Vihaan miestäni niin etten kestä olla, miten pääsen tästä tunteesta eroon?

Eikö ero auttaisi? Mikä on aihe mistä riitelette?

Järjestin miehelle juuri neljä kokonaista päivää omaa aikaa olemalla lasten kanssa mummolassa ja sitten kun tulin kotiin, sanoin että nyt minäkin tarvin omaa aikaa, ja silti joka tunnista on saanut vääntää. Kunnes räjähdin, ja mies ei piittaa paskaakaan. Sama juttu joka kerta. Tuntuu etten enää kestä.

Siis että sopisitte etukäteen että jos toinen ottaa paljon vastuuta lapsista, hänelle suodaan hengähdystauko silloin ja silloin.



Huolestuttavampaa tosin on, jos ette suurinta osaa ajasta toimi yhdessä vanhempina, vaan lastenhoito on aina taakka ja velvollisuus vain toiselle kerrallaan. Totta kai yhtä aikuista väsyttää jos ei voi jakaa raskaita tehtäviä toisen kanssa vaan aina tulee käydä kauppaa minun ja sinun ajasta.



Jaksamista, ei vielä kannata erota. (Omituista että joku heti ensimmäisenä ehdotti eroa asiasta sen kummemmin mitään tietämättä!)

Järjestin miehelle juuri neljä kokonaista päivää omaa aikaa olemalla lasten kanssa mummolassa ja sitten kun tulin kotiin, sanoin että nyt minäkin tarvin omaa aikaa, ja silti joka tunnista on saanut vääntää. Kunnes räjähdin, ja mies ei piittaa paskaakaan. Sama juttu joka kerta. Tuntuu etten enää kestä.

miksi järjestit miehelle omaa aikaa kun tiedät ettet sitä itse saa.

Olisit jättänyt muksut ja ukon ja viettänyt omaa aikaa jos sitä koet tarvitsevasi.

En ymmärrä ylipäätään tätä oman ajan tarvetta päiväkausiksi jos perhe on perustettu. Kannatan perheen yhdessä oloa ja yhteisiä tekemisiä, ne hitsaa perheenjäsenet tiiviiksi tiimiksi.

Nykymeininki on sellaista että jokainen elää ikään kuin sinkkuna muista piittaamatta ja se johtaa ongelmiin.

oli viimeiset vuodet sama juttu. Ei tarvinnut tulla kuin pieni riita, niin heti päässä soi "v***u mä eroon tosta p******a"...ääneen en toki sanonut. No mutta lopulta erosin, enkä ole katunut...

aina kun pää räjähtää, että nyt mä lähden. Kertaakaan en ole lähtenyt...Teen kuitenkin tarkan toimintasuunnitelman, et miten lähden. Siinä ehdin aina jotenkin leppyä. Mullakin on ollut kausia, kun vihaan miestäni, mut aina se sitten kuitenkin osoittatutuu hyväksi tyypiksi.



Mut jos voi oikeasti huonosti, kokeilkaa terapiaa. Se auttoi meillä, vaikka kumpikin oltiin aika epäileväisiä asian suhteen.

olen AIVAN loppu. Raivostuttaa ja itkettää niin että tuntuu että sekoan :-(((

Just tosta omasta ajasta. Riidellään eikä mikään perkele auta!!!!Olen aina lasten kanssa, 24/7 vapaapäivät, en pääse muutakuin töihin ja jumppaan jos sinnekkään koska ukko on yrittäjä ja tekee 12-14h päiviä. Lisäksi vastaan talouden ylläpidosta, myös laskuista jne. Mihinkään kivaan ei tänäkään kesänä ollut aikaa/rahaa, kaikki menee päin vittua!!!!!!!!! ja eniten suututtaa se, että mies käyttää ne vähät vapaa-ajat kavereiden kanssa veneilyyn ja rilluteluun ja mä en pääse koskaan minnekkään.ARGH!

Kiitos kun sain purkautua.

miksi järjestit miehelle omaa aikaa kun tiedät ettet sitä itse saa.

minusta ihminen tarvii aina välillä muutaman päivän ilman jatkuvaa keskeyttämistä ja katoäitiä tai -isää. Olisinhan minä voinut edellyttää että mieskin tulee mummolaan koko perheen kanssa, mutta sen sijaan "annoin" sen jäädä kotiin. Ja tuntui olevan sille kovin mieleistä. Siksi en voi kuolemaksenikaan käsittää, miksi se paskahousu ei voi KOSKAAN tehdä mulle samaa palvelusta, vaikka sille joka kerta kerron miten tärkeä se olisi. Ja sillä lailla vapaaehtoisesti. Niin että riittää että sanon että nyt mullekin sitä vapaa-aikaa, ja sen jälkeen mies ottaisi homman hanskaan. Eikä niin että mun pitäisi mun vapaa-ajalla pyytää siltä joka saatanan hammaspesua tai ruoanlaittoa lapsille. Vittu se on niin paska, jos olisin ennen lastentekoa tajunnut minkälaisen paskakasan kanssa aion perhettä perustaa, en olisi siihen koskaan ryhtynyt. Ainoa hyvä asia tässä ovat lapset, joita en tietenkään haluaisi antaa pois. Kun saisi edes joskus sen helvetin päivän hengähdystauon!!! ap

päästä pois tällaisesta tilanteesta. Karkaamalla? Mutta minne? Oon välillä miettinyt jos muuttaisin yksin kokonaan toiseen maahan ja jättäisin ukolle setvittäväksi omat sotkunsa+lapset. Ei pärjäisi varmaan päivääkään ja talo ois pian myynnissä...No siinäpä huomais miten paljon olen tehnyt perheen eteen. Nyt ei kiitoksen sanaa heru.

nro 8

Meillä oli juuri maailmansota miehen kanssa ihan samasta aiheesta viime viikonloppuna. Täällä Itä-Suomessa kun oli se jumalaton helle, niin mieheni pötkötteli takapihalla aurinkoa ottaen puoli päivää. Itse pidin seuraa meidän 1v3kk taaperolle. Leikittiin puhallettavassa vauva-altaassa varjossa yms. No sitten sanoin miehelle et voisin ryypätä kupin kahvia ja vetäytyä nettiin vähäksi aikaa lukemaan uutiset, sähköpostit yms. No jätkähän oli naama pitkällä ja aloitti jurnuttamaan siinä!



Perkele, että suutuin! En säästellyt sanoissani. Sai mies tehdä itse omat ruokansakin viikonlopun yli. Mä harvemmin omaa aikaa edes tarviin ja silti erehtyi jurnuttamaan siinä. Mies käy punttisalilla n.3krt/viikko ja mä olen lapsen kanssa. Usein, kun mies tulee töistä, mä saatan lähteä kauppaan ym kirjastoon, mummolaan ja otan lapsen aina mukaan, joten miehellä on omaa aikaa yllin kyllin! Ei nyt silti pidä luulla väärin. Miehelle lapsemme on silmäterä ja kaikki kaikessa. Leikkii ja hoitaa kyllä siinä missä minäkin. Mutta en nyt tajunnut sen ajatuksenjuoksua ollenkaan..



Kyllä mullakin on silloin tällöin oikeus olla rauhassa omien ajatusteni kanssa...edes sen kahvikupin ajan. Eikä meillä ole koskaan ollut mitään ihme vuorottelua, että hoida nyt sä, sitten mä. En tiedä olenko sitten itsekäs akka, kun annan miehen harrastaa rauhassa ym ja sitten suutun, kun en itse saa olla edes sitä puolta tuntia omassa seurassani?

Aina väännetään aiheesta jos toisestakin ja nuo samat ajatukset on mielessä mullakin usein! Oma aika lienee se isoin ärsytyksen aihe, aivan samanlainen tilanne sen suhteen on meillä. Eroakin olen miettinyt, mutta en usko siihen koskaan pystyväni...



Mun ratkaisu (joskaan tätä ei kai ääneen saisi sanoa) on toinen mies. Kyllä! Toinen mies, jonka luokse pääsen joskus harvoin (ja kylläpä vaan antaa motivaatiota järjestää sitä omaa aikaa!!) pakoon omaa arkea, joka on ihana, huolehtivainen, jolta saa hellyyttä ja huomiota ja jonka kanssa voi jutella kaikesta. Että näin. En voi sanoa, että tämä olisi ratkaisu teille, mutta minä kestän kaiken paskan kotona tämän toisen miehen "avulla".

voinut käsittää, miksi pysyä yhdessä, jos ei rakasta ja arvosta toista.

voinut käsittää, miksi pysyä yhdessä, jos ei rakasta ja arvosta toista.

ihan käsittämätöntä kidutusta joka päivä. Hirveää. Älkää tehkö lapsia.

Sepä se, kun vaihtoehdot on joko elämä hammasta purren avioliitossa tai perheen rikkkominen lapsilta. Ei kerta kaikkiaan pysty päättämään, kumman näistä herkuista valitsen..

Sepä se, kun vaihtoehdot on joko elämä hammasta purren avioliitossa tai perheen rikkkominen lapsilta. Ei kerta kaikkiaan pysty päättämään, kumman näistä herkuista valitsen..

minun vanhemmat pysyivät yhdessä lapsien takia 22 vuotta. Hirveä kylmyys kotona oli. Vaikka eivät riidelleet minun kuulleen, oli aika masentavaa. Isä oli aina surullinen, äiti oli jatkuvasti väsynyt, masentunut ja vihainen. Sitten äiti ei vaan enää jaksanut.

Oli se minulle ehkä ensimmäisen vuoden vaikeata (olin9) mutta myös mielenkiintoista. Kävin isän uudessa kodissa viikonloppuisin, isä oli iloinen ja me tehtiin kaikkea kivaa.

Äitikin muuttui ihan täysin, parempaan suuntaan. Joten olen nähnyt ja kokenut tämän "yhdessä oloa lapsien takia" ja lapsena sanon : Ei KIITOS.

Parempi kaksi onnellista kotia, kuin yksi surkea

.........miksi se paskahousu ei voi KOSKAAN tehdä mulle samaa palvelusta, vaikka sille joka kerta kerron miten tärkeä se olisi......



Siis joka kerta--hömppäkö olet? Isukki nyt ei vaan arvosta sua ja se on vain hyväksyttävä, etkä saa sitä arvostamaan ittees järjestämällä = mielistelemällä sitä.

Rupea ottamaan se aika ja ensin pienissä erissä! Eihän sun enää tarvitse jauhaa samaa asiaa kuin lapselle. Jutut on puhuttu ja tekoihin. Sitäpaitsi viettääkö isukki vapaa-aikansa kavereiden kanssa? Ei lastensa! Ja yrittäjäkö?



Niin, sen tulevan puolison kun oppii tunteen sillai et aloittaa seurustelun yläpäästä eikä alapäästä. Sitäkös moni ei hiffaa!



Nyt sulla on kuitenkin lapset ja jotenkin sain sen kuvan et tärkeät sulle vaikkakin haluat sen kirotun vapaapäivän:) Muuten, muista et lopussa kiitos aina seisoo ja se on ihanaa kun lapset kiittää sua joskus!

Niin mietikkin tarkkaan seuraukset lapsille!

kuullen?

Ihmettelen näitä nykymammoja kun eivät osaa arvostaa itseään niin paljon et puhumalla saisivat asiat kondikseen. Riittää kun kerta/pari asia puhutaan ja sit se pidetään et ukkeli oppii tavoille.

Mut ei kun on tuo asennevamma----kyllä mullakin oikeus joskus---ihan kuin kiitosta odottelisi anna nyt mulle please sitä aikaa, oi voi huomaa nyt et mäkin tartteen aikaa oi voi!



Kiroilla ja räyhätä kyllä osataan mutta ei saada yhtä vapaapäivää voi ITKU!

Rupea ottamaan se aika ja ensin pienissä erissä!

---

Niin, sen tulevan puolison kun oppii tunteen sillai et aloittaa seurustelun yläpäästä eikä alapäästä. Sitäkös moni ei hiffaa!

vaan haluan kokonaisen päivän! Edes yhden! Kun mies sai kokonaista neljä! Mun pälli kestää jos saan silloin tällöin huilata ilman sitä tietoisuutta että tätä taivasta kestää nyt 120 minuuttia. Siitä tulee vaan entistä vihaisemmaksi.

Ja mitä tulee tuohon seurusteluun, niin mistä sitä voi tietää että lasten tullessa vain toinen aikuinen kasvaa aikuiseksi? Itsekin olin samanlainen itsekäs läjä ennen lasten tuloa, mutta pystyin kasvamaan ja ajattelemaan asioita muittenkin näkökulmasta. Mies on edelleen henkiseltä iältään 15 vee. ap

Sä tarviit aikuisen kykenevän naisen ystävyyttä. Hanki itsellesi joku 50-nainen joka pärjännyt elämässä. En tarkoita rahallisesti.

Noi sun kirjoitukset on teinin tasoa ja teinin tasolla taitaa olla ukkosikin! Vaikea tilanteesi toki on mutta keinoja muuttaa tilannetta sulla ei ole nimeksikään.



Käytät energiaasi räyhäämiseen, uhitteluun ja älyttömyyteen---niinpä huomais miten paljon olen tehnyt perheen eteen----Et edes ymmärrä ettei se silti huomaa. Se tajuaa ruveta vain haukkuun sua!



Ihan tosi hae apua ettei lapset kärsi sun ahdingosta. Sitä sinä et kuitenkaan halua! Tsemppiä!