Onko muita jotka haluaisivat hypätä pois oravanpyörästä?

Ja mulla on suunitelmakin, joka vaatis vaan miehen suostumiseen siihen, että voisin luopua ehkäisystä ja alkaisimme yrittää kolmatta lasta ja sitä kautta voisin jäädä muutamaksi vuodeksi kotiin. Ois ihanaa olla kotiäitinä, kun esikoinen aloittaa koulun reilun vuoden päästä, meillä on siis kaksi lasta ennestään, joista vanhin 5,5 vuotias ja nuorimmainen 4 v. Aikaisemissa raskauksissa palasin aina suoraan äippälomalta takaisin töihin, mutta nyt haaveilen saavani vielä kerran mahdollisuuden, jolloin voisin jäädä kolmeksi vuodeksi hoitovapaalle ja saisin samalla turvallisen koulujen aloituksen noille kahdelle vanhimmalle lapsellemme, mutta sanokaas te siskot, millä saisin mieheni tajuamaan tämän hienon suunitelmani ja innostumaan siitä kolamannesta lapsesta.

Mitäs jos vain jäisit kotiäidiksi ilman sitä kolmatta lasta. Ottaisit lapset pois hoidosta ja ja myöhemmin takaisit heille turvalliset koulujen aloitukset. Ryhtyisit vaikka kotimyyjäksi, niin saisit vähän tulojakin.

Onhan tuokin mahdollisuus mielessä käynyt, et alkaisin tehdä kotoa käsin jotain, mutta mulla on myös auttamaton vauvakuume ja haluaisin vielä kerran kokea raskauden ja synnyttää. Olen itse kolmilapsisesta perheestä ja kait siksi oon aina itsekin haaveilut kolmesta lapsesta. Nyt mieskin on ihan pikkiriikkisen ruvennut ajatukselle lämpenemään, vaikka vielä kesällä tyrmäsi sen täysin. Nyt täytyy vain toivoa, että mieskin tajuais asian hyvät puolet. Ois koti aina kunnossa ja ruoka valmiina odottamassa, kun voisin keskittyä vain lapsiin, kotiin ja mieheen ilman ulkopuolisia työ huolia ja velvoitteita. Tietenkin pikkuisen tarkemmin silloin pitäis harkita perheen menoja ja hankintoja. En nyt kuitenkaan usko, että meille kovin tiukkaa siitä taloudellisesti tulisi, sillä jäishän hoitomaksut ja ajot toisella autolla pois, vastaavasti rukamenoissa varmaan säästyis. No nää on vaan vielä töissä stressaavan naisen haaveita ja kaikki riippuu miehestä mihin suuntaan ne lähtee kehittymään.

Valitettavasti "alemman tason" työpaikkailmoituksissakin on yleensä mainittu, että hakijan tulee olla joustava, minkä ainakin minä tulkitsen siten, että työnantaja olettaa työntekijän olevan 24/7 käytettävissä.

Ennemminkin kuin pyrkisin kokonaan pois oravanpyörästä eli pois työelämästä, niin kuin moni sen tässä ketjussa kuvaa, pyrkisin tekemään työssäkäyvän elämästä mukavaa. Vaihtamalla työpaikkaa, vaihtamalla alaa, tekemällä lyhennettyä työviikkoa, olemalla suorittamatta vapaa-aikaa, haalimatta liian suurta vastuuta ja stressiä. Myös kiire on monilla itse itselle luotua eikä osata "vain olla" ja ilman, että kalenteri on vapaa-ajallakin täyteen buukattu. Onneksi olen löytänyt työpaikan, jossa en tunne olevani hallitsemattomassa oravanpyörässä. Aikaa ja energiaa jää kotiin ihan hienosti. Työ on kuitenkin tosi antoisaa ja meillä on hyvä porukka. Ei sille silti elämäänsä tarvitse uhrata.

Teen 6h työpäivää asiantuntijatehtävissä. Työ ei ole stressitöntä, mutta suht hyvin pystyn jättämään sen työpaikalle. Pidän tiukkaa rajaa etten tee kotona töitä ja keskityn muuhun kun töihin. Töissä myös pidän kiinni työajastani. Minulla ei myöskään ole mitään halua edetä urallani.



En ole hypännyt oravanpyörästä pois, mutta olen hidastanut sitä hieman. Tämä siis sopii melko hyvin minulle. Vielä kun saisin enemmän lomaa ja lyhyemmät työmatkat, niin olisin tyytyväisempi:)

Onko kaikki valmiiksi niin varakkaita - perintöjä, rikas mies, säästöjä, osakkeita jne - että ihan vaan idealistisita syistä voi olla tekemättä mitään?



Minua suoraansanottuna puistatti se HS kuukausiliitteen pariskunta: takana oli miljoonaomaisuus, jonka turvin sitten oltiin tekemättä mitään. Köyhäiltiin jossain tropiikissa, mutta lentokonella lenneltiin ympäri maailmaa - taas uusiin eksoottisiin paikkoihin köyhäilemään. Se jo mikä oli jo köyhäilyshoppailua; köyhänä silloin kun huvitti.



Kuinka tällainen pienituloinen (+minituloinen mies) pätkätyöläinen "hyppää pois oravanpyörästä"?



Oravanpyörähommat ovat ainoastaan rikkaitten heiniä, pienituloinen pätkätyöläinen joutuu henkensä pitimiksi roikkumaan pätkässään, eikä helpotusta ole näköpiirissä ennenkuin kuolee. Perkele sentään!

Itse en ajattele, että se tarkoittaa työnteon lopettamista, vaan ehkä elämän uudelleen priorisointia ja järjestelyä. Esimerkiksi minulla se tarkoittaa sitä, että olen vaihtamassa asiantuntijatason vaativan työn helpompaan ja vähemmän vaativaan. Viikottainen työtuntimäärä tippuu, stressitaso laskee, olen enemmän sekä fyysisesti että henkisesti läsnä. Aikaa jää enemmän perheelle, se on kuitenkin se tärkein juttu mulle!



Samalla tietysti palkka laskee ja kaikkeen siihen ei ole varaa, mihin tähän asti on ollut. Mutta ne on niitä valintoja! Tingitään sitten jostain, mistä voidaan. Onneksi meillä ei ole ikinä ollut tarvetta elää yli varojemme esim. ylisuuren asuntolainan muodossa, joten siitä ei tule ongelmaa.



t. yksi ketjuun vastannut

Meillä tulee organisaatiomuutoksis ja henkilökohtaisessa esimies/alaishaastattelussa kysyttiin mitä nykyisistä työtehävistä haluaa jatkaa, niin jätin suosiolla pois se yksi vaativa tehtävä, josta olen stressannut. Ehkä palkka tippuu jonkin verran , mutta niin stressin määräkin. En voi ymmärtää miten joillakin on kova hinku edetä uralla kun rivityöntekijänä on niin paljon helpompaa...ei palkka kompensoi kaikkea

Kiitos kommenteistanne. Hyvin samankaltaisia ajatuksia minullakin eli en tarkoita oravanpyörästä hyppäämisellä täydellistä toimettomuutta sillä tiedän tarvitsevani myös jotain "tekemistä arkeen". Tavallaan työ on siis hyvä mutta tällä hetkellä työtä on aivan liikaa. Ja vaikka olisi rauhallisempia hetkiäkin, yrityksemme on sellainen, että minun odotetaan panostavan siihen 100%. Taustalla on jatkuva kilpailu, pelailu, ura, eteneminen jne. Ja siihen olen välillä kyllästynyt ja se saa minut miettimään mitä oikein haluan...



Meillä mies on myös hyväpalkkainen mutta ei meilläkään talous kestä sitä, ettei minun osaltani rahaa tulisi mistään.Valitettavasti...

Aion siirtyä täysin toiselle alalle nykyisestä. Olen hoito-alalla ja aion lähteä lehmiä hoitamaan. Olen jo käynyt harjoittelemassa kaikkea mahdollista ja päivät on pitkiä 7-23 eikä aina riitäkään, mutta täysin eri hommaa ja vaihtelevaa. Joku voisi sanoa hulluksi, mutta kiire ja kellon perässä juokseminen ja rasittava paikasta toiseen kulkeminen alkaa jo riittämään. 

Kansalaispalkka pitäisi saada, mutta SS-hallitus tuskin sitä meille antaa koskaan...sitten hyppäisin vapauteen tästä työelämähelvetistä.

Elän sitä kuuluisaa pitkitettyä nuoruutta. Välillä teen töitä.

Downshiftaan duunarihommista, puolikas työaika. En enää aio palata täyteen, työelämää jäljellä 25 vuotta, tavoitteelliseen eläkeikään 30.

Vierailija kirjoitti:

Ennemminkin kuin pyrkisin kokonaan pois oravanpyörästä eli pois työelämästä, niin kuin moni sen tässä ketjussa kuvaa, pyrkisin tekemään työssäkäyvän elämästä mukavaa. Vaihtamalla työpaikkaa, vaihtamalla alaa, tekemällä lyhennettyä työviikkoa, olemalla suorittamatta vapaa-aikaa, haalimatta liian suurta vastuuta ja stressiä. Myös kiire on monilla itse itselle luotua eikä osata "vain olla" ja ilman, että kalenteri on vapaa-ajallakin täyteen buukattu.

Onneksi olen löytänyt työpaikan, jossa en tunne olevani hallitsemattomassa oravanpyörässä. Aikaa ja energiaa jää kotiin ihan hienosti. Työ on kuitenkin tosi antoisaa ja meillä on hyvä porukka. Ei sille silti elämäänsä tarvitse uhrata.

Oon samaa mieltä kuin tämän kirjoittaja. Kannattaa miettiä työpaikan vaihtoa tms., sillä työpaikasta kokonaan luopuminen voi kaduttaa myöhemmin ja uuden mieluisan löytyminen ei ehkä onnistukaan.

Jäin itse työttömäksi vuosi sitten ja uuden työpaikan löytyminen oli lottovoitto tällä alalla. Olin edellisessä työpaikassani loppuunpalamisen partaalla ja haaveilin oravanpyörästä hyppäämisestä. No eipä se työttömyys sitten ollutkaan niin hehkeää sen jälkeen, kun olin levännyt vähän aikaa. Kotona pyöriminen muiden ollessa töissä ei ollut kovin mielekästä pidemmän päälle ja tunsin itseni suorastaan yksinäiseksi. Viikonlopuissa ei ollut sellaista ihanaa fiilistä, vaan kaikki päivät olivat samanlaisia, vaikka teinkin mukavia asioita ja harrastin.

Mun kohdalla auttoi selvästi, että harrastan/teen töiden jälkeen asioita, jotka pakottavat ajatukseni irti työasioista. Lisäksi riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja hyvä fyysinen kunto auttavat jaksamaan. Työstä täytyy irrottautua tietyin väliajoin, sillä muuten ei jaksa. Nykyään haluan tehdä töitä ja olen motivoitunut. Uusi työpaikka, uudet työtehtävät ja kivat kollegat ovat asioita, joista en hevillä luovu. Ja onhan se palkkakin kiva saada tilille säännöllisin väliajoin, sillä se mahdollistaa elämyksiä (suuria ja pieniä) sekä kerryttää eläkettä tulevaisuutta varten. 😊