Onko muita jotka haluaisivat hypätä pois oravanpyörästä?

kiireisestä mielenkiintoisesta työstä rauhallisempaan yritykseen samalla palkalla. Olen ollut tosi tyytyväinen tähän valintaan. Mulla on aikaa ja voimia lapsille. Ennen mä en jaksanut edes tehdä ruokia, syötiin noutoruokaa jne. ja mulla oli hermot kireällä. Työasiat pyöri vapaa-ajallakin mielessä. Mä olen tosi tyytyväinen tähän valintaan ja näin aion jatkaa.

siitä juttu, jossa pariskunta hyppää pois oravanpyörästä. Ei kauheesti houluttele tuon luettuani. Säälitti mies, joka kaipaa lapsiaan ed. liitosta muttei tapaa heitä juuri koskaan.

Ah, ihana, tylsä arkeni alkoi tuntumaan taas niin hyvältä:)

Olen harkinnut ehkä vuoden ja vihdoin päätös on kypsynyt siihen vaiheeseen, että mitä todennäköisemmin irtisanoudun työstäni vielä tämän vuoden puolella.

Sitä ennen toimin hyväpalkkaisessa työssä vakituisena työntekijänä. Olen aina ollut työnarkomaani ja nyt kuitenkin nautin suunnattomasti tästä köyhäilystä ja kotona olemisesta. Menen takaisin sitten joskus myöhemmin.



Ihanaa kun ei ole kiire!

meen taas ärrälle tekemään loton.

Olin vuosia kotiäitinä ja nyt vastuulisessa asemassa. Ärsyttää ja väsyttää, vaikka periaatteessa työstäni pidänkin. Tämä vain on elmää, jota en missään tapauksessa halunnut: töissä päivät ja kotona illat väsyneenä. Tuntuu, että elämä menee hukkaan. Ei ole edes mitään puhumistakaan kun mitään ei tapahdu. Kotonaollessa tapasin ihmisiä ja elämässä oli sisältöä.



Miten? En tiedä. Ostettiin uusi asuntokin eli lainat pitää maksaa

työnantaja tarjosi eropakettia.



Niillä rahoilla tässä nyt elellään ja mietitään jatkoa.

Ja mulla on suunitelmakin, joka vaatis vaan miehen suostumiseen siihen, että voisin luopua ehkäisystä ja alkaisimme yrittää kolmatta lasta ja sitä kautta voisin jäädä muutamaksi vuodeksi kotiin. Ois ihanaa olla kotiäitinä, kun esikoinen aloittaa koulun reilun vuoden päästä, meillä on siis kaksi lasta ennestään, joista vanhin 5,5 vuotias ja nuorimmainen 4 v. Aikaisemissa raskauksissa palasin aina suoraan äippälomalta takaisin töihin, mutta nyt haaveilen saavani vielä kerran mahdollisuuden, jolloin voisin jäädä kolmeksi vuodeksi hoitovapaalle ja saisin samalla turvallisen koulujen aloituksen noille kahdelle vanhimmalle lapsellemme, mutta sanokaas te siskot, millä saisin mieheni tajuamaan tämän hienon suunitelmani ja innostumaan siitä kolamannesta lapsesta.

Minä olen ollut nyt lasten kanssa 8 vuotta kotona. Eli hyppäsin jo ajat sitten oravanpyörästä pois. Vielä ei ole kiire takaisin työelämään mutta lähden kyllä jos löytyy kohtuullinen työpaikka kotipaikkakunnalta. Kauemmaksi en vielä lähtisi töihin koska silloin työpäivät venyisivät matkoihin kuluvan ajan takia ja nuorimmille lapsille tulisi liian pitkät hoitopäivät.



Lapset viihtyvät kotona eivätkä halua ohjattuihin harrastuksiin. Kotona touhutaan paljon kaikenlaista ja lapsilla käy paljon kavereita meillä.

mutta mulla on sellainen vika, että jos olen "vain" kotona, niin ajatukset alkaa kiertää kehää jne. Eli tavallaan tarvitsen sitä työpaikkaakin, mutta sitten en kuitenkaan haluaisi tehdä töitä. Mikähän tällaiseen auttaisi?

Välillä kyllä tekee mieli... Osittainen hoitovapaa toisi yhden lisävapaan viikkoon jos vain rahatilanne antaisi myöden.



Ap, laita plussat ja miinukset paperille, tee summittainen suunnitelma ja budjetti. Jos talous ei kaadu, niin mikä estää irtisanoutumasta. Ja onhan noita mahdollisuuksia muitakin, riippuen tietysti työpaikasta; vuorotteluvapaa, opintovapaa, virkavapaa, osa-aikatyö, etätyö...



Jos talous vaatii että saat palkkaa, joutunet jatkossakin käymään töissä

Ja mulla on suunitelmakin, joka vaatis vaan miehen suostumiseen siihen, että voisin luopua ehkäisystä ja alkaisimme yrittää kolmatta lasta ja sitä kautta voisin jäädä muutamaksi vuodeksi kotiin. Ois ihanaa olla kotiäitinä, kun esikoinen aloittaa koulun reilun vuoden päästä, meillä on siis kaksi lasta ennestään, joista vanhin 5,5 vuotias ja nuorimmainen 4 v. Aikaisemissa raskauksissa palasin aina suoraan äippälomalta takaisin töihin, mutta nyt haaveilen saavani vielä kerran mahdollisuuden, jolloin voisin jäädä kolmeksi vuodeksi hoitovapaalle ja saisin samalla turvallisen koulujen aloituksen noille kahdelle vanhimmalle lapsellemme, mutta sanokaas te siskot, millä saisin mieheni tajuamaan tämän hienon suunitelmani ja innostumaan siitä kolamannesta lapsesta.

Mitäs jos vain jäisit kotiäidiksi ilman sitä kolmatta lasta. Ottaisit lapset pois hoidosta ja ja myöhemmin takaisit heille turvalliset koulujen aloitukset. Ryhtyisit vaikka kotimyyjäksi, niin saisit vähän tulojakin.

että pääsisin 3 vuodeksi pois töistä.

Olen vaihtamessa työpaikkaa vastuullisesta ja haastavasta helpompaan ja vähämmän aikaa vievään. Juuri samoista syistä kuin sinä, ap.



Palkka pienenee, mutta niin pienenee vastuu, murhetiminen, pakko olla tavoitettavana jne... Voin olla töissä 8-16, eikä mun tarvi antaa kaikkea itsestäni työlle, vaan jaksan keskittyä jatkossa muuhunkin. Ja tiedän tämän siis jo etukäteen, koska palaan ns. vanhaan, eli pääsin ensin uralla eteenpäin ja pärjäsin hyvin, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että ei ollut mun juttu.

mitä jatkossa. Töitä olen kyllä hakenut, mutta niitä on täällä tarjolla todella niukasti. Olen yh ja onnekseni minulla on muita tuloja sen verran, että pystyisin elättämään lapseni kotipaikkakunnalla niilläkin. Tosin eihän me ns. herroiksi elettäisi. Toisaalta tuntuu, että pitäisi hakeutua kasvukeskukseen, jotta voisin antaa työpanokseni tälle yhteiskunnalle, mutta mutta...kannattaako minun kurjistaa oma ja lasteni elämä? Toki tulisi enemmän rahaa mutta samalla elinkustannukset kohoaisivat huomattavasti. Eli ilmeisesti minä en hakeudu takaisin oravanpyörään, vaikka kunnon kansalaisen kuuluisikin!

Ennemminkin kuin pyrkisin kokonaan pois oravanpyörästä eli pois työelämästä, niin kuin moni sen tässä ketjussa kuvaa, pyrkisin tekemään työssäkäyvän elämästä mukavaa. Vaihtamalla työpaikkaa, vaihtamalla alaa, tekemällä lyhennettyä työviikkoa, olemalla suorittamatta vapaa-aikaa, haalimatta liian suurta vastuuta ja stressiä. Myös kiire on monilla itse itselle luotua eikä osata "vain olla" ja ilman, että kalenteri on vapaa-ajallakin täyteen buukattu.



Onneksi olen löytänyt työpaikan, jossa en tunne olevani hallitsemattomassa oravanpyörässä. Aikaa ja energiaa jää kotiin ihan hienosti. Työ on kuitenkin tosi antoisaa ja meillä on hyvä porukka. Ei sille silti elämäänsä tarvitse uhrata.

keväällä irti vakituisesta työstäni, enkä ole päivääkään katunut!! :) Työ oli tosi stressaavaa ja uuvuttavaa, kauhea kiire koko aika (vaikka nykyään tuntuu joka työ olevan sellaista..). Nyt mä olen kotiäitinä, eikä täälläkään kyllä pitkästymään pääse.. Meillä on neljä lasta ja kahdella pitkäaikaissairauksia, joten lääkäri kujetukset ym. rytmittävät meidän arkea. Nautin silti ihan tosi paljon kotona olosta! Se, mitä tässä olen hakenut, niin osa-aikaista työtä. Enkä mitään koulutusta vastaavaa, vaan vaikka kauppaan kiireapulaiseksi. Se olisi riittävästi työtä mulle. Jos vaan millään mahdollista jäädä pois oravanpyörästä, niin mä kyllä suosittelen! Töitä ehtii kyllä tehdä ihan varmasti myöhemminkin!

Mä haluaisin tehdä vauvan siksikin,

että pääsisin 3 vuodeksi pois töistä.

Tätä mä en oikein mitenkään tajua motiivina tai edes osamotiivina tehdä lapsi. Sitten kun se elämä pakkaa olemaan kahta raskaampaa kun taas palaa töihin ja on vielä enemmän lapsia kuskattavana hoitoon, hoitaa koulujuttuja jne.

alle kolmikymppisenä, oltiin lapsettomia. Eron myötä pakenin työhön joka oli vastuullista ja olin uupumassa. Tapasin mieheni ja hänen myötä sain mahdollisuuden ottaa totaalinen irtiotto.Mietin, mitä helvettiä kiusaan itseäni olemalla urani huipulla, palkka oli hyvä mutta olin kuluttamassa itseni lopuun. Mietin, että kuolinvuoteellani kukaan esimies/työnanataja tule kiittelemään, että kiitos kun annoit kaikkesi firmalle...terveytesi meni !





Läheiset ne on , jotka siellä kuolinvuoteellasi ovat. Toivottavasti.



Muutimme siis ulkomaille, irtisanouduin Suomen työstäni asuttuamme ulkomailla parisen vuotta. Pian tulinkin raskaaksi. Olimme yrittäneet lasta pari vuotta, Suomessa olimme menossa jo lapsettomuustutkimuksiin. Stressitön elämä uudessa maassa ja henkinen helpotus entisesen henkisen raskaan työn jättämisestä vapautti mut raskaaksi:)



Ehdin työskennellä ulkomailla useita vuosia, se, ja hartaasti toivottu lapsi vahvisti tietoisuutta siitä, mikä elämässä tärkeintä: rakkaat laheiset ja heidän kanssaan vietetty aika sekä haaveiden toteuttaminen, olipa ne pieniä tai suuria.Mä koen eläneeni, olen toteuttanut ja elänyt monta haavetta: ulkomailla asumisen, olen siunattu lapsella, olen saanut matkustella jne.



Nyt asutaan Suomessa. Olen tehnyt osapäiväistä työtä ja opiskellut. Opiskelu antoi mahdollisuuden tutustua työmaailmaan, erilaisiin työpaikkoihin. Haluan tehdä suorittavaa työtä, joka jää työpaikalle työpäivän päätyttyä :)



Olemme tehneet tietoisia päätöksiä miehen kanssa: asumme vuokralla, emme haali viimeisintä muotia ja trendikkäitä huonekaluja. Pyrimme olemaan kotona paljon yhdessä, kiireettä. Harrastuksia on lapsillä ja itsellämme, mutta ne on pyritty järjestämään niin, ettei olisi kauhea stressi.



Panostetaan yhdessäoloon ja yhdessä tekemiseen, hyvään ruokaan, kiireettömyyteen.



Valitettavasti monia samanmielisiä ystäviä meillä ei tässä lähellä ole, olemme kai niin kummallisisa tässä nykymenossa, olemme vielä nuoria mutta elämme kuin eläkeläiset :)



Monia vaikeuksia on elämässämme ollut yllämainittujen lisäksi. Terveys on myös tärkeää, ikää tulee ja ainoa haaveeni, jonka toivoisin voivani toteuttaa, olisi se, että eläisin niin kauan että näkisin lasteni kasvavan. Supermahtava asia olisi se, että näkisin jopa lastenlapseni :) mutta se on terveysseikat huomioiden epätodennnäköistä.



Joten, suurin este haaveiden toteutumiselle olet sinä itse ! Mikään ei ole mahdotonta!Jos vain vähänkin siltä tuntuu, hypätkää pois oravanpyörästä ennenkuin se on liian myöhäistä.

jotka haaveilette pois työelämästä?