaa haittaa koska ei joudu siitä huolehtimaan. Miehesi taitaa olla eläinvihaaja? Tätyy kyllä sanoa,että miehelläsi on ollut helppo elämä jos joku kissa on elämässä suurin harmi.

Meillä on alle vuoden ikäinen lapsi ja hyvin usein vihaan miestäni. Ei pystytä puhua mistään ilman riitaa. Olemme olleet naimisissa vasta 2 vuotta. Olen niin väsynyt ja täysin toivoton. En halua erota, koska haluan olla lapseni kanssa joka päivä. En myöskään kestä sitä ajatusta että lapsen ollessa miehelläni, en voisi vaikuttaa miten hän ja hänen sukunsa lasta hoitaa ja kasvattaa. Niin loppu olen, etten jaksa enempää edes kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Sepä se, kun vaihtoehdot on joko elämä hammasta purren avioliitossa tai perheen rikkkominen lapsilta. Ei kerta kaikkiaan pysty päättämään, kumman näistä herkuista valitsen..

Suosittelen ehdottomasti eroa. Luulette että "ydinperhe" on hyväksi lapsille mutta ette mieti ollenkaan minkälaisen mallin annatte lapsille. He tajuavat kyllä kaiken! Vihan, halveksunnan, inhon, uupumuksen yms! Ja se kaikki heijastuu heihin.

Älkää tehkö tätä lapsillenne!!

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä asia tuo vastuun ottaminen. Varmaan paljon vaikuttaa mihin ne miehet on poikina opetettu. Jos äiti on tehnyt paljon pojan puolesta eikä ole vaatinut ottamaan vastuuta, niin kyllä sen edestään löytää aikuisena. Ja jolta on vaadittu niin oma-aloitteisuutta ja kykyä vastuun kantamiseen kyllä löytyy.

Tätä jaksan kyllä aina ihmetellä. Eikö mies todellakaan elämän varrella opi?